Brysselin neuvottelupiirin ulkopuolella olevan maailman arvio on nyt hahmottumassa muutaman päivän takaisesta Kreikkasopimuksesta. Tämän blogin kirjoittajan oma arvio on edellisissä kommenteissa. Arviot poikkeavat esitetyistä virallisista lausunnoista. Viranomaiset keskittyvät puheenvuoroissaan siihen, mitä päätettiin tehdä juuri nyt. Ne kiertävät vielä sitä, mitä seuraavaksi on pakko tehdä.
Kreikka-sopimus oli velkasaneerauksen ensimmäinen askel jota välttämättä seuraa toinen ja merkittävämpi[1]. Suurten maiden pankkien kreikkalaiset saatavat on nyt suurelta osin siirretty euroalueen veronmaksajien vastuulle. Esteet Kreikan velkojen leikkaamiselle ovat siten enää poliittisia. Velkajärjestely on alkanut korkojen alennuksilla ja takaisinmaksujen venyttämisillä.[2] Arvioidaan melko yleisesti, että ensi vuoden loppusyksystä, Saksan eduskuntavaalien jälkeen, alkavat velan seuraavan leikkausvaiheen valmistelut. Kriisihoidon totuus kävisi vähitellen ilmeiseksi.
Muut kriisimaat vaativat samaa kohtelua kuin Kreikkaa ainakin tukiehtojen osalta ja saanevat sen myös. Myönnettyjen tukilainojen nettokustannukset auttajille kasvavat tällöin lisää. Jos kriisimaiden taloudet eivät lähiaikoina kohennu on edessä ensin lisätukea ja vähitellen lisää velkasaneerauksia. Suomessakin on kauan toistettu, että takuiden antaminen kriisinhoitoa varten ei heti vaadi rahaa. Lähivuosina on edessämme vaihe, jolloin varoja takaustappioihin pitää löytää.
Kreikan velkaselvitys merkitsee Suomelle ja muille auttajille väistämättömiä tappioita. Tulevat tukiehtojen helpotukset muille kriisimaille lisäävät nettotappioita. On yhdentekevää missä muodossa tappiot tulevat. Oleellista on, että sovitut tulot ja kuoletukset jäävät Suomelta ja muilta auttajilta saamatta. Vähentyneet tulot on korvattava jotenkin – lisälainalla, veronkorotuksilla tai menoleikkauksilla. Valitettavasti tämä on tehtävä tilanteessa, jossa Suomen valtio joutuu vähentämään rahoitustarvettaan kotimaisistakin syistä.
Parhaassa tapauksessa on vielä vuosi tai pari aikaa ennen seuraavan velkasaneerauksen alkua. Useat euroalueen päättäjät haluavat käyttää tätä aikaa sopiakseen yhteisvastuun ja päätösvallan lisäkeskittämisestä. Se ei kriisin lieventämiseksi paljon auta. Suomen pitää aivan lähiaikoina ratkaista missä pitkän ajan etumme ovat. Päätösvalta olisi syytä siirtää sinne, missä viisaimpia päätöksiä kannaltamme tehdään. Kriisinhoito seurauksineen ei viittaa siihen, että sitä olisi syytä siirtää euroalueen päättäjille.
[2] Katso esim. http://online.wsj.com/article/SB10001424127887324020804578149102864442688.html?mod=WSJEurope_hpp_LEFTTopStories. Suurista maista WSJ:n artikkelissa mainitaan toki vain Ranska ja Saksa ja jätetään Englantia ja USA:ta ymmärrettävästi mainitsematta.