Yhdysvaltain pörssin arvostus on nyt hyvin korkealla. Eräs varteenotettava yhdysvaltalainen tarkkailija laskee, että tämän hetken arvostus on keskimäärin noin kolminkertainen historiallisesti normaaliin arvostukseen verrattuna (tässä). Paluu normaaliin arvostukseen vaatisi vastaavasti pörssiosakkeiden arvonlaskua noin kahdella kolmasosalla. Tämä olisi maailman finanssijärjestelmälle valtava isku, varsinkin kun se välittömästi osuisi useissa maissa suoraan omistajiin, pankkeihin, rahastoihin ja vakuutusyhtiöihin.
On pieni mysteeri miksi sijoittajat siitä huolimatta jatkavat osakkeiden ostamista ja pitämistä. Sama tarkkailija esittää historiatietoihin perustuen, etteivät loppusijoittajat toimi rationaalisesti kuin ajoittain. Muulloin heillä on yhteinen taipumus spekuloida joko osakkeiden nousulla tai laskulla, yleensä hatarin perustein. Sijoittajien hurmio voi nostaa jo korkealle arvostetun pörssin vielä korkeammalle. Heidän pelkotilansa voi ajaa kelvollistenkin yhtiöiden pörssiarvot vääjäämättä alas. Keskuspankkien toimien tehokkuuskin vaihtelee tämän tunnekuohun mukaisesti.
Spekulaation varsinaiset syyt ja etenemistavat ovat toistaiseksi jääneet hieman hämäriksi, mutta sen tärkeys on yleisesti tunnistettu (katso ja tässäkin erityisesti ensimmäinen luku). Oleellisinta on kuitenkin se, että sijoittajat toimivat toiveiden ja pelkojen eivätkä välttämättä tosiasioiden perusteella. Silti toimien seuraamukset (esim. voitto tai tappio) tietenkin riippuvat nimenomaan tosiasiallisesta eikä toivotusta maailmantilanteesta. Tietyissä tilanteissa (finanssimarkkinat, politiikka) tunteet voivat muuttaa tositilanteita, toisissa ei (resurssirajoitteet, yritysten kannattavuus, reaaliomaisuus).
Sijoittajat siis haluavat ostaa ja pitää osakkeita niin kauan kuin he jostain perustellusta tai kuvitellusta syystä odottavat sen olevan heille kannattavaa. He eivät myy niin kauan kuin he pelkäävät lisävoittojen menettämistä. Täsmälliset syyt ja odotukset voivat erota paljonkin henkilöiden välillä, mutta ne perustuvat pääosin optimistisiin näkemyksiin tulevaisuudesta. Toistaiseksi Yhdysvalloissa nähdään tulevaisuuden pörssikurssit vielä nykyistä korkeampina eikä historiallisiin keskiarvoihin palautuvina. Toiminta perustuu toiveisiin ja tarinoihin eikä välttämättä juurikaan tietoon kursseista ja niiden historiallisen kehityksen syistä.
Jossain vaiheessa tapahtuu jotain, mikä saa osakearvot näyttämään ylimitoitetuilta. Kyse voi olla velkaantuneiden sijoittajien likviditeettiongelmista (1929), tietokoneongelmista kaupanteossa (1987), uutta tekniikkaa edustavien yritysten äkkinäisestä arvonmenetyksestä (1999-2000) tai asunnon ostajien laajamittaisesta maksykyvyttömyydestä (2008). Euroopassa kriisit ovat usein olleet Yhdysvaltain kriisien seurannaisia, mutta esimerkiksi Suomen pankkikriisi 1990-luvun alussa johtui odottamattomasta devalvaatiosta, joka aiheutti velkaantumishäiriön pankkiasiakkaille. Vallinnut toiveajattelu ja optimistiset tarinat vaikuttavat yht’äkkiä vähämielisiltä ja toimintaa alkavat ajaa pessimistiset näkemykset jotka alussa näyttävät aikaisempia kuvitelmia realistisemmilta. Ja niin sykli etenee ja toistuu….
Näkyisikö Suomessa tänään samantyyppistä toiveajatteluun perustuvaa toimintaa? Kysehän ei voi olla pörssistämme joka pitkään on elänyt varsin apeata arkea. Nopea velkaantuminen kyllä edellytti optimistisia näkemyksiä tulevista tuloista sekä jo epärealistisiksi osoittautuneita toiveita ikuisista nollakoroista. Velkaantumisemme saattaa siten eräiltä osin muistuttaa klassista spekulaatiota, mutta tarina on siinä kääntymässä realistisempaan suuntaan. Mieleen tulee lisäksi toinen tunteisiin vahvasti nojaava toimintamuoto eli politiikka. Varsinkin euroon ja NATOon liittyminen ovat ainakin omaan mieleeni painuneet tapahtumaketjuina, joissa päätöksiä kantavat optimistiset näkemykset ja tarinat eivät yksiselitteisesti perustuneet todelliseen maailmaan.
Varsinkin vaikeita päätöksiä tehtäessä meillä on koettu taipumus edellyttää kaikilta kansalaisilta samaa mielipidettä jopa eritasoisten sanktioiden uhalla (tässä). Tämä voi tehdä meille vaikeaksi oppia historiastamme ja tarvittaessa muuttaa tapaa saavuttaa tavoitteitamme. Edelleenkään ei olla yleisesti valmiita keskustelemaan edes eurojäsenyytemme ongelmapuolista. Ne ovat kuitenkin käytönnössä olleet jo kauan näkyvissä ajoittaisena vaikeana kilpailukykyongelmana. Hallitus yrittää nyt, valuuttakurssipolitiikan puuttuessa, epätoivoisesti korjata eurojäsenyytemme tuottamia ongelmia lakiteitse ammattiyhdistysliikkeen toimintaa rajoittamalla.
Samoin Suomen liittyminen sotilasliittoon saattaa tuottaa myös toisenlaisia seuraamuksia kuin mitä optimistisen liittymistarinan perusteella voisi odottaa ja toivoa. Hankkimamme ydinasesuojan käytöstä ja uskottavuudesta päättävät ulkopuoliset tahot, joilla tilanteen sattuessa saattaa olla muutakin kuin meidän maamme etu mielessä. Tämä koskee sekä Yhdysvaltoja että EU:n jäsenmaita. Oman puolustuskykymme riittävyys saattaa heiketä kun Venäjä odotetusti vahvistaa omia joukkojaan rajamme läheisyydessä. Tämäkin lisää riippuvuuttamme ulkopuolisista tahoista. Kriisien rauhanomainen hoito saattaa meille taas vaikeutua kun olemme tehneet selväksi, ettemme ole emmekä halua olla hyväntahtoisia naapureita ja vastapuolia.
Suomen optimistisiin toiveisiin perustuva toiminta on tiettävästi jättänyt muun muassa kaikki nämä riskit ilman selvää vastausta. Ne on arvattavasti yksinkertaisesti määritelty vähäisiksi toimivassa sotilasliitossa. Jos kuitenkin huoli riskeistä aikanaan osoittautuisi perustelluksi, saattaa todellisen maailman tilan kohtaaminen aiheuttaa Suomelle odottamatonta ja vakavaa haittaa.