Author Archives: Peter Nyberg

About Peter Nyberg

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.

EKP:n ”pirstaloitumisen estämisväline” ja EU lait

Reuters on saanut ensimmäiset tiedot EKP:n suunnittelemasta euroalueen korkojen ”pirstaloitumisen estämisvälineen” (anti-fragmentation tool). Niiden mukaan EKP olisi jakamassa maat ”lahjoittajiin”, ”saajiin” ja ”neutraaleihin” perustuen siihen, miten niiden valtionlainojen korot olisivat edellisinä viikkoina käyttäytyneet. EKP käyttäisi saajamaiden velkakirjojen ostoon Saksan, Hollannin … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Velkakriisi uhkaa jälleen Eurooppaa

No niin, tässä taas ollaan. Jännitetään, onko uusi euroalueen velkakriisi puhkeamassa ja millaisia järjestelmiä tällä kertaa ehdotetaan kriisin estämiseksi. Huhuja hyvinkin suuresta elpymisrahasto 2.0:sta kiertää jo. Euroalue on jälleen ongelmissa, koska eri jäsenmaiden korot voimakkaasti erkaantuvat toisistaan. Euroopan keskuspankki (EKP) … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Arvopolitiikankin maksun aika edessä

Suomessa vannotaan kestävän talouskehityksen nimeen. Todellisuudessa talouskehitys on ollut kestämättömällä uralla jo pitkään. Ennen kaikkea tämä näkyy korkeana velkaantumisena ja matalana talouskasvuna. Yhä kasvava osa tulevista tuloista on sitouduttu käyttämään lainojen takaisinmaksuihin. Eduskunta on, hallituksen ehdotuksesta, tyytynyt toistuvasti ohittamaan tämän … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Onko NATO-jäsenyytemme hyvin perusteltu?

Samoin kuin (toivottavasti) monet muut suomalaiset olen viime aikoina yrittänyt arvioida Ukrainan sodan merkitystä Suomen omalle turvallisuudelle. En ole turvallisuuden asiantuntija eli olen miettinyt asiaa kokopäiväisesti vain viikkoja enkä vuosikymmeniä. Silti minun on kansalaisena pakko muodostaa oma käsitykseni asiasta eikä … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | 4 Comments

Riskinotto Suomen eduilla

Kun pohdiskelee Suomen jatkuvan velkaantumisen syitä on tähän saakka voinut olettaa, että kyse on vaikuttajiemme ja päätöksentekijöidemme haluttomuudesta kestää velkaputken leikkaamisen lyhyen aikavälin tuskallisia seuraamuksia suomalaisille. Turvallisuuspolitiikkamme äskeinen tunteellinen pikakäännös kriisin keskellä viestii muusta. Kyse voikin olla siitä, että nykyiset … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | Leave a comment

Nyt vaaditaan taas yhteisvelkaa

Tämä kommentti on kirjoitettu Tuomas Malisen kanssa. Elpymisrahasto Noin vuosi sitten eduskunta päätti hyväksyä hallituksen esityksen Suomen osallistumisesta nk. elpymisvälineeseen. Kyse oli kokonaisuudessaan 750 mrd. euron rahoituspaketista, josta 360 mrd. oli lainarahaa ja 390 mrd. vastikkeetonta avustusta (lahja tai tulonsiirto). … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 1 Comment

EU:n talouspoliittisen koordinaation uskottavuudesta

Viime vuoden lokakuussa EU-komissio julkaisi tiedonannon arviostaan talouspoliittisen koordinaation tuloksista ja kehittämistarpeista ( englanniksi tässä tai suomenkielinenkin versio tästä). Syksyllä käynnistyi ulkomainen keskustelu jossa erityisesti Ranska ja Italia tukivat nykyisten säännösten löystämistä, erityisesti Italian kasvun tukemiseksi (tässä). Ranska ehkä haluaa … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Ajatuksia dollarin asemasta reservivaluuttana

Toisen maailmansodan seuraamuksiin kuului maailman johtavan reservivaluutan vaihtuminen UK:n punnasta USA:n dollariin. Dollari onkin sen jälkeen pysynyt yleisimmin käytettynä valuuttana ennen kaikkea rahoituksessa ja keskuspankkien reserveissä. Viime vuosina on silloin tällöin arvioitu, että tämä asema olisi uhanalainen mm. Kiinan kasvun … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Kohti realismia EU-arvioinnissa

Valtaosa suomalaisista ja heidän päättäjänsä avustajineen uskovat euroon. He haluavat selvästi että Suomi pysyy euroalueen jäsenenä ainakin yhtä kauan kuin muut jäsenet. Tähän ei näytä vaikuttavan mitenkään, että jäsenyys ilmeisesti vie kansakuntamme hyvinvointia ja suvereniteettiäkin. Eurojäsenyyden taloudellisille riskeille annettiin Suomessa … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | 2 Comments

Suomen EU-politiikka selkeytettävä

Uusi hallituskoalitio Saksassa on syntynyt ja julkaissut 177 sivun pituisen ohjelmansa (tässä). Sitä on jo ehditty kommentoida Suomen lehdistössä jonkin verran ( esim. tässä ja tässä). Niin kuin sen pituudesta voi päätellä, ohjelma on etenkin sisäpoliittisilta osin hyvin yksityiskohtainen. Tässä … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | 1 Comment