Edellisessä blogissani viittasin useissa länsimaissa harjoitetun rahapolitiikan seuraamuksiin. Se on hyvin todennäköisesti lisännyt tulo- ja varallisuuseroja, heikentänyt pitkän aikavälin kasvumahdollisuuksia sekä vähentänyt talouksien vakautta. Laajalle levinnyt ja kasvava velkaantuminen estää palaamista ennen normaalina pidettyyn rahapolitiikkaan. Velkaantumisen purku vaatii velan (ja sen vastaeränä syntyneen saatavan) lähentämistä yhteiskunnan tulovirtaan.
Inflaatio ja deflaatio ovat keinoja tähän kun paras vaihtoehto eli reaalitulojen merkittävä kasvattaminen vaatii pitkän kriisittömän kauden. Inflaatio nostaa omaisuusarvoja ja nimellistuloja mutta jättää velat ennalleen. Deflaatio vähentää velkoja kun niiden vastaeränä olevien saatavien arvo vähenee mm. konkurssien ja vaikeutuvan velanhoidon kautta. Alenevat nimellistulot ovat osa velanhoidon vaikeutumista. Vastoin laajalle levinnyttä käsitystä, keskuspankkien torjuma tuotantohintojen deflaatio ei kuitenkaan välttämättä vähennä talouskasvua niin kuin odotettavissa oleva saatavien arvojen lasku (tässä lähde johon olen viitannut aikaisemminkin).
Inflaatio auttaa niitä, jotka velkarahalla ovat hankkineet sellaista omaisuutta, jolla ei ole kiinteää nimellisarvoa (kiinteistöt, yritykset). Deflaatio suosii taas niitä, jotka eivät ole turvautuneet velkaan hankkiessaan nimellisarvoltaan kiinteitä sijoituskohteita (talletustilit, joukkovelkakirjat). Vaikutukset velkaantuneisuuden ja omistuksen kautta ovat arvattavasti vähäisimmät matalan tulotason talouksissa, joille taas korostuvat rahapolitiikan seuraamukset tulovirtojen kautta. Rahapolitiikka on siten toistaiseksi voimakkaasti suosinut etenkin velkaantuneita ja hyvin toimeentulevia sekä tilapäisesti ehkä ylläpitänyt alemmankin tason tulovirtoja.
Julkinen sektori on näin ollen rahapolitiikallaan lisännyt varallisuuseroja samalla kun se yleisellä talouspolitiikalla on pyrkinyt välttämään välitöntä taloudellista ahdinkoa alemmissa tuloluokissa (useissa maissa mm. ylläpitämällä jopa sosiaalimenoja velkaantumalla). Keskuspankkien itsenäisen ja valvomattoman aseman takia on epäselvää, onko tällä ollut laajempaa kannatusta päättäjien ja valtionhallinnon piirissä. Viimeksimainittujen kriittisten puheenvuorojen vähyys julkisuudessa puhuu kuitenkin melko laajan vaikkakin hiljaisen kannatuksen puolesta mikä olisikin luonnollista. Keskuspankithan ovat oleellisesti vähentäneet pakkoa rajoittaa julkisen vallan menoja.
Mitä tulevaisuudesta on mahdollisesti odotettavissa? Päättäjät ja heidän politiikastaan hyötyvät pyrkinevät jatkamaan hyväksi havaitsemaansa politiikkaa. Viimeistäään kun tämä osoittautuu mahdottomaksi synnyttävät rahapolitiikan seuraamukset todennäköisesti merkittäviä poliittisia muutoksia.
On hyvin vaikeaa nähdä, että viime aikojen rahapolitiikka voisi jatkua rajoitta. Tämä johtuu mielestäni siitä, että nykymallin mukaan raha ja sen arvo perustuu pelkästään yleisön luottamukseen. Toimiva raha kertoo siten toisaalta, että laajasti uskotaan sillä voitavan jatkossakin hankkia tarvikkeita ja toisaalta, että yhteiskunta säilyy riittävän vakaana ylläpitämään tätä järjestelmää. Kasvava velkataakka taas kertoo ainakin osalle yleisöä, että saatavien arvo on lisääntyvästi epävarma joko tulevan inflaation tai deflaation takia. Tämä luottamuksen heikkeneminen kasvattaa melko tavallistenkin häiriöiden taipumusta laajentua järjestelmäkriisiksi joka siten on vain ajan kysymys.
Millaiset poliittiset seuraamukset mahtaa tämä järjestelmäkriisin aiheuttama resurssien uusjako aiheuttaa? Arvioinnissa on syytä huomioida, että monissa maissa vallitsee jo melko laaja mutta sisällöltään epäselvä tyytymättömyys nykyiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen (”populismi”). Syyt lienevät syvät ja monimutkaiset ja vain osa niistä näyttää olevan taloudellista perua (tässä).
Koska menneiden vuosien rahapolitiikkaa ei voida jatkaa rajattomasti, tulevat se ja sen mahdollistama velkavuori jossain vaiheessa aiheuttamaan erittäin merkittäviä taloudellisia häiriöitä suurelle osalle väestöä monissa maissa. Riippumatta siitä, liittyvätkö häiriöt inflaatioon vai deflaatioon ne johtavat tilanteeseen, jossa osa väestöstä suuresti, nopeasti ja näkyvästi hyötyy samalla kuin toinen kärsii taloudellisesti.
Häiriö seuraamuksineen johtanee syvenevään epäluottamukseen maita hallinneisiin voimiin ja instituutioihin (”eliittiin”). Jos nämä haluavat puuttua liialliseksi katsottuun tulojen ja varallisuuden uusjakoon se voidaan tehdä etenkin verotuksella. Epäluottamuksen syveneminen silti jatkunee, koska verotus tulee suurella todennäköisyydella olemaan kriisin seuraamuksista hyötyvän väestöryhmän mielestä liiallista ja siitä kärsivän väestönosan mielestä riittämätöntä.
Edessä olisi tässä tapauksessa nopea ja syvä väestön jakautuminen joka vaikeuttaisi legitiimeiksi koettujen poliittisten ratkaisujen syntymistä. Julkisen hallintajärjestelmän selviytyminen ehjänä tästä koettelemuksesta riippuu mm. siitä, miten joustavaksi se on rakennettu kestämään johdon ja sen politiikan laajaa vaihtoa (tässä erityisesti kuvio 1 sivulla 196). Pelättävissä on, että olemassa olevat hallinto- ja sääntelyjärjestelmät rikkoutuvat jos ne eivät ole riittävän joustavia (aiheuttaen yhteiskunnassa epävakautta aina kumouksiin saakka).
Harjoitetun raha- ja velkaantumispolitiikan seuraamusten arvaaminen on pakko lopettaa tähän. Mahdollisia kehityspolkuja on tässä vaiheessa (ainakin minulle) liikaa ja ne lienevät riippuvaisia jokaisen maan ja ajankohdan erityispiirteistä. Harjoitetun rahapolitiikan seuraamusten viitoittamat polut sisältävät joka tapauksessa runsaasti Suomenkin sisäistä ja ulkoista vakautta vaarantavia piirteitä.
Epäilemättä voidaan tunnistaa polkuja jotka johtaisivat uuteen ja kestävään luottamukseen ja rahajärjestelmään ilman suurempia häiriöitä ja kärsimyksiä. Kuvitellun kriisin luonne puuttuvine luottamuksineen järjestäytyneeseen eliittiin puhuu kuitenkin tällaisia ideaaliratkaisuja vastaan. Paljon helpompi on valitettavasti hahmotella kehitysvaihtoehtoja, joihin ainakin tilapäisesti liittyy luottamuksen korvaamista pakottamisella ja rauhattomuuttakin maiden sisällä ja niiden välillä.
Toivotan silti kaikille lukijoilleni (ja muillekin) rauhallisia pyhiä ja hyvää uutta vuotta.