Tuore tutkimus (täällä ) pyrkii arvioimaan, miten etenkin työtulojen epävarmuus vaikuttaa ihmisten kulutus- ja investointipäätöksiin. Kysymys on mielenkiintoinen ja ajankohtainenkin, kun edessämme euroalueen jäsenenä voi olla pitkä ja ankara sopeutuskausi heikompine ja epävarmempine työoloineen.
Kasvavien tuloriskien odottaisi periaatteessa johtavan suurempaan säästöhaluun ja muiden riskien (esim. riskipitoisten finanssisijoitusten) vähenemiseen. Kirjoittajat myöntävät, että lukuisat aikaisemmat empiiriset tutkimukset ovat osoittaneet tällaiset tuloriskin vaikutukset vähäisiksi. Käyttämällä aikaisempaa parempaa dataa he pyrkivätkin selvittämään tämän johtopäätöksen pitävyyttä. Ennen kaikkea he pyrkivät erottamaan aidosti hallitsemattoman tuloriskin vapaaehtoisesti otetusta tuloriskistä.
Selvityksen mukaan hallitsematon tuloriski vaikuttaisi ihmisten käyttäytymiseen yli 20 kertaa voimakkaammin kuin aikaisemmin on uskottu. Epävarmat tulot vähentävät siten ihmisen muita riskisijoituksia enemmän kuin tähän saakka on uskottu. Vaikutus riippuu varallisuudesta, eli työtulojen vaikutus päätöksiin vähenee kun varallisuus kasvaa. Todella rikkaiden ihmisten sijoituspäätöksille juuri työtulojen vaihtelu on käytännössä merkityksetöntä.
Näistä tuloksista huolimatta kirjoittajat vahvistavat aikaisempia tutkimustuloksia siitä, että kokonaisuudessaan työtulojen vaihtelun vaikutukset kotitalouksien sijoituspäätöksiin on keskimäärin vähäinen. Tämä johtuu siitä, että hallitsemattomat tuloriskit osoittautuivat yleensä pieniksi, mikä tasapainotti kotitalousten suurta herkkyyttä niille.
Sopeutuminen euroalueen vaatimuksiin edellyttää suomalaisilta kotitalouksilta todennäköisesti merkittävästi enemmän joustoa työtuloissa kuin tähän saakka. Hallitsemattomat tuloriskit siis kasvanevat kunnolla. Yllä olevat tulokset viittaavat siihen, että kotitaloudet tulevina vuosina tällöin pyrkisivät vähentämään muita tuloon liittyviä riskejä ja sitä enemmän, mitä vähemmän varallisuutta niillä on. Varsinkin vähävaraisimmat kotitaloudet pyrkisivät säästämään entistä enemmän taloudellisen turvan varmistamiseksi. Lisäksi ne sijoittaisivat vähemmän ei vain osakkeisiin vaan myös koulutukseen, johon voidaan arvioida usein liittyvän melko suuria taloudellisia riskejä (katso esim. tässä). Varakkaiden kotitalouksien käyttäytyminen muuttuisi vähemmän.
Suomalaiselle yhteiskunnalle tällainen kehitys ei olisi hyödyksi. Niukkojen luonnollisten voimavarojen puute korostaa koulutuksen ja riskinoton merkitystä korkean elintason edellytyksenä. Tämä puhuu korkean ja yleisen koulutusvalmiuden sekä melko tasaisen varallisuuden jaon puolesta. Näitä tavoitteita vastaan syntyviä paineita voidaan lieventää julkisilla toimilla, esim. kaikkien kotitalouksien koulutusinvestointeja tukemalla. Näyttää kuitenkin siltä, että päättäjämme melkein kaikissa puolueissa ainakin toistaiseksi käytännössä suosivat päinvastaisia linjauksia.
***********
Eräs lukija pyysi kommentteja ja tulkintaa Sixten Korkmanin kirjoituksesta koskien euroeroa (kirjoitus täällä ). Ehkä rehellisin kommentti, vaikkei varmastikaan monia tyydyttävä, olisi todeta, että voihan noinkin ajatella kun on siitä vakuuttunut. Seuraavassa pohdintaa miksi vastaus on näin epämääräinen.
Taloustiede kuuluu yhteiskuntatieteisiin eli absoluuttisia totuuksia on vaikeaa löytää. Ajatusmallit perustuvat joskus tiedostamattakin jääviin oletuksiin, jotka käytännössä sanelevat analyysin lopputuloksen. Oletuksista on kuitenkin vain rajallisesti yhteisymmärrystä maailman tutkijoiden kesken.
Seurauksena on rinnakkain toimivia koulukuntia ja keskenään eri mieltä olevia asiantuntijoita. Päättäjät ja heidän kanssaan samaa mieltä olevat asiantuntijat ajautuvat yhteen, vahvistaen toistensa uskomuksia. Pahimmillaan maailmaa katsotaan silloin vain tietyn ajatusmallin kautta jolloin esim. syntyvän finanssikriisin merkit voivat ”merkityksettöminä” jäädä huomiotta.
Jokaisen talousasiantuntijan oma käsitys riippuu sekavalla tavalla jonkin koulukunnan perusmallista ja oman kokemuksen antamista virikkeistä. Tämä koskee itseäni yhtä paljon kuin muita, Korkman mukaanlukien. Jokaisen lukijan pitää siten valitettavasti aina itse arvioida onko jonkin asiantuntijan näkemyksissä järkeä ja miksi. Viisautta ei tässäkään asiassa saavuteta ilman lukijan omaa kovaa työtä.