Usein mainittu seuraus äärimmäisen keveästä rahapolitiikasta on normaaliaikoina elinkelvottomien yritysten (”zombie firms”) selviytyminen. Eräillä yrityksillä on ollut vaikeuksia hoitaa korkomenojaan, minkä markkinatalouden vallitessa pitäisi johtaa niiden rahoitusaseman heikkenemiseen ja joko konkurssiin tai saneeraustoimiin. Keskuspankkien tarjoama runsas likviditeetti sekä sijoittajien osittain tästä johtuva korostunut riskiensieto ovat kuitenkin ylläpitäneet näidenkin yritysten rahoitusedellytyksiä.
OECD on kuluvan vuoden alussa julkaissut tutkimuksen, jossa on pyritty selvittämään tämän ilmiön laajuutta ja merkitystä (tässä). Tulokset tukevat olettamusta, että monissa tutkituissa maissa elinkelvottomien yritysten osuus on kasvanut etenkin finanssikriisin jälkeisenä aikana. Esim. Italiassa 2013 kuului 6% yrityksistä ja 19% investoidusta pääomasta näihin yrityksiin. Espanjan osalta vastaavat luvut olivat 10% ja 16% ja Suomessa alle 3% ja noin 6%.
Korkeaan ongelmayritysten osuuteen näyttävät liittyvän alhaisempi normaaliyritysten kasvu ja sijoitustoiminta. Tämä selittynee ainakin osittain sillä, että ongelmayritykset heikentävät normaaliyritystenkin rahoitusasemaa, ehkä johtuen pankkien pyrkimyksistä hajauttaa riskinsä sektoreittain. Laskelmat viittaavat siihen, että ongelmayritysten osuuden kasvu finanssikriisin aikana on vähentänyt muiden yritysten sijoitustoimintaa keskimäärin noin 2% vuonna 2013. Luku ei ole kovin suuri, mutta vaikutus pääoman määrään kasvaa vähitellen merkittäväksi, jos ongelmayritysten osuus pysyy korkeana pitkään.
Ongelmayritysten osuus Euroopassa on kasvanut ripeästi vuodesta 2013 vuoteen 2016 ja on siitä lähtien taas laskenut hieman (tässä ). Esim. BIS on esittänyt, että ongelmayritysten suhteellisen korkea osuus voisi olla osasyy samana aikana tapahtuneeseen kokonaistuottavuuden kasvun heikkenemiseen ( katso tästä sivu 52).
Näyttöä siis löytyy siitä, että matalat korot, runsas likviditeetin tarjonta ja ainakin osittain tähän liittyvä sijoittajien riskiensiedon kasvu ovat haitanneet ja edelleen haittaavat talouden ja tuottavuuden kasvuvauhtia. Keskuspankkien äärimmäisen kevyt rahapolitiikka on siten tuottanut kalliita ja hitaasti korjattavia vaurioita useiden maiden talouksiin. Tämän ei pitäisi olla yllätys kenellekään, kaikkein vähiten keskuspankkiväelle itselleen, koska se vastaa hyvin ennen finanssikriisin alkua laajasti vallinnutta talousajattelua.
Ongelmayritysten olemassaolo vaikeuttaa myös siirtymistä kohti kireämpää rahapolitiikkaa. Niiden elossapysyminen heikentää pankkien saatavien tuottoa ja lisää tappioriskejä. Ainakin maissa, jossa ongelmayritysten osuus on suuri (mm. Espanja, Italia) saattaa pankkijärjestelmien vakaus olla erityisen herkkä korkojen nousulle. Ongelmayritysten yleisyys saattaa voimakkaasti nousseen yleisen velkaantumisen ohella myötävaikuttaa rahapolitiikan normalisoitumisen hitauteen. Toisaalta, mitä kauemmin keskuspankit jatkavat kevyttä rahapolitiikkaansa, sitä suuremmiksi ehtivät tällaiset haavoittuvuudet kasvaa.
Keskuspankkien mahdollisuus lopettaa nykyinen rahapolitiikkansa mahdollisimman vähäisin vaurioin riippuu pysyvän talouskasvun ja/tai inflaation nopeutumisesta. Parhaillaan vallitsee suuri epävarmuus siitä, onko sellaista odotettavissa lähivuosina. Hidastuva tuottavuuskehitys esim. USA:ssa sekä vaimeampi talouskasvu mm. Kiinassa eivät voi olla vaikuttamatta myöskään muiden maiden kasvunäkymiin.
Suurin epävarmuus koskee mielestäni kuitenkin edelleen monilla markkinoilla ennennäkemättömän korkeiksi nousseiden omaisuusarvojen pysyvyyttä. Arvojen nousu ei ole perustunut pysyvään talousnäkymien parantumiseen vaan sijoittajien odotuksiin ja niitä ruokkiviin (raha)poliittisiin odotuksiin. Paljon omaisuutta on tämän hengen turvin viime vuosina hankittu lainavaroin ja historiallisen korkeaan hintaan. Merkkejä odotusten epätasaisesta muuttumisesta on kuitenkin näkyvissä ainakin USA:ssa ( useista asiaa käsittelevistä mielestäni uskottavista kirjoituksista viimeisin on tässä). Arvon lasku köyhdyttäisi sijoittajien lisäksi rahoittavia pankkeja, joille heikentyvä lainanhoitokyky ja vakuusarvojen lasku helposti tuottaa lisäriskejä ja tappioita.
Etenkin laajalle levinnyt ja korkealle noussut velkaantuminen ongelmayrityksineen tekevät läntisten teollisuusmaiden taloudet herkiksi uudelle äkilliselle finanssi- ja talouskriisille. Jos sellainen saapuu, joudumme Suomessa myös lunastamaan suuret taludelliset sitoumuksemme sekä yksityisille että julkisille tahoille. Samalla joudumme nopeasti ratkaisemaan, sitoudummeko euroliittovaltion osaksi yhteisvastuineen vai yritämmekö selviytyä taloudellisesti omalla politiikalla ja valuutalla (asiaa on mm. käsitelty tässä).