Antti Tanskanen käsitteli äsken HS:n kolumnissa (tässä) kysymystä euron turvallisuuspoliittisesta merkityksestä. Aihe on mielenkiintoinen, koska Suomen EU-jäsenyyttä perusteltiin aikanaan osittain kansalliseen turvallisuuteen liittyvin näkökohdin. Liittyminen euroon voidaan taas nähdä pyrkimyksenä päästä mahdollisimman lähelle EU:n keskiötä ja ehkä jopa osaksi sen perusrakennetta.
Tanskasen puheenvuorossa todetaan, että yhteyttä eurojäsenyyden ja ulkoisten turvatakuiden välillä ei juurikaan ole. Sen sijaan alkaa käydä ilmeiseksi, että eurojäsenyys rasittaa taloudellista kehitystä Suomessa ja muualla ja samalla vie vähitellen laajasti kansallista itsenäisyyttä. Ratkaisu tähän on ymmärtääkseni Tanskasen mielestä, että pitää erota eurosta ja etsiä turvaa suoraan Natosta. Tarvittavat lisävarat sotilasmenoille syntyvät euroeron myötä vähitellen virkoavasta talouskasvusta. Euroeron kustannukset ovat tilapäisiä ja vähenevät aikaa myöten.
Niin kuin useista aiemmista kirjoituksistani selviää, olen suurin piirtein samaa mieltä euron vaikutuksista talouskehitykseen Suomessa ja muualla sekä itsemääräämisoikeuteen. Muiden näkökohtien oikeutuksesta en ole yhtä varma.
Euro ei nykyään tuo jäsenilleen ylimääräisiä oikeuksia tai etuja (kuten turvaa) EU:ssa. Ainakin toistaiseksi on EU:ssa tiukasti pidetty kiinni siitä, ettei eurojäsenyys merkitse muutosta muihin EU-jäsenyyden oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Kaikki päätökset jotka eivät vaadi eurojäsenyyttä tehdään edelleen EU-prosessien mukaisesti. Tältä osin on perusteltua arvoioida, että euro ja ulkoinen turva ovat lyhyellä aikavälillä kaksi eri asiaa.
Pidemmällä aikavälillä asia ei kuitenkaan välttämättä olekaan näin. Euron eräs tarkoitus monien kannattajien mielestäni on syventää integraatiota edelleen. Toistaiseksi kiistellään siitä, miten pitkälle tällainen integraatio etenee. Siitä päättävät kuitenkin viime kädessä alueen suuret jäsenmaat euroalueen viranomaisten esityksestä. Suomalaisista vakuutteluista ja unelmista riippumatta on hyvinkin mahdollista, että lopputuloksena onkin varsin tiivis valtiorakennelma.
Ymmärtääkseni euro voi siten kyllä tuoda Suomelle ulkopuolista lisäturvaa, jos sen tueksi luodaan kaikilta osin melko keskitetty valtio johon Suomi sulautuu. Hintana on tietenkin käytännössä Suomen itsenäisyys jonka muotoja kuitenkin voitaneen säilyttää erilaisin kumileimasimen oikeuksin. Lisähintana on todennäköisesti myös heikko talous jolleivät tuotteiden lisäarvo tai työmarkkinoiden joustot lisäänny Suomessa merkittävästi. On tietenkin jokaisen lukijan oma asia arvioida, onko tämä tavoiteltava tai vältettävä tulevaisuus Suomelle, koska päätös pysyä mukana on yksinomaan meidän.
Jos Suomi päättäisi erota eurosta (muttei EU:sta) pitää myös arvioida, tarvitaanko tämän takia jostain lisää ulkoisia turvatakuita. Koska euro ei niitä ole lisännyt voisi olettaa, ettei eurosta ero niitä myöskään vähentäisi. Turvatakuiden hakeminen eron yhteydessä vain kertoisi, että niitä halutaan jostain syystä enemmän kuin aikaisemmin. Euroeron kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Euroeron yhteydessä syntyy vähitellen paranevan talouden myötä lisävaroja käytettäviksi. Lisävaroja olisi tällöin käytettävissä myös puolustustarkoituksiin ja täysin siitä riippumatta, millaiset turvajärjestelyt Suomi päättäisi noudattaa. Euroero ja Nato-kysymys eivät siten juurikaan liity toisiinsa muuten kuin mahdollisesti ajallisesti ja taktisesti. Syntyvät lisävarat voitaisiin epäilemättä käyttää myös riippumattoman Suomen puolustuksen vahvistameksi jos näin halutaan.