Käteinen taas käyttöön

Posted on November 18, 2024 by Peter Nyberg

Viime vuosien voimakkaisiin muutoksiin kuuluu siirtyminen korttimaksuun käteismaksun sijasta. Tavalliselle kansalaiselle muutos näkyy päivittäisissä maksutilanteissa, ääriesimerkkeinä kaupat joissa ei voi maksaa muuten kuin kortilla. Pankit ovat jo vuosikausia edistäneet kehitystä karsimalla palvelupisteitään joissa asiakkaille tarjotaan käteisen nostoa.

Keskuspankit ovat reagoineet tilanteeseen hieman ristiriitaisesti. Toisaalta monissa maissa on selvitelty mahdollisuuksia ottaa käyttöön myös keskuspankin digitaalinen raha. Toisaalta on korostettu, että kansalaisille tulee säilyttää mahdollisuus käyttää halutessaan käteistä. Käytännössä tähän saakka on kuitenkin yleensä tyydytty hyväksymään yksityisen sektorin määräämä kehitys.

Viranomaisten toimettomuus on hiukan yllättävää, koska kyse on viime kädessä talouden maksukanavien luotettavuudesta. Yleisesti hyväksytyn maksuvälineen puute katkaisee helposti muun kuin hyvin paikallisen taloudellisen vaihdannan. Käteisen taustalla on aina keskuspankin takaus, eli seteli säilyttää ostovoimaa niin kauan kuin siihen luotetaan. Käytännössä vain yhteiskuntarauhan tai -toiminnan vakava häiriö voisi vaikeuttaa käteisen käyttömahdollisuutta.

Korttimaksun taustalla on sen sijaan yksityispankissa pidettävä tili. Tili on käytännössä olemassa vain niin kauan kuin kyseinen pankki on vakavarainen ja likvidi. Rahataloudellinen kriisi saattaa siten ainakin väliaikaisesti katkaista pankin asiakkaiden mahdollisuutta korttimaksuun. Tilin lisäksi korttimaksu kuitenkin vaatii myös sen esteetöntä sähköistä käyttöä. Vakavaraisenkin pankin (kortti)rahan käyttö on siten mahdollinen vain niin kauan kuin sähköiset yhteydet säilyvät vapaina häiriöistä.

Viime aikoina on saatu runsaasti käytännön esimerkkejä sähköyhtyksien haavoittuvuudesta. Ukrainan esimerkki osoittaa, että vastapuolen sähköntuotannon rajoittamisella on tärkeä osa valtioiden välisissä selkkauksissa. Nordean viime kuukausien maksuongelmat muistuttavat, ettei sähköisten yhteyksien häiriöttömyys ole taattu edes normaaleina aikoina. Ongelmia sähkön saannissa voi ainakin paikallisesti syntyä luonnollisistakin syistä (myrskyt, auringonpurkaukset jne). Sähköstä riippuvaiset järjestelmät eivät yksinkertaisesti ole kovin kriisinkestäviä.

Maksujärjestelmän kriisinkestävyyttä voitaisiin parantaa varmistamalla, että olisi olemassa myös ilman sähköä toimiva varajärjestelmä. Toivottavasti tällainen järjestelmä on jo olemassa kansallisen varautumisstrategian osana. Jollei sitä ole, sellainen pitäisi kiireesti saada aikaan.

Osana maksujen varajärjestelmää tarvitaan käteisen käytön ja saatavuuden lisääminen myös normaaliaikoina. Arkikäyttöä pitää pyrkiä lisäämään jotta varajärjestelmän yllättävä käyttöönotto olisi mahdollisimman helppo ja joustava sekä pankeille että niiden asiakkaille. Käteisen saatavuuden parantaminen mm. lisäämällä pankkien käteispalveluja tarjoavien konttorien lukumäärää olisi tarpeen samasta syystä.

Sekä pankeille että yrityksille nopeasti käyttöönotettavan käteisjärjestelmän ylläpito merkitsisi lisäkustannuksia. Asiakkaiden olisi siten varauduttava maksupalvelujen hintojen nousuun. Käytännössä olisi kyse vakuutuksentapaisesta maksusta siitä, että maksupalvelut toimisivat myös erilaisissa poikkeusoloissa.

On vaikeaa nähdä, että tällainen osittainen siirtymä menneeseen voisi tapahtua muuten kuin pakolla. Olisi tarpeen säädellä Suomessa toimivia pankkeja ja yrityksiä sitova, asiakkaiden käteisen käyttöä mahdollistava ja siihen oikeuttava laki.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | 2 Comments

Draghin raportin ongelmana toteutus

Posted on October 31, 2024 by Peter Nyberg

Edellisessä kommentissani arvelin, että Draghi-raportin tärkeimpiä tavoitteita oli edistää EU:n kehitystä uudeksi yhtenäiseksi suurvallaksi. Raportissahan tätä ei sanota suoraan, mutta tavoitteeksi asetettu riippumattomuus nykyisistä suurvalloista tarkoittaa sitä käytännössä. Onnistuminen edellyttäisi erittäin vaativan talous-, teollisuus- ja kauppapoliittisen kokonaisuuden läpivientiä. Samalla se vaatisi unionilta hallinnollista yhtenäistymistä, mikä olisi edellistä huomattavan paljon helpompaa.

Raportti visioi monihaaraista pitkän tähtäyksen ohjelmaa jolta ei sovi odottaa nopeita tuloksia. Suuria uudistuksia on vaikeaa ja riskialtista tehdä yhtenä kokonaisuutena (vrt. Suomen sote). Mahdollisesti sovittavat uudistukset etenevät siten parhaassa tapauksessa pienin askelin. Vaikka EU:n viranomaiset tekisivät kaiken oikein, olisi unioni tällöin varteenotettava kilpailija nykyisten suurvaltojen kanssa vasta vuosikymmenten päästä. Ohjelma ei siten auttaisi unionin nykyisten talousongelmien ratkaisemisessa.

Esitettyjä uudistuksia halutaan kuitenkin aloittaa pikaisesti. Nopeimmin saataisiin näkyvää tulosta aikaan pyrkimällä unionin päätösvallan keskittämiseen sekä rahoitusjärjestelmien rakentamiseen. Rajoittamalla etenkin pienten jäsenvaltioiden vaikutusmahdollisuuksia toivotaan päästävän sujuvammin sopuun tuettavista hankkeista, yrityksistä ja toimista.

Keskittämällä päätösvaltaa voitaisiin ehkä myös helpommin kohdata kansalaisten mahdollinen tyytymättömyys sijoitusten ja kustannusten jakautumiseen jäsenmaiden kesken. Samalla kansalaisista tulisi todennäköisesti yhä selvemmin alamaisia (nk. demokratiavaje) mikä esim. pohjoismaissa voisi osoittautua ongelmalliseksi.

Päätöksenteon keskittäminen epäilemättä nopeuttaisi Draghin esittämien hankkeiden pystyttämistä ja rahoittamista. Se ei kuitenkaan takaisi näiden hankkeiden laadukasta valintaa, suunnittelua tai läpivientiä jäsenmaissa (vrt. elvytysrahasto, alati epäonnistuva EU:n budjetin valvonta).

Jos keskittäminen olisi nopeaa, olisivat kokemattomat virkamiehet (ja unionin suurimmat yritykset) pitkään valmisteluvastuussa. Jos keskittäminen olisi vaiheittaista, olisivat valmisteluvastuussa pitkään entiset jäsenmaiden virkamiehet (ja heidän tuntemansa yritykset). Laadukkaan yhteisen valmistelukoneiston nopea luonti, uusien lupaavien yritysten löytäminen ja vain niiden tukeminen voivatkin käytännössä osoittautua yllättävän suureksi ongelmaksi Draghin ohjelman toteuttamisen kannalta.

Unionin suurvaltapyrkimykset voivat myös vaikeuttaa talouden kehittämistä. Ulkosuhteethan asettavat EU:lle raamit energian ja tärkeiden raaka-aineiden saatavuudelle. Omaa kaivos- ja jalostustoimintaa sekä energiatuotantoa voidaan eräiltä osin lisätä, mutta EU pysyy riippuvaisena raaka-aineiden tuonnista. Draghin raportti viittaa strategisten hyödykkeiden tuonnin hajauttamiseen tarjonnan varmistamiseksi, mikä ei kuitenkaan kaikilta osin poista saatavuuden riskejä.

Nykyisin Kiina ja USA liittolaisineen tarjoavat merkittävän osan niistä strategisista tuontihyödykkeistä jotka EU tarvitsee. Kummankaan suurvallan edun mukaista ei kuitenkaan ole tukea unionin kehitystä ehkä jopa vihamieliseksi kilpailijakseen. Merkittävää hyödykeviejää ja naapuriaan Venäjää unioni on taas päättänyt kohdella vihollisenaan, mikä vaikeuttaa aivan erityisesti Suomen taloudellista kehitystä.

Kohtuuhintaisen tuonnin hajauttaminen edellyttää siten, että löytyisi riittävästi strategisia hyödykkeitä vieviä maita joilla ei ole mainittavia liittosuhteita mihinkään. Viejiä ja Venäjän hyödykkeiden välittäjiä varmaan löytyy eri liitoistakin jos EU on valmis maksamaan riittävästi. Tuonti tapahtuisi kuitenkin tällöin unionin kilpailukyvyn ja elintason kustannuksella.

Draghin ohjelma on selvityksenä laadukas mutta osoittautuu hyvin todennäköisesti mahdottomaksi käytännössä toteuttaa. Unioni ei siihen pysty eivätkä suuret ulkovallat sitä halua. Myös tuleva varusteluvyöry ja suuret vihreät investoinnit tulevat hidastamaan eurooppalaisten vaurauden kertymistä. EU:ssa keskustelu tullee siten lähivuosina edelleen keskittymään päätösvallan ja yhteisesti rahoitettavien kustannusten jakautumiseen.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , | Leave a comment

Unelma eurooppalaisesta suurvallasta

Posted on September 17, 2024 by Peter Nyberg

EKP:n entisen pääjohtajan ja Italian entisen pääministerin Mario Draghin tuottama pitkä raportti on äsken julkaistu (ensimmäinen osa tässä). Sillä on useita tavoitteita mutta tärkein niistä on, että EU:n tulisi vähitellen nostaa itsensä tasavertaiseksi taloudelliseksi ja poliittiseksi kilpailijaksi Kiinan ja USA:n kanssa.

Keskeisinä ongelmina jotka estävät tämän unelman toteuttamista nähdään alhaiset investoinnit ja tuottavuuskasvu, kallis energia ja koulutetun työvoiman puute. Pääasiallisina lääkkeinä esitetään mm. uusi ja keskitetty teollisuus- ja kauppapolitiikka, paljon laajempi ja ohjeistetumpi investointitoiminta, liittovaltiolle tarpeelliset EU-sääntelyn muutokset sekä, ilmeisesti suurten muutosten hallitsemiseksi, yhteenkuuluvuutta korostavat toimet. EU:n toiminnan tulisi noudatta muiden suurten valtioiden toimintaa ja toimintatapaa jotta se voisi onnistuneesti kilpailla niiden kanssa.

Tarvittava teollisuus- ja kauppapolitiikka on toteutettava erittäin taitavasti jotta myös EU:n tuotantokustannuksia nostavat tavoitteet (etenkin energiasiirtymä, päästötavoitteet) voisivat samanaikaisesti täyttyä. Raportin mukaan tämä voitaisiin saavuttaa soveltamalla eri tuotantosektoreihin erilaista investointi- ja tukisääntelyä. Riippuvuutta ulkomaisista toimijoista (etenkin elektroniikka- ja aseteollisuudessa) voisi vähentää lisäämällä ja keskittämällä EU:n omaa tuotantoa vaikka se johtaisikin tehokkuuden vähenemiseen. Etenkin aseteollisuudessa olisi tuotanto yhtenäistettävä ja tarvittaessa keskitettävä.

Raportissa arvioidaan, että tällainen ohjelma vaatisi EU:ssa tapahtuvan investointitoiminnan pysyvää kasvua noin viidellä prosentilla BKT:sta eli alussakin 800 mrd euroa vuodessa, suurin osa yksityisen sektorin toimesta. Julkisen osan rahoittaminen vaatisi yhteisvelkaa ja/tai lisää EU:n veroluontoisia tuloja. Ehdotuksia tästä sekä pankki- ja pääomamarkkinaunionien toteuttamisesta on siten odotettavissa ensi vuodesta alkaen. Samalla käynnistynee keskustelu siitä, miten tuettavia hankkeita ja jopa yrityksiä löydetään ja kuka sen tekee.

Ehdotettu ohjelma vaatisi onnistuakseen yhtenevät tavoitteet ja kiinteää yhteistyötä yritysten ja julkisen sektorin välillä. Vapaat markkinat tuskin pystyisivät täyttämään näin monta poliittisesti asetettua tavoitetta, varsinkin kun ne osittain ovat utuisia, keskenään ristiriitaisia ja välttämättä ajoittain muuttuvia. Odotettavissa olisivat siten julkisen ja yksityisen sektorin yhdessä suunnittelemat ja toteutettavat kehityshankkeet.

Paluu ohjeistettuun teollistamispolitiikkaan vaatisi käytännössä osapuolilta pitkää sitoutumista yhteistyöhön. Tähän pystyvät etenkin suuret yritykset jotka tukensa vastineeksi voisivat toivoa teollisuuspolitiikan huomioivan nimenomaan niiden asemaa, tarpeita ja toivomuksia. Raportti näyttää käytännössä edellyttävän eräänlaista valtion ja suurten yritysten välistä liittoa, nyt koko EU:n eikä vain yksittäisen kansallisvaltion hyväksi kuten aikanaan.

Raportti avaa varmasti myös pinnan alla virkeänä elävän keskustelun EU:n päätöksenteosta. Teollisuuspolitiikan keskittyminen ja tehokkuus korostavat karsintaa eri jäsenmaissa tapahtuvien investointi- ja rakennehankkeiden kesken. Siirtyminen enemmistöpäätöksiin ja nykyisen veto-oikeuden kumoaminen mahdollistaisivat nopean muttei välttämättä laadukkaan tai tasapuolisen päätöksenteon. Selvimmin se edistäisi etenkin pienten maiden eräiden teollisten lippulaivojen nykyistä häiriöttömämmän alasajon. Se myös auttaisi kestämään mahdollista tulevaa tyytymättömyyttä yhteisten rahoitustukien ja -vastuiden jaosta (vrt. elvytyspaketti Suomen osalta).

Esitettyjen toimien toteuttaminen kokonaisuudessaan edellyttäisi siten suurta ja pysyvää yksimielisyyttä jäsenmaiden kesken. Ei ole kuitenkaan ilmeistä, että edes enemmistö jäsenmaista tai niiden kansalaisista katsoisi hyödylliseksi tavoitteekseen luoda EU:sta USA:n ja Kiinan kanssa kilpailevaa suurvaltaa. On myös epäselvää miten suopeasti EU:ssa suurta vaikutusvaltaa käyttävä USA katsoisi unionin pyrkimyksiä synnyttää sen kanssa tehokkaasti kilpailevan uuden suurvallan. Sehän voisi jossain vaiheessa esim. katsoa taloudelliseksi hyödykseen taas yrittää solmia edullisia kauppasuhteita resurssirikkaan naapurinsa Venäjän kanssa tai rajoittaa hinnakkaita ase- ja energiaostojaan USA:sta.

Suomalaisillekin tullaan todennäköisesti lähivuosina ehdottamaan taas itsemääräämisoikeutemme rajoittamista ja etukäteen sitoutumista yhä tiukemmin muiden tekemiin päätöksiin. Voisi arvata, että moni tulee olemaan siihen valmis todistaakseen yhä uudelleen itselleen ja muille, että todella olemme ja pysymme länsiliittouman osana. Tulisi kuitenkin muistaa, ettei päätösvallan keskittäminen takaa itsemme kannalta laadukkaita tai edullisia päätöksiä. Kuka tulevaisuudessa edistäisi suomalaisten elämää ja oloja jos oleellinen päätösvalta on siirretty muualle?

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Velka on itse rajoitettava luottamuksen säilyttämiseksi

Posted on August 31, 2024 by Peter Nyberg

Velkaantuminen on hyväksi kun sen takaisinmaksuun korkoineen riittävät joko velallisen pysyvät tulot (usein kotitaloudet ja julkinen valta) tai rahoitettavan hankkeen synnyttämät uudet tulot (usein yritykset ja joskus julkinen valta). Muu velkaantuminen johtaa vähitellen kierteeseen joka katkaisematta aiheuttaa maksukyvyttömyyden. Suomen valtio ja sen seurauksena yhä useampi suomalainenkin on parhaillaan sellaisen kierteen alkukierroksilla.

Suomen velkaantumisen erilaiset syyt ovat hyvin tiedossa. Heikko talouskasvu on rajoittanut tulonmuodostusta ja myös verotuloja jo vuosikymmenen ajan. Keskuspankkien mahdollistamaa matalan korkotason jaksoa käytettiin heikkotuottoisten hankkeiden rahoittamiseen. Koronahäiriö aiheutti merkittävästi valtion lisämenoja sekä itse torjuntamallin että valtion laajan rahoitusavun takia. Jäsenyys NATOssa on edellyttänyt varustelumenojen kasvattamista ja se jatkuu vielä pitkään. Myös EU-jäsenyys (esim. elvytysrahastoon osallistuminen) on merkinnyt ja merkitsee käytännössä sitoutumista aina uusiin maksuvelvoitteisiin. Korkojen normalisoituminen aiheuttaa lisää menoja.

Monet näistä syistä voidaan luokitella sellaisiksi, joihin Suomen viranomaiset eivät pysty tehokkaasti vaikuttamaan (kasvu, korot, ehkä väestönkasvu). Eräät niistä taas ovat sellaisia, joihin viranomaiset ovat poliittisesti sitoutuneet pitkälle tulevaisuuteen (EU, euro, NATO). Viime kädessä velkaantuminen kuitenkin selittyy sillä, etteivät päättäjämme ole antaneet arvoa budjetti- eli velkakurin ylläpitämiselle. Velanotto on aina vapaaehtoista (pl. sotilaallinen pakottaminen) eli velkaantuminen on valtionkin tasolla mitä selvimmin tietoinen valinta.

Suomen jatkuva velkaantuminen alkoi voimakkaana suuren finanssikriisin myötä vuonna 2008 ja nopeutui vielä vuonna 2019 (tässä). Julkisen vallan tuloja alensivat mm. elektroniikka- ja paperiteollisuuden vaikeudet ja yritysten hitaat sopeutustoimet (tässä), tuottavuuden hidas kasvu sekä aleneva verotus. Menoja taas ovat ylläpitäneet väestön vanhenemisesta johtuneet sosiaali- ja terveysmenojen lisäys ja viime vuosina koronapolitiikan kustannukset ja ulkopolitiikan muutokseen liittyvät kustannukset (NATO, talouspakotteet, Ukraina). Velanottoa on myös viime vuosina lisännyt valtion likvidien varojen kasvu (tässä).

Lisääntyvä velkaantuminen on toistaiseksi vaikuttanut vain vähän Suomen valtion maksettavaan lainakorkoon. Tämä viittaa siihen, että sijoittajat edelleen uskovat lainojensa palauttamiseen korkojen kanssa sovitun mukaisesti. Sen takia ei kuitenkaan ole syytä velkaongelman vähättelyyn koska sijoittajien odotukset saattavat monesta eri syystä muuttua nopeastikin. Syyt voivat liittyä Suomen talous- tai yleispoliittisen tilanteen kehitykseen mutta saattavat yhtä hyvin perustua kansainvälisiin tapahtumiin. Tärkeä syy odotusten muutoksille olisi mm. huoli viranomaisten heikentyvästä kyvystä tai halusta rahoitusjäämien hallintaan.

Suomalaista velkaantumista ei pidä nyt hidastaa jotta estettäisiin uhkaava velkakriisi vaan siksi, ettei usko Suomen luottokelpoisuuteen pääsisi heikentymään. Sellainen heikennys johtaisi täällä korkojen pysyvään nousuun, talouskasvun lisäheikennykseen ja väestön vaurauden ja hyvinvoinnin hyvin pitkäaikaiseen laskuun. Luottamuksen ylläpitämiseksi pysyvästi olisi mielestäni myös tärkeää, että budjettialijäämiä ja velkaantumista rajoitetaan omin toimin ja tahdoin eikä esim. EU:n jonkin pakottavan vakauttamisprosessin tuloksena. Tämä edellyttäisi vaalikausien yli toimivaa ja selkeästi näkyvää puolueiden yhteisymmärrystä.

Sellainen yhteisymmärrys on ainakin periaatteessa saavutettavissa vaikka puolueilla edelleen olisi hyvinkin erilaiset painotukset omissa finanssipoliittisissa ohjelmissa verojen ja menojen kohdentamisesta. Jotta kansalaiset tällöin säästyisivät suurista vaihteluista vero- ja tukikohtelussa olisi hyväksi, jos puolueet löytäisivät keinon sietää kompromisseja asioissa joiden suhteen vallitsee suurta erimielisyyttä. Sentyyppiset asiat ovat esim. verojen suuruus ja progressio, koulutus- ja kulttuurituet ja tulevaisuudessa ehkä varustelumenot. Voi kuitenkin olla, että poliittisten suhdanteiden mukaan voimakkaammin tempoileva finanssipolitiikka onkin yhteisen pitävän rahoituskehyksen eräs hinta.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Kun riskeistä ei saisi puhua

Posted on July 31, 2024 by Peter Nyberg

Ukrainalaislähteet väittivät maan suorittaneen pari päivää sitten Venäjän vastaisen hyökkäyksen droonilla Suomen itärajan läheisyydessä. Aihe ei olympiauutisten keskellä saanut suomalaisessa mediassa merkittävää huomiota. Olympiakisojen avajaisissa vieraillessaan tuore Suomen presidentti ilmoittikin, ettei ole syytä mihinkään huoleen. Suomalaisten pitää vain tottua siihen, että meillä on sota rajoilla (esim. HS 29.7.2024 sivu A12).

Lausunto ei ainakaan vielä ole herättänyt ansaitsemaansa kiinnostusta mediassa. Tämä on valitettavaa, koska sen perustana oleva ajatustapa on huolestuttava. Lausunnon viesti näyttää olevan, ettei suomalaisten ole syytä eikä tarvetta huolestua kasvavistakaan ulkoisista riskeistä. Näistä riskeistä ilmeisimmät liittyvät taloudelliseen kehitykseen ja mahdollisten taloushäiriöiden seurannaisilmiöihin.

Riski näyttää käsitteenä olevan vaikea aihe julkisessa keskustelussa. Kysehän on tapahtumasta joka ei vielä ole toteutunut mutta joka jollain todennäköisyydellä voi toteutua tulevaisuudessa. Yritysmaailmassa ja julkisella sektorilla arvioidaan usein rutiininomaisesti vaihtoehtoisia kehityskulkuja tulevia toimia suunniteltaessa. Päätösten perustaksi valittu vaihtoehto edustaa päättäjien käsitystä siitä tulevaisuudesta, johon on syytä varautua.

Vaihtoehtojen esittäminen tehdyn päätöksen jälkeen käsitetään siksi usein päättäjien julkisena arvosteluna. Tämä onkin usein totta varsinkin politiikassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa jossa päätökset voivat perustua toiveisiin ja uskomuksiin eivätkä mahdollisiin riskeihin. Esimerkiksi Suomen ulkosuhteet perustuvat nyt paitsi vakaumukseen Venäjän epäluotettavuudesta myös luottamukseen länsimaiden vahvuudesta ja valmiudesta tarvittaessa uhrautua puolestamme (esimerkiksi tässä).

Nämä perusteet eivät ole riippumattomia länsimaiden taloustilanteesta. Lyhyt pohdinta länsiliittoumaan liittyvistä riskeistä ei anna kiistatonta luottamusta sen nykyisen politiikan kestävyydestä. Suomen päättäjien kannattaisi ehkä ottaa tämä huomioon ainakin lausunnoissaan.

Länsimaiden tulevaisuutta varjostavat vaikeasti hoidettavat talousongelmat. Todennäköisesti vaikein niistä on maailmalla yleistynyt velkaantuminen (tässä). Veloista pääsee eroon vain hitaasti tuloista säästämällä tai nopeasti konkurssien kautta. Säästöjä pitäisi löytää muualta kuin poliittisesti välttämättömiksi katsotuista kasvavista ase- ja sotakustannuksista tai vihreiden ohjelmien edellyttämistä valtavista investointimenoista (esim. tässä ja tässä). Tämä voi vaatia kansalaisten elintason laskemista esim. verotusta merkittävästi kiristämällä. Edelleen jatkuva sanktiotulva hidastaa talouskasvua ja vaikeuttaa siten säästöperäistä velanhoitoa.

Länsimaiden valuuttojen käyttö kansainvälisinä reservivaluuttoina on osaltaan helpottanut niiden velkaantumista. Vaikka euron käyttö on dollarin käyttöä vähäisempi on unioni silti hyötynyt valuuttansa asemasta. Tämän on nyt katsottu mahdollistavan huomattavan EU:n yhteisvelan liikkeeseen laskemisen (tässä).

Yhteisvelan taustalla on tietenkin pysyvä pyrkimys muuttaa unioni liittovaltioksi, mutta perusteeksi esitetään nyt välittömät rahoitustarpeet. Jäsenmaat eivät velkaongelmiensa takia pystyne samanaikaisesti rahoittamaan Ukrainan sotaa, suunniteltuja lisävarustelun kustannuksia sekä sovittuja vihreän siirtymän kustannuksia unionin normaalien menojen lisäksi. Myöskään ohjelmiin liittyviä poliittisia päätöksiä taikka aikatauluja ei ilmeisesti sovi muuttaa rahoitustilanteen helpottamiseksi. Yhteisvelka rasittaa käytännössä jäsenmaita ja niiden veronmaksajia vähintäin samalla hoitovelvoitteella kuin niiden oma velka, mutta tämä on mahdollista kirjanpidollisesti kätkeä.

Rahoitusomaisuuden hinnoittelusta päätellen keskimääräinen sijoittaja länsimaissa luottaa edelleen velkaongelman ratkeamiseen ilman konkurssivyöryä. Varsinkin Yhdysvalloissa osakekurssit ovat nousseet ennätykselliseen tasoon. Paluu historiallisesti normaaleihin hintoihin edellyttäisi niiden laskua kolmannekseen nykyisistä (tässä). Sellainen muutos ei voisi olla laajasti vaikuttamatta sijoittajien ja niiden rahoittajien vakavaraisuuteen. Häiriö siirtyisi samalla helposti maasta toiseen kansainvälistyneiden rahoitusmarkkinoiden takia ja voisi vaikuttaa kielteisesti länsimaiden keskinäiseen sitoutumiseen.

Velkaista länsiliittoumaa uhkaa rahoituskriisi joka voi syntyä hyvin monella tavalla ja johon ei ole helppoa lääkettä. Kriisin torjumista lisävelalla voi yllättävästi estää koti- tai ulkomaisen luottamuksen puute. Sen välttämistä säästämällä näyttävät pysyvästi vaikeuttavan heikko talouskasvu, sota ja monet poliittiset valinnat. On varsin erikoista, että valtion johto sellaisessa tilanteessa antaa ymmärtää, ettei riskejä tai vaihtoehtoja ole syytä Suomessa harkita.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 1 Comment

Reservivaluutan hiljainen alasajo

Posted on June 23, 2024 by Peter Nyberg

Moni varmaan muistaa, että osana länsiliittouman sanktioita Ukrainan sodan yhteydessä venäläisiä varoja jäädytettiin noin 300 miljardin euron edestä. Valtaosa varoista oli Venäjän keskuspankin valuuttavarantoa joka oli sijoitettuna joukkovelkakirjoihin EU:n alueella toimivissa pankeissa. Useat tarkkailijat huomauttivat, että ulkopuolisten pitämät varat liittouman instituutioissa eivät enää ole ehdottomasti turvassa, mikä voi heikentää välttämätöntä luottamusta kansainvälisiin reservivaluuttoihin (dollari, euro).

Jäädyttämisestä lähtien on keskusteltu siitä, miten nämä varat voitaisiin ottaa käyttöön Ukrainan tukemiseksi (esim. tässä). Koska varat epäilemättä kuuluvat Venäjälle on kansainvälisen lain mukainen lopullinen haltuunotto osoittautunut erittäin vaikeaksi. Länsiliittouma on kuitenkin rajoittanut varojen käyttöoikeutta ilmoittamalla, että varat vapautettaisiin ainoastaan Ukrainan jälleenrakentamista varten (tässä kohta 8 ). Jäädytettyjen varojen käyttö ei siten enää olisi omistajan määrättävissä vaan niiden vapautus vaatisi tässä tapauksessa osaltaan alistumista länsiliittouman poliittisiin ja sotilaallisiin tavoitteisiin.

Italiassa äskettäin kokoontuneet G7-maat sopivat lisäjärjestelyistä joiden vakuutetaan olevan tiukan laillisia. Varojen niitä jäädyttäville laitoksille synnyttämät markkinaehtoiset tuotot (”windfall profits”) käytettäisiin tulevina vuosikymmeninä Ukrainalle myönnettävän noin 50 miljardin dollarin lainan korkoihin. Tuottojen riittävyyteen ja käyttöön liittyy kuitenkin merkittävästi sekä taloudellista että poliittista epävarmuutta (tässä). Itse jäädytettyjen varojen käyttö (vakuutena tai suorana haltuunottona) saattaa siksi edelleen nousta keskustelun kohteeksi (tässä). Periaatteessa jäädytetyt varat eivät siirtyisi kenellekään ulkopuoliselle mutta ne eivät myöskään tuottaisi omistajalle mitään hyvin pitkään aikaan. Sovittu järjestely poistaa siten käytännössä kaikki varoihin liittyvät omistusoikeuden ominaisuudet paitsi muodollisen omistajuuden.

Ilmeisesti tulevat lainavarat voidaan käyttää myös muuhun kuin maan jälleenrakentamiseen eli aseisiin ja hallintokuluihin. Siinä tapauksessa Venäjän varat voitaisiin osittain käyttää suoraan sitä vastaan suunnattujen sotatoimien rahoittamiseksi. Etenkin asehankintoihin käytetyt varat kohdistetaan tässä tapauksessa ennen kaikkea länsiliittouman maissa toimiviin yrityksiin. Venäjä pitää suunnitelmia lainvastaisina ja on uhannut vastaavanlaisilla vastatoimilla jos suunnitelmat toteutetaan (tässä).

Suunnitelman väitetystä laillisuudesta näyttää seuraavan, että länsiliittouma nyt yleisemminkin katsoo voivansa käyttää epäsopivien ulkopuolisten varoja liittouman itse määrittelemien kohteiden rahoittamiseen. Edellytys tälle on tietenkin, että varat on sijoitettu liittouman sääntelyn alla oleviin rahoituslaitoksiin. Suurimmat näistä kansainvälisistä laitoksista toimivat Yhdysvalloissa ja Euroopassa eli tarjoavat etenkin dollari- ja europohjaisia tuotteita. Ymmärtääkseni G7-maiden sopimus merkitsee käytännössä, että näiden laitosten tarjoamien sijoitusten käyttöoikeus on taattu ainoastaan länsiliittouman poliittisesti hyväksymille tahoille.

Nykyisten reservivaluuttojen käyttö on jo supistumassa ainakin osittain niihin liittyvien sanktioiden takia. Äskeisen G7-päätöksen takia supistuminen voi tulevaisuudessa olla ennakoituakin nopeampaa. Kyse ei enää ole länsipankkien palvelujen käyttökiellosta vaan niiden hallussa pitämien sijoitusten hallintaoikeuden rajoittamisesta ulkopuolisilta. Kaikki nautinta- ja hallintaoikeudet voidaan uhata viedä paitsi, toistaiseksi, itse juridista omistusoikeutta.

Tämä omistajanoikeuksien voimakas heikentäminen voi vähentää reservivaluuttojen käyttäjäkuntaa pysyvästikin. Välittöminä seurauksina ovat todennäköisesti kansallisten valuuttojen käytön yleistyminen (esim. tässä) ja lisää pontta pyrkimyksille synnyttää vaihtoehtoinen selvitysjärjestelmä uuden reservivaluutan perustaksi (BRICS). Reservivaluuttojen käytön väheneminen vähentäisi samalla liikkeeseenlaskijamaiden mahdollisuuksia rahoittaa omalla valuutallaan tuontia ja yleensä ulkomaisia hankkeita.

Miksi suomalaisenkin kannattaisi kiinnittää tähän huomiota? Syy on yksinkertainen. Suomi on sitoutumassa yhä vahvemmin ja peruuttamattomammin länsiliittoumaan, jonka taloudellinen ja myös sotilaallinen asema tärkeältä osin on rakentunut sen valuuttojen hyväksyttävyyteen reserveinä. Status reservivaluuttana mahdollistaa ulkomailla olevien resurssien helpomman käytön velaksi (maksetaan seteleillä eikä hyödykkeillä). Tämä nostaa omaa elintasoa ja tukee poliittista ja sotilaallista toimintaa ulkomaiden suuntaan. Kyse on siten pidemmällä aikavälillä länsiliittouman ja nyt siis Suomenkin yleisestä kestävyydestä ja houkuttelevuudesta.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | Leave a comment

Toiveajatteluun perustuva toiminta

Posted on May 31, 2024 by Peter Nyberg

Yhdysvaltain pörssin arvostus on nyt hyvin korkealla. Eräs varteenotettava yhdysvaltalainen tarkkailija laskee, että tämän hetken arvostus on keskimäärin noin kolminkertainen historiallisesti normaaliin arvostukseen verrattuna (tässä). Paluu normaaliin arvostukseen vaatisi vastaavasti pörssiosakkeiden arvonlaskua noin kahdella kolmasosalla. Tämä olisi maailman finanssijärjestelmälle valtava isku, varsinkin kun se välittömästi osuisi useissa maissa suoraan omistajiin, pankkeihin, rahastoihin ja vakuutusyhtiöihin.

On pieni mysteeri miksi sijoittajat siitä huolimatta jatkavat osakkeiden ostamista ja pitämistä. Sama tarkkailija esittää historiatietoihin perustuen, etteivät loppusijoittajat toimi rationaalisesti kuin ajoittain. Muulloin heillä on yhteinen taipumus spekuloida joko osakkeiden nousulla tai laskulla, yleensä hatarin perustein. Sijoittajien hurmio voi nostaa jo korkealle arvostetun pörssin vielä korkeammalle. Heidän pelkotilansa voi ajaa kelvollistenkin yhtiöiden pörssiarvot vääjäämättä alas. Keskuspankkien toimien tehokkuuskin vaihtelee tämän tunnekuohun mukaisesti.

Spekulaation varsinaiset syyt ja etenemistavat ovat toistaiseksi jääneet hieman hämäriksi, mutta sen tärkeys on yleisesti tunnistettu (katso ja tässäkin erityisesti ensimmäinen luku). Oleellisinta on kuitenkin se, että sijoittajat toimivat toiveiden ja pelkojen eivätkä välttämättä tosiasioiden perusteella. Silti toimien seuraamukset (esim. voitto tai tappio) tietenkin riippuvat nimenomaan tosiasiallisesta eikä toivotusta maailmantilanteesta. Tietyissä tilanteissa (finanssimarkkinat, politiikka) tunteet voivat muuttaa tositilanteita, toisissa ei (resurssirajoitteet, yritysten kannattavuus, reaaliomaisuus).

Sijoittajat siis haluavat ostaa ja pitää osakkeita niin kauan kuin he jostain perustellusta tai kuvitellusta syystä odottavat sen olevan heille kannattavaa. He eivät myy niin kauan kuin he pelkäävät lisävoittojen menettämistä. Täsmälliset syyt ja odotukset voivat erota paljonkin henkilöiden välillä, mutta ne perustuvat pääosin optimistisiin näkemyksiin tulevaisuudesta. Toistaiseksi Yhdysvalloissa nähdään tulevaisuuden pörssikurssit vielä nykyistä korkeampina eikä historiallisiin keskiarvoihin palautuvina. Toiminta perustuu toiveisiin ja tarinoihin eikä välttämättä juurikaan tietoon kursseista ja niiden historiallisen kehityksen syistä.

Jossain vaiheessa tapahtuu jotain, mikä saa osakearvot näyttämään ylimitoitetuilta. Kyse voi olla velkaantuneiden sijoittajien likviditeettiongelmista (1929), tietokoneongelmista kaupanteossa (1987), uutta tekniikkaa edustavien yritysten äkkinäisestä arvonmenetyksestä (1999-2000) tai asunnon ostajien laajamittaisesta maksykyvyttömyydestä (2008). Euroopassa kriisit ovat usein olleet Yhdysvaltain kriisien seurannaisia, mutta esimerkiksi Suomen pankkikriisi 1990-luvun alussa johtui odottamattomasta devalvaatiosta, joka aiheutti velkaantumishäiriön pankkiasiakkaille. Vallinnut toiveajattelu ja optimistiset tarinat vaikuttavat yht’äkkiä vähämielisiltä ja toimintaa alkavat ajaa pessimistiset näkemykset jotka alussa näyttävät aikaisempia kuvitelmia realistisemmilta. Ja niin sykli etenee ja toistuu….

Näkyisikö Suomessa tänään samantyyppistä toiveajatteluun perustuvaa toimintaa? Kysehän ei voi olla pörssistämme joka pitkään on elänyt varsin apeata arkea. Nopea velkaantuminen kyllä edellytti optimistisia näkemyksiä tulevista tuloista sekä jo epärealistisiksi osoittautuneita toiveita ikuisista nollakoroista. Velkaantumisemme saattaa siten eräiltä osin muistuttaa klassista spekulaatiota, mutta tarina on siinä kääntymässä realistisempaan suuntaan. Mieleen tulee lisäksi toinen tunteisiin vahvasti nojaava toimintamuoto eli politiikka. Varsinkin euroon ja NATOon liittyminen ovat ainakin omaan mieleeni painuneet tapahtumaketjuina, joissa päätöksiä kantavat optimistiset näkemykset ja tarinat eivät yksiselitteisesti perustuneet todelliseen maailmaan.

Varsinkin vaikeita päätöksiä tehtäessä meillä on koettu taipumus edellyttää kaikilta kansalaisilta samaa mielipidettä jopa eritasoisten sanktioiden uhalla (tässä). Tämä voi tehdä meille vaikeaksi oppia historiastamme ja tarvittaessa muuttaa tapaa saavuttaa tavoitteitamme. Edelleenkään ei olla yleisesti valmiita keskustelemaan edes eurojäsenyytemme ongelmapuolista. Ne ovat kuitenkin käytönnössä olleet jo kauan näkyvissä ajoittaisena vaikeana kilpailukykyongelmana. Hallitus yrittää nyt, valuuttakurssipolitiikan puuttuessa, epätoivoisesti korjata eurojäsenyytemme tuottamia ongelmia lakiteitse ammattiyhdistysliikkeen toimintaa rajoittamalla.

Samoin Suomen liittyminen sotilasliittoon saattaa tuottaa myös toisenlaisia seuraamuksia kuin mitä optimistisen liittymistarinan perusteella voisi odottaa ja toivoa. Hankkimamme ydinasesuojan käytöstä ja uskottavuudesta päättävät ulkopuoliset tahot, joilla tilanteen sattuessa saattaa olla muutakin kuin meidän maamme etu mielessä. Tämä koskee sekä Yhdysvaltoja että EU:n jäsenmaita. Oman puolustuskykymme riittävyys saattaa heiketä kun Venäjä odotetusti vahvistaa omia joukkojaan rajamme läheisyydessä. Tämäkin lisää riippuvuuttamme ulkopuolisista tahoista. Kriisien rauhanomainen hoito saattaa meille taas vaikeutua kun olemme tehneet selväksi, ettemme ole emmekä halua olla hyväntahtoisia naapureita ja vastapuolia.

Suomen optimistisiin toiveisiin perustuva toiminta on tiettävästi jättänyt muun muassa kaikki nämä riskit ilman selvää vastausta. Ne on arvattavasti yksinkertaisesti määritelty vähäisiksi toimivassa sotilasliitossa. Jos kuitenkin huoli riskeistä aikanaan osoittautuisi perustelluksi, saattaa todellisen maailman tilan kohtaaminen aiheuttaa Suomelle odottamatonta ja vakavaa haittaa.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Suomella edessään rajallisten resurssien aika

Posted on April 29, 2024 by Peter Nyberg

Suomi on järjestänyt itsensä lähivuosina vaikeasti hallittavaan tilanteeseen. Edessä on kolme tärkeinä pidettyä tavoitetta joita on vaikeaa samanaikaisesti toteuttaa. Turvallisuutta on nopeasti ja kalliilla lisättävä, koska on päätetty olla osapuolena suurvaltojen välisissä kiistoissa. Julkinen velanotto on saatava rajoitettua tilanteessa, jossa maamme edellytykset nopeuttaa tulojen kasvua monen talouden tarkkailijan mielestä ovat vähäiset. Kansalaisten elintaso ja elinolot on samalla turvattava jotta yhteiskuntarauha ja poliittinen vakaus säilyisivät.

On helppoa nähdä miksi nämä tavoitteet ovat vaikeasti yhteensovittavia.

Turvajärjestelyjen lisäys (sotavoimat, poliisi, varautumisjärjestelmät) vaatii merkittävästi resursseja eli rahalla hankittavia tuotteita ja palveluja. Jos velanottoa samalla rajoitetaan, on resurssit otettava vähentämällä muiden alojen rahoitusta (terveys, kulttuuri, koulutus, muut elinkustannukset). Jos tulokasvu on alhainen tai suurvaltasuhteet ovat tulehtuneita tulee tästä uudesta resurssijaosta helposti pysyvä olotila. Kansalaisten aineellista elintasoa on silloin ensin alennettava ja sen jälkeen pidettävä alhaisempana kuin se muuten voisi olla. Resurssien rajallisuus varmistaa, että muut tavoitteet kärsivät jos yhtä tavoitetta korostetaan.

Suomalaisten menot ovat ylittäneet heidän tulonsa melkein yhtäjaksoisesti yli kymmenen vuoden ajan. Merkittävä syy tähän on ollut julkisen sektorin jatkuva alijäämä (hyvä yleiskatsaus tässä) . Rauhaton kansainvälinen tilanne (Gaza, Taiwan, Ukraina) on lisännyt turvallisuuteen liittyvien menojen määrää. Kehitys EU:ssa ja erityisesti äskeinen yllättävä jäsenyys NATO:ssa kasvattavat menoja edelleen. Sotilaallisia velvoitteita on meillä lisätty samalla kun julkisen velanoton ylärajat ovat alkaneet hämärästi näkyä (esim. EU-säännöt, viime vuosina kasvanut korkoero Saksaan katso tässä).

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että nykyisen hallituksen säästötoimenpiteet kohdistuvat muuhun kuin turvallisuusjärjestelyihin. On tietenkin sallittua pahoitella välineitä ja uskomusten paloa millä vastuulliset tahot tätä nyt tekevät. On kuitenkin ilmeistä, että edellinen hallitus tukijoineen ainakin osittain on luonut edellytykset ja paineet uudelle painotukselle. Pidemmällä aikavälillä on joka tapauksessa löydettävä siedettävä tasapaino kolmen tavoitteen välillä.

Miten voisi kuvitella että tarvittava tasapaino pyritään saavuttamaan?

Tasapainon lisäämisen halvin tapa on yksinkertaisesti muuttaa kansalaisten ajatusmaailmaa käsitteitä kehittämällä. Pyrkimys voisi olla sotilaallisen turvallisuuden nostaminen elintason osaksi etenkin lyhyellä aikavälillä ja nimenomaan alenevan taloudellisen turvallisuuden vastapainoksi. Määrittelemällä sotilaallinen valmius ja luottokelpoisuus entistä tärkeämmiksi osiksi laajasti ymmärrettyä elintasoa voidaan pyrkiä häivyttämään näiden tavoitteiden välistä ristiriitaa (laaja joustava määritelmä kansallisesta turvallisuudesta löytyy tästä). Uskottavuutta tietenkin vähentää oleellisesti se, että elämä Venäjän naapurina ei ole tuottanut turvallisuusongelmia suomalaisille moneen vuosikymmeneen.

Rahoituksen saatavuuden varmistaminen on muiden tavoitteiden täyttämisen edellytys. On mahdollista, ettei velkaantuminen EU:n yhteisrahoituksen muodossa välittömästi heikennä Suomen luottokelpoisuutta. Siinä tapauksessa voisi olla houkuttelevaa sitoutua yhteisvelkaan ja suurempaan EU:n omaan rahoitukseen esim. puolustuksen, sotateollisuuden ja vihreän siirtymisen rahoittamiseksi. Tätä jo ehdotetetaan ja annetaan ymmärtää, että yhteinen velka voi olla edellytys toimien EU-koordinaatioille ja selvillä säännöillä tehokaskin ( esimerkiksi tässä ja tässä).

Samalla Suomi tulisi kuitenkin käytännössä peruuttamattomasti sitoutuneeksi useiden EU-liittovaltion oleellisimpien rakennuspalikoiden pystyttämiseen (yhteinen puolustus, yhteinen sotateollisuus, yhteinen velka- ja finanssipolitiikka). Lisäksi on ainakin kahdesta syystä aihetta epäillä yhteisrahoituksen tehokkuutta. Elpymisrahaston varojen jako on edennyt hitaasti ja siihen liittyy ilmeisesti runsaasti epäselvyyksiä, mikä viittaa sekä komission että eräiden jäsenmaiden vaillinaiseen projektihallintaan. Jää myös selvittämättä miten suuret maat EU:ssa saataisiin pysyvästi luopumaan pyrkimyksestä varmistua siitä, että yhteiset säännöt ja varat käytetään etupäässä niiden kansallisten tavoitteiden edistämiseen. Selvää joka tapauksessa on, että Suomen oma päätösvalta monista omista asioista taas tulisi vähitellen katoamaan.

Tavoitteet voitaisiin myös pyrkiä tasapainottamaan tarkistamalla turvallisuuspolitiikan laajuutta, välineitä ja kustannuksia. Keskeistä olisi arvioida mitkä olisivat nimenomaan Suomeen kohdistuvat suorat uhat ja pyrkiä lieventämään juuri niitä. Jäsenyys EU:ssa ja NATO:ssa asettavat väistämättä rajoituksia Suomen ulko- ja puolustuspolitiikkaan, mutta rajoitukset ovat ymmärtääkseni usein joustavia ja voidaan osittain itse määritellä. Suomen kannattaisi uusien rajoitusten puitteissa edelleen näkyvästi pyrkiä avata kiistojen osapuolten välille keskustelua, itse luopua kärjekkäistä lausunnoista ja välttää toimia jotka jokin osapuoli todennäköisesti pitäisi vihamielisinä. Parhaassa tapauksessa tämä voisi vähitellen vähentää sotilaalliselle turvallisuudelle tarpeellisten resurssien määrää.

Suomen lähivuosien tarve löytää tasapainoa turvallisuuden, resurssipulan ja elintason välillä sattuu vaikean kansainvälisen tilanteen keskelle. Tukemamme länsimainen liitto on parhaillaan suurissa vaikeuksissa. Vaikeudet ovat sekä sotilaallisia (Ukraina, Yemen), taloudellisia (mm. BRICS) että moraalisia (mm. Gaza). Lisää jännitettä tuovat mm. epäilyt tulevasta kansainvälisestä rahoitus- ja talouskriisistä sekä kansalaisten jyrkkenevä eriarvoisuus. Näiden pulmien välttämiseksi tarvittaisiin nyt Suomessa valtiomiehiä/-naisia eikä vain poliitikkoja innokkaine tukijoukkoineen.

Toivotan kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista vappua.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | 4 Comments

Ajatuksia yritysjohdosta

Posted on March 28, 2024 by Peter Nyberg

Hallitus näyttää keskittyvän ennen kaikkea kahteen taloudelliseen päämäärään. Niiden taustalla on mm. Suomen talous- ja tuottavuuskasvun pitkään jatkunut heikkous muihin EU-maihin ja etenkin pohjoismaihin verrattuna. Myös edellisen hallituksen valitettava taipumus rahoittaa valtion pysyvääkin toimintaa ja tulonsiirtoja (esim. elvytyspaketti) velalla on saattanut vaikuttaa.

Valtion velkaantuminen pitää saada pysäytettyä ja ehkä supistumaankin. Sen toteuttamiseksi pyritään etenkin vähentämään julkisia menoja mutta menopaineen kasvaessa (sote, korot, Ukraina, tietyt EU-hankkeet) on myös ajan myötä odotettavissa veronkorotuksia. Talouskasvua ja työllisyyttä pyritään edistämään etenkin työmarkkinoita muuttamalla. Siinä suositaan toimenpiteitä joiden tarkoituksena on lisätä työllistymisen houkuttelevuutta sekä kysyntä- että tarjontapuolella. Lisätavoitteena näyttää olevan heikentää ay-liikkeen yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia pysyvästi (luottamushenkilöjärjestelmä, poliittiset lakot).

Hallituksen toimien perusteista ja pidemmän aikavälin vaikutuksista on kirjoitettu ja kannattaakin kirjoittaa paljon. Tässä keskitytään kuitenkin erääseen keskeiseen talouspoliittisten toimien taustaoletukseen, joka äsken on ollut pienen julkisen keskustelun kohteena (tässä

Hallitus näyttää keskittyvän ennen kaikkea kahteen taloudelliseen päämäärään. Niiden taustalla on mm. Suomen talous- ja tuottavuuskasvun pitkään jatkunut heikkous muihin EU-maihin ja etenkin pohjoismaihin verrattuna. Myös edellisen hallituksen valitettava taipumus rahoittaa valtion pysyvääkin toimintaa ja tulonsiirtoja (esim. elvytyspaketti) velalla on saattanut vaikuttaa.

Valtion velkaantuminen pitää saada pysäytettyä ja ehkä supistumaankin. Sen toteuttamiseksi pyritään etenkin vähentämään julkisia menoja mutta menopaineen kasvaessa (sote, korot, Ukraina, tietyt EU-hankkeet) on myös odotettavissa veronkorotuksia. Talouskasvua ja työllisyyttä pyritään edistämään etenkin työmarkkinoita muuttamalla. Siinä suositaan toimenpiteitä joiden tarkoituksena on lisätä työllistymisen houkuttelevuutta sekä kysyntä- että tarjontapuolella. Lisätavoitteena näyttää olevan heikentää ay-liikkeen yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia pysyvästi (luottamushenkilöjärjestelmä, poliittiset lakot).

Hallituksen toimien perusteista ja pidemmän aikavälin vaikutuksista on kirjoitettu ja kannattaakin kirjoittaa paljon. Tässä keskitytään kuitenkin erääseen keskeiseen talouspoliittisten toimien taustaoletukseen, joka äsken on ollut pienen julkisen keskustelun kohteena (tässä ja tässä). Kyse on siitä, onko huono talouskehityksemme seuraus ei vain työmarkkinoiden toimintatavasta vaan myös yritysjohtajiemme tasosta.

Talouden tuottavuuden kehitys riippuu mm. sijoitustoiminnan määrästä sekä yritysjohdon kyvystä yhdistää resursseja nopeasti ja tehokkaasti korkeaa lisäarvoa tuovien hyödykkeiden tuottamiseksi . Yritysjohdon rooli on siinä aivan keskeinen. Valitettavasti sen tutkiminen ja erityisesti johtamisen kansainvälinen vertailu on ollut vaikeaa (esimerkiksi tässä ja tässä). On kuitenkin turvallista olettaa, että on tehokkaita ja tehottomia johtajia samoin kuin muitakin työntekijöitä. Joka tapauksessa johto joutuu toimimaan reaalimaailman kulloinkin asettamien rajoitteiden puitteissa. Hallitus näyttää pitävän tällä hetkellä työmarkkinoiden toimintaa yritysjohdon tehokkuuden ja siten Suomen tuottavuuskehityksen tärkeimpänä rajoitteena.

Hallituksen kannalta on hieman piinallista, että 1900-luvun loppupuoliskolla työmarkkinoiden nykyistä selvästi keskitetympi toiminta ei ilmeisesti estänyt Suomen tuottavuuden nopeaa nousua tai mittavaa sijoitustoimintaa. Osittain se varmaan kuvastaa runsasta työvoiman tarjontaa maamme edelleen siirtyessä maatalousvaltaisuudesta teollisuusvaltioksi. Osittain se lienee ollut seuraus myös siitä, että yritysten sijoitukset ulkomaille pitkään olivat säännöksillä rajattuja. Toisaalta erityisesti Nokian nousu osoittaa, etteivät resurssien saanti ja hallinta Suomessakaan rajoita hyvän hyödykkeen keksijää tai tuottajaa.

Varsinkin viime vuosikymmeninä on koti- ja ulkomailta ollut tarjolla sekä osaavaa työvoimaa että pääomaa laadukkaiden hyödykkeiden kehittäjille. Tästä ovat Nokian jälkeen hyötyneet monet pienemmät mutta Nokian tavoin kansainvälistä menestystä saavuttaneet yritykset. Hyvät esimerkit viittaavat siihen, ettei Suomen yritysjohto yleisesti voi kärsiä ylipääsemättömistä resurssien käytön ja joustavuuden ongelmista. Voi silti hyvinkin olla, että muu kuin paras johto kokee siinä pulmia. Rajoitteiden purkamisella pyritään siinä tapauksessa edistämään vähemmän tehokkaan johdon resurssienhallintaa.

Keskinkertaisen yritysjohdon tukeminen ei välttämättä edistä tuottavuuden nopeampaa kasvua. Jollei johto usko voivansa lisätä kannattavaa tuotantoa (markkinoiden koko, kilpailutilanne, tuotekehittely) jäävät sijoitukset vähälle ja ylijäämä jaetaan jossain vaiheessa osinkoina. Näin näyttää Suomessa tällä hetkellä tapahtuvan. Myös yrityksen myynti ulkopuoliselle on tapa osoittaa, ettei johto katso voivansa sitoutua yrityksen tuottaman lisäarvon kasvattamiseen. Tämä on nähdäkseni Suomessa tavallista myös menestyvien yritysten osalta. Kummassakin tapauksessa johto käytännössä siirtää vastuu yrityksen kehittämiselle ja siihen tarvittavia resursseja ulkopuolisille. Kasvavia kotimaisia yritysryppäitä ei tällaisilla toimilla yleensä synny, tilapäisesti korkeita pääomatuloja kylläkin.

Erityisesti valmius siirtää vastuun ulkopuoliselle muistuttaa sitä mitä usein tapahtuu Suomessa myös poliittisten johtajiemme toimesta. Esimerkkejä tästä ”hyvän oppilaan” toimintatavasta on hyvin runsaasti EU-politiikkassamme ja alkaa näkyä myös NATO-politiikassa. Tämä osaltaan vahvistaa uskoa siihen, että harvat suomalaiset yritysjohtajatkaan ovat valmiita sitoutumaan uusien hyödykkeiden tai toimintatapojen jatkuvaan kehittämiseen pitkällä aikavälillä. Vastaavaa tietenkin tapahtuu myös ulkomailla. Suomi on kuitenkin pieni maa jossa yksittäisen hyvän yrityksen johdon (tai poliittisen johtajan) päätökset vaikuttaisivat suhteellisen paljon koko talouteen.

Harmillinen selvitystiedon puuttuminen tekee selkeiden vastausten esittämisen vaikeaksi. Hyvin hypoteettinen johtopäätökseni tästä on, etteivät resurssimarkkinoiden ongelmat estä hyvän yritysjohdon menestysmahdollisuuksia meillä tai muualla. Liian monet hyvin onnistuneet yritykset kuitenkin myydään ulkomaille eikä niissä sen jälkeen välttämättä sitouduta maamme taloutta vahvistamaan. Tämä on merkittävin yritysjohdon ongelmamme pidemmällä aikavälillä. Keskimääräiselle johdolle joka yleensä ei kehitä merkittävästi uutta, resurssirajoitteiden huomioiminen voi ajoittain olla pulma.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 4 Comments

Ajatuksia EU:sta Ukrainan jälkeen

Posted on February 26, 2024 by Peter Nyberg

Vuoden 2022 lopussa pohdin blogissani mahdollisia seuraamuksia siitä, että länsivallat häviäisivätkin tukemansa sodan Ukrainassa. Silloin epäuskottavana pidettyä Ukrainan sotilaallista kukistumista pidetään nyt jo länsimaiden valtamediassakin selvänä uhkana. Yhteinen arvio tilanteesta ja mitä sille pitää tehdä näyttä vielä puuttuvan.

Mielikuva tilanteesta on eurooppalaisen yleisön keskuudessa muuttunut yllättävän nopeasti. Vuosi sitten 60% eurooppalaisista uskoi siihen, että Ukraina voittaisi sodan. Tuoreen kyselyn mukaan näin uskoo enää vain 10% (tässä). Johtopäätökset kuitenkin eroavat: esim. Puolassa ja Ruotsissa halutaan kasvattaa aseapua kun taas mm. Italiassa ja Itävallassa halutaan tukea rauhanneuvottelujen alkamista. Suomalaisilta ei kysytty.

Nämä vastaukset perustuvat vastaajien arvoihin ja toivomiin lopputuloksiin eivätkä siihen, mitä on käytännössä saavutettavissa. Vaikka Ukrainalle toivoisi kuinka paljon hyvää tahansa on ilmeistä, että sotilaallinen epäonnistuminen ei ole kaukana (esim. tässä). Ukraina ja sen tukijat ovat tähän saakka merkittävästi aliarvioineet Venäjän mahdollisuuksia ja yliarvioineet omia ja tekevät sitä todennäköisesti edelleen.

Venäjä ei näytä olevan tilanteessa joka pakottaisi sitä aloittamaan neuvotteluja tulitauosta tai rauhasta. Maalla on korkeatasoinen ja mittava aseteollisuus, jonka tuotantoa on nopeasti kasvatettu entisestään. Sillä on ollut merkittävä tykistö- ja ilmaylivoima joka aikaa myöten on vain vahvistunut. Sillä on säilynyt väestöpohja kun Ukrainalta se on pettänyt viime vuosien mittavan maastapaon takia. Venäjälle laaditut sanktiot eivät ole tehonneet odotetusti vaan maa on kehittänyt korvaavaa tuotantoa sekä uusia vientimarkkinoita ja maksujärjestelmiä. Oman väestön tuki maan johdolle ja sen toimille sekä tavoitteille näyttää säilyneen ja jopa vahvistuneen.

Samalla länsiliittouman arviot omasta kyvystään tukea konventionaalista sotaa näyttävät olleen ylimitoitettuja (esim. tässä). Eri sotatarvikkeiden saatavuus on osoittautunut tarpeisiin nähden vähäiseksi sodan pitkittyessä ja kiihtyessä. Maiden tuotantokapasiteetin kasvattaminen riittäväksi voi kestää vuosia ja edellyttäisi suurta ja pysyvää julkista panostusta varusteluun. Samalla selkkauksen monet taloudelliset ja poliittiset seuraamukset rasittavat liittouman maiden siviilituotantoa, yhtenäisyyttä ja vakautta. Voimakkaasta viranomaisten ja valtamedian mielipidemuokkauksesta huolimatta ei ole ilmeistä, että edes kaikkien suurten maiden väestö innostuisi sodan pitkittymisestä ja laajentumisesta sekä siihen liittyvästä elintason laskusta.

Venäjää on siksi vaikeaa painostaa rauhaan vaan se voi itse päättää millä ehdoin se olisi siihen valmis. Mahdollisen tulitauon ja rauhan ehdoista esitetään länsiliittoumassa vielä runsaasti toiveajattelua. Ehdot tulevat kuitenkin todennäköisesti muvautumaan niiden tavoitteiden mukaan jotka Venäjän johto on esittänyt sodan alusta saakka. Niihin lukeutunee Venäjän varmistuminen siitä, ettei Ukraina tulevaisuudessa voisi toimia sotilaallisen uhan alustana sitä vastaan. Rauhan ehdot tulevat todennäköisesti olemaan raskaat Ukrainalle ja epämieluinen yllätys länsiliittouman väestölle.

Venäjän tehottomalla painostamisella (ml. asetoimituksilla ja sanktioilla) koituu yhä selvemmin riskejä itse painostajalle. Ehkä tärkein näistä on oman uskottavuuden ja siten vaikuttavuuden heikentyminen. Tämä olisi ainakin Yhdysvalloille erittäin haitallinen kehitys mm. dollarin kansainvälisen aseman kannalta. Sotilaallisen tuen taloudellinen ja poliittinen hinta on kuluneen vuoden epäonnistumisten myötä kasvanut merkittävästi.

Joissain EU:n piireissä kriisissä nähdään ilmeisesti myös vähemmän haitallisia piirteitä. Unionissa pyritään käyttämään sitä välineenä alituiseen jatkuvassa työssä luoda eurooppalainen liittovaltio. Kyseessä on nytkin kriisi jonka kustannukset ovat suuret, ennalta vaikeasti laskettavissa ja sopivat jäsenmaiden yhteisvastuulla katettaviksi.

Sodan kustannukset EU:lle ja sen jäsenmaille ovat jo olleet mittavia.Tuoreen saksalaisen tutkimuksen mukaan (tässä) sota on toistaiseksi aiheuttanut Saksalle 200-240 miljardin euron suoria rahallisia menetyksiä. Kustannus vastaa noin 3 prosenttia maan BKT:sta. Vaikeasti laskettavissa olevia lisämenetyksiä on syntynyt saksalaisille yrityksille esim. Kiinan-viennin vaikeutumisen takia. Suurimmat suhteelliset menetykset ovat kohdanneet maan pienituloisia. Laskelma voinee toimia karkeasti suuntaa antavana muissakin EU:n jäsenmaissa.

Lisäksi länsiliittouman kokemukset Ukrainan selkkauksessa johtanevat jäsenmaissa voimakkaaseen varusteluaaltoon ja uusiin aseteknologian kehittämishankkeisiin. Tappio voimistaisi halua rakentaa suurempia asevoimia etenkin EU:n jäsenmaissa. Edessä saattaa olla uusi aseistuksen varustelukilpa Venäjän kanssa niin kauan kuin kahden vastustajaleirin keskinäinen luottamus puuttuu. Molemmat osapuolet määrittelevät omat toimensa puhtaan puolustuksellisiksi mutta vastapuolen toimet ja tavoitteet ilmeisen vihamielisiksi. Eräs arvio unionin puolustusmenojen uudeksi pysyväksi vuositasoksi on 500 miljardia euroa vuosikymmenen lopussa eli 200 miljardia nykyistä enemmän (tässä sivulla 10).

Nämä kustannukset on katettava mm. EU:n ilmastopolitiikan aiheuttamien kustannusten lisäksi. Arviot ilmastopolitiikan kustannuksiksi unionille vaihtelevat suuresti alkaen komission arviosta 100 miljardia euroa vuodessa aina tutkimuslaitos Brueghelin 300 miljardiin (tässä) ja McKinseyn 1000 miljardiin euroon vuodessa ainakin vuoteen 2030 saakka ja ehkä pidemmäksikin ajaksi (tässä).

Selvyyttä näiden hankkeiden rahoituksesta ei tällä hetkellä ymmärtääkseni ole, mutta jäsenmaiden uudet vastuut tulevat olemaan mittavat. Jos esim. hankkeet toteutettaisiin yhteisvastuullisesti ja kunnianhimoisesti – mihin liittovaltion kannattajat ahkerasti pyrkisivät — ylittäisi Suomen vuosittainen osuus melko helposti 10 miljardin euron rajan. Suurin osa olisi lisämenoja verrattuna tämän päivän tilanteeseen. Jollei Suomen talouskasvu jostain nyt tuntemattomasta syystä virkistyisi, edellyttäisi julkisen velkaantumisemme kasvun hidastaminen erittäin mittavia leikkauksia hyvinvointivaltion nykyisiin menoihin.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , | Leave a comment