Euroalueen kotitaloudet ja kriisituki

Veronmaksajilla tarkoitetaan käytännössä yleensä kotitalouksia. Finanssikriisin seurauksena valtioille tai pankeille myönnettävä tukirahoitus suoritetaan viime kädessä veronmaksajien varoilla. Tukirahoitusta annetaan kolmesta syystä: Jäsenmaat halutaan sitoa tiukemmin yhteen talous- ja budjettipolitiikkaa keskittämällä ja velkaa jakamalla. Lisäksi pelätään talousongelmien laajenevan euroalueella, jollei ongelmamaiden valtioita ja pankkijärjestelmiä pidetään toimintakykyisinä. Ongelmamaiden talouksia ei myöskään haluta pakottaa sopeutumaan heti suurin tulo- ja varallisuusmenetyksin.

Kahta ensimmäistä syytä on tässä blogissa käsitelty useita kertoja. Niiden hyödyt on yleensä julkisuudessa yliarvioitu ja ongelmat aliarvioitu. Talouspoliittisen vallan siirtäminen osittain yhteiseksi ja jatkuvat yritykset tehdä julkinen velka yhteisvastuulliseksi heikentävät euroalueen kannatusta eräissä maissa. On myös kyseenalaista, ovatko talouspoliittinen valveutuneisuus ja viisaus suuremmat Brysselissä kuin kansallisissa pääkaupungeissa. Talousongelmien laajentumista ei esim. Kyproksen tapauksessa juurikaan näkynyt esitetyistä huolista (ja eräistä merkittävistä virhepäätöksistä[1]) huolimatta.

Toistaiseksi on ollut varsin vähän tietoja siitä, miten tukipäätökset vaikuttavat tukevien ja tuettavien jäsenmaiden kotitalouksiin. Ainakin tässä blogissa on arvioitu, että tuet parhaassa tapauksessa hidastavat välttämätöntä velkasopeutusta ja pahimmassa tapauksessa edustavat suoraa varallisuuden siirtoa maasta toiseen. Tarkempi arvio edellyttäisi kuitenkin selvää käsitystä kulloisenkin sopeutumisohjelman sisällöstä ja sen toteutumisesta.

Tukiohjelmien tietopohja on kuitenkin eräiltä osin nyt parantunut. EKP on juuri julkaissut selvityksen useimpien euromaiden kotitalouksien veloista, saatavista ja nettovarallisuudesta[2]. Tiedot perustuvat haastatteluihin ja otantaan jotka molemmat on suoritettu yhtäläisin menetelmin kaikissa tutkituissa euromaissa. Luvut perustuvat pääosin vuoden 2010 tietoihin ja lienevät niin vertailukelpoisia kuin jossain määrin vaihtelevat kansalliset olosuhteet sallivat. Tulosten tulkinnassa raportin kirjoittajat muistuttavat tietojen rajoituksista ja vaikeudesta tehdä johtopäätöksiä vain yhden ajankohdan perusteella.

Tarkoitus ei ole käydä tässä läpi tutkimuksen monia mielenkiintoisia johtopäätöksiä. Suosittelen lukijoita itse tutustumaan selvitykseen. Finanssikriisin ja tukirahoituksen osalta selvitys kuitenkin tuottaa erään varsin selvän tuloksen josta ehkä voi odottaa julkista keskustelua lähiaikoina. Tukirahoitusta on pääsääntöisesti annettu suhteellisesti vähävaraisempien kotitalouksien mailta (Saksa, Itävalta, Suomi) suhteellisesti varakkaampien maiden kotitalouksille (Etelä-Euroopassa).

Tarkempi tutustuminen selvitykseen osoittaa tietenkin, ettei asia ole niin yksinkertainen kuin päällisin puolin näyttää. Kotitalouksien varallisuudesta pysyvä asumus muodostaa usein suuren osan varsinkin Etelä-Euroopassa. Sen sijaan esim. Saksassa ja Itävallassa vuokralla asuminen on tavallisempaa. Tästä johtuu, että aikana jolloin kiinteistöjen hinnat ovat korkeat näyttää myös asunto-omistajien varallisuus erityisen suurelta. Varallisuuserot taas tasoittuvat kun kiinteistöjen hinnat ovat alhaiset. Miten kärjekäs tilanne oli tutkimuksen aikana vuonna 2010, riippuu oikeastaan kiinteistöjen arviointimenetelmästä.

Erot tukevien ja tuettavien maiden kotitalouksien varallisuuden välillä on kuitenkin suuret. Selvityksessä pyritään arvioimaan kiinteistöjen hintojen vaikutusta kiinteitä hintoja käyttäen. Osoittautuu, että hinnat selittävät vain osan varallisuuserosta. Näyttää siltä, että tuettujen maiden kotitaloudet, omistettujen kiinteistöjen hinnoista riippumatta, ovat tukevien maiden kotitalouksia varakkaampia.

Vastuu finanssikriisissä käytetyistä tukiluotoista jaetaan euroalueen jäsenmaiden kesken ns. EKP-avainta käyttäen. Maiden osuudet määräytyvät mm. BKT:n perusteella eli sen mukaan, mikä on eri maiden kokonaistulo. Kotitalouksien tulotaso taas on jakautunut maiden välillä eri tavalla kuin nettovarallisuus. Tämä selviää alla olevasta taulukosta jonka luvut on otettu EKP:n selvityksestä (taulukot 4.1 ja 5.1, tuhansia euroja).

Numerot ovat tuhansia euroja ja rahoitustukea saaneiden valtioiden nimet on kursivoitu.

Taulukosta selviää mm., että tukea saaneiden maiden kotitalouksien tyypillinen tulotaso on suhteellisen alhainen mutta niiden nettovarallisuus on suhteellisen korkea Portugalia lukuun ottamatta. Alankomaat, Itävalta, Saksa ja Suomi taas ovat päinvastaisessa tilanteessa suhteellisen korkealla tulotasolla mutta melko alhaisella nettovarallisuudella. Tulotaso ja saman vuoden varallisuus eivät näytä olevan tiukasti toisistaan riippuvaisia.

Tuettujen euromaiden kotitalouksien suhteellisesti korkea varallisuus ei sinänsä merkitse, että maat olisivat pystyneet itse rahoittamaan/takaamaan valtioitaan tai pankkejaan. Osittain tämä olisi kyllä onnistunut valtioiden ja/tai pankkien velkoja leikkaamalla, jolloin kotitalouksien varallisuuskin olisi vähentynyt. Sen sijaan olisi ollut teknisesti ja laillisesti ylivoimaista yrittää käyttää tähän tarkoitukseen kotitalouksien kiinteää omaisuutta.

EKP:n selvityksen tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että näissä maissa asuvat veronmaksajat ovat oman ilmoituksensa mukaisesti suhteellisesti alhaisilla tuloilla koonneet itselleen suhteellisesti korkean varallisuuden. Tilanne on päinvastainen heitä avustaneiden euromaiden kotitalouksien osalta. Olisikin toivottavaa, että pikaisesti selvittäisiin miten esim. Alankomaiden, Itävallan, Saksan ja Suomen kotitaloudet voisivat tulevaisuudessa onnistua yhtä hyvin varallisuutensa kartuttamisessa. Tämä olisi tervetullut korvaus myönnetystä tuesta josta ainakin osaa todennäköisesti ei saada takaisin.