Euroopan keskuspankki EKP ilmoitti äsken pääjohtajansa suulla, että korkoja pitää edelleen nostaa inflaation jatkumisen takia. Ilmoitus oli periaatteessa mielenkiintoinen vaikka nostojen ajankohtaa ei määritelty kesää pidemmälle. Tämä johtuu siitä, että velkaantuneisuus euroalueella on korkea ja korkojen nostot aiheuttavat entistä mittavampia sopeutumisongelmia monille valtioille, yrityksille ja kotitalouksille.
Yleisemminkin näyttää siltä, että monet keskuspankit antavat politiikassaan painoa erityisesti inflaation vaimentamiselle (tässä). Niiden toive on, että taloustilanne heikkenisi juuri riittävästi inflaation hidastamiseksi muttei niin paljon, että seurauksena olisi merkittävä tai hallitsematon tuotannon lasku. Tällaisen talouspolitiikan hienosäädön vaikeus onkin saanut monet tarkkailijat ennustamaan kiristysten loppumista jo syksyksi.
Siltä varalta että EKP:n toiveet olisivat ylioptimistisia, keskuspankilla on runsaasti juoksevia rahoitusvälineitä hätään joutuvien velallisten (valtioiden ja yritysten) auttamiseksi (tässä). Euroalueen julkisten sektoreiden velkapapereita on esim. tähän saakka hyväksytty lainojen vakuudeksi yli 2½ biljoonan euron edestä. EKP voisi laajentaa valtioiden tai muiden velkapapereiden käyttöä milloin tahansa vain omalla päätöksellään.
Eräät tarkkailijat ovat arvioineet, että EKP – ja muut keskuspankit – ovat nyt valmiita alentamaan korkopolitiikallaan inflaatiota jopa taloudellisen taantuman uhalla. Tällainen tahtotila on omasta mielestäni hyvin epätodennäköinen useasta syystä.
Ylivelkaantuminen ja sen aiheuttamat ongelmat nähdään hyvin laajasti nimenomaan keskuspankkien mahdollistaman toiminnan seurauksena (esimerkiksi tässä). Jos keskuspankit näyttävät olevan myös siitä johtuvan taantuman aiheuttajia, joutuu niiden itsenäinen päätösvalta melko varmasti poliittisesti kyseenalaiseksi. Länsimaiden selkkaus Venäjän ja Kiinan kanssa sekä vihreät muutosinvestoinnit vaatisivat erityisesti nyt vahvaa taloutta. Jo ilman taantumaa on suurten länsimaiden sisäinen poliittinen tilanne rauhaton (USA, Ranska, Saksa ja, kuten hallituksen alkuvaikeudet osoittavat, vähitellen ehkä jopa Suomi). Lisäksi EKP:n todellinen perustehtävä on euroalueen koossapitäminen hinnalla millä hyvänsä, eli se toimii viime kädessä vähiten sopeutuvien (suurten) jäsenmaiden ehdoilla.
Korkotason nostamisen toivotaan painostavan kansalaisia ja hallituksia säästäväisyyteen muttei solvenssiongelmiin. Toiveen toteutumista vaikeuttaa kuitenkin talouksien heikentynyt häiriönkestävyys. Pitkään jatkunut löysä rahapolitiikka on ehtinyt tuottaa riippuvuutta halvasta ja helposta rahoituksesta.
Esimerkiksi yritykset, joilla on vaikeuksia kattaa korkomenonsa eli zombiet, ovat ehtineet lisääntyä ja hankkia pitkäkestoista rahoitusta (tässä, tässä ja tässä). Osa zombeiksi luokitelluista yrityksistä voi yksinkertaisesti olla hitaita sopeutumaan uuteen rahoitustilanteeseen (tässä) mutta hitauskin on vakava heikkous, jos taloustilanne muuttuisi nopeasti. Velkaannuttuaan kotitaloudet taas kärsivät entistä nopeammin yritysten ongelmista. Yritysten ja kotitalouksien ongelmat heijastuvat kielteisesti valtioiden rahoitustarpeisiin.
Kansainvälisessä keskustelussa esiintyy yleistä huolestumista syntyneestä tilanteesta. On vaikeaa kieltää, etteikö periaatteessa voisi olla olemassa sellaista korko- ja vakauspolitiikan uraa joka tekisi mahdolliseksi velkaantuneisuuden asteittaisen alentumisen aiheuttamatta yleistä luottamuksen romahdusta rahoitusmarkkinoilla. Sellaisen uran löytäminen ja seuraaminen käytännössä ja varsinkin nykyisessä poliittisessa tilanteessa on kuitenkin erittäin vaikeaa. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF onkin varoittanut, että viranomaiset saattavat joutua valitsemaan inflaation vastustamisen ja uuden finanssikriisin välillä (esim. tässä).
Finanssikriisit syntyvät harvemmin yleisesti tiedostettujen riskien takia, vaan useimmille yllätyksenä tulevista häiriöistä. Melko yleisen näkemyksen mukaan markkinatoimijoilla on taipumus ottaa joko riskejä tai riskimääriä joita he eivät etukäteen tunnista. Myöskään viranomaiset eivät tunnista tilannetta. Kun jokin häiriö sitten laukaisee jopa yksittäisen toimijan riskiposition, käynnistyy yleistä luottamusta koetteleva arvailu seuraavista tapauksista. Jos prosessi tuottaa muutoksen yleisessä halukkuudessa ottaa riskiä, ovat edessä mm. omaisuus- ja vakuusarvojen lasku sekä tiukimmin vivutettujen finanssitalojen solvenssi- ja rahoitusongelmat.
Velkaantumisen kasvaessa riittävät yhä pienemmät omaisuusarvojen laskut synnyttämään solvenssiongelmia. Samalla voidaan arvioida, että velkaantumisen myötä lisääntyy myös eri instituutioiden hermostuneisuus markkinoiden herkkyyden kasvusta. Korkotason pitäminen korkeana saatetaan kokea vakuusarvojen laskun enteenä. Rahapolitiikan uusi keventäminen saatetaan tulkita merkkinä odotettuakin korkeammasta systeemiriskistä. Sekä inflaation vastaiset toimet että rahapolitiikan uusi kevennys saattavat siten, odotusten kautta, jossain vaiheessa aiheuttaa nopeasti laajenevan finanssikriisin nykyisen kaltaisessa velkaisessa tilanteessa. Ei ole mitenkään mahdotonta, että tämäntyyppinen väistämättömän finanssikriisin tilanne on se, missä nyt olemme.