Onko eurokriisi jo ohi?

Kuluneen kesän aikana olen aika ajoin tullut pohtineeksi, miksi tämän blogin aihepiiri näyttää jotenkin menettäneen ajankohtaisuuttaan yleisessä suomalaisessa keskustelussa . Suurin syy on ehkä se, ettei euroalueen finanssikriisistä ole viime aikoina paljonkaan keskusteltu ulkomailla. Aiheesta ei siten helposti saada tällä hetkellä kiinnostavia otsikoita tai jännittäviä kertomuksia aikaan.

Keskustelemattomuuteen on useita syitä: Epävirallinen sopimus jättää asia Saksan vaalikeskustelun ulkopuolelle lienee myötävaikuttanut tähän. Viime vuoden EKP:n lupaus tehdä kaikki tarpeellinen euroalueen koossapitämiseksi on laajasti tulkittu kriisivaltioiden velkakirjojen ostositoumukseksi, mikä on pitänyt rahoitusmarkkinat rauhallisina. Talouskasvun on katsottu kehittyneen odotettua paremmin useissa EU:lle tärkeissä maissa, mikä on tukenut valtioiden ja pankkien luottokelpoisuutta. Kasvun nähdään kiihtyvän etenkin USA:ssa ja Japanissa. Kiinassa pelättyä laskua taas ei ole näkynyt.

Tulevaisuus tulee tietenkin osoittamaan onko finanssikriisi seurausilmiöineen jo nyt takanapäin. Tällä hetkellä on kuitenkin edelleen syytä olla varuillaan. Kaikilla viranomaisilla ja useilla rahoitusmarkkinoiden toimijoilla on hyvät syyt korostaa myönteistä eikä ongelmallista tulevaisuudenkuvaa. Sen takia muiden on perusteltua  keskittyä muodostamaan itselleen oma kuva todennäköisen talouskehityksen suurista linjoista ja havaittujen ongelmien realistisista ratkaisumalleista. Nyt ei ole se aika jolloin kannattaisi keskittyä yksittäisten kuukausittaisten talouslukujen antamaan viestiin tai yleisluontoiseen luottamukseen viranomaisten kaikkivoipaisuudesta .

 Nykyinen taloudellinen (ja tämän takia ehkä myös poliittinen) tilanne on uusille häiriöille hyvin altis useasta syystä: Useimpien maiden rahoitusjärjestelmät ja niiden toimintatavat eivät ole oleellisesti muuttuneet kriisiä edeltäviltä ajoilta[1]. Omaisuuden siirrot finanssijärjestelmien hyväksi ovat jättäneet tärkeät valtiot poikkeuksellisen velkaisiksi, mikä rajoittaa niiden mahdollisuuksia tukea väestönsä toimeentuloa[2]. Valtioiden ja yleisön velkaantuminen ja riskisijoitusten kasvu jatkuvat keskuspankkien poikkeuksellisen rahapolitiikan turvin ja ansiosta[3]. Merkit talouden kestävästä noususta ovat tärkeissä maissa joko heikot tai epäuskottavat, mikä viittaa mahdollisiin suuriin ongelmiin tulevaisuudessa sekä pankkijärjestelmien vakauden että yleisön nykytasoisen toimeentulon osalta[4].

Euroalueella talous- ja rahoitustilanne on erityisen herkkä nykyisissä kriisimaissa (Kreikka, Portugal, Espanja, Slovenia, Irlanti) sekä Italiassa. Heikossa kansainvälisessä kasvuympäristössä euroalue kokonaisuudessaan ei voisikaan loistaa hyvällä kasvulla, työllisyydellä ja rahoitusasemalla. Riskit uusien rahoitustukien tarpeen ilmaantumisesta lähiaikoina ovat suuret. Jos rahoitustuet myönnetään, heikkenee kaikkien jäsenmaiden rahoitusasema vähitellen velkojen yhteisvastuun myötä, mikä rajoittaa maiden mahdollisuuksia hoitaa omien kansalaistensa tarpeita. Jollei tukia myönnetä, ovat edessä kovat sopeutumispaineet, velkojen yhteisvastuun toteuttaminen EKP:n luotonannon kautta, eroamiset euroalueelta tai kaikki nämä yhtaikaa.

Suomen hallitus on tässä tilanteessa hyväksymässä lisäaskeleen matkalla kohti yhteisvastuuta euroalueen pankeista eli ehdotuksen ongelmapankkien perkausrahastoksi. Yllä mainittujen riskien valossa tämä yhteisvastuu saattaa todella toteutua, ehkä suurenakin, aivan lähivuosina. Pankkisaneerauksiin ei siihen mennessä saada sektorilta varoja kokoon eikä tulevaa rahastoa ole edes mitoitettu kattamaan suuria tappioita. Tämän takia joutuvat jäsenmaat käytännössä itse rahoittamaan tukilainoilla pankkien perkaamisen kustannuksia vielä pitkään. Suomi on siten  osaltaan hyväksymässä uutta, käytännössä automaattista ja oman vaikutusvaltansa ulkopuolella olevaa euroalueen pankkien tukijärjestelmää.

Tuntuu ongelmalliselta, että Suomi varautuu varojen sitoutumiseen muiden valtioiden vastuulla olleiden pankkien perkaamiseen samalla kun valmistaudutaan leikkaamaan kotimaisten varojen käyttöä. Molemmat asiat on hoidettava, mutta vain viimeksi mainittu on selvästi Suomen omalla vastuulla.


[2] Katso esimerkiksi BIS:in vuosikertomusta luku 4 osoitteessa http://www.bis.org/publ/arpdf/ar2013e.htm.

[3] Viimeisin IMF:n julkaisu rahoitusmarkkinoiden vakaudesta käsittelee tätä kysymystä 1. luvussa sivuilla 24-32. Julkaisu löytyy osoitteesta http://www.imf.org/External/Pubs/FT/GFSR/2013/01/index.htm.

[4] Heikkoja kasvun yleisnäkymiä käsitellään esim. BIS:in vuosikertomuksen 3. luvussa. USA:n osalta mielestäni realistinen näkymä talouden tilasta löytyy osoitteessa http://www.hussmanfunds.com/wmc/wmc130909.htm ja saman kirjoittajan useassa aikaisemmassa puheenvuorossa. Japanin virinneen kasvun herkkyys häiriöille painotetaan esim. IMF:n arviossa osoitteessa http://www.imf.org/external/np/sec/pr/2013/pr13296.htm. Viime kuukausina kehittyvien maiden kasvua on häirinnyt voimakas pääoman vienti kehittyneisiin maihin odotettavissa olevan USA:n rahapolitiikan kiristymisen seurauksena. Kiinan talouskasvua rajoittavat taas liiallinen sijoitustoiminta ja ylivelkaantuminen jotka molemmat edellyttävät kasvun hidastumista velkakriisin estämiseksi, katso esimerkiksi http://blog.mpettis.com/2013/08/the-changing-debate-over-chinas-economy/.

About Peter Nyberg

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.
This entry was posted in Kommentit and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *