Suomen valtiolle on laadittu uusi budjetti. Hallitus esittää siinä, että valtio jatkaa velkaantumistaan. Valtiolla oli viime vuoden lopussa velkaa 84 mrd. euroa eli 30 mrd. euroa enemmän kuin neljä vuotta aikaisemmin. Velkaa otetaan tänä vuonna lisää 7 mrd. euroa. Julkisyhteisöjen viime vuonna 100 miljardia euroa ylittävää velkaa kasvattaa edelleen kuntien lisääntyvä velka mutta vähentävät sosiaalirahastojen ylijäämät.
Viime hallituksemme ovat eläneet reippaasti velaksi. Hallituspuolueet ovat lohduttautuneet sillä, että valtionvelan suhde Suomen kokonaistuotantoon (BKT) on kasvanut euromääräistä velkaa hitaammin. Lisälohtua antaa ennuste, ettei julkisyhteisöjen velka sosiaalirahastojen ylijäämän ansiosta vielä vuoteen 2015 mennessä ylitä EU-säädösten maagista 60 prosentin rajaa. Johtopäätös on tähän saakka ollut, että velkaa voidaan siis ottaa vielä lisää.
Suomen velkaantuminen on kyllä ollut maltillista moniin muihin maihin verrattuna. Valtion velka on noussut ennen näkemättömällä vauhdilla sekä USA:ssa että EU:ssa keskimäärin finanssikriisin puhkeamisen jälkeen. Kun yksityinen kysyntä on ollut heikkoa, valtio ovat ottaneet tehtäväksi varmistaa kysynnän kokonaismäärää. Tämä on tukenut tulotasoa sekä kotitalouksissa että yrityksissä. Kun yksityiset rahoittajat eivät ole valmiita antamaan valtioille lisää lainaa on rahoitus järjestetty suoraan tai epäsuorasti keskuspankeilta.
Velan ja velkaantumisen suhteuttaminen voi kuitenkin olla vaarallista jos siitä tehdään talouspolitiikan perusta. Siihen liittyy ainakin kolme ongelmaa.
Tuotannon kasvun ennakoimaton heikkeneminen nostaa sekä velan tarvetta että velkasuhdetta. Tämä voi toimia hälytysmerkkinä yksityisille rahoittajille ja aiheuttaa maalle äkillisiä rahoitusvaikeuksia. Toiseksi korkea velkaantuneisuus johtaa myös siihen, että valtion menot herkästi reagoivat koron muutoksiin. Nykyinen velkaantuneisuus tuntuu siedettävältä osittain siksi, että korkotaso on pidetty ennen näkemättömän alhaisena. Lopuksi korkea velkaantuneisuus rajoittaa talouspolitiikan tulevaa liikkumavaraa varsinkin valuuttaunionissa. Se on viime aikoina nähty esim. Kreikassa, Portugalissa ja Irlannissa. Jos velkaa on liikaa jää talouspolitiikalle vain yksi vaihtoehto eli tiukentaminen.
Suomen vertaaminen muihin maihin on hyödyllistä. Vertaamisen ottaminen talouspolitiikan ohjenuoraksi voi kuitenkin johtaa harhaan. Tällä hetkellä euroalue velkaantuu nopeasti sekä suhteessa tuotannon arvoon että euromääräisesti. Euroalueen jäsenmaat asettuvat siten alttiiksi kaikille niille riskeille jotka juuri mainittiin. Jos Suomelle riittää että olemme hiukan muita parempia, merkitsee se samalla, että asetumme näille riskeille alttiiksi vain hitaammin kuin muut. Se ei välttämättä ole vastuullisen talouspolitiikan merkki.
Tulee muistaa, että velka maksetaan takaisin euroina eikä prosentteina BKT:sta. Tämä on erityisen tärkeää pitää mielessä silloin, kun taloudelliset näkymät ovat heikot ja epävarmat. Tästä syystä on perusteltua pitää velkaantuneisuus matalana ja kaukana tärkeinä pidetyistä rajoista.
Valitettavasti hallituksemme eivät näytä tästä oikeasti piittaavan. Suomen kyky kestää tulomenetyksiä heikkenee ja heikennetään sen takia koko ajan. On vähitellen tullut korkea aika hoitaa kuntoon omaa talouttamme eikä vain muiden euromaiden.