Korkeatasoisessa radion asiaohjelmassa ”Brysselin kone” haastateltiin äskettäin (16.7.2014) valtiovarainministeriön edustajaa. Haastateltava esitti useita mielenkiintoisia näkemyksiä joista muutama mielestäni ansaitsee kommentteja.
Haastateltava toivoi, että meneillään olevan euroalueen kehityksen tavoite voitaisiin muuttaa keskusjohtoisesta liittovaltiosta (esimerkkinä Saksa) löyhempään malliin (esimerkkinä Sveitsi). Samalla hän esitti arvion, jonka mukaan EU-komissio ei käytännössä uskaltaisi käyttää sille äsken annettuja merkittäviä talouspoliittisia valtuuksia. Syy molempiin arvioihin oli, etteivät euroalueen jäsenvaltiot ole valmiita antamaan keskusviranomaisille sen laajennettuja valtuuksia vastaavaa poliittista vastuuta.
Toivomus löysemmän liittovaltion tavoitteesta on mielenkiintoinen useasta syystä. Kyseessä ei ollut enää siitä, kulkeeko EU:n kehitys kohti liittovaltiota vai ei. Kuulijalle välittyi nyt kuva liittovaltiosta jo itsestään selvänä Suomen ja suomalaisten tulevaisuutena. Keskusteltaviksi esitettiin sen takia vain toisen ja kolmannen luokan kysymyksiä jotka liittyvät siihen, minkälaiseen liittovaltioon tulisi pyrkiä. Puheenvuoro oli sukua hallituksen taannoiselle kertomukselle jossa unelmoitiin millainen integraatio olisi Suomelle mieleinen ollenkaan kertomatta mitä tehdään, jos unelmat eivät toteudukaan.
Suomi tietenkin pyrkii vaikuttamaan liittovaltiokehityksen lopputulokseen. Kannattaa kuitenkin suhtautua hyvin realistisesti maamme todelliseen vaikutusvaltaan. Liittovaltiokehityksen ensimmäinen ja tärkein kysymys on jo meille epäsuorasti ja useasti esitetty: onko Suomi valmis luopumaan tärkeistä osista itsemääräämisoikeuttaan ja siten osallistumaan jonkinlaiseen euroalueen liittovaltioon? Siihen Suomen päättäjät ovat käytännössä jo useasti vastanneet myöntävästi – olemme hyväksyneet melkein kaikki esitetyt itsemääräämisoikeutemme rajoitukset.
Suuremmat jäsenvaltiot tulevat tämän oleellisimman myönnytyksen jälkeen ratkaisemaan minkälainen liittovaltio Suomelle ja muille eurovaltioille lähivuosina tarjotaan. Muodollinen liittovaltiopäätös virallisine keskusteluineen tulee vasta prosessin lopussa eikä sen alkupuolella. Jos Suomi olisi valmis hyväksymään vain tietyn liittovaltiomallin, olisivat hallitus ja eduskunta jo kauan sitten yksimielisesti todenneet mistä valtuuksista Suomi ei missään tapauksessa ole valmis luopumaan. Mitään merkkejä sellaisesta kannasta tai edes sen aikeista ei ole. Myös radiossa haastateltu ministeriön edustaja oli tämän suhteen vaiti.
Tämä hiljaisuus on tavallaan ymmärrettävä. Jos voidaan välttää selvä kanta liittovaltiokehitykseen ja itsemääräämisoikeuden menetyksiin vältetään samalla helpommin vastuu tämän kehityksen sallimisesta. Tämä vastuun välttely lähettää jo vahvan viestin siitä, että viime kädessä mikä tahansa liittovaltio kelpaa Suomelle. Suomen kanta viestitetään käytännön hallintopäätöksillä eikä yleisölle ymmärrettävillä poliittisilla kannanotoilla ja keskusteluilla.
On tietenkin perusteltua epäillä, pystyykö EU-komissio heti ja täysin käyttämään sille annettuja uusia talouspoliittisia valtuuksia. Se on kuitenkin epäoleellista. Lyhyen aikavälin poliittisen hyväksynnän mahdollinen puuttuminen ei mitenkään ole estänyt komissiota voimallisesti ja määrätietoisesti tavoittelemaan yhä uusia ja laajempia valtuuksia. Tämä on ollut pelin henki jo vuosikausia. Komission mielestä kannattaa lisävaltuuksia hankkia milloin vain mahdollista. Ne saatuaan voidaan odottaa tilaisuutta niiden käyttöön. Samalla avautuu mahdollisuus tavoitella edellisiä valtuuksia täydentäviä oikeuksia. Ministeriön ja monien muiden toiveista ja arvioista huolimatta ei ole mitään merkkejä tämän prosessin loppumisesta.
Nyt olisi syytä keskustella tärkeimmästä kysymyksestä eikä toisen tai kolmannen luokan ongelmista. Muu on käytännössä näennäiskeskustelua. Pohdiskelu tavoiteltavan liittovaltion luonteesta johtaa kansalaisia ja päättäjiäkin harhaan. Tärkein kysymys on, mitkä valtuudet suomalaiset ovat valmiita luovuttamaan euroalueen keskusjohdolle ja mitkä ehdottomasti ei.
Jos Suomella tältä osin on tavoitteita, ne tulee esittää selkeästi rajoina jonka yli eduskuntamme ei missään tapauksessa astu. Ilman tällaisia rajoja Suomi jatkaa integraation suhteen ajopuuna jonka suunnasta ja päämäärästä ulkopuoliset tahot päättävät. Rajojen tulee myös olla Suomen integraatiolle kynnyskysymys. Ilman selvää ja ymmärrettävää uhkaa poistumisesta integraatiojunasta pieni maa ei voi vaikuttaa junan kulkuun.
One Response to Kansalaisille tarjolla näennäiskeskustelua