Edellisessä kommentissani arvelin, että Draghi-raportin tärkeimpiä tavoitteita oli edistää EU:n kehitystä uudeksi yhtenäiseksi suurvallaksi. Raportissahan tätä ei sanota suoraan, mutta tavoitteeksi asetettu riippumattomuus nykyisistä suurvalloista tarkoittaa sitä käytännössä. Onnistuminen edellyttäisi erittäin vaativan talous-, teollisuus- ja kauppapoliittisen kokonaisuuden läpivientiä. Samalla se vaatisi unionilta hallinnollista yhtenäistymistä, mikä olisi edellistä huomattavan paljon helpompaa.
Raportti visioi monihaaraista pitkän tähtäyksen ohjelmaa jolta ei sovi odottaa nopeita tuloksia. Suuria uudistuksia on vaikeaa ja riskialtista tehdä yhtenä kokonaisuutena (vrt. Suomen sote). Mahdollisesti sovittavat uudistukset etenevät siten parhaassa tapauksessa pienin askelin. Vaikka EU:n viranomaiset tekisivät kaiken oikein, olisi unioni tällöin varteenotettava kilpailija nykyisten suurvaltojen kanssa vasta vuosikymmenten päästä. Ohjelma ei siten auttaisi unionin nykyisten talousongelmien ratkaisemisessa.
Esitettyjä uudistuksia halutaan kuitenkin aloittaa pikaisesti. Nopeimmin saataisiin näkyvää tulosta aikaan pyrkimällä unionin päätösvallan keskittämiseen sekä rahoitusjärjestelmien rakentamiseen. Rajoittamalla etenkin pienten jäsenvaltioiden vaikutusmahdollisuuksia toivotaan päästävän sujuvammin sopuun tuettavista hankkeista, yrityksistä ja toimista.
Keskittämällä päätösvaltaa voitaisiin ehkä myös helpommin kohdata kansalaisten mahdollinen tyytymättömyys sijoitusten ja kustannusten jakautumiseen jäsenmaiden kesken. Samalla kansalaisista tulisi todennäköisesti yhä selvemmin alamaisia (nk. demokratiavaje) mikä esim. pohjoismaissa voisi osoittautua ongelmalliseksi.
Päätöksenteon keskittäminen epäilemättä nopeuttaisi Draghin esittämien hankkeiden pystyttämistä ja rahoittamista. Se ei kuitenkaan takaisi näiden hankkeiden laadukasta valintaa, suunnittelua tai läpivientiä jäsenmaissa (vrt. elvytysrahasto, alati epäonnistuva EU:n budjetin valvonta).
Jos keskittäminen olisi nopeaa, olisivat kokemattomat virkamiehet (ja unionin suurimmat yritykset) pitkään valmisteluvastuussa. Jos keskittäminen olisi vaiheittaista, olisivat valmisteluvastuussa pitkään entiset jäsenmaiden virkamiehet (ja heidän tuntemansa yritykset). Laadukkaan yhteisen valmistelukoneiston nopea luonti, uusien lupaavien yritysten löytäminen ja vain niiden tukeminen voivatkin käytännössä osoittautua yllättävän suureksi ongelmaksi Draghin ohjelman toteuttamisen kannalta.
Unionin suurvaltapyrkimykset voivat myös vaikeuttaa talouden kehittämistä. Ulkosuhteethan asettavat EU:lle raamit energian ja tärkeiden raaka-aineiden saatavuudelle. Omaa kaivos- ja jalostustoimintaa sekä energiatuotantoa voidaan eräiltä osin lisätä, mutta EU pysyy riippuvaisena raaka-aineiden tuonnista. Draghin raportti viittaa strategisten hyödykkeiden tuonnin hajauttamiseen tarjonnan varmistamiseksi, mikä ei kuitenkaan kaikilta osin poista saatavuuden riskejä.
Nykyisin Kiina ja USA liittolaisineen tarjoavat merkittävän osan niistä strategisista tuontihyödykkeistä jotka EU tarvitsee. Kummankaan suurvallan edun mukaista ei kuitenkaan ole tukea unionin kehitystä ehkä jopa vihamieliseksi kilpailijakseen. Merkittävää hyödykeviejää ja naapuriaan Venäjää unioni on taas päättänyt kohdella vihollisenaan, mikä vaikeuttaa aivan erityisesti Suomen taloudellista kehitystä.
Kohtuuhintaisen tuonnin hajauttaminen edellyttää siten, että löytyisi riittävästi strategisia hyödykkeitä vieviä maita joilla ei ole mainittavia liittosuhteita mihinkään. Viejiä ja Venäjän hyödykkeiden välittäjiä varmaan löytyy eri liitoistakin jos EU on valmis maksamaan riittävästi. Tuonti tapahtuisi kuitenkin tällöin unionin kilpailukyvyn ja elintason kustannuksella.
Draghin ohjelma on selvityksenä laadukas mutta osoittautuu hyvin todennäköisesti mahdottomaksi käytännössä toteuttaa. Unioni ei siihen pysty eivätkä suuret ulkovallat sitä halua. Myös tuleva varusteluvyöry ja suuret vihreät investoinnit tulevat hidastamaan eurooppalaisten vaurauden kertymistä. EU:ssa keskustelu tullee siten lähivuosina edelleen keskittymään päätösvallan ja yhteisesti rahoitettavien kustannusten jakautumiseen.