Voiko euroalueella käyttää peruutusvaihdetta?

Eräissä kommenteissani olen ehdottanut, että Suomi päättäisi osaltaan jättää tiettyjä euroalueen päätöksiä toteuttamatta. Euroalueen päätöstapoja on erilaisia: Eräät päätökset edellyttävät yksimielisyyttä eli yhdenkin maan poisjääminen tekee päätöksen mahdottomaksi. Näiden lukumäärä on viime vuosina ainakin rahoituslainsäädäntöä ja kriisinhoitoa koskevissa asioissa vähentynyt. Useimmat päätökset ovat nykyään enemmistöpäätöksiä eli jäsenmaa sitoutuu noudattamaan lopputulosta omasta kannastaan riippumatta.

Suomen omat voimat vaikuttaa kehitykseen ovat tässä tilanteessa tietenkin rajalliset. Sekin on totta, että myös pieni maa voi vaikuttaa jos se aktiivisesti ja aikaisessa vaiheessa esittää ratkaisuja. Suomi on sen usein tehnyt. Finanssikriisin hallinnassa ja integraatiosuunnan määrittelyssä ovat kuitenkin kyseessä suurten maiden tärkeät edut eivätkä hyvätkään talousargumentit silloin aina pure. Ehkä sen takia on Suomen vaikuttamisen johtoajatukseksi tullut Saksaan tukeutuminen ainakin rahoitus- ja talousasioissa.

Tämä ratkaisu perustuu arvioon, että Saksan ja Suomen edut euroalueella ovat samansuuntaiset. Se ei tietenkään vähennä Suomen omaa voimattomuutta joka tulisi ilmi heti, jos maiden edut oleellisesti eroavat toisistaan. Oleellisimpia eroja Suomen ja Saksan välillä on, että Saksan käytännön vaikutusvalta on taattu missä tahansa ajateltavissa olevassa euroalueen tulevaisuudessa. Suomi taas voi pääsääntöisesti vaikuttaa järjestelmän sisällä vain siinä, missä enemmistöpäätöksiä ei tehdä.

Onko Suomelle jo hyväksymästämme järjestelmästä enää peruutusvaihdetta? Nykyisen linjan viisaudesta voi olla monta mieltä mutta se on epäilemättä syntynyt muodollisesti vaikeasti moitittavalla tavalla. Hallituksemme ja eduskuntamme ovat vapaaehtoisesti sitoutuneet siihen. Päättäjät ovat periaatteessa täysin tietoisia siitä mitä ovat olleet päättämässä, kaikkine tulevine seuraamuksineen. Kyse saattaa kuitenkin olla ainutlaatuisesta muutoksesta kaikkien tulevienkin hallitusten ja eduskuntien toimivallassa. Mitä voidaan tehdä jos tulevat päättäjämme joskus huomaisivat, niin kuin nyt näyttävät huomanneen euroon liittymisen osalta, että päätökset johtavatkin aivan toiseen tulevaisuuteen kuin mitä niitä tehtäessä uskottiin?

Eurojärjestelmä on tarkoituksella laadittu sellaiseksi, ettei siitä laillisesti voi erota. Samoin ovat uudet itsemääräämisoikeutta rajoittavat säädökset tehty sellaisiksi, ettei niitä voi kumota jollei enemmistö jäsenmaista sitä halua. Integraatio on tehty peruuttamattomaksi koska muuten se ei olisi uskottava.

Järjestelmä on kuitenkin perusteiltaan poliittinen. Jos jokin jäsenmaa päättäisi, että tehdyt päätökset ovat sen kannalta olleet virheellisiä ja haitallisia, mikään ei periaatteessa voi pakottaa maata päätöksiä noudattamaan. Tämä on totta siihen saakka, kunnes on päätetty yhteisen pakkokoneiston perustamisesta ja soveltamisesta sovittujen sääntöjen noudattamisen varmistamiseksi (poliisi, tuomioistuinlaitos, armeija). Pakkokoneisto on edessä viimeistään jos sovitaan poliittisesta liitosta.

Peruutusvaihdetta käyttävä jäsenmaa saa kuitenkin varautua käytännössä merkittäviin vastatoimiin ja sanktioihin järjestelmään jäävien jäsenmaiden ja instituutioiden osalta. Välittömimmin vaikuttaviin vastatoimiin saattaa kuulua osittainen jäädyttäminen eurojärjestelmän ulkopuolelle siitä riippumatta, kuuluuko jäsenmaa jatkossa eurojärjestelmään vai ei..

Vastatoimien riskien olemassaolosta seuraa kaksi johtopäätöstä: Peruuttamisella pitää olla merkittävä ja eurooppalaisittain ymmärrettävä syy (demokratia, elinolosuhteet, yhteiskuntarauha). Tämä johtuu siitä, että vastatoimia pitää yrittää välttää/vähentää neuvottelemalla peruuttamisen yksityiskohdista muiden jäsenmaiden kanssa. Tässä auttaa jos nekin ymmärtävät syyn. Lisäksi peruutus on pyrittävä tekemään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen kuin säädös-, päätös- ja velvoitejärjestelmät ovat toiminnassa. Peruuttamisesta johtuvia ongelmia on pyrittävä rajoittamaan sekä itselle että muille mahdollisimman paljon. Rysän alkupäästä on helpompi päästä pois kuin sen keskeltä.

Peruuttaminen on siis Suomelle(kin) vielä ehdottomasti mahdollista, muttei laillista eikä ilmaista tai helppoa. Parasta olisi tietenkin peruuttaa jo ennen kuin ongelmallisia päätöksiä tehdään. Tämä tekee kunnollisen ja inhorealistisen valmistelun tärkeäksi. Valmistelun on kuitenkin pakko perustua poliittiseen perusratkaisuun: onko kansallinen itsemääräämisoikeus oleellinen ja siinä tapauksessa miltä osin.