Euroopan valtiot, Suomi niiden mukana, jatkavat velkaantumistaan. Sama politiikka jatkuu muuallakin nk. kehittyneessä maailmassa. Keskuspankit ovat rientäneet apuun kun yksityiset sijoittajat eivät ole valmiita luotottamaan valtioita riittävän halvalla. Useimmat keskeiset keskuspankit (USA, UK, Japani) ostavat omaan lukuunsa valtioiden velkakirjoja kun EKP vielä pääasiallisesti tyytyy ottamaan ne vastaan pankeille myöntämien luottojensa vakuutena. Lisääntyvä määrä ekonomisteja, Suomessakin, tukee tällä tavalla rahoitettua elvytyspolitiikkaa jota melkein kaikki valtiot ovat jo kauan harjoittaneet.
Harjoitettua raha- ja finanssipolitiikkaa voidaan tulkita laajamittaisena vedonlyöntinä siitä, että kestävä kasvu alkaa ennen kuin sijoittajat ja suuri yleisö menettävät uskonsa rahan arvoon ja käyttökelpoisuuteen. Rahan tarjonnan lisäys ei luo varallisuutta eli yleisen köyhyyden poistaminen ei ole ollut eikä tule koskaan olemaan keskuspankkien vallassa. Jos olosuhteet muilta osin ovat suotuisat saattaa rahan lisätarjonta helpottaa sijoituksia uuteen, parempaan tai laajempaan tuotantoon. Muussa tapauksessa lisärahoitus käytetään vanhan velan uudelleenrahoittamiseen ja muihin finanssisijoituksiin.
Maailmanlaajuinen finanssisijoitusten arvojen nousu viime vuosina on pääosin luultavasti ollut anteliaiden keskuspankkien ansiota. Siitä ovat hyötyneet ennen kaikkea ne yksityiset tahot, jotka ovat pystyneet suoraan käyttämään tarpeisiinsa edullisia keskuspankkiluottoja. Näitä ovat ennen kaikkea pankit ja muut finanssilaitokset. Muut ovat joutuneet maksamaan niille välityspalkkioita ja hyväksymään poikkeuksellisen alhaiset tuotot omille säästöilleen. Keskuspankit ovat pystyneet vähentämään lähinnä vain rahoituslaitosten köyhyyttä mutta ovat onnistuneet siinä hyvin.
Harjoitetun politiikan arvostelijoiden rajalliseen joukkoon on nyt liittynyt keskuspankkien keskuspankki BIS (Bank for International Settlements)[1]. Tämä on huomionarvoista, koska BIS on perinteisesti itsenäinen, korkeatasoinen ja poikkeuksellisen suoraviivainen laitos. Ainakin Irlannin tapauksessa BIS ainoana kansallisista ja kansainvälistä laitoksista varoitti aikanaan kohtalaisen selkeästi finanssimarkkinoiden ylilyönnin riskeistä[2]. Olisi siis syytä suhtautua laitoksen analyysiin ja varoituksiin erittäin vakavasti.
Lukijan kannattaa itse perehtyä BIS:in vuosikertomukseen ja vetää siitä johtopäätöksensä. Mielestäni sen sanoma on kuitenkin varsin yksinkertainen: Keskuspankkien löysä rahapolitiikka on vain antanut aikaa velkaantuneisuuden vähentämiseen ja kasvuedellytysten parantamiseen. Tätä aikaa ei ole käytetty hyväksi vaan löysä rahapolitiikka on käytännössä vähentänyt painetta valtioiden, pankkien ja muiden yksityisten tahojen taseiden tervehdyttämiseen. Monet valtiot ja yksityiset toimijat ovat tämän takia entistä riippuvaisempia edullisesta lainarahasta. Rahoitusolojen mahdolliseen tulevaan kiristämiseen liittyy siksi nyt entistä suurempia tappioita.
Kasvun edistämiseksi ja kriisin seuraamusten rajoittamiseksi pitää keinovalikoimassa olla nöyrä ja joustava. Kaikissa maissa olisi syytä pyrkiä parantamaan kansalaisten kykyä ja mahdollisuutta vaihtaa työpaikkaa ja työnantajaa mutta välineet eivät välttämättä kaikkialla ole samoja. Velkaantuneisuuden ja tulevien velkapaineiden vähentäminen edistäisi todennäköisesti kasvua. Siihen liittyvä eläkkeiden ja terveysmenojen leikkauspaine on mielestäni suurimpia haasteita esim. Pohjoismaissa jos siitä huolimatta haluamme säilyttää hyväksi havaitun hyvinvointiyhteiskuntamme.
Analyysissään BIS esittää keinoja ongelmien ratkaisemiseksi, muttei ennakoi seuraamuksia jolleivät raha- ja talouspolitiikka muutu riittävästi. Tällainen optimistinen ote on rakentava ja sympaattinen muttei välttämättä realistinen. Keskuspankit ovat jo yleisesti luvanneet pitää rahapolitiikkaansa löysänä vielä pitkään. BIS:in oman analyysin mukaan tämä merkitsisi, että paineet velkaantumisen rajoittamiseksi ja kestävän kasvun luomiseksi pysyisivät edelleen vaimeina. Jolleivät keskuspankit suostu rahoitustarpeen tyydyttämiseen olisi edessä laaja ja mittava maksukyvyttömyyden ja konkurssien aalto. Jos keskuspankit taas rahoittavat lisävelkaa olisi ennen pitkää edessä yleinen kestämättömän velkaantuneisuuden tilanne. Sijoittajille ja suurelle yleisölle tulisi selväksi, että heille luvatut suoritukset ja saatavat eivät olekaan lunastettavissa.
Nämä tulevaisuuden riskit muodostavat äsken julkaistulle hallituksen EU-selonteolle[3] todellisen haasteen. Valitettavasti selonteko ei anna juuri mitään osviittaa siihen, miten Suomi aikoo selviytyä useimpien jäsenmaiden ylivelkaantuneisuudesta tai omasta velkariippuvuudestaan. Kun EKP tarjoaa rahoitusta euroalueen pankeille ja valtioille, toteutuu kiertoteitse jo käytännössä euroalueen velkojen yhteisvastuu[4]. Tämä tapahtuu siitä huolimatta, että Suomi tätä virallisesti vastustaa eikä pidä yhteisvastuuta ”reiluna”. Jos edellinen analyysi pitää paikkaansa, on Suomi käytännössä hyväksynyt yhä kasvavan velkojen yhteisvastuun siitä riippumatta mitä rahapolitiikkaa EKP lähivuosina harjoittaa. Valinta näyttää olevan vain vastuumme laukeamisen määrän ja ajankohdan välillä – jatkuva rahapolitiikan löysyys siirtää tappiot eteenpäin mutta suurentaa niitä samalla.
Yhteisvastuuseen käytännössä jo sitoutuneena ja lukitulla valuuttakurssilla Suomen tulevat sopeutuspaineet näyttävät hyvin merkittäviltä. Lisävastuista voimme vapautua vain vähentämällä/lopettamalla oman velanottomme ja tuloksellisesti vastustamalla muiden jäsenmaiden ja pankkien lisävelkaantumista vastuullamme. Tämä näyttää edellyttävän irtautumista ainakin uusista EU:n tuki- ja rahoitushankkeista. Joka tapauksessa odotettavissa olevista vastuista – eli jo annetuista rahoituslupauksista – emme voi vapautua ilman hyvin merkittäviä taloudellisia ja ulkopoliittisia kustannuksia.
Valitettavasti nykyisestä EU-selonteosta ei selviä miten nähin tulevaisuuden riskeihin Suomessa valmistaudutaan. Selviä rajauksia Suomen vastuille ei näy eikä selonteosta saa selvyyttä siitä, miten Suomen haaveilema “reilu EU” käytännössä saataisiin aikaan. Selonteko näyttää suomalaiselta unelmalta hyvästä Euroopasta mutta kosketusta todellisiin riskeihin ja haasteisiin ei juuri ole. Tämä on ikävää, koska kansainvälisen ylivelkaantumiskehityksen loppupelin omat tavoitteemme tulisi viimeistään nyt olla selvillä.
[1] Laaja keskustelu velkaantumispolitiikan ongelmista löytyy BIS:in tuoreesta vuosikertomuksesta joka löytyy Internet-osoitteesta http://www.bis.org/publ/arpdf/ar2013e.htm.
[2] Irlannin tapauksesta löytyy selvitys Internet-osoitteesta http://www.bankinginquiry.gov.ie.
[3] Selonteko löytyy osoitteesta: http://vnk.fi/julkaisut/listaus/julkaisu/fi.jsp?oid=388935.
[4] Tämä johtuu siitä, että euromaiden kesken jaetaan määräosuuksin EKP:n voitot ja tappiot eli keskuspankin ottamat riskit on jaettu kaikkien veronmaksajien kesken. Jos EKP rahoittaa valtioita ja pankkeja jotka eivät maksa velkojaan takaisin jaetaan myös näin syntyvät tappiot kaikkien kesken.