Noin kolme vuotta sitten Eduskunta hyväksyi pienellä enemmistöllä hallituksen esityksen ainutkertaiseksi luvatusta EU:n elvytysrahastosta. Rahaston koko oli 750 miljardia euroa, josta melkein puolet jaettiin jäsenmaille lahjaksi. Rahasto koottiin unionin yhteisvelalla. Suomi lupasi maksaa rahastoon kolme miljardia enemmän kuin saisimme siitä, solidaarisuudesta.
Niin kuin moni aikanaan arveli, komission lupaus yhteisrahoituksen ainutkertaisuudesta ei kauan pitänyt. Jo syyskuussa 2022 EU-komission puheenjohtaja esitti uuden Eurooppalaisen itsenäisyysrahaston (European Sovereignty Fund) perustamista unionin teollisuuspolitiikan rahoittamiseksi. Tarkoitus on antaa yksilöity esitys asiassa kesällä 2023.
Ehdotuksen tarpeellisuutta perusteleva häiriö oli tällä kertaa Kiinan ja erityisesti USA:n lisääntynyt valtionapu yrityksilleen. Varsinkin USA:n uuden, yritystukia lisäävän ohjelman (Inflation Reduction Act) pelätään johtavan eurooppalaisten yritysten maastamuuttoon runsaammin subventoiduille seuduille. EU:n valtiontukien rajoituksia olisi siksi vastavuoroisesti löysennettävä. Sen yhteydessä olisi, solidaarisuudesta, varmistettava tarvittava rahoitus myös valtioille joilla ei muuten olisi varaa lisätä valtiontukiaan riittävästi.
Alankomaiden johtama maaryhmä, johon myös Suomi kuuluu, on vastustanut uutta yhteisrahoitusta. Se on nähty tarpeettomaksi niin kauan kuin elvytysrahaston varoista suuri osa – etenkin lainoja – on vielä käyttämättä. Yhteisrahoitus on lisäksi osoittautunut omaa rahoitusta kalliimmaksi osalle jäsenmaista. On siis mahdollista, että uuden itsenäisyysrahaston varat ainakin toiminnan alkaessa tulevat elvytysrahastosta, jonka rahoitusehtoja myös saatetaan muuttaa. On epäselvää, muutettaisiinko samassa yhteydessä osa lainavaroista lahjaperusteisiksi vai ei.
Itsenäisyysrahaston rahoitustarve jatkuisi niin kauan kuin EU:n yritystukien kustannuksia aiotaan tasoittaa jäsenmaiden kesken. Jos tuet olisivat osittain lahjamuotoisia, syntyisi vuosittainen lisärahoitustarve eli rahastoa ei voitaisi väittää ainutkertaiseksi niin kuin elvytysrahaston tapauksessa. Yhteisvelan paisumisen estäminen vaatisi sekä rahaston koon että lahjarahoituksen pysyvää rajoittamista.
Rahaston luominen synnyttäisi runsaasti reaalitalouden ongelmia rahoituskysymysten lisäksi. Valtiontukia on yleisesti arvosteltu tehottomiksi ja kilpailua vääristäviksi. On epäilty, että julkinen hallinto ei ole erityisen hyvä päättämään tukien jaosta, käytöstä ja kohtaannosta. Tutkimuslaitos Bruegel on suositellut varojen käyttöä muuhun kuin yritystuen lisäykseen. Keskeistä olisi mm. sijoitus- ja tuotantoympäristön yleinen parantaminen ja aloittavien eikä jo etabloituneiden yritysten tukeminen.
Niin kuin elvytysrahaston osalta aikanaan todettiin, on itsenäisyysrahastonkin todellinen merkitys se, että se muuttaa unionin toimintaperiaatteita perussopimuksen vastaisiksi. Se lisää EU-jäsenmaiden vastuulla olevaa velkaa ja maiden välisiä tulonsiirtoja. Se sitoo muutettuja toimintaperiaatteita vastustavatkin jäsenmaat uusilla maksuvelvoitteilla lujemmin EU:hun. Jäsenmaiden velkataakka kasvaa salakavalasti kun lisäys ei yleensä enää näy maakohtaisissa tilastoissa. Sen avulla toteutettavat hankkeet yleensä myös kasvattavat, syventävät ja laajentavat EU-komission päätösvaltaa jäsenmaiden kustannuksella.
Vaikka elvytysrahaston jäämävaroja ei käytettäisikään yritystukiin on ilmeistä, etteivät komission ja sen tukijoiden kohteet yhteisvelan käytölle lopu. Edessä ovat todennäköisesti unionin jäsenmaiden puolustusmäärärahojen merkittävä kasvattaminen ja varattoman Ukrainan jälleenrakennuksen rahoittaminen. Koska molemmilla hankkeilla on ainakin toistaiseksi suuri kannatus monissa jäsenmaissa voitaisiin jo kerran nostetut lainat hyödyntää niitä rahoittamalla.
Jäsenmaat voisivat siten vapautua omalla rahoituksellaan tukemaan tiedon ja tuotannon kasvattamista Bruegelin ehdottamalla tavalla. Mm. Suomen tehtävä olisi sen jälkeen varmistaa, että EU-komission mahdolliset uudet yhteisrahasto- ja velkahankkeet eivät voisi toteutua.