Suomi ja NATO – keskustelemattomia asioita * Finland and NATO – undebated issues

English translation below

Maaliskuun 1 päivänä Suomen eduskunta päätti hyvin suurella enemmistöllä lopettaa maamme 80 vuotta kestäneen sotilaallisen puolueettomuuspolitiikan liittymällä NATO:on. Tämä päätös on erityisen huomionarvoinen koska liitto parhaillaan aktiivisesti ja suoraan tukee sotatoimia Venäjää vastaan Ukrainassa. Tämä jäsenyyspäätöksen puoli on jäänyt päättäväisesti keskustelematta Suomen mediassa vaikka maassa valmistaudutaan kuukauden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin. Lisäksi, koko prosessin ennenkuulumattomasta läpinäkymättömyydestä ja kiireestä johtuen, Suomen tuleva politiikka ja käytännön sitoumukset NATO:n jäsenenä ovat jääneet varsin epäselviksi suurelle osalle suomalaisista.

Suomi on säilynyt sotilaallisesti riippumattomana, Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän turvavyöhykkeen osana toisen maailmansodan lopusta lähtien ja läpi koko kylmän sodan. Tämä on yhdistetty asteittaisiin ja aktiivisesti kehittyviin kulttuuri- ja taloussuhteisiin läntisten maiden kanssa. Riippumattomuus mahdollisti kannattavat kauppasuhteet kylmän sodan eri osapuolten kanssa ja myös aloitteita poliittisiin ja turvallisuuteen liittyvien jännitteiden vähentämiseksi Euroopassa. Tästä huolimatta osa Suomen yhteiskunnasta piti puolueettomuutta häpeällisenä ja moraalisesti tuomittavana ja kaipasi jäsenyyttä kaikissa läntisissä turvajärjestöissä. Suomen jäsenyyttä ensin EFTAssa ja sitten EUssa seurannut jäsenyys NATOssa näyttää olevan tämän perinteen kirkkain saavutus.

Eduskunnan NATO-päätöksen erityisen huomionarvoinen piirre on ilmeinen huolettomuus koskien liiton roolia käynnissä olevassa Ukrainan selkkauksessa. Tiedetään, että monet liiton jäsenmaat ovat syvästi sekaantuneet Venäjän ja Ukrainan selkkaukseen ja antavat jälkimmäiselle aseita, koulutettuja vapaaehtoisia ja tukea sotatoimissa. Koska Ukraina ei ole NATOn jäsen on vaikeaa uskottavasti markkinoida tätä NATOn perussopimuksen mukaisena puhtaasti puolustuksellisena toimintana. Valtaosa NATOn jäsenmaista näyttää hyväksyvän liiton toimintaperiaatteen laajentamisen mikä tekee todennäköiseksi, että tämä onkin liiton tuleva toimintatapa.

Tätä näkemystä tukee se, että eräät poliitikot, virkamiehet ja kommentoijat NATOn alueella ovat antaneet ymmärtää, että NATOn todellinen tavoite Ukrainassa on Venäjän voittaminen ja sen hallinnon vaihto. Venäjä puolestaan on julistanut NATOn jäsenmaita vihollisikseen. Vaikkei NATO eikä Venäjä luokittelee suhdettaan sodaksi, tämä on yksinkertaisesti vain poliittinen valinta. Niiden konflikti näyttääkin vähitellen eskaloituvan ja sekä Venäjä että Yhdysvallat, NATOn johtava jäsenmaa, näkee Ukrainan elintärkeänä mittelönä, jossa voitto tai tappio syvällisesti vaikuttaisi niiden molempien kansainväliseen asemaan. Häviäjän poliittinen ja sotilaallinen uskottavuus voi vähentyä jopa rajusti. Juuri tällaisella hetkellä Suomen poliittiset johtajat ovat päättäneet ripeästi liittyä konfliktiin, vailla ilmaistuja epäilyksiä, julkista keskustelua tai rajoitteita.

On epäselvää miten tämä järisyttävä muutos Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tällaisena aikana tulee vaikuttamaan maamme politiikkaan. Koska keskustelua, erityisesti kriittisiä näkemyksiä, julkisuudessa ja mediassa on puuttunut, vaikutukset kuukauden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin voivat jäädä vähäisiksi. Pidemmällä aikavälillä on todennäköistä, että jäsenyyden tukijat markkinoivat Venäjän mahdollisia kielteisiä toimia Suomen NATO-jäsenyyden seurauksena todisteena jäsenyyden tarpeellisuudesta. Tämän tarinan uskottavuus äänestäjien keskuudessa riippunee siitä, mikä osapuoli todellisuudessa voittaa nykyisen konfliktin Ukrainassa.

Suomelle tuottaa vakavia riskejä sen jäsenyys liitossa, joka ei ole sitoutunut puolustukseen vaan osallistuu sotilaalliseen selkkaukseen. Jos esimerkiksi selkkaus vastoin odotuksia laajenee tai kiihtyy, voisi Suomi joutua todistamaan sotilaallista toimintaa alueellaan. Koska Suomi on NATOlle arvokas uhkana ja turvavyöhykkeenä Venäjää vastaan, suuret NATO-maat eivät ehkä pidä Suomea riittävän arvokkaana jotta ne hyväksyisivät itseensä kohdistuvia ydinaseiskuja maamme takia. Ei ole helppoa arvioida sellaisten riskien todennäköisyyttä mutta ne voivat siitä huolimatta olla hyvinkin varteenotettavia. Sen takia olisi hyödyllistä jos Suomi voisi saada ne mahdollisimman pieniksi.

Paras tapa minimoida NATO-jäsenyyden riskit olisi tietenkin ollut olla liittymättä. Koska tämä on jo myöhäistä olisi Suomen syytä harkita miten voisimme varmistaa, ettemme ota osaa hyökkäyksiin Venäjää vastaan. Olisi mahdollista esimerkiksi ilmoittaa vastustavansa ydinaseita tai pysyviä tukikohtia alueellaan. Silloin Venäjän huolena nimenomaan rauhan aikana olisi vain maamme kotimaiset turvatoimet. Suomi voisi myös ilmoittaa valmiutensa ottaa osaa muiden NATO-jäsenten puolustamiseen vain suoran Venäjän suorittaman hyökkäyksen tapauksessa. Tällöin maa voisi jäädä tulevien Ukraina-tyyppisten selkkausten ulkopuolelle.

***

On the 1^st of March the Finnish parliament decided, by a very large majority, to end the country’s 80 year old history of military neutrality by joining NATO. This decision is especially remarkable since the alliance at present very actively and directly supports military action against Russia in Ukraine. This aspect of the membership decision has remained resolutely undebated in Finnish media even as the country prepares for parliamentary elections early next month.. Furthermore, as a consequence of the unprecedented opacity and rapidity of the whole process, future Finnish policy and practical undertakings as a NATO member remain quite unclear to most Finns.

Finland has remained militarily neutral since the end of the second World War and throughout the cold war period, belonging to a security buffer zone around the Soviet Union and later Russia. This has been combined with gradually and actively developing close cultural and economic relations with western countries. Neutrality made possible profitable trade relations with both sides of the cold war divide as well as initiatives aimed at reducing political and security tensions in Europe. Nevertheless, parts of Finnish society considered neutrality shameful and morally corrupt, longing for solid membership in all important western security structures. Following Finnish membership first in EFTA and then the EU, membership in NATO appears to be the crowning achievement of this tradition.

A particularly remarkable feature of the parliament’s NATO decision is the apparent lack of concern regarding the role of the alliance in the present conflict in Ukraine. As is well known, many members of the alliance are deeply involved in a conflict between Russia and Ukraine, providing the latter with weapons, trained volunteers and operational support. Since Ukraine is a non-member, this is difficult to credibly market as a purely defensive measure as mandated by existing NATO treaties. A large majority of NATO countries appear to accept this enlargement of the aim of the alliance, indicating that this may remain its future role.

This view is supported by a number of politicians, officials and commentators in the NATO area having indicated that, in fact, the real objective of NATO in Ukraine is the defeat of Russia and a change of it’s administration. Russia, for its part, has declared NATO members as its enemies. While neither NATO nor Russia classifies their relation as a war, this represents simply political convenience. Their conflict appears to be gradually escalating and both Russia and US, NATO’s leading member, see Ukraine as an existential issue with victory or defeat having a profound impact on their respective international position. The loser’s political and military credibility is likely to decline, possibly precipitously. This is the very moment when Finland’s political leaders have chosen to speedily join the conflict, without voiced doubts, public discussion or constraints.

It is unclear how this seismic change in Finland’s foreign and security policy at a time like this will affect politics in the country. Given the lack of public and media debate generally and critical views in particular, effects on the parliamentary elections next month may be small. In the longer term it is to be expected that any negative reactions of Russia to Finlands NATO membership will be marketed by supporters as the very proof of its necessity. Whether this story will seem credible to voters or not may in the longer run depend on which side actually prevails in the ongoing conflict in Ukraine.

Membership in an alliance engaged in a military conflict and not committed solely to defense creates serious risks for Finland. For instance, if the conflict against expectations spreads or intensifies, Finland could see early military action across its territory. Being valuable to NATO as a threat and buffer against Russia, large NATO members might ultimately not value Finland enough to accept nuclear damage for her sake. These risks would not be easy to assess in advance but could be very real nevertheless. It would therefore be useful for Finland to minimize them.

The best way to minimize the risks of NATO membership would, of course, be not to join. Since this is now too late, Finland should consider ensuring that she does not take part in offensive operations against Russia. She could, for instance, declare herself unwilling to accept nuclear weapons or permanent bases on her territory. There would, specifically in peacetime, only be domestic military operations to worry Russia. Finland could also declare willingness to take part in defense of other NATO members only in case of a direct Russian attack. Thus, she would remain outside future Ukraine-type operations.