On taas aika muistuttaa eri asioiden helposti unohtuvista yhteyksistä. Ne saatetaan helposti jättää sivuun ja epävarman tulevaisuuden kontolle siinä kiireessä, millä suomalaisetkin päättäjät tekevät peruuttamattomia päätöksiä euroalueen nk. kriisinhoidossa.
Sumessa aiotaan parhaillaan suostua siihen, että suomalaiset veronmaksajat saavat osallistua kustannuksiin, jos euroalueen pankkeja kohtaa uusi tappiosuma. Sovituissa säädöksissä toki annetaan ymmärtää, että tappiopankkeja rahoitetaan ensisijaisesti omistajien ja sijoittajien varoilla ja senkin jälkeen muiden europankkien rahoilla. Vasta viimeisinä rahoittajien joukossa saattavat jatkossa ilmaantua tähän saakka ensimmäisten joukossa olleet euroalueen veronmaksajat.
Tämän nk. sijoittajavastuun periaate on kuitenkin vain niin vahva kuin yhteiseksi sovittu päätöksenteko sallii. Koko järjestelmä perustuu, taas kerran1, ajatukseen yksittäisen europankin kriisiytymisestä. Jos esim. keskisuuri saksalainen pankki joutuu vaikeuksiin voidaan vielä kuvitella nyt sovittavien sääntöjen tulevan sovelletuiksi esitettyjen periaatteiden mukaisesti. Mutta miten on tilanne jos nykyinen euroalueen finanssikriisi ei olekaan ohi?
Euroalueen nk. kriisinhallintajärjestelmä ei kerta kaikkiaan sovi ratkaisemaan uutta tai jatkuvaa eurokriisiä. Miten pankkijärjestelmä rahoittaisi omat tappionsa jos suurella osalla pankeista on ongelmia omien suurten ja nousevien tappioidensa kanssa? Uutta pääomaa voisivat tarjota vain euroalueen veronmaksajat ja euroalueen ulkopuoliset pankkien ostajat2. Sijoittajavastuun periaatteen saisi siinä epärealistisena ja toimintakyvyttömänä unohtaa.
Näissä kommenteissa on jo pidemmän aikaa muistutettu, että EU:n ja euroalueen ympäristö on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin vakaa. Kiinasta kantautuu tietoja kasvun hidastumisesta ja yksittäisten rahoituslaitosten maksukyvyttömyydestä. Japanin kokeilunluontoiseen talouspolitiikkaan nojaava talouskehitys on toistaiseksi epävakaa ja heiveröinen. Yhdysvaltojen sijoitusmarkkinoihin liittyy jälleen ylivarvostuksen ja ylikuumenemisen merkkejä3. Aikaisemmin nopeasti kasvaneet kehittyvien maiden taloudet ja rahoitusmarkkinat ovat heikentyneet4. Varsinkin euroalueen suuret pankit ovat kaikki edelleen voimakkaasti läsnä kaikilla näillä markkinoilla.
Mitä mahtaakaan tapahtua euroalueen pankkijärjestelmässä, jos ulkomailla olevat saatavien markkinat häiriintyvät vakavasti? Tämä on mielestäni aivan oleellinen kysymys, johon Suomen hallitus ja eduskunta joutuvat ottamaan kantaa sopiessaan maamme osallistumisesta euroalueen pankkijärjestelmän tappioiden rahoitusjärjestelmään. Siihen ei tällä hetkellä löydy Suomen maksukyvylle ja omalle vastuulle sopivaa vastausta.
Suomen päättäjät näyttävät olevan valmiita maksamaan muiden maiden vastuulle kuuluvia kuluja ja velkoja. Milloin tulee aika hoitaa oma velkaantumiskehityksemme kuntoon?
1Ennen nykyistä finanssikriisiä Suomi pyrki mm. muiden pohjoismaiden tuella saamaan kehitetyksi järjestelmäkriisin hoitojärjestelmän EU:lle. Jo itse ajatus järjestelmäkriisin mahdollisuudesta torjuttiin voimallisesti ja kiinnostus säilyi vain yksittäisten kansainvälistyneiden pankkien kriisinhoitoon.
2Tappioiden kirjaamispakkoa voidaan lieventää kirjanpitosäännöksiä helpottamalla. Tämä vastaa pankkien pääomatarpeen lieventämistä. Lisäksi EKP voi pitää konkurssikypsätkin pankit toiminnassa tarjoamalla niille rahoitusta (mutta vasta omia säännöksiään sopivasti tulkitsemalla). Tämäkin merkitsee pääomatarpeen vähentämistä. Molemmissa tapauksissa veronmaksajat kantaisivat lopullisen riskin.
3Katso esim. http://hussmanfunds.com/wmc/wmc140310.htm.
4Osittain sen takia, että jo uhka Yhdysvaltojen rahapolitiikan kevennyksen rajoittamisesta on johtanut sen varalle rakentuvien sijoitusvarojen kotiuttamiseen. Tämä on euroalueellekin hyvä muistutus rahoitusmarkkinoiden kansainvälistymisen seuraamuksista.