Uusi elvytyspaketti tulossa

EU:lle on luvassa suuria ongelmia odotettavissa olevan taloudellisen taantuman myötä. Tuleva taantuma ei kuitenkaan johdu ulkoisista syistä. Päinvastoin, se johtuu – ainakin merkittäviltä osin – koronapandemian, ilmastotavoitteiden ja turvallisuusnäkemysten aiheuttamien politiikkavalintojen seuraamuksista. Suomessakin saamme kohta nauttia monen vuoden velalla rahoitettujen lyhytnäköisten ja periaate-vaan ei asiaperäisten poliittisten päätösten seurauksista.

Uskottavien arvioiden mukaan unioni tarjoaa meille taas tuttua lääkettä eli uutta elvytyspakettia näiden seurausten jakamiseksi poliittisella sopimuksella uudelleen (tässä). Pakettia saattaa kasvattaa suureksi se, että joukko reaalituloja vähentäviä ongelmia alkaa kohta painaa merkittävää osaa EU:n kansalaisista.

Euroopan energiapolitiikka on jo monen vuoden ajan perustunut epärealistisiin olettamuksiin (tässä ja tässä). Erityisesti Saksassa perinteisiä energialähteitä päätettiin poliittisessa huumassa vähentää nopeassa tahdissa, vaikka vaihtoehtoiset lähteet eivät ajoissa pystyneet niitä korvaamaan. Poliittisista päätöksistä näyttää puuttuneen sekä realismia – eli tuotantotalouden ja fysiikan oppien tunnustamista – että varasuunnitelmia yllätysten varalta.

Samalla on vaikeutettu perinteisen energian tuontia sekä energiatuottajien investointeja tarjonnan lisäämiseksi energiasiirtymän ajaksi. Talouspakotteet ja niiden vastapakotteet Ukrainan sodan takia ovat olleet lyhyellä aikavälillä tuhoisia tarjonnan kannalta. Hinnat nousevat nyt niin kauan että kysyntä painuu vähentyneen tarjonnan tasolle. Poliittisista paineista huolimatta pitää siksi edistää nimenomaan teollisuudelle käyttökelpoisen energian tarjonnan lisäämistä (suljettujen laitosten avaaminen, parannettu kuljetus, sijoitukset fossiilienergian uustuotantoon). Kuluttajien ostovoiman yleinen tukeminen pikemmin pahentaa kuin ratkaisee nykyisiä ongelmia.

Vaikeudet energian tarjonnassa johtavat EU:n teollisuustuotannon supistumiseen tai eräiltä osin jopa lopettamiseen. Talouspakotteiden ja vihanpidon kierre on iskemässä kovasti ainakin Eurooppaan, joka joutuu lisäämään tuontiaan mm. tilanteesta vähemmän kärsivältä USA:lta. Etenkin raskaasti velkaantuneiden maiden ja yritysten tilannetta vaikeuttaa vielä nimelliskorkojen nousu inflaation myötä. Kuulee joskus väitettävän, että inflaatio on velkaantuneen ystävä. Tämä koskee kuitenkin vain niitä velallisia, joiden tulot kasvavat inflaation myötä korkoja ylittävällä vauhdilla. Muut yritykset ja kotitaloudet köyhtyvät inflaation takia ehkä voimakkaastikin. Samoin kärsivät ne valtiot, joissa tuotannon arvo ei kasva inflaatiota ylittävällä vauhdilla.

Uutta rahastoa ja finanssiunionia näiden ongelmien lieventämiseksi tarjoaa meille tällä kertaa Kansainvälinen valuuttarahasto IMF (tässä). Uudistus tarvittaisiin sen mukaan velkaantumiskehityksen katkaisemiseksi ja unionia koskevien kriisien torjumiseksi. Jäsenmaa laatisi itse itselleen unionin hyväksymän keskipitkän sopeutusohjelman, joka olisi ankarampi ja velvoittavampi maille, joilla arvioidaan olevan suurempi riski kokea taloudellisia häiriöitä. Arvioita laatisivat ja politiikkaa valvoisivat riippumattomat kansalliset finanssineuvostot, joita taas valvoisi ja yhdistäisi EU-komissio. Uusi ilmastosijoituksia rahoittava rahasto ja sitä tukeva EU-tulolähde (vrt. elvytyspaketti) perustettaisiin yhteisten sijoitusten ja kriisitoimenpiteiden hallitsemiseksi.

Ehdotuksen taustalla näyttää olevan oletus, että talouspolitiikka paranee kun se siirretään pois poliitisilta päättäjiltä asiantuntijoille. Tällöin unohtuu, että asiantuntijoitakin on erilaisia ja että talousoppeja on runsaasti ja keskenään osittain ristiriitaisia. Esimerkiksi viime finanssikriisi osoitti vallineen talousopin (efficient market hypothesis) ja sitä soveltavien asiantuntijatahojen (ml. EKP, IMF ja suurin osa finanssivalvojia) heikkoudet. On laajasti epäilty, että viime vuosikymmenen raha- ja finanssipolitiikka myös tulevat osoittautumaan varsin puutteellisiksi.

Ehdotuksessa oletetaan myös, että päätökset yhteisistä asioista yleensä paranevat kun ratkaisuvalta keskitetään. Unohtuu, että päätöksenteon nopeuttaminen ei välttämättä paranna sen laatua – useinhan virheet syntyvät siitä, ettei ehdotuksista keskustella riittävän kattavasti ja monipuolisesti ennen päätöksen tekoa. Riippumatta päätöksen sisällöstä on joka tapauksessa selvää, että tämäkin ehdotus siirtäisi päätöksenteon tavallisen äänestäjän vaikutuspiirin ulottomattomiin. Keskitetyn päätöksen mennessä pieleen se vahingoittaisi kaikkia, ei vain niitä yksittäisiä maita jotka tekevät osaltaan vahingollisen päätöksen.

Suomen hallituksen odotetaan tällä viikolla osoittavan valmiutensa tehdä päätöksiä sen perusteella, miten päätös sen mielestä vaikuttaa maamme ulkomaisiin suhteisiin (tässä ja tässä). Onko tämän jälkeen liian kaukaa haettua epäillä, että ”Suomen kansainvälisen aseman vakavalla vahingoittumisella” voidaan tarvittaessa torjua uuden rahaston ja ehkä finanssiunioninkin hylkääminen eduskunnan aikaisemman kielteisen kannan mukaisesti? Tällöinhän ei juurikaan tarvittaisi pulmallisiksi osoittautuneita hallituksen taustaselvityksiä vaan riittäisi toteamus, että muut unionin jäsenmaat paheksuisivat Suomen haluttomuutta suostua maksajaksi.

Jos näin kävisi olisivat kansanedustajamme avanneet itselleen tien loputtomalle alistumiselle ulkomaisten päättäjien erilaisiin vaatimuksiin.