Author Archives: Peter Nyberg

About Peter Nyberg

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.

Presidentinvaalit ja euro

Suomalaisille on vuosikausia vakuutettu, ettei EU:sta (tai euroalueesta) voisi kehittyä liittovaltiota muuallakin kuin Suomessa vallitsevan poliittisen vastahakoisuuden takia. Sitoutuminen EU:n kaikkiin ytimiin, mikä edelleen pysyy suomalaisen EU-politiikan peruskivenä, ei siten myöskään muodostaisi mitään uhkaa maamme itsenäisyydelle. Lainsäädännöllisestä, talouspoliittisesta ja ulkopoliittisesta … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Liittovaltion kannatus meillä ja muualla

Saksan SPD:n johtaja Martin Schulz ilmoitti joulukuun alussa kannattavansa EU:n muuttamista uudella perussopimuksella Euroopan Yhdysvalloiksi vuoteen 2025 mennessä. Jäsenmaa joka ei tätä hyväksyisi joutuisi jopa jättämään EU:n uuden liittovaltion syntyessä. Erityisen mielenkiintoiseksi ehdotuksen tekee se, että esittäjä käy parhaillaan hallitusneuvotteluja … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , | Leave a comment

Yritysmaailman zombit

Usein mainittu seuraus äärimmäisen keveästä rahapolitiikasta on normaaliaikoina elinkelvottomien yritysten (”zombie firms”) selviytyminen. Eräillä yrityksillä on ollut vaikeuksia hoitaa korkomenojaan, minkä markkinatalouden vallitessa pitäisi johtaa niiden rahoitusaseman heikkenemiseen ja joko konkurssiin tai saneeraustoimiin. Keskuspankkien tarjoama runsas likviditeetti sekä sijoittajien osittain … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Isoja askeleita euroalueella

EU-komission puheenjohtaja Juncker piti äskettäin puheen EU:n parlamentissa esitellen näkemyksiään unionin tilanteesta ja lähiajan kehittämistarpeista (tässä). Puheen oli odotettu ennakoivan komission esityksiä jäsenmaille tämän syksyn ja tulevan kevään aikana. Komissio onkin jo julkaissut oman työohjelmansa ensi vuodeksi (tässä). Sen mukaan … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , | Leave a comment

Suomen EMU-linjauksesta tuli ehdotus

Hallitus on julkaissut ehdotuksensa Suomen alustavaksi kannaksi lähiaikoina alkavia euroalueen syventämistä koskevia keskusteluja varten (tässä). Kanta on pääosin varsin yleisluonteinen, mutta ainakin tässä vaiheessa mielestäni kohtalaisen hyvä. Riskinä on kuitenkin, kuten aikaisemminkin, päättäjieme valmius käytännössä luopua esityksistään, jos ne uhkaisivat … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , | Leave a comment

Ennenaikainen riemu Nordeasta

Helsingin Sanomat julisti 15.9.2017 pääkirjoituksessaan (tässä ) pankkiunionin ilosanomaa suomalaisille. Pääviesti lehdellä näyttää Nordean kotimaanmuuton jälkeen olevan, että nyt vasta meillä ymmärretään yhteisvastuun merkitsevän jäsenmaiden vastuiden keventämistä eikä lisäämistä. Suomen kannattaa lehden mukaan ottaa Nordea vastaan koska rahallinen riski pankkiunionin … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 2 Comments

Pankkiunioni, Nordea ja Suomi

Valtiovarainministerimme totesi muutama viikko sitten kohteliaasti, että Nordea on hyvin tervetullut Suomeen. Samalla hänen raportoidaan sanoneen (tässä), että ”Nordean pääkonttorin mahdollinen muutto Suomeen lisäisi hyvin vähän riskejä veronmaksajien näkökulmasta, koska Suomi on mukana EU:n pankkiunionissa ja kriisinratkaisumekanismissa.” Nordean tulon riskien … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | Leave a comment

IMF:n tilalle EMF?

Muutama päivä sitten Suomen valtiovarainministeri totesi pitävänsä hyvänä saksalaisen kolleegansa kantaa, että Euroopan vakausmekanismista (EVM) kehitettäisiin ”Euroopan valuuttarahasto” (tässä ). Samalla ilmeisesti luovuttaisiin poliittisesti hankalaksi osoittautuneesta yhteistyöstä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa euromaiden talousromahdusten hoitamisessa. Uudistus on merkittävä usealla tavalla jos … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | Leave a comment

Tärkeä syksy tulossa

Olen jättänyt blogikirjoitukseni vähemmälle viime aikoina. Siihen on ollut kaksi syytä. Toisaalta olen käyttänyt aikaani kirjoittamaan muuta eli henkilökohtainen kiintiö on tullut täytetyksi toisin. Toisaalta se mistä olen jo vuosia varoittanut, eli määrätietoinen pyrkimys kohti käytännön euroalueen liittovaltiota, on nyt … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 1 Comment

Laatulehden maakosketus

Laatulehdeksi tunnustautuva Helsingin Sanomat on pääkirjoituksessaan 14.4.2017 ilmoittanut Suomen talouskehityksen osoittavan, että eräiden tarkkailijoiden europessimismi on erehdys (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005170570.html). Lausuma antaa aihetta uskoa, ettei kyseisen pääkirjoituksen kirjoittajan tapoihin kuulu oman lehden kovin tarkka lukeminen. Kirjoituksessa iloitaan siitä, että Suomen talouskäyrät ovat … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , | Leave a comment