Lähiajan ongelmamme ovat enemmän kuin juridiikkaa

HS kehottaa nyt julkisesti hallitusta olemaan välittämättä eduskunnan perustuslakivaltiokunnan kannoista (pääkirjoitus tässä). Kehotus koskee ainakin tässä vaiheessa vain valiokunnan epäilyjä Suomen osallistumisesta EU:n uuteen elpymisvälineeseen johon sisältyy mm. koronatuki ( lausunto tässä ).

Eräiden samassa lehdessä haastateltujen juristien käsityksen mukaan valiokunnan pitääkin jatkossa jättää EU-sääntöjen tulkinnat EU-elimille. Valiokunnan näkemistä riskeistä ei nyt pidä välittää vaan antaa tulevien vuosien osoittaa ovatko valiokunnan epäilyt olleet perusteltuja vaiko ei (artikkeli tässä ).

Kirjoitukset antavat mielenkiintoisen esimerkin juridisten väitteiden riittämättömyydestä yhteiskunnallisen keskustelun perustana. On tietenkin tärkeää ja epäilemättä pääosiltaan juridisen keskustelun asiana selvittää mitä laeissa, asetuksissa ja sopimuksissa on kirjoitettu ja miten nämä kirjaukset liittyvät toisiinsa. On aivan toinen asia ja huomattavasti laajemman keskustelun aihe miten näitä kirjauksia käytännössä todennäköisesti sovelletaan ja miten ne vaikuttavat nykyisessä ja tulevassa todellisuudessa.

Molemmat keskustelut on käytävä, jos halutaan laadukas ja tavoitteitaan palveleva lainsäädäntö. Yllä olevat lehdistökirjoitukset antavat kuitenkin ymmärtää, että vain ensimmäinen tapa käsitellä nimenomaan EU:n elpymisvälinettä olisi nyt tarpeen. Oikea käsittelijä olisi kirjoitusten mukaan lisäksi EU-elin jolloin varmistuisi, ettei synny välineen laajaa hyväksymistä vaikeuttavia kansallisia tulkintavaihtoehtoja.

Tämä keskittyminen pelkkiin muotoseikkoihin on mielestäni lehden kannalta vähintään kamreerimaista. Se olisi jopa luettavissa lehden yrityksenä johdattaa kansalaisten huomiota lehden kannalta turvallisille sivupoluille ja pois oleellisista asioista. Perustuslakivaliokunnan näkemysten rajaaminen keskustelun ulkopuolelle antaisi asiasta vääristyneen kuvan koska siellä ilmeisesti alustavasti käytiinkin tarvittava laaja keskustelu ehdotettujen sääntelymuustosten todennäköisistä käytännön vaikutuksista.

Käsitellessään ehdotettua EU:n elpymisvälinettä perustusvaliokuntahan esitti epäilyjä siitä, että järjestelmä ei vain juridisesti vaan nimenomaan käytännössä merkitsisi luopumista EU-perussopimuksen useista ydinkohdista:

”…Unionin perussopimusten osalta ehdotukset tarkoittaisivat asiallisesti poikkeamista Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 310 artiklan mukaisen tasapainoisen budjetin periaatteesta sellaisena kuin se on tähän asti ymmärretty. Perustuslakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotukset ovat lisäksi osin pulmallisessa suhteessa SEUT 125 artiklan mukaisen kiellon vastata jäsenvaltion velasta kanssa. Ne merkitsevät tosiasiassa unionin käyttötarkoitussidonnaiseksi tuloksi merkittävän 750 miljardin euron lainanottoon yhteisvastuullisia piirteitä. Ehdotukset tässä muodossa merkitsisivät unionin ja jäsenvaltioiden välisen tasapainon tosiasiallista muutosta, joka on tarkoitettu sinänsä tilapäiseksi mutta jonka riskinä on pitkittyminen ja laajentuminen….Valiokunta edellyttää, että jatkossa käsiteltäessä tällaisia EU-jäsenyyteen liittyviä ehdotuksia valtioneuvoston selvityksissä arvioidaan taloudellisia vastuita ja riskejä kumulatiivisesti, huomioiden myös jo päätetyt ja lähiaikoina ennakoitavat, päätettäväksi tulevat asiat… tässä vaiheessa saatavilla olevan tiedon valossa perustuslakivaliokunta katsoo, että valtioneuvoston ei tule edellä esitetyistä valtiosääntöoikeudellisista syistä toimia EU-sääntelyn valmistelussa siten, että Suomi sitoutuisi edistämään tai hyväksymään unionin ehdotettua lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä…. ”.

Ymmärtääkseni valiokunta myös siis varoitti järjestelmän toteuttamisen uhkaavan johtaa lähitulevaisuudessa keskusjohtoisuuden kasvuun ja haluaa siksi tilanteen jatkuvaa tarkistamista.

Elämme nyt monella tavalla poikkeuksellisia aikoja: muutenkin heikkojen talouksien äkkipysähdys, poikkeuksellinen velkataakka kaikkialla, historiallisen matalat korot ja korkeat omaisuusarvot, poliittinen sekasorto tärkeissä länsimaissa, euro talouksien pakkopaitana ja valtavia resursseja vaativat ilmasto-ohjelmat edessä. Suomalaisille tärkein kysymys tämän edessä ei kylläkään liity toimenpiteiden juridiseen muotoon. Päinvastoin olisi nyt keskusteltava siitä miten maa voisi selvitä lähitulevaisuudesta mahdollisimman vähäisin vaurioin ja siitä, ketkä parhaiten pystyvät päättämään Suomen tarvitsemista toimista – me itse vai jotkut muut.