Tämä tapahtui odotettuakin nopeammin.
Mistä on kyse?
Euroopan komissio on kuluvan vuoden kesällä julkaissut ehdotuksensa saavuttaa vuoteen 2050 mennessä ilmastoneutraalius EU:n tasolla. Osana ohjelman toteutusta ehdotetaan tieliikenteen ja rakennusten lämmityksen kuluttajahintoihin vaikuttavaa fossiilisten polttoaineiden päästökauppaa (”uusi päästökauppa”). Hintojen odotettavissa oleva nousu saattaa vaikeuttaa järjestelmän läpimenoa eräissä jäsenmaissa.
Hinnankorotusten vaikutusten tilapäiseksi pehmentämiseksi etenkin haavoittuvassa asemassa olevien kotitalouksien ja mikroyritysten osalta komissio ehdottaa uutta sosiaalirahastoa, jonka kokoluokka olisi n. 72 mrd. euroa vuosina 2025-2032. Se rahoitettaisiin EU:n budjetin kautta, minkä katsotaan vaativan vastaavasti lisää omia varoja. Äsken hyväksyttyä EU:n rahoituskehystä tulisi sen takia muuttaa. Muutos edellyttää jäsenmaiden yksimielisyyttä.
Lisää EU:n omia varoja saataisiin tulouttamalla neljäsosa uuden päästökaupan ennakoiduista tuloista EU:n budjettiin. Ilman uutta sosiaalirahastoa tulot käytettäisiin elpymisvälinettä rahoittavan yhteisvelan takaisinmaksuun. Jäsenmaiden valtioiden muut tulot olisivat, kuten tähänkin saakka, vapaasti käytettävissä myös juuri niihin sosiaalipoliittisiin tarkoituksiin joita ehdotettu sosiaalirahasto tavoittelee. Rahasto ei siis ole välttämätön päästökaupan seuraamusten hoidon kannalta. Ilman rahastoa päätösvalta käyttökohteesta ja -tavasta jäisi tällöin kuitenkin jokaiselle jäsenmaalle itselleen, eikä unionille.
Kyse on vain yhdestä ehdotuksesta arvattavasti vielä pitkään käynnissä olevassa EU-prosessissa. Paljon on edelleen ehdottamatta ja sopimatta mutta on jo nähtävissä, mihin komissio pyrkii.
Mikä rahasto toisi?
Rahaston varsinainen tarkoitus näyttää olevan sosiaalipolitiikan osittainen yhdenmukaistaminen ja siihen liittyvien tulonsiirtojen toteuttaminen. Sitä voidaankin järjestelyltään pitää monelta osin kuluvan vuoden keväällä hyväksytyn nk. EU:n elpymisvälineen pikkuveljenä. Varojen jaon kriteereihin kuuluu jäsenvaltion BKT asukasta kohti, mikä tekee korkean tilastoidun tulotason Suomesta nettomaksajan (arviolta noin 840 milj. euroa). Hyötyjät ja maksajat ovatkin osittain samat jäsenmaat kuin elpymisvälineen tapauksessa eli tulonsiirtojen suunta on vakioitumassa. Rahastoa markkinoidaan taas kertaluonteisena ja tilapäisenä mutta pitkäaikaisena ja se rahoitetaan EU:n uusin omin varoin.
Rahaston todelliset vaikutukset tulevat todennäköisesti osoittautumaan vähäisiksi kun jäsenmaat, sisäpoliittisista syistä, muutenkin joutuisivat kompensoimaan osan fossiilisten polttoaineiden hintojen noususta vähävaraisille kansalaisilleen. Koska uuden päästökaupan tulot ilman rahastoa kuuluisivat leikkaamatta jäsenmaille, rahaa myös löytyisi kompensaation maksamiseen kyseisille kansalaisryhmille.
Elpymisvälineelle seuraa
Elpymisvälineen osalta eduskunta edellytti lausumissaan mm. ettei järjestely toimi ennakkotapauksena eikä Suomi hyväksy vastaavan järjestelyn toistamista. Samoin eduskunta edellytti, ettei Suomi sitoudu toimiin jotka muokkaavat unionia epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan. Ehdotus sosiaalirahastoksi voidaan katsoa olevan molempien kantojen vastainen.
Ehdotus näyttää vahvistavan arviota, että elpymisvälineen hyväksyminen toimii ennakkotapauksena vastaavien tulonsiirtoja vakiinnuttavien järjestelyjen toistamiseksi eduskunnan kannan vastaisesti . Se myös osaltaan vahvistaa, että eduskunnan mielenilmaisuja on valmiutta kiertää ja että tähän on eräillä tahoilla haluakin. Tähän viittaa mm. hallituksen kanta jonka mukaan se vain suhtautuu kriittisesti tai erittäin/erityisen kriittisesti muttei torjuvasti rahastoehdotukseen ja sen eri osiin.
Komission ehdotukset elpymisvälineeksi ja sosiaalirahastoksi kertovat yleisemmin pyrkimyksestä nopeasti vahvistaa EU:n liittovaltiota edistäviä rakenteita (komission vaikutusvalta, EU-budjetin laajentaminen, yhteisvelka, tulonsiirrot). Nämä pyrkimykset voivat toteutua muutenkin kuin rahastoja käyttäen. Olisi siksi lyhytnäköistä muotoseikkoihin viitaten tulkita eduskunnan lausumia koskevan ainoastaan tietyn tyyppisiä rahastoja.
Hallitus eduskuntaa pehmeämpi
Hallituksen kannan huomattavaa joustavuutta korostaa toteamus, jonka mukaan valtioneuvosto suhtautuu avoimesti ja rakentavasti unionin kehitteillä olevaan omien varojen järjestelmään (eli käytännössä EU-budjetin kasvattamiseen ja unionin verotusoikeuden laajentamiseen). Ainoa yleinen ja erittäin epämääräinen rajoite kannassa on, etteivät muutokset ole Suomelle suhteettoman tai kohtuuttoman epäedullisia. On huolestuttavaa, ettei hallitus nähtävästi näe pulmaa järjestelmän todennäköisessä vaikutuksessa Suomen talouspoliittiseen itsemääräämisoikeuteen vähänkin pidemmällä aikavälillä.
Hallituksen kanta ei muutenkaan kerro erityisestä huolesta unionin toiminnan siirtymisestä yhä selvemmin kohti rahoituksen ja velkaantumisen yhteisvastuuta. Kanta on paikoin muotoiltu ikään kuin unionin budjetin rahoitus, velka ja sen takaisinmaksu eivät viime kädessä olisikaan jäsenmaiden veronmaksajien vastuulla.
Eduskunnan uskottavuus koetuksella
Eduskunnan kanta elpymisvälineen osalta oli lopulta myönteinen mutta siihen sisältyi useita vaativia lausumia. Sosiaalirahastoa koskeva ratkaisu voidaan osaltaan nähdä osoituksena siitä, millä vakavuudella näihin ja vastaaviin eduskunnan kantoihin on vast’edes syytä suhtautua Suomessa ja ulkomailla.
Sen takia ja sosiaalirahaston kyseenalaisen tarpeellisuuden valossa olisi ehdotus sosiaalirahastoksi yksislitteisesti hylättävä jo tässä vaiheessa. Siten eduskunnan uskottavuus ja tulevat vaikutusmahdollisuudet säilyisivät vahvoina ja kynnys uusille tulonsiirroille unionin puitteissa voisi nousta.
Jos tarkoituksena on estää yhteisvelkaa ja jäsenmaiden välisiä tulonsiirtoja edes tämä ei kuitenkaan riitä. Eduskunnassa pitäisi löytyä valppautta jokaisen ehdotuksen osalta realistisesti arvioida, liittyykö siihen selvä mahdollisuus näiden komission perustavoitteiden edistämiseksi.