Paul Krugman, talousnobelisti ja kaikkien asioiden ahkera kommentoija, on antanut ensimmäiset arvionsa Trumpin vaalivoiton taloudellisista seuraamuksista (tässä ). Hänen mukaansa nyt on odotettavissa loputon taantuma eikä sijoitusmarkkinoiden voida odottaa koskaan enää toipuvan. Tämä olisi seuraus USA:n presidentin vastuuttomasta talouspolitiikasta tilanteessa, jossa maailman talous on muutenkin haavoittuvassa tilassa.
Olen blogissani jo vuosikausia muistuttanut selvityksistä joiden mukaan omaisuusarvojen markkinoilla on muodostunut kuplia etenkin keskuspankkien keveän rahapolitiikan seurauksena. Poliittiset päättäjät ovat lyhytnäköisesti olleet haluttomia tukemaan talouksiensa tervehtymistä velkajärjestelyjen ja rakennemuutosten avulla. Sen sijaan on valittu pelastuksen odottelu keveän rahapolitiikan mahdollistaman voimakkaan velkaantumisen avulla. Useat maat, yritykset ja kotitaloudet joutuisivat nyt pahoihin ongelmiin jos rahapolitiikka normalisoituisi (korkojen nousu, likviditeetin kiristyminen).
Omaisuusarvojen romahdus on ovella, kun sijoittajien halu ottaa jatkuvasti lisää taloudellisia riskejä vähenee eikä ostohalu enää tue kuplia. Siinä vaiheessa mikä tahansa sattumanvarainen tapahtuma voi muodostua arvojen laskun välittömäksi syyksi. Trumpin voitto saattaa osoittautua sellaiseksi. Romahduksen todelliset syyt ovat kuitenkin ne, jotka vuosien saatossa ovat sallineet ja edistäneet kuplan syntymistä. Varsinaiset vastuulliset pitää etsiä jo vuosia vallassa olleiden päättäjien ja heidän toimia tukeneiden joukosta.
Trumpin vaalivoittoa ei siten voida syyllistää mahdollisesta omaisuusarvojen lähiajan romahduksesta. Pikemminkin voitto on yksi merkki siitä, että menneiden vuosien ja vuosikymmenten politiikalla ei enää ole kansalaisten enemmistön tukea. Muita tähän viittaavia merkkejä on ollut, mukaan lukien Brexit, USA:ssa Sandersin saama yllättävän voimakas tuki demokraattien esivaalissa sekä erilaiset poliittiset protestiliikkeet Euroopassa.
Useat arvioijat pitävät protestien tärkeänä syynä integraation ja rahapolitiikan yhteisvaikutusta nk. tavallisen kansalaisen hyvinvointiin. Integraatio on asettanut kansalaiset alttiiksi alemman tulotason maista tulevalle kilpailulle ja seurauksena on ollut toimeentulopaineita mm. palkkojen ja työllisyyden kautta. Samalla rahapolitiikka on tukenut etenkin omistajia, joihin eivät yleensä kuulu ainakaan alemman tulotason kansalaiset.
Jos tästä tulkinnasta tulee USA:n talouspolitiikan uusi lähtökohta se yleistynee myös Euroopassa ja Suomessa viimeistään muutaman vuoden viiveellä. Jo ennen sitä se kuitenkin nostanee lisääntyvää epäilyä euroalueen ja sen kehittämissuunnitelmien siunauksellisuutta kohtaan. Tähän eivät ainakaan omat päättäjämme ole ollenkaan valmistautuneet.