Viime keväänä käytiin Suomessa ja vähän muuallakin keskustelua EU:n ehdotuksesta nk. elpymisrahastoksi. Kyse oli useiden asiantuntijoiden mielestä pitkästä askeleesta kohti tulonsiirto- ja fiskaaliunionia. Unionille ehdotettiin mm. oikeutta rahoittaa budjettimenojaan velaksi, myöntää joillekin jäsenmailleen nettomääräisesti miljardien eurojen edestä lahjarahoitusta ja rahoittaa kaikki tämän korkeammilla jäsenmaksuilla sekä unionitasoisilla veroilla ja maksuilla. Unionille luotiin mahdollisuus omaan finanssipolitiikkaan.
Suomen hallitus toisti viimeiseen saakka EU-komission esittämät väitteet rahastojärjestelyistä. Tärkeimmät näistä osoittautuivat jo keskustelun aikana paikkansa pitämättömiksi. Lahjarahoituksen peruste ei ollut maiden koronaongelmat vaan niiden yleiset, tunnetut ja pitkäaikaiset talousongelmat. Järjestelmän ennakoitu elvyttävä vaikutus ei ollut Suomen kannalta merkittävä vaan mitätön. Järjestely ei vahvistanut unionin taloutta vaan oli jatke perinteiselle ongelmien rahoittamisen linjalle, tällä kertaa rahalahjoilla. Myös hallituksen vakuutteluihin, että järjestelmä olisi kertaluonteinen, suhtauduttiin keskustelussa epäilevästi.
Esityksen saatua kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän on EU:ssa nyt siirrytty järjestelmän toteuttamisvaiheeseen. Ensimmäisten eurobondien myynti on sujunut hyvin, tarjoen sijoittajille kilpailevan vaihtoehdon korkean luottoluokituksen euromaiden bondeille (katso tästä). Toteutusvaihe onkin eräs tulevan syksyn pääkohta Slovenian puheenjohtajuuskauden aikana. Useimmat maat ovat kehittäneet listoja hankkeista joiden rahoitus olisi lähtöisin elpymisrahastosta. Samalla eräiden jäsenmaiden johtajat (etenkin Italian ja Ranskan) ovat antaneet ymmärtää, että pelastusrahaston tapainen erinomainen järjestelmä olisi syytä tehdä pysyväksi (katso tästä). Ranskan puheenjohtajuus ja sen aikana käytävät Ranskan presidentinvaalit keväällä 2022 antavat hankkeen edistämistyölle hyvät puitteet.
Suomen hallituksen keväällä antamat vakuuttelut järjestelmän kertaluonteisuudesta näyttävät siis osoittautuvan yhtä vähän paikkaansa pitäviksi kuin aikaisemmatkin väitteet. Tämä on valitettavaa, koska se vähentää sekä hallituksen uskottavuutta että tulevien veronmaksajien sananvaltaa tulojensa käytöstä.
Eduskuntamme lausumat elpymisrahaston hyväksymisen yhteydessä joutuvat siten kohta vakavaan punnintaan. Lausumissaan eduskunta aivan ensimmäiseksi edellyttää ”… että, elpymisväline pidetään poikkeuksellisena ja kertaluonteisena ratkaisuna, järjestely ei toimi ennakkotapauksena eikä Suomi hyväksy vastaavan järjestelyn toistamista tai muuttamista pysyväisluonteiseksi.” Vasta kun ehdotus pysyvästä välineestä valmistuu ilmenee, onko eduskunta valmis tulkinnoilla rimpuilemaan lausumistaan irti vai ei.
Tulevana syksynä käydään myös keskustelua mm. eurovaltioiden finanssipolitiikan rajoitteista. Viime vuosien finanssipolitiikka on vienyt monet euromaat kauas sallitusta budjetti- ja velkarajoituksesta. Harva enää puhuu paluusta vastuulliseen finanssi- ja velkapolitiikkaan vaan siitä, miten ne voitaisiin määritellä nykytilanteeseen sopiviksi. Eräs mm. talouspolitiikastaan hyvin tunnetun Italian kannattama ehdotus on, että ”sijoituksiksi” käytettyä velkarahoitusta ei laskettaisi huolta herättäväksi EU-velaksi. Reaalimaailmaa vähänkin nähnyt tietää, että euroalueella julkiset ”sijoitukset” sellaisen uudistuksen jälkeen suorastaan räjähtäisivät käyntiin. Luokittelusta huolimatta nekin velat ovat kuitenkin jonkun rasitteena (korot ja takaisinmaksu/uudelleenrahoitus).
Erityisen mielenkiintoiseksi finanssipolitiikan rajoitteista tekee se, että eduskunnan lausumat elpymisrahastosta varsin voimallisesti tukevat perinteistä vakauspolitiikkaa (tässä). Edellytetään no-bailout-periaatteen kunnioittamista, kieltäydytään yhteisvelasta ja tulonsiirroista ja vaaditaan rakenteellisia uudistuksia sekä yhteistä velkajärjestelymekanismia. Monet näistä kannanotoista ovat sellaisia, joita velkaantuneimmat EU-maat eivät vuosikymmeniin ole kyenneet eivätkä halunneet noudattaa. Monet ”uuden EU:n” kannattajat näyttävät hyväksyvän lisävelat ja tulonsiirrot niin kauan kuin helpot rahoitusolot auttavat siirtämään politiikan seuraamukset tulevaisuuteen ja yhteiseen kassaan.