Hallitus näyttää keskittyvän ennen kaikkea kahteen taloudelliseen päämäärään. Niiden taustalla on mm. Suomen talous- ja tuottavuuskasvun pitkään jatkunut heikkous muihin EU-maihin ja etenkin pohjoismaihin verrattuna. Myös edellisen hallituksen valitettava taipumus rahoittaa valtion pysyvääkin toimintaa ja tulonsiirtoja (esim. elvytyspaketti) velalla on saattanut vaikuttaa.
Valtion velkaantuminen pitää saada pysäytettyä ja ehkä supistumaankin. Sen toteuttamiseksi pyritään etenkin vähentämään julkisia menoja mutta menopaineen kasvaessa (sote, korot, Ukraina, tietyt EU-hankkeet) on myös ajan myötä odotettavissa veronkorotuksia. Talouskasvua ja työllisyyttä pyritään edistämään etenkin työmarkkinoita muuttamalla. Siinä suositaan toimenpiteitä joiden tarkoituksena on lisätä työllistymisen houkuttelevuutta sekä kysyntä- että tarjontapuolella. Lisätavoitteena näyttää olevan heikentää ay-liikkeen yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia pysyvästi (luottamushenkilöjärjestelmä, poliittiset lakot).
Hallituksen toimien perusteista ja pidemmän aikavälin vaikutuksista on kirjoitettu ja kannattaakin kirjoittaa paljon. Tässä keskitytään kuitenkin erääseen keskeiseen talouspoliittisten toimien taustaoletukseen, joka äsken on ollut pienen julkisen keskustelun kohteena (tässä
Hallitus näyttää keskittyvän ennen kaikkea kahteen taloudelliseen päämäärään. Niiden taustalla on mm. Suomen talous- ja tuottavuuskasvun pitkään jatkunut heikkous muihin EU-maihin ja etenkin pohjoismaihin verrattuna. Myös edellisen hallituksen valitettava taipumus rahoittaa valtion pysyvääkin toimintaa ja tulonsiirtoja (esim. elvytyspaketti) velalla on saattanut vaikuttaa.
Valtion velkaantuminen pitää saada pysäytettyä ja ehkä supistumaankin. Sen toteuttamiseksi pyritään etenkin vähentämään julkisia menoja mutta menopaineen kasvaessa (sote, korot, Ukraina, tietyt EU-hankkeet) on myös odotettavissa veronkorotuksia. Talouskasvua ja työllisyyttä pyritään edistämään etenkin työmarkkinoita muuttamalla. Siinä suositaan toimenpiteitä joiden tarkoituksena on lisätä työllistymisen houkuttelevuutta sekä kysyntä- että tarjontapuolella. Lisätavoitteena näyttää olevan heikentää ay-liikkeen yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia pysyvästi (luottamushenkilöjärjestelmä, poliittiset lakot).
Hallituksen toimien perusteista ja pidemmän aikavälin vaikutuksista on kirjoitettu ja kannattaakin kirjoittaa paljon. Tässä keskitytään kuitenkin erääseen keskeiseen talouspoliittisten toimien taustaoletukseen, joka äsken on ollut pienen julkisen keskustelun kohteena (tässä ja tässä). Kyse on siitä, onko huono talouskehityksemme seuraus ei vain työmarkkinoiden toimintatavasta vaan myös yritysjohtajiemme tasosta.
Talouden tuottavuuden kehitys riippuu mm. sijoitustoiminnan määrästä sekä yritysjohdon kyvystä yhdistää resursseja nopeasti ja tehokkaasti korkeaa lisäarvoa tuovien hyödykkeiden tuottamiseksi . Yritysjohdon rooli on siinä aivan keskeinen. Valitettavasti sen tutkiminen ja erityisesti johtamisen kansainvälinen vertailu on ollut vaikeaa (esimerkiksi tässä ja tässä). On kuitenkin turvallista olettaa, että on tehokkaita ja tehottomia johtajia samoin kuin muitakin työntekijöitä. Joka tapauksessa johto joutuu toimimaan reaalimaailman kulloinkin asettamien rajoitteiden puitteissa. Hallitus näyttää pitävän tällä hetkellä työmarkkinoiden toimintaa yritysjohdon tehokkuuden ja siten Suomen tuottavuuskehityksen tärkeimpänä rajoitteena.
Hallituksen kannalta on hieman piinallista, että 1900-luvun loppupuoliskolla työmarkkinoiden nykyistä selvästi keskitetympi toiminta ei ilmeisesti estänyt Suomen tuottavuuden nopeaa nousua tai mittavaa sijoitustoimintaa. Osittain se varmaan kuvastaa runsasta työvoiman tarjontaa maamme edelleen siirtyessä maatalousvaltaisuudesta teollisuusvaltioksi. Osittain se lienee ollut seuraus myös siitä, että yritysten sijoitukset ulkomaille pitkään olivat säännöksillä rajattuja. Toisaalta erityisesti Nokian nousu osoittaa, etteivät resurssien saanti ja hallinta Suomessakaan rajoita hyvän hyödykkeen keksijää tai tuottajaa.
Varsinkin viime vuosikymmeninä on koti- ja ulkomailta ollut tarjolla sekä osaavaa työvoimaa että pääomaa laadukkaiden hyödykkeiden kehittäjille. Tästä ovat Nokian jälkeen hyötyneet monet pienemmät mutta Nokian tavoin kansainvälistä menestystä saavuttaneet yritykset. Hyvät esimerkit viittaavat siihen, ettei Suomen yritysjohto yleisesti voi kärsiä ylipääsemättömistä resurssien käytön ja joustavuuden ongelmista. Voi silti hyvinkin olla, että muu kuin paras johto kokee siinä pulmia. Rajoitteiden purkamisella pyritään siinä tapauksessa edistämään vähemmän tehokkaan johdon resurssienhallintaa.
Keskinkertaisen yritysjohdon tukeminen ei välttämättä edistä tuottavuuden nopeampaa kasvua. Jollei johto usko voivansa lisätä kannattavaa tuotantoa (markkinoiden koko, kilpailutilanne, tuotekehittely) jäävät sijoitukset vähälle ja ylijäämä jaetaan jossain vaiheessa osinkoina. Näin näyttää Suomessa tällä hetkellä tapahtuvan. Myös yrityksen myynti ulkopuoliselle on tapa osoittaa, ettei johto katso voivansa sitoutua yrityksen tuottaman lisäarvon kasvattamiseen. Tämä on nähdäkseni Suomessa tavallista myös menestyvien yritysten osalta. Kummassakin tapauksessa johto käytännössä siirtää vastuu yrityksen kehittämiselle ja siihen tarvittavia resursseja ulkopuolisille. Kasvavia kotimaisia yritysryppäitä ei tällaisilla toimilla yleensä synny, tilapäisesti korkeita pääomatuloja kylläkin.
Erityisesti valmius siirtää vastuun ulkopuoliselle muistuttaa sitä mitä usein tapahtuu Suomessa myös poliittisten johtajiemme toimesta. Esimerkkejä tästä ”hyvän oppilaan” toimintatavasta on hyvin runsaasti EU-politiikkassamme ja alkaa näkyä myös NATO-politiikassa. Tämä osaltaan vahvistaa uskoa siihen, että harvat suomalaiset yritysjohtajatkaan ovat valmiita sitoutumaan uusien hyödykkeiden tai toimintatapojen jatkuvaan kehittämiseen pitkällä aikavälillä. Vastaavaa tietenkin tapahtuu myös ulkomailla. Suomi on kuitenkin pieni maa jossa yksittäisen hyvän yrityksen johdon (tai poliittisen johtajan) päätökset vaikuttaisivat suhteellisen paljon koko talouteen.
Harmillinen selvitystiedon puuttuminen tekee selkeiden vastausten esittämisen vaikeaksi. Hyvin hypoteettinen johtopäätökseni tästä on, etteivät resurssimarkkinoiden ongelmat estä hyvän yritysjohdon menestysmahdollisuuksia meillä tai muualla. Liian monet hyvin onnistuneet yritykset kuitenkin myydään ulkomaille eikä niissä sen jälkeen välttämättä sitouduta maamme taloutta vahvistamaan. Tämä on merkittävin yritysjohdon ongelmamme pidemmällä aikavälillä. Keskimääräiselle johdolle joka yleensä ei kehitä merkittävästi uutta, resurssirajoitteiden huomioiminen voi ajoittain olla pulma.
4 Responses to Ajatuksia yritysjohdosta