Author Archives: Peter Nyberg

About Peter Nyberg

VTT Peter Nyberg toimi ennen eläköitymistään v. 2010 valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston ylijohtajana. Ministeriöön hän tuli 1998 Suomen Pankista jossa hän toimi pitkään eri tehtävissä, lopuksi johtokunnan neuvonantajana. Eläkkeellä Nyberg on mm. Irlannin hallituksen määräyksestä selvittänyt Irlannin pankkikriisin syitä. Hän toimi Kansainvälisessä valuuttarahastossa vanhempana tutkijana 1980-luvulla.

Ehdotus elpymisvälineeksi sai jo seuraa

Tämä tapahtui odotettuakin nopeammin. Mistä on kyse? Euroopan komissio on kuluvan vuoden kesällä julkaissut ehdotuksensa saavuttaa vuoteen 2050 mennessä ilmastoneutraalius EU:n tasolla. Osana ohjelman toteutusta ehdotetaan tieliikenteen ja rakennusten lämmityksen kuluttajahintoihin vaikuttavaa fossiilisten polttoaineiden päästökauppaa (”uusi päästökauppa”). Hintojen odotettavissa oleva … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | Leave a comment

Velkaantumisessa on riskejä euroalueellakin

Varsin usein kuulee Suomen nykypäättäjien varoittelevan noudattamasta 1990-luvun pankkikriisin aikaista kireää finanssipolitiikkaa. Tällainen varoittelu perustuu virheelliseen oletukseen, että valtiolla tuolloin olisi ollut aitoa valinnanvaraa talouspolitiikan osalta. Todellisuudessa suomalaisten luottokelpoisuus oli alentunut ulkomaisten sijoittajien silmissä niin paljon, että valtionkin rahoitus oli … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

EU:n velkarajoitteet säilytettävä

Suomessakin käy nyt julkinen keskustelu kuumana ja sekavana EU:n julkista velkaa ja alijäämiä koskevien rajoitteiden tulevaisuudesta. Koska rajoitteet on kirjattu unionin perussopimukseen (katso pöytäkirjaa 12 tässä) niitä voidaan pysyvästi muuttaa vain sopimusta muuttamalla. Kun tähän ei ole valmiutta on kyse … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Keskitytäänkö epäolennaiseen?

Suomen edessä hahmottuvat nyt suuret ajankohtaiset haasteet, jotka vaativat kannanottoja ja toimia. EU on muuttumassa Etelä-Euroopan johtamaksi yhä tiiviimmäksi finanssiliitoksi. USA:n keskittyessä yhä enemmän Kiinaan on EU:n entistä itsenäisemmin ratkaistava yhteytensä Suomenkin lähinaapurustoon. Kansainvälisen talouden poikkeustilanne ja ilmastopolitiikan vaatimukset asettavat … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Suomen EU-linja kaipaa syvällistä työtä

Keskustelu elpymisrahastosta jatkoineen osoittaa valitettavasti rahaston vastustajien olleen ainakin toistaiseksi jokseenkin oikeassa. Emme vielä tiedä ehdotetaanko joskus täsmälleen samantyyppistä rahastoa uudestaan vai ei. Sen sijaan tiedetään jo nyt, että EU:ssa pyrkimykset saada aikaan lisää tulonsiirtoja osana syntyvää fiskaaliunionia jatkuvat. Korvausten … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 2 Comments

EU:ssa halutaankin pysyvä elpymisjärjestelmä

Viime keväänä käytiin Suomessa ja vähän muuallakin keskustelua EU:n ehdotuksesta nk. elpymisrahastoksi. Kyse oli useiden asiantuntijoiden mielestä pitkästä askeleesta kohti tulonsiirto- ja fiskaaliunionia. Unionille ehdotettiin mm. oikeutta rahoittaa budjettimenojaan velaksi, myöntää joillekin jäsenmailleen nettomääräisesti miljardien eurojen edestä lahjarahoitusta ja rahoittaa … Continue reading

Posted in Kommentit | Leave a comment

Eduskunnan merkityksettömät rajoitteet elpymisrahastolle

Arvioin edellisessä blogissani, etteivät VaV:n mietintöön liitetyt lausumaehdotukset välttämättä ole käytännössä kovin merkittäviä. Tämä huolimatta siitä, että ne sisällöltään vaikuttavan normaalin hyväksyttäviltä. Tässä jatketaan hetken lausumaehdotusten arviointia. Lausumaehdotukset on kirjoitettu nimenomaan ehdotettua elpymispakettia epäilevien kansanedustajien rauhoittamiseksi ja vakuuttamiseksi. Siksi ehdotukset … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 5 Comments

Valiokunnan ihmeellinen mietintö

Ihailen ja arvostan syvästi ja aidosti kansanedustajien työtä ja tavoitteita. He ovat valikoituneet joukosta, joka arvioi itseään muita kyvykkäämmäksi hoitamaan yhteisiä asioita. Tämä on osittain seuraus siitä, ettei ketään voida nimittää ehdokkaaksi tämän itse siihen suostumatta. Ainakin itse tuntemani edustajat … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Sääntöjään kiertävä uusi unioni tulossa?

Keskustelu Suomen hallituksen esityksestä EU:n elpymisvälineeksi ja suhtautumisesta siihen on tärkeää sekä EU:lle että Suomelle. Syyt tähän on esitetty sekä tällä omalla blogisivullani että vielä kattavammin muualla (katso esimerkiksi tässä). Elpymisväline on kuitenkin vain viimeisin ja selvin osoitus EU:n muuttuvasta … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Elpymisrahasto ja Suomen sekä EU:n etu

Mistä on kyse? Brysselissä kokoontunut Eurooppa-neuvosto pääsi viime kesänä sopuun EU:n elpymispaketista. Paketin ilmoitettu tarkoitus oli vauhdittaa jäsenmaiden talouksia ja elpymistä koronaviruksen seurauksista. Siihen sisältyvät EU:n monivuotinen rahoituskehys vuosille 2021-2027 sekä varsinainen 750 miljardin euron elpymisväline (mahtipontisesti ristitty ”Next Generation … Continue reading

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | 2 Comments