Ikävät ajat tulossa

Maailmalla ja EU:ssa talousasiat eivät ole hyvällä eivätkä vakaalla mallilla. Suurimmat ongelmat ovat jo kauan liittyneet keveään rahapolitiikkaan ja sen sallimiin hintojen ja rahoitusasemien vääristymiin. Näyttää siltä, ettei ole suunnitelmia vaan ainoastaan unelmia paluusta kohti normaalisti toimivia rahoitusmarkkinoita.

Kun vain talouskasvu taas alkaisi jostain syystä, voitaisiin vähitellen kiristää rahapolitiikkaa ja nostaa korkotasoa. Merkkejä tällaisesta kehityksestä ei kuitenkaan ole. Siksi rahoitus pidetään halpana heikkojen pankkien, valtioiden ja vientiyritysten tukemiseksi. Tällainen tuki helpottaa taloustilannetta hetkeksi mutta heikentää kasvuedellytyksiä pidemmällä aikavälillä.

Suomessa on elvytetty kotimarkkinoita valtion kustannuksella jo puoli vuosikymmentä, osittain automaattisin suhdannevastaisin välinein. Sinä aikana on julkinen sektori eri tavoin käyttänyt enemmän rahaa kuin mitä on tullut sisään. Menot ovat ylläpitäneet kotimaisia tuloja, työllisyyttä ja kysyntää. Ero on katettu velkaantumalla. Tämän politiikan viisaudesta voi olla eri mieltä muttei siitä, onko Suomessa viime vuosina elvytetty vai ei.

Toteutettu elvytyspolitiikka ei ole johtanut kotimaisen kasvun vahvistumiseen mutta on ehkä tilapäisesti estänyt taantumaa syvenemästä. Mahdollisesti olisi muu elvytystapa auttanut paremmin. Olisi voitu keskittyä julkisten sijoitusten rahoittamiseen eikä työttömyyskorvausten, sosiaalitukien tai terveysmenojen ylläpitämiseen. On tietenkin epävarmaa, olisiko talouskasvu merkittävästi kohentunut siitä, että paremmilla teillä ajaisivat väsyneemmät ja sairaammat kuljettajat.

Suomen epäonnistunut elvytyspolitiikka vaatii nyt velkaantumista nopeasti pysäyttävää vaihtoehtoa. Velkaantuminen pysähtyy kun maassamme toimivien menot alittavat heidän tulonsa. Kun ei ole pystytty kasvattamaan tuloja kotimaista kysyntää elvyttämällä on pyrittävä elvyttämään vientikysyntää. Siihen saakka kun tämä johtaa tulokseen, on kotimaisia menoja rajoitettava. Velkaantumisen eturintamassa käynyt julkinen valta joutuu tapaansa muuttamaan muitakin enemmän.

Vientikysynnän paras elvyttämiskeino on tietenkin parempien ja kalliimpien tuotteiden valmistaminen. Sekin voi olla Suomessa pidemmällä aikavälillä mahdollista jos yritysjohto, johtamistavat, työntekijöiden osaaminen ja markkinointi yhdessä toimivat hyvin. Lyhyellä aikavälillä viennin elvyttäminen vaatii kuitenkin, kiitos eurojäsenyyttämme, lähinnä kotimaisten nimelliskustannusten alentamista suhteessa kilpailijoihin. Keskustelussa on näkynyt 10-25 prosentin haarukassa olevia lukuja palkkojen osalta. Sopeutustarvetta lisäävät vielä EU:n päättämät ja Suomen kannattamat vientiämme haittaavat Venäjä-pakotteet.

Tämä vaihtoehto merkitsee käytännössä palkkojen ja sosiaalimenojen leikkauksia sekä kotimarkkinapanosten hintojen alentamista. Se on tähän saakka koetun elvytyspolitiikan vastakohta ja johtaa sekä elintason että työllisyyden laskuun. Elvytysvuosina kasvaneiden julkisen ja kotitaloussektorin velkojen hoito vaikeutuu tulojen supistuessa. Tällä välttämättömällä vaihtoehdolla on nyt käytännössä laaja kannatus kaikkien suurten puolueittemme keskuudessa.

Vaalien alla käytävä keskustelu koskee ennen kaikkea sitä, miten voidaan eri tavoin lieventää sisäisen devalvaation ikäviä vaikutuksia sen tarvetta ja nopeutta vähentämällä. Sisäisen devalvaation tarve vähenee jos kannattavaa kotimaista tuotantoa ja työvoiman liikkumista voidaan eri tavoin lisätä. Onnistumisesta voi kuitenkin olla varma vasta muutaman vuoden päästä. Samoin lyhyen aikavälin kielteiset vaikutukset lieventyvät jos valtionvelan kasvun pysäyttämistä hidastetaan. Hidastumisen realistisuudesta päättävät kuitenkin viime kädessä muut kuin suomalaiset itse.

Suomen päättäjien kannattaisi vihdoinkin valita talouspoliittinen linja joka ei riipu unelmista. Kansainvälinen talouskehitys voi kääntyä myös huonoksi jolloin jäljelle jäävä sopeutus pitää toteuttaa nykyistäkin epäkiitollisempana aikana. Nopea valtiovelan tarpeen leikkaus, aikainen ja tuntuva kustannustason alentaminen sekä toimet työllisyyden ja tuotannollisen toiminnan parantamiseksi olisivat suositeltavia. Sellaiset toimet vaatisivat tietenkin suurta luottamusta kaikkien osapuolten kesken, jotta epäilykset etujen pysyvästä yksipuolisesta uusjaosta vältettäisiin.

Hyvin lyhyesti sanottuna, suomalaiset ovat kansakuntana eläneet yli varojensa jo vuosien ajan. Velkaa on kertynyt sen verran, että rahoittajat saattavat alkaa huolestua. Kun tämä tapahtuu, talouden korjausliikkeet tulevat vielä vaikeammiksi. Koska emme voi luottaa maailmantalouden näkymiin emmekä ulkopuolisten kärsivällisyyteen, olisi mahdollisimman nopeasti ryhdyttävä taas käyttämään vain sen verran varoja kuin on tulojakin. Olisi todella hienoa, jos tämä voitaisiin tehdä elintasoa, työllisyyttä, sosiaaliturvaa ja erilaisia tukia alentamatta. Se on kuitenkin valitettavasti mahdotonta. Jollei tapahdu ihme tulee suomalaisten elintaso laskemaan tuntuvasti nyt valittavan eduskunnan aikana.

Tulevien ikävien tehtävien suorittajiksi kannattaisi nyt ottaa henkilöitä joilla ei ole uraa edessään. Heillä pitäisi myös olla tietoa ja kokemusta asioista joista he joutuvat päättämään sekä arvostusta ja laajaa luottamusta niiden kesken jotka joutuvat kivuliaitten päätösten kohteiksi. Kaikki viittaa siihen, että onnistuminen vaatisi tulevien vuosien päättäjiksi pikemminkin vanhoja konkareita kuin kokemattomia mielikuvavaikuttajia