Päätellen mediamme uutisoinnista on kansalaisten tarkoitus tulevissa EU-vaaleissa kiinnittää huomiota etenkin henkilökysymyksiin. Tunnetut aktiivipoliitikot ilmoittautuvat ehdokkaiksi tai sitten eivät. Ainakin yhdellä heistä on edessä EU-komissaarin virka ja toisellekin voisi olla tarjolla korkea asema EU-hierarkiassa. Suomalainen on juuri äsken nimetty korkeaan virkaan uudessa euroalueen valvontaviranomaisessa. Kaiken takana näyttää olevan olettamus, että nämä jotenkin liittyvät nimenomaan Suomeen ja osoittavat maamme vaikutusmahdollisuuksia.
On iloinen asia kun suomalaiset kelpaavat kansainvälisiin virkoihin ja asemiin. Maamme koulutuksesta, kansalaisten osaamisesta ja yhteiskuntamme avoimuudesta välittyy myönteinen kuva tällaisten nimitysten myötä. Se kertoo, että meilläkin on kasvanut ja kasvatettu henkilöitä joihin myös muut kuin lähipiiriin kuuluvat kokevat voivansa luottaa. Tämä pätee siitä riippumatta, ovatko nimitetyt olleet julkisessa tai yksityisessä palveluksessa.
Suomen vaikutusvallasta maailmassa julkiset nimitykset kertovat kuitenkin vähän. Siihen on yksinkertainen syy. Nimittäjät eivät halua erityisesti sitoutua suomalaisiin arvoihin tai ratkaisuihin vaan etsivät osaamista josta he voivat hyötyä omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Siksi saadun tehtävän suorittaminen edellyttää useimmiten sopeutumista tärkeimpien päättäjätahoiden päämääriin. Viime vuosien kokemus antaa tästä varsin realistisen kuvan. Suomalainen komissaari voi, ehkä, pitää kotimaisia viranomaisia hyvin informoituina. Päätavoite kuitenkin on suomalaisten ja muiden maiden päättäjien taivuttaminen erilaisten kompromissien taakse.
Oleellisinta tulevassa EU-vaaleja edeltävässä keskustelussa ovat EU-kehitykseen liittyvät asiakysymykset. Kommenttieni lukijoille ei liene yllätys, että pidän euroalueen kriisinhallintaa ja siitä seuraavaa nopeaa liittovaltiokehitystä näistä kysymyksistä keskeisimpänä. Suomi liittyi alun perin täysin toisenlaiseen euroalueeseen kuin siihen, mitä nyt ja tulevina vuosina näyttää kehittyvän. Valitut päättäjämme ovat viime vuosina luovuttaneet vaikutusvaltaa euroalueen eri viranomaisille pala palalta. On hyvin epäselvää, haluavatko päättäjämme nyt asettaa tälle kehitykselle muuta päätepistettä kuin käytännön liittovaltio ja mikä sellainen piste siinä tapauksessa olisi.
Ennen vaaleja olisi keskusteltava euroyhteistyömme rajoitteista ja tavoitteista mahdollisimman laajasti ja konkreettisesti. Siinä eivät auta tavoitteelliset ja epärealistiset unelmat kuten äskeinen hallituksen EU-selonteko. Siinä ei myöskään ole syytä asettaa kyseenalaiseksi Suomen sitoutumista elintasoaan ylläpitävään avoimuuteen ja kansainvälisyyteen. Olisi erinomaisen hyvä jos jo ennen vaaleja kaikilla olisi käsitys siitä, kuinka paljon valtaa on tarkoitus siirtää Suomen viranomaisilta euroalueen viranomaisille. Samalla olisi hyvä tietää mitä aiotaan tehdä jos tuleva kehitys euroalueella ei olekaan suomalaisten mieleen.
Näiden kysymysten ratkaisu ei millään lailla liity siihen, saavatko ansioituneet suomalaiset tärkeitä virkoja euroalueen viranomaisissa vai ei. Sen sijaan ratkaisu kertoo aikanaan jos nimitettävät suomalaiset ovat pystyneet täyttämään heille asetetut kotimaiset toiveet.
P.S. Helsingin Sanomat esittää 20.1.2014 huolensa puuttuvasta EU-keskustelusta (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Talousel%C3%A4m%C3%A4+tukee+euroa++hiljaisesti/a1390108086526). On helppoa yhtyä lehden toivomukseen nykyistä monipuolisemmasta keskustelusta EU:n merkityksestä Suomelle. Vaikeammin hyväksyttävissä on sen sijaan lehden käsitys, että keskustelusta puuttuvat vain riittävästi euron ja EU:n myönteisiä puolia painottavat puheenvuorot. Emme nyt tarvitse huutoäänestystä mediassa vaan enemmän pyrkimyksiä kunnolla selvittää mihin erityisesti euroalue on menossa ja mikä se suomalaisille merkitsee.