Kreikan velkatilanne on kaikessa karmeudessaan hyvin yksinkertainen. Valtionvelka on vuodesta 2008 kasvanut vuosittain melko tasaisesti n. 20 mrd. eurolla ja on IMF:n mukaan nyt 330 mrd. euroa. Tämä on 160 % BKT:sta ja melkein neljä kertaa suurempi kuin julkisen talouden vuositulot. Jokainen korkoprosentti syö siis melkein neljä prosenttia julkisista tuloista vuodessa.
Realistisella korkotasolla Kreikan valtionvelkaa on käytännössä mahdotonta hoitaa. Jos valtion maksama korko olisi esim. vain 6 %, olisi vuotuinen korkokustannus kuitenkin neljännes julkisista tuloista. Tämä merkitsisi korkokustannusten kaksinkertaistamista nykyisistä. Koska valtion tulot eivät heikon taloustilanteen takia kasva riittävästi, tulisi tämä lisäkustannus rahoittaa muita menoja leikkaamalla taikka lisälainoilla.
Suuri velka tekee Kreikan valtiontaloudesta erityisen haavoittuvan kasvun ja korkojen muutoksille. Siksi useimmat yksityiset sijoittajat eivät enää pitkään ole olleet valmiita ostamaan Kreikan valtion velkakirjoja muuten kuin korkeilla koroilla. Riski valtion maksuvalmiuden pettämisestä on ollut liian suuri.
Kreikan valtiota ylläpitää enää euroalueen tukirahoitus. Kreikka ei käytännössä saa rahoitusta yksityisiltä markkinoilta eikä sillä olisi siihen varaakaan. Sen maksuvalmius on täysin tukiluottojen varassa. Lisäksi kreikkalaiset pankit ovat tiukasti kytkettyjä Kreikan valtioon. Suurina valtion velkapapereiden omistajina niiden vakavaraisuus riippuu näiden papereiden arvosta. Siksi niiden maksuvalmius on käytännössä pitkään ollut keskuspankkirahoituksen varassa.
Tukiohjelmien tavoite on ollut nostaa Kreikassa taloudellista tehokkuutta ja kilpailukykyä. Tämä edistäisi yritysten toimintaa ja lisäisi vientiä mikä vähitellen johtaisi taloudellisen kasvun ja työllisyyden paranemiseen. Tällaisia ohjelmia on käytetty pitkään IMF:n kohdemaissa ja yleensä siedettävin tuloksin. Koska rakenteelliset toimenpiteet vaativat aikaa tehotakseen, ohjelmiin liittyy aina julkinen tilapäisrahoitus. Toimivat ohjelmat ovat yleensä johtaneet yksityisen rahoituksen nopeaan palautumiseen.
Kreikan tapauksessa ohjelmat eivät ole onnistuneet. Tämä on näkynyt jatkuvana lisävelkaantumisena ja sovittujen toimien laiminlyöntinä. Epäonnistumisen syystä ei vallitse yksimielisyyttä ja vaihtoehtoisia selityksiä riittää: On vaadittu liian nopeata sopeutumista. Tulisi keskittyä kotimaisen kysynnän eikä viennin edistämiseen. Ongelma onkin kreikkalaisen hallintokulttuurin puutteissa. Maalle ei ole viestitetty sopeutumisen tarvetta riittävän tiukasti. Kyseessä onkin ulkoiseen tukeen pitkään tottunut ja rajoitettua sisäistä solidaarisuutta omaava yhteiskunta.
Pitkämielisyys on käymässä euroalueen jäsenmaille kalliiksi. Kreikan tukitarve lisääntyy 20 mrd. euroa vuodessa. Ilman tätä rahoitusta valtio jättää palkat, eläkkeet, terveysmenot tai velkansa maksamatta. Velkataakka on nyt niin suuri, ettei eläminen normaalikoron oloissa enää ole mahdollinen. Syistä riippumatta on ilmeistä, että Kreikan velkaantumista rajoittavien ohjelmien tuloksia saa odottaa ainakin vuosia. Tulevan lisärahoituksen tarve on vastaavasti suuri.
Kreikan osalta hallittu lainajärjestely on ainoa vaihtoehto maksuvalmiuskriisille tai jatkuvalle lisärahoitukselle. Tämän on vihdoin uskaltanut julkisesti lausua myös IMF joka vaatii euroalueelta samantyyppistä Kreikan saatavien leikkausta kuin yksityiseltä puolelta äskettäin. Euroalueen jäsenmaat ovat jo suurelta osin lunastaneet ulos alkuperäiset yksityiset sijoittajat (etenkin saksalaisia, ranskalaisia, englantilaisia ja yhdysvaltalaisia finanssilaitoksia) ja suostuneet Kreikan lisärahoittamiseen. Rahoitus on osoittautunut virheeksi josta jäsenmaiden nyt on maksettava kun yksityisiä sijoittajia ei enää ole riittävästi.
Välttämätön lainajärjestely olisi, poliittisista tuskista huolimatta, vastuullisinta tehdä mahdollisimman yksinkertaiseksi ja läpinäkyväksi. Sekä yksityisten sijoittajien että kansalaisten luottamukselle olisi hyväksi, että uusi tilanne olisi mahdollisen selkeä. Tappioiden kätkemiseksi tarkoitetut korkojen lisäalennukset tai sovittujen takaisinmaksujen pidennykset ja siirrot tulisi välttää. Tappiot kannattaa kirjata selkeästi ja saman tien euroalueen jäsenmaiden budjetteihin ja siellä suorittaa mahdolliset luottokelpoisuuden säilyttämisen kannalta tarvittavat lisäsäästöt.
Parhaassa tapauksessa Kreikan avoin ja selkeä velkajärjestely voisi olla uuden ja realistisemman euroalueen kriisinhoidon alku.