Euroalueella ja muuallakin eletään nyt merkillisen rauhallista aikaa. Rahoitusmarkkinoiden rauhoittuminen ja usko finanssikriisin ratkaisemiseen synnyttävät toisiaan vahvistavan kierteen. Kannattaa kuitenkin ehkä muistaa, että mikä ei ole kestävä sen on pakko joskus loppua.
Osakekurssit nousevat rymisten ja velkakirjat tuottavat edelleen hyvin vähän eli ovat kalliita. Osakekurssien vaihtelut ovat vähentyneet merkittävästi, samoin korkoerot turvallisten ja vähemmän turvallisten velkainstrumenttien välillä. Ammattimaiset rahoituksen välittäjät ja sijoittajat näkevät valoa tunnelin päässä ja odottavat paranevaa sijoitusympäristöä. Nämä merkit viittaavat kasvavaan luottamukseen sijoittajien keskuudessa: rahoituskriisi on melkein voitettu ja omaisuusarvojen ainoa mahdollinen suunta on ylöspäin. Eräiden mittareiden mukaan luottamus on nyt korkein sitten finanssikriisin alun.
Viestit reaalitalouden puolelta kertovat taas huomattavan suuresta epävarmuudesta. Euroalueella useat maat (Kreikka, Espanja, Portugali) ovat käytännössä lamassa ja toisten kasvunäkymiin suhtaudutaan epäillen (Ranska, Italia). Suurista jäsenmaista oikeastaan vain Saksa on selvällä kasvu-uralla siitä huolimatta, että tärkeät asiakkaat euroalueella kärsivät. USA:ssa kasvu on kituliasta huolimatta kysyntää tukevasta valtionbudjetista ja ennätyksellisen keveästä rahapolitiikasta. Japanin taloutta yritetään taas kerran epätoivoisesti elvyttää ja Kiinan voimakkaan kasvun perusteita ja todellisuutta epäillään.
Omaisuusarvot perustuvat viime kädessä arvioon osakkeiden ja velkakirjojen tuottamista tulovirroista. Sijoittajat näyttävät päätyneen uskomaan, että nyt näköpiirissä oleva raha- ja talouspolitiikka tulee johtamaan kansantalouksien ja sen mukaan yritystoiminnan elpymiseen. Euroalueen pankkien ongelmalainojen (arviolta lähes tuhannen miljardin edestä lainoja joita asiakkaat eivät enää pysty hoitamaan sopimuksen mukaisesti) voitaisiin siten odottaa hoituvan tulevan kasvun kautta.
Korkeat velkakirjojen hinnat johtuvat osittain keskuspankkien lisäkysynnästä. Koska kuitenkin myös yksityiset sijoittajat edelleen tyytyvät alhaisiin korkoihin näyttää siltä, että keskimäärin uskotaan reaalitalouden – eikä siis inflaation – lähiajan elpymiseen.
Mikä voisi mennä pieleen? Yksi esimerkki riittänee.
Kun arvioidaan tilannetta erityisesti euroalueen rahoitusmarkkinoilla, on mielestäni tarpeen aloittaa USA:n tilanteesta. Mikä siellä tapahtuu, heijastuu melkein väistämättä euroalueelle ja päinvastoin. Myös Atlantin tuolla puolen on sijoittajien optimismi valloillaan ja varovaisuudesta on tullut rasite. Mielestäni vakavasti otettavan, vahvaa tietopohjaa vaativan ammattilaisen näkemys tilanteesta löytyy osoitteesta http://www.hussman.com/wmc/wmc130204.htm. Arvio antaa synkän kuvan nyt vallitsevasta optimismista historian opetusten valossa.
Nykyinen luottamus ja optimismi ovat euroalueella kyseenalaisia koska ne perustuvat viime kädessä uskoon jo menneen maailman paluusta. Viimeiset neljäkymmentä vuotta ovat kasvu ja kysyntä teollisuusmaissa perustuneet kasvavien tulojen lisäksi säännölliseen velkaantumisen kasvuun. Jos uutta velkaa ei enää voida/haluta ottaa tai jos vanha velka nyt pitää jopa maksaa takaisin, kasvu ja kaikki siitä johtuvaa jää toivottua pienemmäksi.
Vasta kun tämä laajasti ymmärretään ja muodostaa päätöksenteon perustan, on edellytyksiä perustellulle luottamukselle.