Saksan SPD:n johtaja Martin Schulz ilmoitti joulukuun alussa kannattavansa EU:n muuttamista uudella perussopimuksella Euroopan Yhdysvalloiksi vuoteen 2025 mennessä. Jäsenmaa joka ei tätä hyväksyisi joutuisi jopa jättämään EU:n uuden liittovaltion syntyessä. Erityisen mielenkiintoiseksi ehdotuksen tekee se, että esittäjä käy parhaillaan hallitusneuvotteluja CDU/CSU:n kanssa. Jos hallitusneuvottelut onnistuvat olisi Saksan kanta liittovaltioon ja sen esiasteiden kehittämiseen väistämättä entistä myönteisempi.
Ehdotusta on lyhyesti vastustettu Saksan oikeiston puolelta, mutta sielläkin katsotaan tarpeelliseksi laajentaa ja syventää merkittävästi euroalueen integraatiota. Saksan edun mukaista on viime kädessä kuitenkin sekä ulkopolitiittisesti että taloudellisesti euroalueen ylläpito. Etenkin eteläisen Euroopan maat kannattavat nopeaa siirtymistä kohti solidaarisuutta eli taloudellista yhteisvastuuta. Kehitystä on jarruttanut Saksan haluttomuus rahoittaa pysyvästi ja ennakkoehdoitta muita jäsenmaita. Jos seuraavaan hallitukseen osallistuu SPD on kuitenkin todennäköistä, että tämä haluttomuus vähenee.
Suomessa tämä on tiedostettu, mutta julkinen keskustelu on jäänyt vähäiseksi. Tämä ei ole yllättävää kun muistaa, että Suomessa laajasti rakastetaan euroa mutta vastustetaan esim. pysyviä tulonsiirtoja euroalueen muille jäsenmaille. Todennäköisesti tämä vain osoittaa, etteivät kansalaiset vielä tunnista mitä kaikkea eurojäsenyys meiltä viime kädessä vaatii (tätä on pyritty selvittämään esim. tässä). On tavallaan ymmärrettävää, vaikka älyllisesti epärehellistä, etteivät vaikutusvaltaiset euron ja sen seuraamusten kannattajat Suomessa halua keskustella tulevaisuudesta jota he valmistelevat mutta jolla ei ole kansalaisten keskuudessa kannatusta.
Suhtautumista euroalueen liittovaltioon on äsken ensimmäisen kerran selvitetty useassa maassa samanaikaisesti tehdyn kyselyn avulla (tässä). Tulokset ovat eri maissa mielenkiintoisella tavalla hyvin erilaiset. Saksan ja Ranskan vastaajista noin kolmannes kannattaa liittovaltioksi siirtymistä ja toinen kolmannes vastustaa sitä. Pohjoismaissa ja Suomessa kannattaa liittovaltiota taas vain noin joka kahdeksas kun vastustajia on noin joka toinen. Suomessa vastustus on lisäksi erityisen korkea. Selityksiä tulokseen ei kyselyn tekijä tarjoa, mutta lukija voi varmaan itsekseen kuvitella niitä useitakin.
Kysely ei ole erityisen kattava ja mittaa parhaassakin tapauksessa tilannetta vain tällä hetkellä. Suhtautumiseen pyrittäneen tulevina vuosina vähitellen vaikuttamaan. Liittovaltion heikon kannatuksen takia on odotettavissa, että euroalueen kannattajat Saksassa ja Suomessa entisestään korostavat tulon- ja riskinsiirtojen sekä komission jo esittämien uusien integraatiohankkeiden kuten pankki- ja pääomaunionin teknistä luonnetta. Samalla on odotettavissa voimistuvia puheenvuoroja muun kuin taloudellisen yhteisvastuun lisääntyvästä tarpeellisuudesta (rajajärjestelyt ml. puolustus- ja turvallisuuskysymykset, maahanmuutto, ympäristökysymykset, kauppapolitiikka).
Liittovaltio pyritään toteuttamaan käytännössä, erilaisten yhteisvastuuta edellyttävien järjestelmien ja päätösten avulla ja vähitellen. Sen muodollisesta toteuttamisesta ei keskustella ennen kuin eri maiden kansalaiset ovat siihen jo taipuneet. Tähän tietenkin liittyy riskejä. Jos yhdessä tai useassa jäsenmaassa ilmenee merkittäviä poliittisia tai taloudellisia ongelmia (esim. uusi kansainvälinen finanssi- ja talouskriisi) voi edessä olla euroalueen pirstoutuminen. Mitä pidemmälle integraatio silloin on edennyt, sitä suuremmat ja laajemmat tulevat olemaan yksittäisille maille koituvat taloudelliset kustannukset.