Ollaanko Kreikasta tekemässä varoittava esimerkki?

Näissä kommenteissa esitin äskettäin, että paras, vaikkei todennäköisin ratkaisu Kreikalle olisi pehmeä ero euroalueesta. Tämä tarkoittaisi, että muut euroalueen jäsenmaat ja EKP auttaisivat estämään Kreikan rahoitusjärjestelmän ja talouden lyhyen aikavälin romahduksen eron takia. Tämä olisi perusteltua paitsi humanitaarisista syistä myös kasvavien poliittisten jännitteiden estämiseksi EU:n ja yksittäisten maiden sisällä tapahtumien jälkeen. Todennäköisimpänä pidin kuitenkin jotain kompromissia Kreikan ja Saksan vaatimusten kesken.

Jo muutama päivä vaalien jälkeen lentelevät julkiset uhkavaatimukset neuvotteluosapuolten välillä (katso esimerkiksi http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_wsite2_1_31/01/2015_546739 ). Kreikka on ilmoittanut, että se kyllä maksaa IMF:n ja EKP:n velat mutta haluaa neuvotella leikkauksista euroalueen muihin velkoihin. Samalla se lopettaa sovitun sopeutusohjelman noudattamisen mutta edellyttää suunnittelemalleen elvytyspolitiikalle lisärahoitusta. Euroalueen taholta todetaan, että tilaa kompromisseille on, muttei velkaleikkauksille eikä troikan kanssa neuvotellusta sopeutusohjelmasta luopumiselle.

Euroalueen rautanyrkkinä toimiva EKP on uhannut lopettaa kreikkalaisten pankkien rahoittamisen jos Kreikka lakkaa noudattamasta sovittua uudistuspolitiikkaa ( http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_wsite2_1_31/01/2015_546740 ). Kreikkalaiset pankit menettävät jo talletuksia, ja niiden pakottaminen yksityisen rahoituksen markkinoille merkitsisi korkokustannusten merkittävää nousua ja todennäköisesti likviditeettikriisiäkin. Käytännössä EKP siis uhkaa Kreikkaa maan pankkijärjestelmän romahduttamisella.

Euroalueen jäsenmaiden rahoitustuki riippuu käytännössä Saksan suhtautumisesta. Saksa ei liene valmis tukemaan järjestelmää, jossa Kreikalle ja vähitellen muillekin euromaille sovitaan pysyviä, saksalaisten omia käytettävissä olevia tuloja heikentäviä tulonsiirtoja. Samalla Saksa kuitenkin halunnee yhtenäistä ja mahdollisimman laajaa euroaluetta maan teollisuustuotteiden menekin edistämiseksi ja työvoiman liikkuvuuden ylläpitämiseksi.

Jos näin on, eikä Kreikan sisäpoliittista tilannetta ole mahdollista jotenkin muuttaa, olisi Kreikan ero euroalueelta tietyin ehdoin Saksan edun mukainen. Ehto olisi se, etteivät muut velkaantuneet tai kriisejä kokevat euromaat harkitsisi missään tapauksessa Kreikan esimerkin seuraamista. Tätä edistäisi suuresti se, jos Kreikan ero johtaisi sen mahdollisimman suuriin ja pitkäaikaisiin taloudellisiin ja poliittisiin menetyksiin ja kärsimyksiin. Ei siten ole poissuljettua, että euroalueella hiljalleen itse asiassa suunnitellaan Kreikasta oikein kunnon nk. varoittavaa esimerkkiä.

Tällaisen skenaarion tapauksessa olisivat euroalueen kovat puheenvuorot tarkoitettu varoituksiksi etenkin Kreikan tapaista politiikkaa mahdollisesti harkitseville muille jäsenmaille. Tämä selittäisi osittain, miksi euroalue jo nyt on alkanut innokkaasti maalata itsensä nurkkaan kovilla julkisilla vaatimuksilla. On aiheellista pelätä, että tämä linjaus voi kertoa halusta kasvattaa Kreikan taloudellisia ja poliittisia menetyksiä, jollei antautumista tapahdu.

Millä tavalla tällainen euroalueen päättäjien mahdollinen linjavalinta olisi sopusoinnussa kansallisen itsemääräämisoikeuden ja perinteisen demokratiakäsityksen kanssa? Karkeasti ilmaistuna linjaushan merkitsisi, että eurojäsenyyttä tai sen edellyttämää politiikkaa kyseenalaistavat toimet sanktioitaisiin EKP:n kautta. EKP ei taas ole käytännössä kenellekään poliittisessa vastuussa. Suomalaisetkin saisivat varmaan varautua nykyistäkin enemmän äänekkäisiin ja arvovaltaisiin kotimaisiin muistutuksiin vastuuntuntoisesta äänestämisestä ja tarpeesta alistua euroalueen kulloinkin esittämiin vaatimuksiin.

Jopa Suomen Pankki on nyt ollut Kreikasta äänessä mikä viittaa siihen, ettei ainakaan EKP:ssä enää ole epävarmuutta linjauksesta (http://www.talouselama.fi/uutiset/suomen+pankin+liikanen+varoittaa+kreikan+pankit+voivat+menettaa+ekpn+luotot/a2290060 ) .