Kävin äsken uudelleen Irlannissa jota syystäkin pidetään euroalueen finanssikriisistä ainakin toistaiseksi parhaiten selvinneenä kriisimaana. Valtiontalouden alijäämä on tasoittunut, osittain alhaisen korkotason takia, mutta julkista velkaa on edelleen paljon eli yli vuotuisen tuotannon arvon. Ainakin Dublinissa asuntojen hinnat nousevat uudelleen, oviaan sulkevia liikkeitä ei juuri ole ja elämän meno näyttää rauhalliselta. Silti on tiedossa, että kotitalouksien käytettävissä olevat tulot viime vuosina ovat supistuneet voimakkaasti alenevien palkkojen sekä nousevien verojen ja maksujen takia.
Irlannin kriisin taustalla oli laaja kiinteistökupla, josta käytännössä kaikki kansalaiset tavalla tai toisella tilapäisesti hyöytyivät. Vilkas rakennustoiminta ja nousevat kiinteistöhinnat nostivat palkkoja ja työllisyyttä, tekivät mahdolliseksi valtion menojen lisäykset ja lisäsivät kulutusta myös lainansaantia helpottamalla. Kun kupla puhkesi, nämä hyödyt osoittautuivat ohimeneviksi ja elämä oli pakko taas sopeuttaa vähäisempien varojen mukaiseksi. Tämä oli tuskallista, varsinkin koska hyvinä aikoina otettu velka jäi hoidettavaksi huonompien aikojen tuloilla.
Maan poliitikot ovat juuri käynnistäneet parlamentin puitteissa julkisen selvityksen pankkikriisin syistä ja hoidosta. Olin siellä kuultavana keväällä 2011 julkaistun selvityksen tekijänä. Tarkoituksena on saada julkiset ja yksityiset päätöksentekijät vastaamaan ratkaisuistaan kaikkien kansalaisten eteen. Tästä toivotaan pistettä menneisyydestä tuskailuille ja eritasoisten nykyistenkin päättäjien halveksunnalle. Kyseessä on kuitenkin jo viides julkinen selvitys suunnilleen samoista asioista eli voidaan perustellusti ihmetellä mistä oikein on kyse.
Useiden irlantilaisten tarkkailijoiden mielestä finanssikriisi ja sen seuraamukset ovat jättäneet maahan perintönään laajalle levinnyttä vihaa ja välinpitämättömyyttä, jopa epätoivoa. Hyviksi kehutusta kokonaistaloudellisesta kehityksestä huolimatta monilla kotitalouksilla on edessään useita ankeita vuosia ennen kuin velka on maksettu ja käytettävissä oleva tulo palannut entiselleen.
Samalla kytee epäily, että kriisiä edeltävinä vuosina maata ja taloutta johtaneet päättäjät ovat päässeet kuin koirat veräjästä hyvine eläkkeineen ja omaisuuksineen. Näitä epäilyjä halutaan nyt joko hälventää tai vahvistaa uudella julkisella selvityksellä, jota kuitenkin sitoo kielto tuomita yksittäisiä ihmisiä tai laitoksia normaalia tuomioistuinmenetelmää käyttämättä. Suuria tuloksia ei siis ole odotettavissa.
Kuten eräs terävä tarkkailija on huomauttanut, kansalaisten huonoon oloon vaikuttaa muukin kuin finanssikriisi ja sen seuraamukset. Suunnilleen samanaikaisesti on irlantilaisille tärkeä katolinen kirkko joutunut toistuvien skandaalien keskelle ja sen aikaisempi toiminta on osoittautunut hyvinkin moitittavaksi. Kriisin jälkeen hallitukseen astuneet aikaisemmat oppositiopuolueet eivät ole osoittautuneet vuosikymmeniä hallinnutta Fianna Fail-puoluetta luotettavammiksi. Irlantilaiset ovat nyt menettämässä luottamuksensa päättäjiin ja yhteiskuntansa laitoksiin. Jos näin on, saattaa tilanne maassa helposti kääntyä epävakaaksi sekä poliittisesti että yhteiskunnallisesti.
Ei kai vain Suomessa ole hiljalleen kehittymässä samantyyppinen tilanne?
Tässäkin maassa elettiin vuosituhannen alkuvuosina eräänlaisessa kuplassa. Meillä ei ollut kiinteistökuplaa mutta Nokian nousu ja romahdus vaikuttivat tavallaan kuplan lailla talouteen. Suomessakin julkinen valta jakoi hyvien aikojen verotuloja uusina, pysyvinä etuina kansalaisille ja katsoi voivansa lisätä työvoimaansa. Hyvin menestyneen viennin varaan otettiin paljon yksityistä ja julkista lainaa ja palkkatason nousu näytti sekä luonnolliselta että ongelmattomalta.
Nokian tuotannon heikentyessä alkoi ilmetä taloudellisen tilanteen heikkous jota nyt monta vuotta on pyritty peittämään runsaalla julkisella velanotolla elintason ylläpitämiseksi. Suomelta puuttuu onneksi vielä avoin kriisi, mutta edessä on pian kansalaisten vyön merkittävä kiristys.
Puolueiden kannatuksen nopeat ja suuret nousut ja laskut ehkä viestivät jotain. Jos tarkkailijoihin on uskomista, monet suomalaiset kannattavat puolueita jotka koetaan olevan erilaisia ja jotenkin muita luotettavampia. Perussuomalaiset menettivät tämän maineen yrittäessään todistaa olevansa yhtä hallituskelpoisia kuin muut. Nyt toivo on taas siirtynyt keskustaan äsken tuntemattoman puheenjohtajan ja maltillisen oppositiopolitiikan ansiosta. Etsivätkö ehkä suomalaisetkin epätoivoisesti päättäjiä joihin koetaan voitavan luottaa?
Kyse ei ole vähäpätöisestä asiasta. Lähitulevaisuudessa vaaditaan todennäköisesti monilta suomalaisilta luopumista nykyisestä elintasostaan, palkastaan ja ”turvallisesta” työpaikastaan. Julkiset palvelut tulevat kalliimmiksi ja harvenevat ilman, että niiden taso välttämättä pitkään aikaan vielä paranisi. Samalla todennäköisesti parannetaan näkyvästi toisten suomalaisten, ennen kaikkea yrittäjien ja sellaisiksi pyrkivien, elintasoa ja ansaitsemismahdollisuuksia sekä toimintavapautta suhteessa työntekijöihinsä.
Tämä saattaa toteutua ilman suuria järistyksiä edellyttäen, että riittävä määrä suomalaisia uskoo tämän johtavan sittenkin parempaan huomiseen kaikille. Löytyykö Suomesta aivan lähiaikoina päättäjiä joiden sanoihin ja tekoihin luotetaan kyllin paljon ja kauan tällaisen matokuurin onnistuneeksi toteuttamiseksi?
Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää joulua ja odotettua parempaa uutta vuotta.