Saksalaiset rahoitusasiantuntijat ja vaikuttajat arvostelevat yhä kärjekkäämmin EKP:n valitsemaa rahapolitiikkaa (katso esim. tässä ja tässä ). Kokeneimpia arvostelijoita on Bundesbankin ja EKP:n johtajistoon kuulunut Otmar Issing, jonka työkokemus antaa hänen näkemyksilleen poikkeuksellista painoarvoa (tässä).
Kuten tunnettua, EKP ilmoitti vuonna 2012 tekevänsä kaikkensa euroalueen säilyttämiseksi. Käytännössä tämä merkitsi, ettei yhdenkään eurovaltion voida koskaan sallia joutuvan maksuvaikeuksiin. Samalla EKP on, rahapoliittisiin tavoitteisiin viitaten, sitoutunut ostamaan etenkin valtioiden velkapapereita kuukausittain 80.000 miljoonan euron edestä. Siten raskaasti velkaantuneet tai nopeasti velkaantuvat eurovaltiot on suojattu muuten korkeaksi nousevilta markkinoiden korkovaatimuksilta.
Velkapapereiden ostojen jatkuessa EKP on odotetusti joutunut väljentämään ostettaviksi kelpuuttamiensa papereiden laatuvaatimuksia ja on äsken siirtynyt ostamaan myös yksityisten yritysten velkakirjoja. Keskuspankin ostamilla arvopapereilla ei enää ole puhdasta markkinahintaa. Korkeasti velkaantuneiden tahojen taloudellista rasitusta keventää pitkään jatkunut poikkeuksellisen alhaisten korkojen politiikka. Tämä on eduksi ennen kaikkea heikosti tuottaville yrityksille ja kaikille velkaisille. Säästäjille ja korkotuloista riippuville (esimerkiksi eläkeläiset) alhainen korkotaso on haitaksi.
Harjoitetun rahapolitiikan sivuvaikutukset ovat vakavat erityisesti pidemmällä aikavälillä. Velkaisten ja velkaantuvien euromaiden päättäjillä ei enää ole vahvaa syytä tervehdyttää valtiontaloutta. Tämä houkuttelee kasvattamaan pysyvää velkataakkaa. Heikosti menestyvät yritykset sinnittelevät pitempään ja matalatuottoisetkin sijoitukset houkuttelevat rahoitusta. Tämä heikentää tulevaa talouskasvua ja työllisyyttä. Sijoittajien valmius hyväksyä myös matala tuotto aiheuttaa samalla omaisuusarvojen paisumista (kuplia). Tämä heikentää talouden ja rahoitusmarkkinoiden vakautta.
EKP:n harjoittama rahapolitiikka heikentää Issingin käsityksen mukaan keskuspankin mainetta ja uskottavuutta. On ilmeisiä merkkejä siitä, että poliittiset päättäjät useissa euromaissa ovat jättäneet tarpeellisia uudistuksia tekemättä keskuspankin helppoon, vaikkakin tilapäiseen rahoitustukeen luottaen. On pelättävissä, että EKP:n vastuu finanssivalvonnasta, jota se aikanaan kiihkeästi vaati itselleen, alkaa vaikuttaa rahapolitiikkaan. Erityisesti tärkeät pankit saattavat uskoa, että keskuspankki viime kädessä mitoittaa rahapolitiikkansa siten, ettei sen maine valvojana kärsi. Jos näin on, pankit voivat turvallisesti ottaa lisäriskejä luottaen siihen, että keskuspankki tarvittaessa varmistaa niiden rahoituksen.
Samanlainen politiikka ja samanlaiset ongelmat esiintyvät myös muissa maailman suurissa keskuspankeissa.
Issingin mukaan on siten ymmärrettävää, että keskuspankkien itsenäisyydestä on alettu keskustella. Raha- ja vakauspolitiikka eivät nykyään enää ole etupäässä tekniikkalajeja vaan ulottuvat suoraan tai epäsuorasti finanssipolitiikan ja poliittisten päätösten alueelle. Vaikka tämä osittain johtuu muiden päättäjien puuttuvasta toiminnasta on ilmiö seuraus keskuspankkien valmiudesta ottaa itselleen lisävastuuta. Edessä saattaa siten olla joko keskuspankkien vastuualueen supistaminen tai niiden itsenäisyyden rajoittaminen.