Eurovaroituksista ei kanneta huolta

Suomessa on vieraillut Bank of Englandin edellinen pääjohtaja Mervyn King, aiheenaan hänen äsken ilmestynyt kirjansa kansainvälisen rahajärjestelmän kriisistä ja uudistustarpeesta. Tässä yhteydessä hän on myös ottanut kantaa eurojärjestelmään ja Suomenkin asemaan siinä. Kokemuksensa takia häntä olisi syytä kuunnella tarkkaan.

Helsingin Sanomat selvitti tunnollisesti lukijoilleen Kingin näkemysten pääpiirteet (tässä). Kertomusta syventää Talouselämä-lehden lyhyt mutta laadukas haastattelu joka ennen kaikkea koskee euroaluetta ja sen ongelmia (tässä).

Molemmista kirjoituksista käy ilmi, että King näkee eurojärjestelmän perusongelmat poliittisina eikä talousteknisinä. Koska euroalueen kansalaiset eivät kannata taloudellista yhteisvastuuta eivätkä liittovaltiokehitystä taloudellisiin yllätyksiin on sopeuduttava toisin keinoin, mm. yhteiskunnallisesti tuskallisilla sisäisillä devalvaatioilla. Tämä siihen liittyvine ongelmien siirtämis- ja peittämisyrityksineen syö vähitellen päättäjien ja instituutioiden uskottavuutta. Toisin sanoen valuvika on yleinen puuttuva poliittinen yhteisymmärrys eikä jokin euroalueen säännöksen tai instituutin heikkous (vaikka sellaisiakin on).

Omassa kommentissaan pääkirjoitussivulla (tässä) Helsingin Sanomat ei suoraan pohdi tätä asiaa vaan iloitsee, etteivät ennusteet euron romahtamisesta olekaan käyneet toteen. Selitykseksi esitetään, Yhdysvaltain dollari ja sen historia esimerkkinä, että yhteisvaluutta vaatii runsaasti aikaa tullakseen kelvolliseksi. Maan sinänsä vaikeat kokemukset osavaltiovaluutoilla mainitaan ikään kuin ongelmat olisivat olleet ratkaisevia poliittisesti yhtenäisen USA:n syntymiselle. Sen sijaan jätetään mainitsematta paljon tuskallisemmat mutta yhtenäisyydelle viime kädessä oleellisemmat esimerkit yhtenäisen liittovaltion syntymävaiheista.

Eräs opetus USA:n osalta on, että yleisesti hyväksytyn liittovaltion synnyttäminen kestää hyvin kauan eikä se välttämättä tapahdu rauhallisesti. Yhteisvaluutan ylläpito siihen saakka että liittovaltio syntyisi euroalueelle on ehkä periaatteessa mahdollista, mutta vaatii kansalaisilta aina välillä poikkeuksellisia uhrauksia. Jäsenmaidenhan pitää koko sen ajan selviytyä taloudellisista yllätyksistä ilman oman valuutan muodostamaa iskunvaimennusta. Kuinka kauan kreikkalaiset suostuvat jatkamaan nykyistä ulkomaiden määräämää rakennepolitiikkaa? Kuinka monta kikysopimusta säästöpäätöksineen suomalaiset suostuvat tulevina vuosikymmeninä tekemään? Ovatko ranskalaiset ja italialaiset valmiita nopeassa tahdissa muuttamaan sukupolvien ajan vallinneita yhteiskuntajärjestelmiään?

Niin kauan kuin euroalueen asukkaat eivät kannata yhteistä liittovaltiota tulon- ja velansiirtoineen on heidän edessään vaikeita kansallisia päätöksiä. Taloudelliseksi iskunvaimentajaksi on käytettävä jotain muuta kuin omaa valuuttaa. Käytännössä tämä on joko työllisyys, velka tai nimellinen tulotaso. Jonkin tai kaikkien on annettava joustaa, periaatteessa rajattomasti, jotta eurojäsenyys säilyy. Tehtävää ei helpota se, että kansallista päätösvaltaa vähin äänin siirretään euroalueen keskukseen jolla ei ole kansalaisten poliittista hyväksyntää.

Suomessa kiky ja säästökuurit ovat siten todennäköisesti vain hienovarainen alku sille mitä tulevaisuus meiltä vaatii. Ehkä pohjoismainen hyvinvointivaltio voidaan tällaisten kuurien yhteydessä ylläpitää, mutta todennäköisyys ei liene suuri. Olisi hyvä jos varoituksista euron synnyttämistä ongelmista kannettaisiin jo enemmän huolta.