Suomi irti devalvaatiokierteestään

On suuri ilo saada vaihteeksi olla Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun hengentuotteen kanssa täysin samaa mieltä. Sellaisen ilon kuitenkin tarjosi ainakin minulle Teija Sutisen jouluaaton kolumni ”Sisäinen devalvaatio alkaa työpaikoilla” (voidaan lukea tässä). Itsekin olen eräissä kommenteissani viitannut samaan, mutten yhtä selkeästi tai hyvin muotoiltuna.

Kolumni pohtii Ruotsin ja Suomen työmarkkinoiden toiminnan erilaisuutta. Sen keskeinen sanoma löytyy kolumnin keskeltä: ”…voisiko se johtua Suomessa paljon pilkatusta ruotsalaisesta päätöksenteko- ja johtamistyylistä? Se perustuu perusteelliseen neuvotteluun ja ihmisten sitouttamiseen. Ne ovat myös työmarkkinapäätöksenteossa keskeisiä asioita.” Suomessa juuri nyt vallitseva päätösilmasto nähdään varsin toisenlaisena eli alakynnessä olevien vastapuolten historiallisena nujertamistilaisuutena: ”…maassa on porvarihallitus, taantuma on heikentänyt työntekijöiden asemaa ja työsuhteet ovat järjestäytymisastetta koettelevassa murroksessa.”

Ei vaadi kovinkaan paljon mielikuvitusta ennustamaan, että pakottamalla saadut edut ulosmitataan kun taloustilanne paranee tai poliittiset valtasuhteet muuttuvat. Kyse on itse asiassa aikanaan kokemamme ulkoisen devalvaatiokierteen korvaamisesta sisäisellä. Kierre ei lopu ennen kuin taustalla olevasta epäluottamusta ylläpitävästä järjestelmästä päästään irti.

Suomessa näyttää laajasti vallitsevan usko siihen, että ulkoinen pakko on lääke puuttuvalle luottamukselle.

Kiinteä valuuttakurssi voidaan nähdä tapana ylätasolta pakottaa maltillisiin työehtoihin. Siitä on Suomessa huonoja kokemuksia. Kiinteäksi mielletty markkakurssi päätyi neljännesvuosisataa sitten pakkodelvalvaatioon ja pankkikriisiin. Eurojäsenyys näyttää kehittyvän vastaavalla tavalla eli massiiviseksi kotimaiseksi mahalaskuksi jota toistaiseksi on lievennetty julkisella velkaantumisella.

Nyt valmistellaan lakisääteisiä rajoitteita työnantajan ja työntekijän välisille sopimuksille. Taustalla häämöttää myös talouspoliittisen vastuun lisäsiirtoja ulkomaisille päättäjille. Tällekin voi ennustaa huonoa loppua. Säädöksin pakottamalla saadut eduthan voidaan mitätöidä samankaltaisilla poliittisilla päätöksillä kuin millä ne on myönnettykin. On vain toivottava, etteivät yhteiskunnan vastakohdat tällaisen kierteen yhteydessä kärjisty liikaa.

Uskoisi, että Suomessa nykytilanne olisi päinvastoin erinomaisen sopiva epäluottamusta ylläpitävän kierteen katkaisemiseksi.

Luottamusta voidaan ylläpitää vain jos kulloinkin vahvoilla olevat tahot ovat valmiita tinkimään omista eduistaan. Ehkä riittäisi, että selvästi ja näkyvästi jätettäisiin ulosmittaamatta etuja jotka olisivat periaatteessa, vaikkakin tilapäisesti, saatavissa. Vain vahvoilla oleva osapuoli voi myönnytyksillään synnyttää toisessa osapuolessa luottamusta. Toisin päin tarjolla on vain alistumista ja nöyrtymistä.

Kyse olisi siitä, että työnantajat ja muut korkean tulotason edustajat nyt näkyvästi sitoutuisivat päätöksiin jotka lyhyellä aikavälillä rajoittavatkin heidän etujaan. Mieleen tulevat tässä sellaiset asiat kuin esimerkiksi suostumus työntekijöiden edustukseen yhtiöiden hallintoon, yrityskohtaiset järjestelyt työolojen kehittämiseksi sekä pääomatuloverojen nostaminen ja ehkä omaisuusveronkin palauttaminen. Tästä syntyvät kustannukset saataisiin ajan myötä moninkertaisesti takaisin lakkovalmiuden vähentymisellä, tulevan kustannuskehityksen paremmalla hallinnalla ja todennäköisesti myös paremmalla tuottavuuskehityksellä.

Vaikeinta olisi tietenkin saada nykyiset päättäjät ja esimiehet laajasti tällaisen muutoksen kannattajiksi ja soveltajiksi. Ruotsissa tähän on käytetty vuosikymmeniä. Omien kokemusteni ja havaintojeni perusteella uskon, että muutos vaatisi monelta suuren ja vaikean asennemuutoksen. Tämä olisi kuitenkin mahdollista edellyttäen, että yritystemme korkein johto itse olisi muutoksen tarpeellisuudesta vakuuttunut ja soveltaisi sitä osaltaan. Samaa koskee tietenkin maamme hallitusta.

Eli riittääkö tässä tilanteessa hallituksessa, yritysjohdoissa ja hyvin toimeentulevien joukossa malttia vaurastua? Ja riittääkö sitä muidenkin puolella sitten kun ankeat ajat ovat takana päin? Ennen kuin molempiin kysymyksiin voidaan vastata myöntävästi jatkuu Suomessa devalvaatioiden pakkokierre estoitta.

Toivotan lukijoilleni hyvää joulua ja viisautta täynnä olevaa uutta vuotta 2016.