Talous toisella sijalla

Helsingin Sanomat (HS) valittaa pääkirjoituksessaan 31.12.2018 Suomen taloudellista epäonnea (tässä). Juuri kun talouskasvumme on päässyt vauhtiin, sitä uhkaa ulkomaisen kysynnän heikentyminen. Ongelmaksi tämän tekee äskeinen kymmenvuotinen lama, jota ei muualla lähimaissa koettu. Sille HS esittää päteviä selityksiä: Nokian romahdus, toistuvat ja laajenevat Venäjää koskevat talouspakotteet, tehoton hallitus ja kilpailukyvyn ongelmat.

Lehti jättää kuitenkin mainitsematta, että Suomi on vapaaehtoisesti luopunut tärkeästä välineestä tällaisten maakohtaisten häiriöiden lieventämiseksi eli omasta valuutasta. Tämä puute on huolestuttava varsinkin koska Suomi viime sodista lähtien on kokenut jatkuvia vaikeuksia säilyttää kilpailukykynsä ulkomaihin verrattuna. Kyse ei ole lyhyen vaan hyvin pitkän ajan ongelmasta johon mielestäni on epärealistista odottaa nopeaa ratkaisua.

Vakaata, tehokasta ja kaikkien osapuolten luottamusta saavuttavaa korjausta tilanteeseen ei kannata odottaa pitkään aikaan. Tämän osoittavat esimerkiksi yleisön voimakkaat mielipiteet ja reaktiot nykyhallituksen valitsemiin lääkkeisiin (kilpailukykysopimus, aktiivimalli). Jos pysyvää ratkaisua ei synny Suomi saa euroalueella tottua olemaan taloudellisesti taantuva rajaseutu pitkine taloudellisine lamoineen, varsinkin kun koulutuksen alasajo vähitellen vaikeuttaa korkean lisäarvon tuotteiden syntyä maassamme.

Suomessa päättäjä- ja vaikuttajatasolle vaihtoehtoja eurolle ei kuitenkaan näytä olevan. Eurosta pidetään siten ilmeisesti kiinni sekä sisä- että ulkopoliittisista eikä talouspoliittisista syistä. Sisäpoliittisesti jäsenyys vahvistaa markkina- ja yrityskeskeistä arvomaailmaa. Ulkopoliittisesti jäsenyys kiinnittää Suomea maan perinteiseen turvasatamaan Saksaan liittolaisineen. Vaikka Suomi pyrkiikin järjestelmään ilman tulonsiirtoja maiden välillä (toiveen virallinen ilmoitus esimerkiksi tässä ), siihenkin ollaan kuitenkin todennäköisesti valmiita suostumaan näiden laajempien etujen turvaamiseksi.

Jokin sellainen selittää sitä, että niin harva ( eräänä poikkeuksena esimerkiksi tässä ) pitää hälyttävänä euroalueella niin tavanmukaisiksi tulleita sääntöjen rikkomuksia ilman sovittuja seuraamuksia (Ranska ja Italia, aikaisemmin Ranska ja Saksa). Päinvastoin, samalle HS:n pääkirjoitussivulle mahtuu vielä Suomen Pankin pääjohtajan kolumni Suomenkin tarpeesta tukea eurojärjestelmän sääntö- ja järjestelmäkehitystä (tässä). Eli halutaan lisää sääntöjä ja velvoitteita joita käytännössä vain pienten jäsenmaiden edellytetään seuraavan ja joista helposti kehittyy uusi tulojen ja varallisuuden siirtokanava.

Uusi vuosi ei valitettavasti lupaa hyvää Suomelle eikä muillekaan maille. Kevyen rahapolitiikan ja korkean riskinottohalun nostamat omaisuusarvot näyttävät jo kääntyneen laskuun. Varsinkin riskipitoisten korkopapereiden liikkeeseenlaskijoille tämä merkitsee koron nousua. Useille maille povataan hiipuvaa talouskasvua mikä merkitsee tulojen ehkä kohtalokasta heikkenemistä heikoille ja ylivelkaisille yrityksille. Mittava yksityisen sektorin velkaantuneisuus merkitsee finanssisektorille tappioita, joita jo raskaasti velkaantunut julkinen sektori ei välttämättä tällä kertaa pysty korvaamaan. Maiden väliset ja sisäiset poliittiset vastakkaisuudet tarjoavat uusia häiriöitä muutenkin heikoille markkinoille.

On ehkä tavallista enemmän syytä toivoa toisillemme hyvää uutta vuotta.