Suomen EU-politiikka selkeytettävä

Uusi hallituskoalitio Saksassa on syntynyt ja julkaissut 177 sivun pituisen ohjelmansa (tässä). Sitä on jo ehditty kommentoida Suomen lehdistössä jonkin verran ( esim. tässä ja tässä).

Niin kuin sen pituudesta voi päätellä, ohjelma on etenkin sisäpoliittisilta osin hyvin yksityiskohtainen. Tässä kommentoidaan kuitenkin ohjelmaa vain siltä osin kuin se näyttää koskevan Suomea EU-kannanottojensa kautta (sivut 130-158). Ohjelman merkitys tältä osin korostuu etenkin kun se näyttää suhtautuvan varsin joustavasti Ranskan ja Italian nk. Quirinalen-sopimuksen pääkohtiin (katso esim. tässä ).

Tämä blogi on hieman tavallista pitempi. Aluksi pohditaan Saksan muuttunutta asemaa unionissa. Sen jälkeen kommentoidaan lyhyesti eräitä uuden koalition hallitusohjelman kohtia. Lopuksi pyritään yhteenvetoon Suomen EU-politiikan näkökulmasta.

Huomioita Saksan asemasta EU:ssa

Saksa on pitkään keskittynyt varmistamaan EU:n tarjoamien vientimarkkinoiden säilymistä ja omien saataviensa vakautta (sisämarkkinoiden korostaminen, rahoitusmarkkinoiden yhtenäistäminen, velkaantumisrajoitteet ja niitä tukeva talouspolitiikka, pankkipelastukset). Talousasioihin keskittymisen mahdollistivat Brexitiin saakka Ranskan ja UK:n vastakkaiset käsitykset unionin yleispoliittisista tavoitteista. Tämä esti suuria tai nopeita muutoksia EU-instituutioiden vaikutusvallassa mutta varmisti sisämarkkinoiden kehittämisen.

Brexit edisti nimenomaan niitä EU:n kehitysvaihtoehtoja joita UK oli vastustanut. Saksalle syntyi tarve harkita uudelleen yhteisymmärrystä estävien kantojensa rajoja mm. yhteisvastuun, talouspolitiikan rajausten ja unionin kehittämisen osalta. Uusi hallitusohjelma on merkki Saksan sopeutumisesta Brexitiin, mutta valmius hyväksyä esim. elpymisväline osoittaa, että muutos ei ole vain uuden koalition päähänpisto. EU:ssa määräysvalta on siirtynyt etelään (Ranska, Italia, Espanja, Kreikka) ja Saksa myöntyy siihen omia etuja turvatakseen.

Myös unionin jäsenmaissa tapahtuva itsepintainen velkaantuminen on saattanut vaikuttaa Saksan valintoihin. Kun talouskasvu unionissa riippuu velan eikä investointien tai tuottavuuden kasvusta rajoittaisi velkaantumista hidastava kireä finanssipolitiikka Saksan vientiä. Myös tulonsiirrot velkaantuneille jäsenmaille ylläpitäisivät niiden kysyntää. Samalla suurempi ymmärrys tulonsiirroille ja velkaantumiselle tukisi ainakin lyhyellä aikavälillä pankkijärjestelmien vakautta ja siten epäsuorasti Saksan yritysten saatavia unionissa.

Ohjelma: liittovaltio ja enemmistöpäätökset

Saksan uuden hallituskoalition kanta unioniin on suurilta linjoiltaan selkeä mutta yksityiskohdiltaan usein epämääräinen. Jo aluksi todetaan, että käynnissä olevan unionin tulevaisuuskonferenssin tulee päätyä uutta perustuslakia säätelevään kokoukseen. Saksa liittyy siten integraation voimakkaan tiivistymisen rintamaan ainakin lieventämällä vastustustaan sitä kohtaan. Vaikka aikataulu ja monet yksityiskohdat puuttuvat, ei voi olla enää epäilystä unionin nykyisestä kehityssuunnasta.

Unionin perustuslain tavoitteena tulee olla eurooppalaisen liittovaltion luominen omine valtaoikeuksineen ja instituutioineen. Kuten nykyisinkin unionista säädetään tulee uuden liittovaltion hoitaa vain yhteisesti välttämättä hoidettavat asiat (esim. ulkopolitiikka, turvallisuus, energia, ympäristö, kauppa) ja jättää muut asiat osavaltioilleen. Jää kuitenkin epäselväksi, miten melkein säännöksi tullut EU:n keskusinstituutioiden kompetenssien liu’uttaminen yhä laajemmiksi aiotaan välttää tällaisessa tulevaisuudessa.

On mielenkiintoista, ettei ohjelmassa mainita tulevan liittovaltion koostuvan kaikista nykyisen unionin jäsenmaista. On hyvin tiedossa, että useat jäsenmaat eivät nyt eivätkä ehkä myöhemminkään kannata tällaista siirtymää. Liittovaltio saattaa siten olla tarkoitettu vain halukkaille ja unioni voisi jatkaa entisellään uudella suurella ja usealla pienemmällä jäsenmaalla. Valinnastaan riippumatta on epätodennäköistä, että pienen valtion sisä- tai ulkopoliittinen vaikutusvalta säilyisi edes nykyisellään.

Asioista tulee unionissa päättää entistä useammin määräenemmistöllä mutta pienten valtioiden huolet veto-oikeuden hylkäämisestä tulee jotenkin hoitaa. Erityisesti tätä korostetaan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan osalta. Enemmistöpäätösten suosiminen on vanha vaatimus jonka ratkaisu ehkä jo osittain on löydetty siinä, että unionin sallitaan kiertää tärkeätkin voimassa olevien lakiensa säädökset.

Ohjelma: joustavuus talouspolitiikassa

Ohjelmassa todetaan vakaus- ja kasvusopimuksen jo osoittaneen joustavuutensa. Tämä viestittää, että uusi hallituskoalitio on valmis avoimesti keskustelemaan sopimuksen käytännön sovelluksesta. Sopimuksen perusteella voidaan siten edelleen edistää kasvua, velkakestävyyttä ja kestäviä ilmastosijoituksia. Ohjelman kirjaukset ovat hyvin epämääräisiä ja viestivät lähinnä koalition halusta säilyttää jonkinlaisia jäsenmaiden finanssipoliittisia rajoituksia.

Suomessa keskustelua herättänyt NGEU, jonka tärkeä osa oli maallemme kalliiksi käyvä elpymisväline, ei ohjelman mukaan jääkään käytännössä tilapäiseksi. Otettujen lainojen takaisinmaksu ei saisikaan vähentää EU:n rahoitusta joka siten jäisi pysyvästi korkeammalle tasolle. Samalla suhtaudutaan myönteisesti EU-menojen joustavampaan järjestelyyn, mutta tämän lausuman merkitystä ei avata. Suomelle myös kalliiksi tuleva elpymisvälineen pikkuveli sosiaalirahasto mainitaan tärkeänä välineenä. Näyttää siis siltä, että EU:n omia varoja verotuloineen on tarkoitus edelleen kasvatta mm. tulonsiirtojen toteuttamiseksi.

Myös suhtautuminen pankkiunionin loppuunsaattamiseen on joustava. Yhteistä talletussuojaa ei vaadita mutta halutaan edelleen toimivaa yhteistä vakuutusmuotoista perälautaa. Ehtona sille on mm. jäsenmaiden pankkiriskien lisäväheneminen. Samoin edellytetään pankkien ja valtioiden taloudellisen kohtalonyhteyden katkaisemista eli käytännössä pankkien valtionpapereiden omistuksen vähentämistä ja monipuolistumista. Tässä ei ymmärtääkseni ole merkittävää muutosta Saksan aikaisempaan kantaan.

Pääomamarkkinaunionin edistämiseksi halutaan vähentää jäsenmaiden lainsäädännön eroja koskien konkursseja, verotusta, kuluttajansuojaa, valvontaa ja yhteisöjä. Pitkä lista viittaa siihen, ettei tämä integraation osa voine toteutua kovinkaan nopeasti.

Päätösten aika edessä

Kun yllä pohdin Saksan asemaa päädyin siihen, että muutos maan suhtautumisessa mm. tulonsiirtojen, yhteisvelan ja unionin kehittämisen osalta on todennäköisesti pysyvä. Myös halu ratkaista kiistanalaiset asiat enemmistöpäätöksellä lienee pysyvä. Liittovaltio ja pysyvät tulojen siirrot häämöttävät ja siitä on väistämättä vedettävä johtopäätökset Suomenkin osalta.

Viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet harhaisiksi ja sinisilmäisiksi Suomessa toistuvat vakuuttelut tulonsiirtojen tilapäisyydestä ja liittovaltion epätodennäköisyydestä. Ainakin tällä hetkellä poliittinen suunta EU:n suurten maiden keskuudessa on päinvastainen kuin mitä suomalaisten rauhoittelijat ovat vuosikausia vakuuttaneet. Tulevaisuuteemme voi kuulua vielä useampi EU:n käskynhaltija kuin tällä hetkellä (Suomen Pankki).

Menneinä vuosina kyse onkin ollut asteittaisesta päätösvallan keskittymisestä EU-instituutioihin liittovaltiolle suotuisten olojen odotuksessa. Vauhti saattaa nyt kiihtyä. Vaikka aikataulu ja vallanjaon tulevat yksityiskohdat ovat vielä tuntemattomia on jo hyvin selvää, että Suomen ja kaltaistemme maiden tuleva vaikutusvalta omallakin maaperällä unionissa tulee vähenemään ehkä radikaalistikin. Suomen erityisenä vitsauksena olisi liittovaltion rajaseudun asema, jossa tarvittaessa helposti toimisimme keskuksen turvallisuudelle eri tavoin uhrattavana alueena.

On tärkeää muistaa, ettei valtiollisen suvereniteettimme säilyttäminen ole kaikille suomalaisille mieleen. Monelle poliittiselle päättäjällemme ja asiantuntijalle liittovaltio tarjoaisi loistavat toiminta- ja etenemismahdollisuudet. Moni yritysten omistaja tai johtaja voisi iloita odotettavissa olevasta vapautuksesta hyvinvointivaltion vaatimasta sääntelystä ja verotuksesta. Useimmille suomalaisille hyvinvointivaltion alasajo ei kuitenkaan välttämättä olisi yhtä iloinen tapahtuma. Samalla heille sovitettaisiin todellista vaikutusvaltaa vailla olevan nettomaksajan rooli.

Olisiko esimerkiksi hallituksessa tai eduskunnassa toimivilla päättäjillä uskallusta vähitellen julkisesti ennakoiden selittää liittovaltion edut ja haitat tavallisen äänestäjänsä näkökulmasta? Luulisi tämän kiinnostavan jo tulevien sukupolvien heille antaman maineen vuoksi.