Näissä kommenteissa on usein todettu, ettei eurooppalaista kasvua tukevaa kehitystä muualla maailmassa ole tällä hetkellä näköpiirissä. Päinvastaista käsitystä edustavien optimistien suurimmat toiveet kasvun käynnistymisestä tai jatkumisesta kohdistuvat Yhdysvaltoihin. Etenkin median raportit paranevasta työllisyydestä, kulutusinnon palautumisesta, kiinteistömarkkinoiden toipumisesta ja sijoitusvälineiden hintojen terveellisestä noususta toimivat näiden toiveiden lähteinä. Usko ulkomailta kohta tulevasta kasvusysäyksestä saa myös nykyisen velkaelvytyksen näyttämään turvallisen tilapäiseltä.
Tutustuminen hieman syvällisemmin USA:n taloustilanteeseen antaa kuitenkin toisenlaisen kuvan kuin nopeisiin uutispätkiin keskittyvästä mediasta. Työllisyys on kyllä noussut finanssikriisiä edeltävälle tasolle. Kyseessä on kuitenkin ollut pysyvien ja hyvin palkattujen työpaikkojen korvautuminen osa-aikaisilla ja matalapalkkaisilla työpaikoilla[1]. Työllisyyden kasvusta ei siten ole seurannut kotitalouksien työtulojen lisäystä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Kulutuskaan ei voi kasvaa jolleivät kotitalouksien tulot lisäänny tai kulutusvelkaa oteta lisää.
Tarkasteltaessa USA:n taloutta ei synny kuvaa siitä, että maan talous olisi selvällä kasvun uralla. Silti viranomaiset raportoivat joka vuosineljänneksellä sitten vuoden 2009 keskivaiheen reaalitalouden kasvaneen. Ainakin yksi merkittävä syy tähän näyttää olevan käytetyn hintaindeksien harhaisuus. Viimeisten vuosikymmenten aikana USA:ssa on siirrytty käyttämään hintaindeksejä jotka pyrkivät ottamaan paremmin huomioon tavaroiden laadun parantumisen sekä kansalaisten taipumuksen siirtyä käyttämään halvempia tavaroita kallistuneiden tilalle[2]. Indeksit eivät siten enää entiseen tapaan mittaa sitä, mitä kuluttajat joutuvat tavaroista kassalla maksamaan.
Molemmat korjaukset alentavat merkittävästi (mutta vain tilastollisesti) hintoja siitä, mitä kulloisestakin tavarasta käytännössä kaupoissa pyydetään. Kun tuotantoarvot jaetaan alhaisemmalla hintaindeksillä, syntyy tilastollisesti korkeampi reaalisen tuotannon arvio. Erään arvion mukaan reaalikasvun harha olisi viime vuosina ollut noin kaksi prosenttia vuodessa eli virallisesti esitetyn noin kahden prosentin reaalikasvun sijasta olisi USA:n talous pysynyt paikallaan finanssikriisin alun jälkeen[3].
Sijoitusvälineiden (osakkeet, velkakirjat, muut finanssisaatavat ja paikoittain kiinteistöt) hinnat pysyvät sen sijaan korkeina ja osittain nousevatkin. Perimmäinen syy tähän on keskuspankin alhaisen koron politiikka, jonka seurauksena kaikkien sijoituskohteiden tuotto-odotus on painettu alas. Alhaiset tuotto-odotuksethan edellyttävät korkeita hintoja suhteessa sijoituskohteilta odotettavissa oleviin tulovirtoihin. Tämä johtaa siihen, että korkopolitiikan muutos synnyttää kaikkien sijoitusarvojen merkittävän laskupaineen. On syytä tämän lisäksi huomioida, ettei löysä rahapolitiikka yksin ole pystynyt aikaisemminkaan estämään merkittäviä sijoituskohteiden arvon laskuja. Ottaen huomioon nykyiset korkeat arvostukset ja samanaikaisen löysän rahapolitiikan on melko todennäköistä, että edessä on joka tapauksessa omaisuusarvojen lasku[4].
Vetoapua ei tällöin Euroopalle ole odotettavissa ainakaan USA:sta jolleivät viralliset tilastoluvut osoita vielä parempaa nousua. Euroopan eräs ongelma on, ettei muualtakaan ympäröivästä maailmasta löydy merkittävää taloutta josta on odotettavissa hyviä uutisia. Kiinassa pelätään pitkään jatkuneen luottojuhlan loppumista. Japanin vakava yritys synnyttää inflaatiota ja heikentää jeniä tuottaa toivottua vähemmän tuloksia kun kansalaiset eivät suostu lisäämään kulutustaan odotetulla tavalla. Sen sijaan Japanin rahapolitiikan löysentäminen on jossain määrin helpottanut matalan luottokelpoisuuden omaavien euromaiden joukkovelkakirjojen kysynnän lisääntymistä.
Eurooppa on silti edelleen yksin vastuussa taloutensa parantumisesta. Toistaiseksi jatkuu runsas ja käytännössä itsepalveluperiaatteella toimiva valtioiden lisävelkaantuminen (”elvytyspolitiikka”) keskuspankkirahalla. Tämä vaarantaa pidemmällä aikavälillä euroalueen koossapysymisen[5]. Sitoumus pitää euroalue ehdottomasti koossa merkitsee, että rahoitusta on käytännössä aina saatavilla. Tämä keskuspankkirahoitus myönnetään kaikkien euromaiden puolesta, siis yhteisvastuulla. Kyse on käytännössä jäsenmaiden finanssipolitiikan rahoituksen takaamisesta. On jo laajasti tiedostettu, että tämä johtaa velaksi elämisen jatkumiseen[6]. Poliittisesti liian ikäviä ratkaisuja ei tarvitse heti tehdä ja vastustusta herättäviä sovittuja sopeutustoimia voidaan lykätä. Vielä on tietenkin lopullisesti näkemättä, onko kyse vain sopeutuksen lykkäämisestä vai itse asiassa siitä luopumisesta.
Vielä luottokelpoisille euromaille EKP luo samalla jatkuvasti lisää vastuita. Vastuiden lisäyksellä ei ole mitään ylärajaa[7]. Vastuut muuttuvat tappioiksi jos/kun rahoitettava euromaa ei enää saa riittävästi rahoitusta. Jos/kun vielä luottokelpoiset maat asettavat vastuilleen rajat on siten riskinä samanaikainen tappioiden toteutuminen ja euroalueen pirstoutuminen. Jos nämä maat taas eivät aseta rajoja on edessä muiden maiden kansalaisten elintason ja elämäntavan periaatteessa loputon tukeminen tavalla tai toisella. Kun tämä viimein huomataan, on epätodennäköistä, että euroalueen tai sen päättäjien suosio pysyisi läheskään nykyisellä tasolla vielä luottokelpoisten maiden kansalaisten keskuudessa. Silloin saattaa edessä olla jopa EU:n ja siihen perustuvien yhteismarkkinoiden pirstoutuminen.
Koska euroalue ei nyt voi odottaa taloudellista vetoapua muualta, tulisi mahdollisimman nopeasti lopettaa sisäisten talousongelmien lykkääminen. Tätä ei valitettavasti enää voi tehdä puuttumatta euroalueen koostumukseen ja heikentämättä edelleen lyhyellä aikavälillä talouskehitystä. Nopea toiminta saattaa kuitenkin hidastaa EU:n suosion ja siten sen poliittisen elinkelpoisuuden odotettavissa olevaa laskua.
Yksityiskohtaista toimenpideohjelmaa on tässä mahdotonta määritellä, mutta sen oleelliset osat ovat kohtalaisen selvät: EKP:n toimesta tapahtuvalle valtioiden rahoittamiselle on tavalla tai toisella asetettava selvät ja käytännössäkin pitävät rajat. Jäsenmaille on annettava mahdollisuus kerran väliaikaisesti erota euroalueesta jos niiden oma kyky tai halu talousongelmiensa ratkaisemiseen ei ole riittävä. Sijoittajien, ml. pankit ja muut finanssiyritykset, tulee kantaa tästä johtuvat luottotappiot mahdollisimman laajasti. Valtioiden taloudellisen toiminnan on, ainakin väliaikaisesti, keskityttävä vain välttämättömään – mm. heikoimmassa asemassa olevien tukemiseen, työ- ja tuotemarkkinoiden toiminnan tehostamiseen, uuden tuotantotoiminnan edellytysten parantamiseen[8] ja verotuksen siirtoon korkean kulutuksen ja omistuksen suuntaan.
Suomella on runsaasti syitä toimia euroalueen ryhtiliikkeen edelläkävijänä. Olemme jo useita vuosia eläneet velaksi mikä ei voi jatkua enää kauan, mutta emme toistaiseksi ole EKP:n elättien joukossa. Meiltä puuttuvat kantokykyämme ylittävät pankit ja sijoitusyritykset joiden omaisuuden arvo tullaan kyseenalaistamaan. Taloutemme on jo rakenteellisesti heikko eikä meidän kannata tässä tilanteessa ottaa vielä velkaantuneempien valtioiden vastuita kannettaviksemme edes EKP:n ja Euroopan keskuspankkijärjestelmän kautta. Tarvitsemme taloudellisesti terveitä maita tuotteidemme ostajiksi eli meille ei ole eduksi euroalueen(kin) taipumus siirtää tarpeellisia korjaustoimenpiteitä tulevaisuuteen. Niille taas, jotka unelmoivat Suomesta vaikutusvaltaisena osana hyvää Euroopan liittovaltiota, olisi varmaan myös eduksi jos sellainen olisi tukevalla taloudellisella pohjalla ennen kuin unelmaa yritetään kansalaisille markkinoida.
[1] Asiasta löytyy ehkä turhan kiihkeäsävyinen mutta pääosiltaan asiapitoinen kirjoitus osoitteella http://www.zerohedge.com/news/2013-07-11/david-stockman-born-again-jobs-scam.
[2] Artikkeli USA:n kulutushintaindeksin muutoksista löytyy osoitteella http://www.shadowstats.com/article/no-438-public-comment-on-inflation-measurement.
[3] Edellisessä viittauksessa mainitussa artikkelissa on esitetty tällainen vertaus.
[4] Eräs tällainen mielestäni hyvin perusteltu ja johdonmukainen arvio löytyy osoitteella http://www.hussmanfunds.com/wmc/wmc130715.htm.
[5] Katso myös artikkeli osoitteella http://www.welt.de/wirtschaft/article118013821/Top-Oekonom-sieht-Euro-auf-dem-Weg-in-die-Rubelzone.html.
[6] Kuten aikaisemmin tässä blogissa on esitetty, ongelmien siirto vääristää markkinoiden toimintaa ja heikentää tulevaa kasvua. Elvytys ylivelkaantumistilanteessa pitää pystyssä yrityksiä ja pankkeja jotka oikeastaan tulisi epäkuntoisina lopettaa ja jättää tilaa vähitellen syntyville uusille tulokkaille. Vähäinen kasvu heikentää epäsuorasti vielä luottokelpoisten valtioiden talouskehitystä ja halua osaltaan tukea yhteistä konkurssipesää.
[7] On syytä ihmetellä, ettei eduskuntamme Suomen Pankin ja sen toimien ylimpänä valvojana ole tästä enemmän ja näkyvämmin huolissaan.
[8] Olisi ehkä syytä harkita vaikeasti ulkomaille siirrettävän osuuskuntamuotoisen yrittämisen edellytysten parantamista osana tuotannon kansallista elvyttämistä.