Nyt vaaditaan taas yhteisvelkaa

Tämä kommentti on kirjoitettu Tuomas Malisen kanssa.

Elpymisrahasto

Noin vuosi sitten eduskunta päätti hyväksyä hallituksen esityksen Suomen osallistumisesta nk. elpymisvälineeseen. Kyse oli kokonaisuudessaan 750 mrd. euron rahoituspaketista, josta 360 mrd. oli lainarahaa ja 390 mrd. vastikkeetonta avustusta (lahja tai tulonsiirto). Tarkoitus oli virallisesti korvata koronakriisin jäsenmaille aiheuttamia tappioita edistämällä juuri hyväksyttyä vihreän siirtymän investointiohjelmaa.

Suomelle varattiin avustuksista nettomääräisesti maksettavaksi 4 mrd. euroa (ulosmaksu 6½ mrd. euroa ja takaisin 2½ mrd. euroa). Lainaosuudesta Suomen vastuulle kuului 6 mrd. euron määrä 30 vuoden ajaksi siltä varalta, että lainan ottaja ei itse pystyisi siihen. Suomi sitoutui siis merkittävään tulonsiirtoon muille jäsenmaille tilanteessa, jossa valtio jatkuvasti muutenkin kasvatti julkisen velan määrää.

Ennen eduskuntakäsittelyä kävi lisäksi yhä selvemmin ilmi, ettei rahasto juurikaan liittynyt koronan kustannuksiin eikä se tulisi edistämään Suomen taloutta viennin kautta. Tämä johtui siitä, että rahanjaossa keskeisenä kriteerinä olivat mm. maan koko sekä käänteinen bruttokansantuote (eli mitä pienempi BKT, sitä korkeampi avustusosuus). Viennin edistäminen valtiolle annettavilla tuilla oli lähtökohtaisesti outo ajatus. Kyse oli siis käytännössä rahoitusavusta Itä-Euroopan euromaille sekä eräille korkeasti velkaantuneille Länsi-Euroopan maille (Italia, Espanja, Kreikka, Portugali).

Rahastomaksujen epäilijät varoittivat myönteisen päätöksen synnyttämistä tulevista ongelmista. Esitys näet perustui EU:n perussopimuksen kiistanalaisiin tulkintoihin, joista voitiin puhua myös sääntöjen kiertämisenä. Esityksellä palkittiin taloutensa pitkään leväperäisesti hoitaneita maita eli kannustettaisiin vastaavan talouspolitiikan jatkamiseen. Talouspoliittista vastuuta siirrettiin jäsenmailta unionin laitoksille eli esitys edisti kehitystä kohti liittovaltiota.

Eduskunnan lausumat

Oli siten syytä odottaa lisää vastaavanlaisia esityksiä heti sopivan kriisin ilmaantuessa. Eduskunta pyrki osaltaan estämään Suomen osallistumista vastaaviin hankkeisiin liittämällä hyväksyntäänsä mm. seuraavia lausumia:

• Eduskunta edellyttää että elpymisväline pidetään poikkeuksellisena ja kertaluonteisenaratkaisuna, järjestely ei toimi ennakkotapauksena eikä Suomi hyväksy vastaavan järjestelyn toistamista tai muuttamista pysyväisluonteiseksi.
• …Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan vastuuta omista veloistaan siten, että luottomarkkinoilla määräytyvä riskilisä ylläpitää julkisen talouden kurinalaisuutta ja riskien vähentämistä.
• Eduskunta edellyttää, että Suomi ei sitoudu toimiin, jotka muokkaavat Euroopan unionia epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan. Suomi edellyttää järjestelyjä, joissa vastuu ja valta velan ottamisesta ja hoitamisesta ovat samoissa käsissä, eivätkä eriydy aiheuttaen moraalikatoa ja lisäten ylivelkaantumisen riskiä….

Lausumat kieltävät selväsanaisesti tulonsiirtojen ja yhteisvelan toistuvan käyttämisen ja etenkin sen käyttämisen osana unionin pysyvää toimintaa. Kansanedustajien enemmistökään ei katsonut unionin jäsenmaiden välisen solidaarisuuden edellyttävän tinkimistä jokaisen maan omasta finanssipoliittisesta vastuustaan. Tältä osin lausumat eivät selvästikään liittyneet vain elpymisrahastoon vaan koskivat yleisesti siinä käytettävien rahoitusmuotojen hyväksyttävyyttä Suomen kannalta. Tämä lähettää eduskunnalta vahvan viestin ja selväsanaisen lupauksen sekä suomalaisille että muille unionin jäsenmaille.

Ukraina, energia ja turvamenot

Melkein heti elpymisrahaston hyväksymisen jälkeen useat valtioiden päämiehet ja poliitikot esittivät julkisuudessa järjestelmän muuttamista pysyväksi. Ehdotettiin mm. EU:n sosiaalirahastoa, joka olisi ollut puhdas tulonsiirtorahasto. Euroopan talouskomissaari Paolo Gentiloni ehdotti elpymisrahaston muuttamista pysyväksi, jos ”se olisi menestys”. Ehdotukset eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään todennäköisesti siksi että uutta rahoitustarvetta synnyttävää kriisiä ei ollut. Tilanne kuitenkin muuttui Venäjän aloitettua aseellisen hyökkäyksensä Ukrainassa.

Nopeasti syntyneessä ja selkkauksen ajamassa kiihkeässä keskustelussa on esitetty kaksi uutta merkittävän rahoitustarpeen kohdetta: Venäjältä tapahtuvan energiatuonnin korvaaminen sekä EU:n jäsenmaiden turvamenojen nostaminen nykyisestään. Molempien kohteiden rahoitustarve on huomattava, keskittyy Keski-Eurooppaan ja Italiaan ja on toteutettava samanaikaisesti, kun rahoitetaan siirtymää kohti vihreää energiaa. Uusia ehdotuksia yhteisrahoituksesta ja -velasta ylivelkaantuneiden hyväksi on siis odotettavissa.

Venäjäperäisen energian korvaaminen muualta tuodulla tulee olemaan monella tavalla kallista. Tutkimuslaitos Bruegel on arvioinut, että jo ensi vuoden EU:n kaasuvarastojen täyttäminen maksaisi 70 mrd. euroa tavallisen 12 mrd. euron sijasta. Venäjän kaasun pitkäaikaisempi korvaaminen vaatisi jo verkoston muutoksia, joiden ajaksi jäsenmaiden joutuisivat supistamaan kysyntää eli taloudellista toimintaansa.

Unionin jäsenmaiden turvamenojen nostamista nykyisestä 1,6 prosentista kahteen prosenttiin BKT:sta vaatii Italian pääministerin Draghin mukaan jopa 2000 mrd. euroa seuraavien 5-6 vuoden aikana. Määrä vaikuttaa yliarvioidulta, mutta yltää joka tapauksessa satoihin miljardeihin euroihin. Hän arvioi, että suuri rahoitustarve edellyttäisi yhteisvelan käyttöä. Suurista EU-maista vain Ranskalla ja Puolalla on tällä tavalla arvioituina riittävän suuret puolustusmenot ja Suomen valtion puolustusmenot vastaavat EU:n keskitasoa.

Mitä nyt, eduskunta?

Kieltäytyminen tulonsiirroista ja yhteisvelasta myös nyt EU:lta odotettavissa olevien ehdotusten osalta olisi hyvin tärkeää monesta syystä.

Suomella on lähivuosina väistämättä edessään poliittisesti ja taloudellisesti erittäin vaativa velanottoputken katkaisu. Pahimmassa tapauksessa se joudutaan tekemään kansainvälisen taloustaantuman ja ehkä jopa elintarvikekriisin aikana. Varautumisen edistämiseksi saattaa edessä olla maatalouden tukien nosto ainakin lähivuosiksi. Samanaikaiseksi päätetty energian tuottamisen ja käytön muutokset eli vihreä siirtymä rasittavat myös kansalaisten elintasoa. Mahdolliset varustelumenojen lisäyksetkin vaativat muiden tarpeellisten menojen karsimista.

Uusi kriisi ei anna aihetta muuttaa tai tulkita toisiksi eduskunnan lausumia elpymisrahastosta. Tämä näyttää pääministerin lausunnoista päätellen olevan toistaiseksi myös hallituksen käsitys. Eduskunnan lausumat ilmaisevat käsitystä kriisien rahoitusjärjestelyjen luonteesta kriisin yksityiskohdista tai syistä riippumatta. Parlamentaarisen prosessimme uskottavuus kotona ja ulkomailla edellyttää tässäkin johdonmukaisuutta.

Kansanedustajatkin lienevät kanssamme samaa mieltä?