Entä jos länsi häviäisikin Ukrainassa?

Suomi päätti äskettäin liittyä Natoon eli maaryhmään, jonka ainakin Venäjän johto katsoo haluavan alistaa, köyhdyttää ja pirstouttaa maata. Suomi kuuluu omasta ja naapuriensa mielestä nyt Venäjän aktiivisiin vastustajiin, ehkä jopa vihollisiin. Päätöstä perusteltiin Ukrainassa helmikuussa alkaneella sodalla, mutta sitä oli ilmeisesti valmisteltu pitkään ja vähin äänin. Suomessa haluttiin myös olla ”oikealla puolella” arvojen kamppailuksi julistetussa lännen ja Kiina-Venäjän ympärille ryhmittyvien maiden välienselvittelyssä.

Taloudellisesti päätös on osoittautumassa Suomelle kalliiksi. Finnairille oleellinen kilpailuetu eli Venäjän ilmatilan käyttö loppui, mikä teki yhtiöstä käytännössä taas pidemmälla aikavälillä riippuvaisen valtion tuesta. Fennovoiman vetäytyminen Hanhikivi-hankkeesta voi maksaa miljardeja. Raakapuun tuonti romahti mikä lisää metsäteollisuuden riippuvuutta kotimaisista hakkuista (hiilinielu kasvaa). Sähkön ja turpeen tuonnin loppuminen häiritsevät energiansaantimme. Yhtiöiden sijoitukset Venäjälle pääosin realisoidaan halvalla eikä uusia mahdollisuuksia enää voida hyödyntää. Puolustusmenot kasvavat merkittävästi ja pysyvästi, varsinkin kun Venäjä ilmeisesti on päättänyt kasvattaa sotavoimiaan lähellä Suomen rajaa uusien Naton uhkakuvien takia. Jos Suomi joutuu sotaan tai konflikteja tukemaan (alkaen Ukrainasta), voivat uudet menot kasvaa hyvinkin merkittävästi. Kaikesta tästä huolimatta näyttää Nato-päätöksellä olevan kansalaisten vahva tuki.

Hylkäämällä neutraalisuutensa Suomi toivonee ainakin kahta merkittävää taloudellista etua. Jos kansainvälisen kaupan rajoitukset osoittautuvat pysyviksi olisi maamme laaja kauppa läntisen ryhmän sisällä jotenkin turvattu (alueella lisääntyvät valtiontuet ja mahdolliset rajoitukset tosin vähentäisivät tätä etua). Tämä turva onkin voinut olla eräs sitoutumisen vahva syy. Jos länsi lisäksi pystyisi nujertamaan Venäjän olisi Suomellekin tiedossa erinomaiset sijoitus- ja kauppamahdollisuudet maan raaka-ainevarantojen vapautuessa lännen yritysten korjattaviksi ja jalostettaviksi. Ei olisi yllättävää, jos tässä tapauksessa Suomessa alkaisi kuulua myös julkisesti vaatimuksia sodissa aikoinaan menetettyjen alueiden palauttamisesta (Petsamo, Karjala). Mitä todennäköisemmäksi ennakoitu läntinen taloustaantuma tulee, sitä taloudellisesti ja poliittisesti tärkeämmiksi nousevat sodan voittamisesta odotetut hyödyt.

Viime kuukausina on käyty kansainvälistä keskustelua siitä, mitkä ovat Ukrainan mahdollisuudet selviytyä sodasta. Tätä keskustelua ei ole Suomessa juurikaan näkynyt. Muissa läntisissä medioissa on ajoittain nähty epäilyjä siitä, yltääkö Nato-maiden asetuotanto lähiaikoina siihen mitä tarvitaan sekä Ukrainan että omien turvallisuustarpeiden tyydyttämiseksi (esimerkiksi tässä, tässä ja tässä). Venäläisten todetaan tuottavan jatkuvasti omilleen runsaasti tuttuja aseita kun taas ukrainalaisille tarjotaan rajoitetusti ja viiveillä heille vieraita puolustusvälineitä. Venäläisten musertavasta tykistö- ja ohjusylivoimasta on myös vedetty se johtopäätös, että ukrainalaiset miestappiot ovat venäläisiä paljon suuremmat.

Ei siis ole täysin poissuljettua, että Ukraina saamastaan runsaasta avusta huolimatta joutuu tilanteeseen, jossa se ei enää pysty estämään venäläisiä joukkoja liikkumasta vapaasti ukrainalaisella maaperällä. Jollei sitä ennen ole sovittu rauhanneuvotteluista tilanne voidaan tulkita helposti niin, ettei yhdistetty länsi ole pystynyt edes sotilaallisin keinoin estämään Venäjän tavoitteiden toteutumista. Sillä olisi todennäköisesti hyvin merkittäviä seuraamuksia. Ulkopuolisten maiden halu tukea länsimaisia näkemyksiä tai ratkaisuja voisi vähentyä. Kiina-Venäjän näkemyksiä yhteistyöstä ja kansainvälisistä standardeista tuettaisiin lisääntyvässä määrin. Länsimaiden finanssimarkkinoiden houkutus voisi vähentyä, dollarin ja euron kurssit laskisivat ja rahoitusehdot tiukkenisivat. Edessä voisi pidemmällä aikavälillä olla mm. reservivaluuttojen vaihto, talouskasvun hiipuminen ja itse länsiryhmän koon supistuminen. Euroopassa kasvava epävarmuus ja pelko saattaisivat vaikuttaa syvällisesti yhteiskuntien vakauteen ja kehitykseen.

On epätodennäköistä, että länsi toimettomana hyväksyisi tällaisen kuvitteellisen kehityksen. Länsi ei voi (yhtä vähän kuin Venäjä) hyväksyä selvää tappiota Ukrainassa käytävässä sodassa. Jollei tämä houkuttelisi neuvotteluratkaisuun olisi siten molemmille osapuolille perusteltua laajentaa häiriköintiä lännen ja Venäjän rajan molemmin puolin. Riski rajaseutujen ml. Suomen vakauden ja yhteiskuntarauhan järkkymiselle kasvaisi, mikä yleisellä tasolla vähentäisi näiden seutujen houkuttelevuutta sekä tuotannolle, sijoituksille että asumiselle. Pahimmassa tapauksessa turvattomuus Suomessa kasvaisi samalla kun kansalaisten vapaudet, työllisyys, tulot ja hyvinvointi vähenisivät. Nämä piirteet sattaisivat vielä voimistaa toisiaan. Suomessa viihtyisivät parhaiten muiden maiden sotilaat ja heidän kotimaiset ihailijansa.

On tietenkin mahdollista, että pitkän kehityksen jälkeen Nato-jäsenyydelle ei enää ollut mitään sisäpoliittisesti realistista vaihtoehtoa. Aikanaan olisi voitu pyrkiä tarmokkaammin voimistamaan pohjoismaista, kriisejä aktiivisesti vastustavaa blokkia lännessä. Sellaista ei kuitenkaan syntynyt, ja Suomi näyttää nyt vähitellen luisuvan osaksi Baltiaa uuden vihanpidon ajaksi.

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää ja rauhallista uutta vuotta.

Kiitokseni tri. Tuomas Maliselle hyvistä kommenteista.