Pikkuparlamentissa keskusteltiin eurosta

Viime torstaina pidettiin pieni keskustelutilaisuus eurosta Pikkuparlamentissa. Puheenjohtajana toimi Mauri Pekkarinen ja keskustelijat olivat Eero Heinäluoma, Pia-Noora Kauppi, Paavo Väyrynen ja Vesa Vihriälä sekä minä. Aikaa oli käytännössä liian vähän analyyttisen keskustelun kehittämiseksi, mutta osanottajille sentään tarjottiin tilaisuus esittää omia näkemyksiään.

Alla ovat ne näkökohdat jotka itse esitin tilaisuudessa.

“Ulos eurosta tai syvempi integraatio?” Pikkuparlamentti 10.3.2016

Peter Nyberg: alustavat kommentit

Eurojäsenyys johtaa lukuisten julkisten suunnitelmien ja ehdotusten mukaan jonkinlaiseen liittovaltioon. Sen vaikutus suomalaisten elämään ja itsemääräämisoikeuteen olisi suuri:

• muotoon tai sisältöön Suomi ei juurikaan vaikuta (kotimaisista vakuutteluista huolimatta),
• sen perusta ei ole Pohjoismainen hyvinvointivaltio korkeine julkispalveluineen,
• perusteisiin kuuluvat ainakin yhteisvastuu, pysyvät tulonsiirrot ja laaja keskusvaltaisuus.

Euroalueen talouskehitys pysynee kauan epävarmana ja suhteellisen heikkona:

• lisäintegraatio kriisien ja sopimustulkintojen kautta heikentää taloustoiminnan ennustettavuutta ja sopimusten pitävyyttä,
• kun ongelmia ei hoideta ennen kriisiä liittyy jokaiseen häiriöön suurten kustannusten riskejä:
  • Kreikan pitkittynyt kriisinhoito,
  • europankkien suuret valtiopapereiden sijoitukset ja ongelmaluottojen määrä (IMF tässä sivu 9) ,
  • eurovaltioiden vähitellen ylisuureksi paisuva velkaantuneisuus (McKinsey tässä sivu 4),
  • äsken ilmaantunut: heikko rajojenvalvonta Schengen-sopimuksesta huolimatta.

Suomen kokemukset kiinteästä valuuttakurssista ovat jostain syystä olleet huonot:

• sotien jälkeinen kasvu oli kova mutta edellytti ajoittaisia devalvaatioita,
• vahva markka 1980-luvulla johti yrityskonkurssien aaltoon ja pankkikriisiin,
• euroalueen 2008 alkaneesta finanssikriisistä lähtien Suomen kilpailukykyä ei ole pystytty parantamaan,
• kun euron kurssi ei reagoi Suomen ongelmiin ovat kasvu ja työllisyys kärsineet eikä korvaavaa vientitoimintaa saatu syntymään ajoissa.

Näyttää toistaiseksi siltä, ettei Suomelle käytännössä sovi kiinteä valuuttakurssi koska sopetutumiskyky tai – halu ovat monella osapuolella riittämättömät. Tästä seuraa, että:

• heikosti kasvavalla euroalueella Suomi kasvaa vielä hitaammin,
• euroalueen ulkopuolella Suomi todennäköisesti voisi nostaa kansalaistensa hyvinvointia pysyvästi enemmän kuin sen sisällä,
• jos ilmiö on pysyvä voivat kiinteän valuuttakurssin kustannukset olla Suomelle erittäin suuret ja euroero olisi taloudellisesti edullinen lyhyen ajan kustannuksista huolimatta.

Kääntäen, erityisesti eurojäsenyyden kannattajien tulisi pyrkiä kotimaisen sopeutuskyvyn ja -halun merkittävään, vapaaehtoiseen ja siten pysyvään kasvuun.

Vastaamattomia kysymyksiä jää:

• miksi suomalaiset eivät pysty sisäisillä toimilla turvaamaan viennin kilpailukykyä kuten esim. Ruotsissa ja Saksassa?
  • ehkä kansalaisten keskinäinen luottamus ja luottamus päättäjiin on muualla suurempi?
  • ehkä Suomi on liian nuori maa jotta yhteisiksi koettuja etuja olisi riittävästi?
• mitkä ei-taloudelliset edut ovat niin suuria että todennäköisesti mittavien kasvumenetysten koetaan olevan perusteltuja?
• jos halutaan siirtää hallituksen ja eduskunnan päätäntävaltaa ulkomaille, onko euroalue siihen ainoa tai paras vaihtoehto?