Suomen EMU-linjauksesta tuli ehdotus

Posted on October 16, 2017 by Peter Nyberg

Hallitus on julkaissut ehdotuksensa Suomen alustavaksi kannaksi lähiaikoina alkavia euroalueen syventämistä koskevia keskusteluja varten (tässä). Kanta on pääosin varsin yleisluonteinen, mutta ainakin tässä vaiheessa mielestäni kohtalaisen hyvä. Riskinä on kuitenkin, kuten aikaisemminkin, päättäjieme valmius käytännössä luopua esityksistään, jos ne uhkaisivat siirtää Suomen ulos ”oikeasta viiteryhmästä” eli euroalueen suurten jäsenmaiden (etenkin Saksan) kannattamasta järjestelmästä.

Seuraavassa muutama kommentti eräistä kohdista ehdotuksessa.

Ehdotuksessa tunnustetaan euron vievän kohti tulonsiirtounionia ja käytännön liittovaltiota, jollei määrätietoisesti valita toista vaihtoehtoa eli markkinakuriin perustuvaa jäsenmaiden vastuuta omasta politiikastaan ja velvoitteistaan. Ehdotus puoltaa jälkimmäistä vaihtoehtoa eli paluuta Maastricht-tapaiseen järjestelmään vaikkakin yksittäisin lisäjärjestelyin (mm. valmis pankki- ja pääomaunioni, Euroopan valuuttarahasto ja valtioiden velkajärjestely). Tämähän on nimenomaan se hyvä vaihtoehto jota ei viime vuosina ole kannatettu tai kehitetty euroalueella.

Koska ”oikealla viiteryhmällä” eri syistä näyttää olevan keskittymistä ja tulonsiirtoja tukeva kanta on todennäköistä, että tämä Suomen linjan perusajatus vääntyy tai kääntyy tulevien neuvottelujen aikana.

Suomen ensisijaisesti kannattama uudistus on pankkiunionin loppuunsaattaminen (yhteinen talletussuojajärjestelmä ja kriisinhoitojärjestelyjen kehittäminen) sekä pääomamarkkinaunionin toteuttaminen. Pankkiunioni nähdään ja markkinoidaan joskus vakuutusjärjestelmänä (suhteellisen pienestä vakuutettujen joukosta huolimatta esim. tässä) mutta systeemiriskien varalta on oltava jotain muutakin. Pääomamarkkinaunioni taas katsotaan vaativan esim. jäsenmaiden konkurssilainsäädännön yhtenäistämistä mikä viittaa siihen, ettei se toteudu vuosiin. Samalla käy kansainvälinen keskustelu keskuspankkien luomista uusista ja ehkä kohta poksahtavista finanssikuplista yhä vilkkaampana.

Ehdotukset pankkien lisäpääomasta, valtionvelkojen riskipainon kasvattamisesta sekä pankkien ongelmalainojen hoitamisesta ovat järkeviä mutta mielestäni riittämättömiä. Kannattaisi myös harkita EU-pankkien pilkkomista niin, ettei niistä mikään enää olisi järjestelmäriski. Lisäpääoman progressiivisella korottamisella voitaisiin pyrkiä tähän tai ainakin vaikuttaa suurpankkien kotivaltiovalintaan (Nordea!). Sekä talletussuojan, pankkien ongelmalainojen että valtioiden kriisirahoituksen osalta kannattanee olla realisti – tappioiden syntyessä on jonkun ne maksettava jollei niitä kirjanpitomuutoksilla piilloteta (USA/IFRS vuonna 2009). Jolleivät pankkien omistajat ja sijoittajat maksa tunnustettuja tappioita (riskinä taloushäiriöiden laajentuminen) ovat vuorossa veronmaksajat tavalla tai toisella (tuloksena tulevan verorasituksen kasvu).

Ehdotuksessa vastustetaan määräenemmistöpäätöksiä EVM:n hallituksessa, koska rahoitus perustuu jäsenmaiden budjettirahoitukseen. Tämä jättää avoimeksi Suomen kannan jos rahoitus järjestettäisiinkin esim. erityisellä EU-tason verotuksella. Ehdotuksessa viestitetään valmiutta neuvotella EU-budjettikäytännön kehittämisestä jopa euroaluetta siinä osittain eriyttämällä. Samoin ei ymmärtääkseni selvästi vastusteta EU-budjetin kasvuakaan niin kauan kuin Suomen osuus pysyy kohtuullisena.

On mielenkiintoista ja hiukan huolestuttavaakin, ettei jo tämän ehdotuksen yhteydessä oteta kantaa viime aikoina vilkkaana käytyyn keskusteluun eri verojen yhtenäistämisestä ja EU:n suoraan kantamasta verosta.

Päättäjillämme on nyt erinomainen tilaisuus edetä käytännössäkin linjakkaasti. Yhä useammassa jäsenmaassa esiintyvä poliittisen kentän murros ei ehkä ole paras perusta syvemmälle ja laajemmalle integraatiolle. Ehdotuksen perusteluosat ovat mielestäni selkeät ja edustavat tällaisessa tilanteessa pääosin kannatettavaa ja loogista kokonaisuutta. Sen sijaan niihin tukeutuvat ehdotukset Suomen kannoiksi ovat suurelta osin niin tulkinnanvaraisia, että niiden perusteella on liki mahdotonta ennakoida Suomen lopullisia esityksiä tulevissa neuvotteluissa.

Sopii tietenkin toivoa, että päättäjämme tästä huolimatta noudattavat ehdotuksen perusteluissa esitettyä linjausta. Kokemus menneestä ei tältä osin kuitenkaan ole rohkaiseva. Pikemminkin historia tukee ajatusta, että päättäjillemme neuvottelujen tiukentuessa kelpaa liki mitä vain josta ”oikean viiteryhmän” muut jäsenet pystyvät sopimaan.

Posted in Kommentit | Tagged , , | Leave a comment

Ennenaikainen riemu Nordeasta

Posted on September 18, 2017 by Peter Nyberg

Helsingin Sanomat julisti 15.9.2017 pääkirjoituksessaan (tässä ) pankkiunionin ilosanomaa suomalaisille. Pääviesti lehdellä näyttää Nordean kotimaanmuuton jälkeen olevan, että nyt vasta meillä ymmärretään yhteisvastuun merkitsevän jäsenmaiden vastuiden keventämistä eikä lisäämistä. Suomen kannattaa lehden mukaan ottaa Nordea vastaan koska rahallinen riski pankkiunionin takia on niin vähäinen.

Lehti lienee oikeassa siinä, että nihkeä suhtautuminen pankkiunioniin suomalaisten päättäjien keskuudessa nyt on osittain muuttunut. Kun pankkiunioni on houkutellut tänne Nordean satojen miljardien taseellaan on jäsenyydestämme vastuullisten päättäjien tietenkin syytäkin toivoa ulkopuolista apua ongelmien ilmaantuessa. Muut pääkirjoituksen väittämät ovatkin sitten enemmän kyseenalaisia. Mainio läpikäynti tämän hetken tilanteesta löytyy Taloussanomista (tässä). Muistutan myös aikaisemmista blogikirjoituksistani.

Nordean nimenomaisessa tapauksessa on syytä muistaa, mikä pankkiunionin rahallinen tilanne todellisuudessa tällä hetkellä on. Kannattanee myös muistaa, että pankkiunionin viimeiseksi rahalliseksi takeeksi aiotaan muodollisestikin sopia veronmaksajat.

Pankkikriisejä varten ei ole yhteistä rahastoa vielä kerätty kuin nimeksi, mutta on päätetty että sellainen tulee. Täysin koottunakin se riittää yksittäisen suuren pankin pelastamiseen muttei alkuunkaan systeemikriisin rajoittamisen. Tämä merkitsee, että (a) yksittäistenkin suurpankkien kriisin rahoittaminen kaatuu valtioiden vastuulle parhaassakin tapauksessa vielä moneksi vuodeksi ja (b) kaikki useita suurpankkeja koskevat kriisit on edelleen rahoitettava pääosin verovaroin (suoraan tai epäsuorasti EVM:n tai EKP:n luototuksen turvin) jollei pankkeja päästetä nurin tai pelasteta kirjanpitokikkailulla.

Yhteinen talletussuojarahasto on varmaan hyväksi jos kerran pankkiunioniin on liitytty ja aiotaan siellä pysyä. On kuitenkin hyvin vakavia ja vaikeasti ratkaistavia ongelmia, jotka tällä hetkellä häiritsevät yhteisen talletussuojajärjestelmän tasapuolisuutta ja siten sen syntyä. Eräissä maissa on jo kerätty suojarahastoja kun toisissa näin ei ole tehty. Tiedetään, että eurooppalaisilla suurilla ja pienemmillä pankeilla on merkittävästi ongelmaluottoja, jotka uhkaavat tuottaa tappioita tulevaisuudessa. Samoin vallitsee sitkeä epäily siitä, ettei euroalueen yhteisvalvoja pystykään oikein arvioimaan eri pankkien terveyttä – menneet epäonnistumiset vahvistavat tätä epäilyä. Siihen saakka kunnes nämä asiat ovat selviä ja sovittuja pankkiunioni ei vastaa talletuskorvauksista.

Kansainvälisessä keskustelussa on yhä korostetummin esillä kysymys siitä, milloin seuraava matalasuhdanne suurine omaisuusarvojen laskuineen saapuu. Sellainen saattaisi nyt käydä hyvin paljon kalliimmaksi Suomelle kuin vielä muutama kuukausi sitten, koska Nordean asiakkaiden ahdinko vaikuttaisi pankinkin taloudelliseen tilanteeseen.

Rakenteilla olevasta pankkiunionista riippumatta Nordea muodostaa siten melkoisen riskin Suomen valtion rahoitustarpeelle monta vuotta eteenpäin. Lisämenojen riskistä ei pääse edes pankkiunionin joskus valmistuttua. Olettakaamme, niin kuin julkisuudessamme yleisesti tehdään, että Nordea on ja pysyy muita euroalueen suurpankkeja paremmassa kunnossa. Silloin pankkiunioni vain merkitsee, että suomalaiset joutuvat aikanaan maksamaan osansa jonkin muun suurpankin tappioista tai talletusvastuista. Jos päinvastoin oletamme, että Nordea on ja pysyy suurten europankkien surkimuksena saisimme kyllä todennäköisesti muilta jäsenmailta tukea – jota ei olisi tarvittu jollei pankkiunioni olisi alunperin houkutellut koko Nordeaa tänne.

Saattaa tietenkin olla, että tämä Suomen ongelma osoittautuu tilapäiseksi. Nordea on fuusioissa syntynyt, ja omistajien keskuudessa on uusia fuusioita aktiivisesti etsiviä ja toivovia. Jos pankki fuusioituisi jonkin keskieurooppalaisen suurpankin kanssa onkin oletettavaa, että uusi pääkonttori löytyisi muualta kuin Helsingistä. Silloin pankkiunioni olisi ainakin mahdollistanut sen itse meille aiheuttamansa ongelman ratkaisemisen. Ongelmien tullen Suomi joutuisi tällöin silti pankkiunionin jäsenenä maksamaan osansa eli enemmän kuin pankkiunionin ulkopuolella olisi tarpeen.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 2 Comments

Pankkiunioni, Nordea ja Suomi

Posted on September 11, 2017 by Peter Nyberg

Valtiovarainministerimme totesi muutama viikko sitten kohteliaasti, että Nordea on hyvin tervetullut Suomeen. Samalla hänen raportoidaan sanoneen (tässä), että ”Nordean pääkonttorin mahdollinen muutto Suomeen lisäisi hyvin vähän riskejä veronmaksajien näkökulmasta, koska Suomi on mukana EU:n pankkiunionissa ja kriisinratkaisumekanismissa.”

Nordean tulon riskien yhdistäminen pankkiunioniin on hieman hämmentävä. Pankkiunionihan tarkoittaa, että siinä mukana olevat maat sopivat hoitavansa ja viime kädessä ehkä maksavansakin niiden alueella olevien pankkien kriisiksi asti kehittyviä tappioita. Vastuu on periaatteessa rajatonta koska etukäteen ei voi tietää miten paljon tukea saatetaan tarvita markkinoiden vakauden ylläpitämiseksi. On myös syytä muistaa, etteivät jäsenmaat välttämättä seuraa sovittuja sääntöjä (Italian äskeiset pankkitoimet) eli yllätyksiä kaikkiin suuntiin voi olla edessä jos mittava kriisi iskee. Pankkiunionin kustannukset tuntunevat selvimmin maissa jotka ovat raskaasti velkaantuneita ja samalla vastuussa kriisipankeista.

Suomea ei enää voi kutsua vähävelkaiseksi maaksi vaikka se ei vielä kuulu pahimmin velkaantuneisiinkaan euroalueella. Nordean virallinen vakavaraisuus taas raportoidaan hyväksi vaikkei ilmeisesti vielä riittävän korkeaksi Ruotsin kokeneille viranomaisille. Nordean virallista vakavaraisuutta, niin kuin kaikkien muidenkin eurooppalaisten pankkien, tukee merkittävästi valtionlainojen kirjanpidollinen nollariski. Sijoitus valtion lainoihin ei siten edellytä pankeilta pääomapuskuria koska oletetaan, ettei valtioihin liity mitään riskiä. Valtioiden kasvava velkaantuminen ja koron nousun mahdollisuus tekevät tämän jatkuvasti epävarmemmaksi.

Euromaiden rahoituskriisien torjuntaan ja kriisirahoituksen tarjoajaksi on käytössä maiden yhteisvastuulla toimiva Euroopan vakausmekanismi (EVM). Tämä lisännee jossain määrin jäsenmaiden nollariskiolettaman uskottavuutta ainakin niin kauan kuin useimmat euromaat ovat maksukykyisiä.

Nordealle lyhyen aikavälin hyödyt pankkiunionista ovat selvät: pienempi pääomapuskuri (eli mahdollisuus suurempiin osinkoihin) ja samat säännöt ja valvonta kuin muilla vastaavilla pankeilla. Toisaalta pankin vaikutusmahdollisuudet vastuuviranomaisiin päin (EKP ja sen yhteydessä toimiva yhteisvalvonta) heikkenevät samalla oleellisesti. Pääomapuskuri saatetaan pankkiunionissakin vaatia kasvatettavaksi ( katso esim. tästä).

Suomelle koituvan edun osalta tilanne on vähemmän selvä. Nordean siirtyminen ei oleellisesti vaikuta valtion tuloihin suoraan tai epäsuorasti (jollei usko vahvaan ulkomaiseen mainosvaikutukseen). Menot eivät ainakaan vähene. Olettakaamme, että Nordea on ja pysyy muita euroalueen suurpankkeja vakaampana ja kannattavampana. Silloin Suomi ja muut euromaat eivät joudu tukemaan pankkia koska kriisiä ei tule (paitsi ehkä systeemikriisin seurauksena). Ministerin ilo pankkiunionin pelastavasta vaikutuksesta johtunee silloin siitä, että Suomi taas eri tavoilla saattaa joutua tukemaan muissa jäsenmaissa toimivia suurpankkeja. Jos taas Nordea osoittaisi olevansa suurpankkien surkimus on ministerin iloa vielä vaikeampi ymmärtää kun on oletettavissa, että tarvittaessa käydään ensin kriisipankin kotivaltion kukkarolla.

Nordea muuttaa Suomeen riskeineen tilanteessa, jossa kaikkialla pelätään kasvun uutta heikkenemistä ja ylikeveän rahapolitiikan sekä sen välttämättömän kiristämisen seuraamuksia. Kannattaa muistaa, että korkojen nousu ja siitä seuraava omaisuusesineiden arvon lasku heikentäisi sekä pankkien että niiden asiakkaiden taloudellista asemaa. Euroalueella ongelmalainat, joita ei hoideta normaalisti, ovat jo nyt pankeille suuri ongelma (jonka hoitamiseksi ehdotetaan ”hajautettua” yhteisjärjestelmää pankkivalvonnan tapaan ( tässä )). Muutto ei siten tapahdu Suomen kannalta kovinkaan hyvällä hetkellä.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | Leave a comment

IMF:n tilalle EMF?

Posted on August 29, 2017 by Peter Nyberg

Muutama päivä sitten Suomen valtiovarainministeri totesi pitävänsä hyvänä saksalaisen kolleegansa kantaa, että Euroopan vakausmekanismista (EVM) kehitettäisiin ”Euroopan valuuttarahasto” (tässä ). Samalla ilmeisesti luovuttaisiin poliittisesti hankalaksi osoittautuneesta yhteistyöstä Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa euromaiden talousromahdusten hoitamisessa.

Uudistus on merkittävä usealla tavalla jos se toteutetaan. Se on ilmoitus siitä, että euroalue yhä enemmän korostaa poliittisia näkemyksiä jäsenmaittensa taloudellisten kriisien selvittelyssä. Se johtaa aikaa myöten yhteisten velkojen kasvuun joko EKP:n tai jäsenmaiden varmistaman rahoituksen muodossa. Se on myös väline jolla euromaiden budjetteja nykyistä tehokkaammin voidaan valvoa ja ohjeistaa. Aikanaan siitä voisi ehkä kehittyä yhteinen valtiovarainministeriö jos poliittiset tuulet osoittautuvat suotuisiksi.

Saksa ja Suomi vaativat aikanaan IMF mukaan Kreikan talousongelmien selvittelyyn etenkin kahdesta syystä. Kokemusta kriisimaiden auttamisessa IMF:llä oli verrattomasti enemmän kuin vaihtoehtona esitetyllä EKP:n ja komission yhteistyöryhmällä. Lisäksi IMF:n maine asiantuntijana ilman merkittäviä poliittisia ohjeita (ainakaan Euroopassa) katsottiin varmistavan tehokkaan ja teknisluontoisen kriisien selvittelyn sen sijaan, että ohjelmat mutkistuisivat euroalueen jatkuvan politikoinnin seurauksena.

Nämä tavoitteet olisivat toteutuneet nykyistä paremmin jos IMF:lle olisi suotu vapaammat kädet etenkin Kreikan kriisin selvittämisessä. Keskeiseksi erimielisyydeksi kehittyi ilmeisesti suhtautuminen Kreikan velkojen alaskirjaukseen. IMF on halunnut Kreikalle lopullisen ja peruuttamattoman velkahelpotuksen tulevien rahoitusriskien pysyväksi vähentämiseksi. Euroalueen ja etenkin Saksan puolella tätä on pidetty perussopimuksen vastaisena toimena jota ei voitu hyväksyä siitä huolimatta, että on oltu valmiita toistuvin korko- ja takaisinmaksuhelpotuksin alentamaan heidän saataviksi kirjattujen Kreikan velkojen arvoa hyvinkin merkittävästi. Osoittautui, ettei euroalueella taloudellisia kriisejä enää voidakaan hoitaa ilman suurta määrää yksityiskohtaisia alueen poliittisia tavoitteita ja ohjeita.

Epäilemättä Suomen viranomaiset, Saksan vanavedessä, unelmoivat uudesta riippumattomasta ja suureen asiantuntemukseen nojaavasta Euroopan vakausrahastosta (EMF?). Tämän unelman toteutumiseen on kuitenkin syytä suhtautua epäilevästi. EU ja sitä myöten epäsuorasti euroalue on Brexitin jälkeen entistä selvemmin pehmeää talous- ja rahapolitiikkaa kannattavien jäsenmaiden otteessa. Saksa lienee tulevaisuudessakin valmis pitämään yllä ja rahoittamaan euroaluetta omien vientimarkkinoiden varmistamiseksi. Vientiylijäämää vastaavat ulkomaiset saatavat on turvattava talouskriisien iskiessä eli Saksakin tullee suhtautumaan armollisesti ja sallivasti tulevien kriisimaiden yhteisrahoitukseen. Tällaisessa maailmassa on paljon tilaa jäsenmaiden budjettitalouksien ohjaamiselle mutta vähän tilaa kriisimaiden velkasaneerauksille (muuten kuin velkojen siirtämiselle yhteiselle vastuulle, kuten Kreikassa tapahtui).

Näyttää siltä, että hallituksemme kielteinen suhtautuminen yhteisvastuiden kasvuun euroalueella pätee vain lyhyellä aikavälillä. Uudistukset jotka helpottavat yhteisvastuiden kasvua tulevaisuudessa ja lisäävät niiden todennäköisyyttä näyttävät kelpaavan sille hyvin. Nopeasti velkaantuvassa Suomessa näyttää muutenkin kaikki olevan hyvin – velka kun ei enää rasita ottajiaan juuri ollenkaan EKP:n viisaaksi väitetyn rahapolitiikan ansiosta. Tästäkin unelmasta lienee ennen pitkää vastahakoisesti luovuttava.

Olen osallistunut selvitykseen mahdollisen Suomen euroeron kustannuksista ja eräistä muista seuraamuksista. Eron mielekkyydestä voi olla monta mieltä mutta ainakin vaikuttaa siltä, etteivät taloudelliset kustannukset olisi välttämättä kohtuuttomat (itse selvitys tässä ja lisää vastaavanlaisia kirjoituksia tässä) .

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | Leave a comment

Tärkeä syksy tulossa

Posted on June 3, 2017 by Peter Nyberg

Olen jättänyt blogikirjoitukseni vähemmälle viime aikoina. Siihen on ollut kaksi syytä. Toisaalta olen käyttänyt aikaani kirjoittamaan muuta eli henkilökohtainen kiintiö on tullut täytetyksi toisin. Toisaalta se mistä olen jo vuosia varoittanut, eli määrätietoinen pyrkimys kohti käytännön euroalueen liittovaltiota, on nyt kaikkien nähtävissä. Keskustelun pitäisi nyt kiireellisesti siirtyä koskemaan kysymystä, mitä suomalaisille käytännössä tarkoittaa itsenäisyys. Miten paljon hallitus ja eduskunta voivat luopua päättämisoikeuksistaan ennen kuin itsenäisyys on enää näennäinen? Siitä minulla on oma mielipide muttei riittävästi erityisosaamista muiden valistamiseksi.

EU-komissio on lupaustensa mukaisesti laatinut paperin siitä, miten euroaluetta pitäisi lähivuosina kehittää (tässä). Se on yleisluontoinen ja ylevä tavoitepaperi aikatauluineen, jonka pääkohtiin saataneen päämiesten periaatteellinen siunaus. Yllätyksettömästi se luettelee useita hyvinkin keskeisiä asioita, jotka pitää siirtää hoidettaviksi euroalueen insitituutioille (ml. yhteisvastuu pankkikriiseistä, yhteinen talletussuoja, uusia ohjeistuskeinoja talous- ja sosiaalipolitiikalle ja myöhemmin yhteinen velkainstrumentti, yhteiset rahastot ja uusi yhteinen valtiovarainministeriö).

Lähivuosina on odotettavissa konkreettisia säädösehdotuksia, joiden muodollisista yksityiskohdista, teknisistä ratkaisuista ja aikatauluista saatetaan keskustella paljonkin. Päämiesten lähikuukausina hyväksymiin linjauksiin, sillä tavalla kuin komissio ne tulkitsee, ei kuitenkaan enää palata, jollei jokin suuri jäsenmaa sitä yllättävästi edellytä. Jos Suomen päättäjät haluaisivat pysäyttää maamme siirtymisen osaksi jonkinlaista euroalueen federaatiota, tulisi päätös siis viestittää muille viimeistään syksyyn mennessä. Viivyttely olisi merkki Suomen ajopuupolitiikan ja federaatioon siirtymisen jatkumisesta. Sitä edistää ja helpottaa komission valmius esittää uudistuksia tavalla, jotka eivät muodollisesti edistä yhteisvastuuta vaikka ne käytännössä sen tekevät.

Esimerkkinä komission luovuudesta käyköön ehdotus lähivuosina hyväksyttäväksi ehdotetusta yhteisestä velkainstrumentista. Kyse ei olisi eurobondista vaan sijoituspaperista joka koostuisi kaikkien jäsenmaiden velkapapereista (USA:n finanssikriisistä liikaakin huonoa mainetta saaneet ”asset-backed securities”). Sen hinta vaihtelisi taustalla olevien velkapapereiden riskin ja (joskus toivottavasti palaavan) markkinakoron mukaan. Periaatteessa siihen liittyisi myös tappioriski siltä varalta, että taustalla olevista papereista jokin jäisi takaisin maksamatta (konkurssi). Koska kuitenkin samanaikaisesti on olemassa järjestelmä jonka tarkoituksena on helpottaa jäsenvaltioiden rahoitustilannetta (yhteisvastuullinen EVM) olisi kyse käytännössä viime kädessä yhteisvastuullisesti taatusta sijoitusinstrumentista. Toiveena lienee, että näiden instrumenttien kysyntä varmistaisi heikkojen eurojäsenten valtionpapereiden kysyntää kohtuullisin koroin silloinkin, kun EKP:n ostot aikanaan vähenevät tai päättyvät.

Tulevina kuukausina on odotettavissa vilkas keskustelu siitä, minkälainen euroalue kävisi Suomelle tulevaisuudessa. Sellainen keskustelu on aina hyväksi siitä huolimatta, että sen käytännön arvo jäänee vähäiseksi. Keskustelu käydään tässä vaiheessa pakostakin melko yleisin käsittein joiden soveltaminen käytäntöön tulee olemaan teknisesti ja poliittisesti erittäin vaikeaa.

Muutama esimerkki ehkä valaisevat ongelman. Olettakaamme, että Suomi ehdottomasti kieltäytyisi yhteisvastuun lisäämisesta (nykyisen hallituksen kanta). Kelpaisiko meille silloin edellisessä kappaleessa selostettu yhteisvastuuta muodollisesti (muttei käytännössä) välttävä rahoitusinstrumentti ja millä reunaehdoilla? Kelpaisiko meille pankkiunionille ehdotettu lisäosa, jossa valtiot/veronmaksajat viime kädessä rahoittavat pankkeja järjestelmäkriisissä muodollisella ehdolla, että nämä rahat jossain vaiheessa maksetaankin takaisin (jota voi suuresti epäillä käytännössä tapahtuvan)? Kelpaisiko meille tulevaisuudessakin tarina, jonka mukaan yhteisvastuu ei kasva niin kauan kuin annettuja lainoja ei muodollisesti kirjata alas siitä huolimatta, että lainaehdot sovitaan velkasiirron varmistamiseksi (niin kuin jo olemme sopineet Kreikan tapauksessa)?

Ongelma syntyy siitä, ettei yhteisvastuun kasvu aina perustu yksiselitteisiin säädöksiin vaan voi toteutua epäsuorasti hyvin monella tavalla. Suurin ja vaikeimmin arvioitava pulma on, ettei voi olla varmuutta euroalueen puitteissa sovittujen sääntöjen tulkinnasta ja soveltamisesta. Tämä johtuu ainakin kahdesta asiasta. Euroalueen instituutioilla on väistämättä federaatio pysyvänä tavoitteenaan ja niiden esitykset ja toimet pyrkivät sitä mahdollisuuksien mukaan edistämään. Lisäksi säädösten soveltaminen on osittain poliittinen prosessi johon heijastuvat kulloinkin vallitsevat suurten jäsenmaiden tavoitteet ja ongelmat. Suomen mahdollisesti asettamien lisäintegraation rajoitteiden noudattaminen tällaisessa ympäristössä on käytännössä hyvin vaikeaa. Tämä merkitsee, että nyt alkava keskustelu palvellee enemmän päättäjien ja heidän asiantuntijansa hyvän olon ja omantunnon kaipuuta kuin virkakoneiston tulevaisuuden poliittisten päätösten valmistelua.

Suomen päättäjillä ja monilla muillakin näyttää olevan käsitys, jonka mukaan tulevan euroalueen integraation rajaaminen meille sopiviin uomiin on mahdollista ja ehkä helppoakin. Mielestäni tämä on toiveajattelua. Jos taloudellinen ja poliittinen kehitys suurissa jäsenmaissa sen sallii, on edessä jonkinlainen federaatio jonka oleellisiin piirteisiin pienet maat eivät pysty vaikuttamaan. Jos suomalaiset tätä hyväksyvät, ei tarvitse oikeastaan tehdä muuta kuin jatkaa tulevien esitysten hyväksymistä kuten tähänkin saakka. Jollei kehitystä hyväksytä, on taas vaikeaa nähdä muuta vaihtoehtoa kuin sanoutua irti valtaosasta uusista euroalueen instituutioita koskevista tai sivuavista säädöksistä.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 1 Comment

Laatulehden maakosketus

Posted on April 15, 2017 by Peter Nyberg

Laatulehdeksi tunnustautuva Helsingin Sanomat on pääkirjoituksessaan 14.4.2017 ilmoittanut Suomen talouskehityksen osoittavan, että eräiden tarkkailijoiden europessimismi on erehdys (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005170570.html). Lausuma antaa aihetta uskoa, ettei kyseisen pääkirjoituksen kirjoittajan tapoihin kuulu oman lehden kovin tarkka lukeminen.

Kirjoituksessa iloitaan siitä, että Suomen talouskäyrät ovat osoittaneet ylöspäin jo muutaman kuukauden ajan. Tämä äärimmäisen lyhyen ajan ilmiö ilmeisesti tekee tyhjäksi sen, että Suomen kasvu on jäänyt poikkeuksellisesti hyvin alhaiseksi finanssikriisin alusta melkein vuosikymmen sitten. Myöskään se on ilmeisesti yhdentekevää, että nykykasvu edelleen on suuresti ja kestämättömästi riippuvainen rakentamisen eikä maallemme oleellisen viennin elpymisestä. Kotitalouksien ja valtion korkea ja lisääntyvä velkaantuminen kysynnän ylläpitämiseksi ei ilmeisesti myöskään vähennä kirjoittajan ilon määrää.

Samoin pääkirjoituksen kirjoittaja pitänee yhdentekevänä, että useimmat euroalueen vaikutuksista huolestuneet tarkkailijat pyrkivät katsomaan arvioinneissaan eteensä pidemmälle muutamaa kuukautta pidemmälle. Ilon pilaajaksi ei mainita esim. Italiaa jossa kasvu matelee alhaisena ja epävakaana jo vuosia vaan Espanjaa, jossa taloudellinen tervehtyminen on menossa jo kolmatta vuotta. Kirjoittajan huolta ei myöskään herätä se, että monien tarkkailijoiden mielestä suurin ongelma euroalueella onkin jäsenmaiden perin pysyvä ja merkittävä erilaisuus eikä suinkaan niiden kaikkien huonokuntoisuus.

Kaikista näistä kirjoittajan iloa heikosti tukevista seikoista on viime viikkoina ja kuukausina raportoitu lehden omilla sivuilla. Monet näistä jutuista ovat olleet laadultaan hyviä ja kirjoittaja olisi voinut käyttää niitä pohtiessaan Suomen ja euroalueen tilaa. Näin ei näytä tapahtuneen ja voi vain toivoa, että kyse on puutteellisesta lukuinnosta eikä ymmärryksen tai halun puuttumisesta.

Pääkirjoituksesta huolimatta on tietenkin kaikki syy toivoa, että Suomen talous tervehtyisi nopeasti ja pysyvästi. Siihen on kuitenkin vielä matkaa eivätkä maamme laatulehdistön niin usein vähättelemät euroalueen asettamat rajoitteet tätä matkaa helpota.

Posted in Kommentit | Tagged , , | Leave a comment

Olisiko euroero kannattava?

Posted on March 15, 2017 by Peter Nyberg

Olen aikaisemminkin ihmetellyt eräiden asiantuntijoitten tapaa käsitellä jäsenyyttämme euroalueella. Useat maamme nimekkäimmistä talousneuvojista myöntävät nykyään, että Suomen liittäminen euroon oli virhe. Euro ei ole ollut Suomelle hyvä taloudellinen ratkaisu. Silti siinä on heidän mielestään jatkossakin pysyttävä, koska eroamisen kustannukset ovat liian korkeat. Tällä lausumalla he ilmaisevat myös epäsuorasti kannattavansa kaikkea sitä mitä euro tulevaisuudessa saattaa tuoda mukanaan. Tulevaisuus ja pitkän tähtäyksen seuraamukset painavat siinä analyysissa melko vähän.

En itsekään kuulu niihin joiden mielestä Suomen pitää erota eurosta hinnalla millä hyvänsä. Sen sijaan pidän tärkeänä, että suomalaiset selvittävät itselleen mitä todennäköisesti on edessä sekä euronalueen jäsenenä että sen ulkopuolella. Sekä lyhyen että pitkän aikavälin tapahtumat ovat siinä selvittelytyössä tärkeitä. Päätösten pitää perustua laajan yleisönkin tietoon, harkintaan ja haluun. Jollei tähän ole valmiutta voi edessäpäin helposti olla hyvinkin vakavia poliittisia vaikeuksia.

Yhä selvemmin alkaa näyttää siltä, että eurojäsenyys ennen pitkää edellyttää hyvin tiukkaa liittymistä etenkin Saksan ympärille muodostuvaan maiden liittoumaan. On muotoseikka halutaanko tätä liittoumaa kutsua liittovaltioksi tai joksikin muuksi. Pääasia on ymmärtää, että jäsenmaiden oikeus tehdä itsenäisiä päätöksiä vähitellen ja ehkä nopeastikin katoaa. Eurojäsenyys maksaa ainakin itsenäisyyttä.

Eurooppalaisittain kummallinen hyvinvointivaltio Suomessa ei selvinne tästä muutoksesta. Tuoreista EU-viranomaisten näkemyksistä ilmenee halu ja tarve keskitetysti mm. säädellä verotusta ja valvoa kilpailukykyä euroalueella. Tähän prosessiin sisällytetään vähitellen helposti lähes kaikkea mitä vaikuttaa yritysten tulovirtaan. Suomessa tähän lukeutuisi esim. monet ay-liikkeen tärkeiksi kokemia oikeuksia ja toimintaedellytyksiä. Suomen vielä suhteellisen korkeiden julkisten sosiaalimenojen voidaan olettaa merkittävästi supistuvan kun verotulotkin supistuvat, velkaantuminen on rajoitettu ja yritysten kilpailukyky pitää nostaa Saksan yritysten tahdissa.

Ikäviä mahdollisia tulevaisuudenkuvia torjutaan usein väittämällä niitä poliittisesti mahdottomiksi. Niin tehdään myös euroalueen liittovaltiokehityksen osalta. Tämä on kuitenkin itsensä pettämistä. Euroalueen liittoutumiskehitys tulee etenemään kulloinkin siinä missä jokin askel tulee edes hetkeksi poliittisesti mahdolliseksi. Sen jälkeen siirtyy painostus uuteen kohtaan jolle vähän ajan kuluttua tapahtuu samaa. Saksan ja euroalueen viranomaisten edun mukaista on laajan ja vahvan, valvottaviin sääntöihin perustuvan liittoutuman synnyttäminen. Sitä muut maat voivat korkeintaan hidastaa mutteivät estää. Joka ei halua tällaiseen kyytiin mukaan on siten parasta hypätä siitä pois ajoissa.

Kuinka kallis olisi Suomen ero euroalueelta? Luotettavaa vastausta siihen ei voida antaa. Suuri osa kustannuksista on poliittisia menetyksiä (esim. turvallisuus, matkustamisen helppous). Osa kustannuksista riippuisi muiden poliittisista päätöksistä (etenkin muun euroalueen vasta- ja kostotoimet). Suuri osa taloudellisista hyödyistä ja kustannuksista johtuu eron moninaisista vaikutuksista lyhyen ja pitkän aikavälin talouskasvuun.

On kuitenkin mahdollista laatia hyvin karkeita laskennallisia esimerkkejä taloudellisten hyötyjen ja kustannusten yhteisvaikutuksesta. Näin voidaan saada jonkinlainen kuva siitä, miten lyhyen ja pitkän aikavälin hyödyt ja kustannukset saattavat suhtautua toisiinsa.

Eron kustannuksia on väitetty valtaviksi niitä kuitenkaan tarkemmin erittelemättä. Voidaan olettaa, että tärkeimmät niistä liittyvät Suomessa käytetyn euroalueen maksujärjestelmän tilapäiseen toimimattomuuteen ja sitä seuraavaan vaihdannan hidastumiseen. Lisäksi saattaa olla, että muut euromaat ja niiden viranomaiset (etenkin EKP) haluaisivat vaikeuttaa eroa tai sen seuraamuksia erilaisin pankkijärjestelmää ja vientiä vaikeuttavin toimin. Kustannukset olisivat kuitenkin tilapäisiä vaikka ne voisivat kestää jopa muutaman vuoden.

Eron hyödyt ilmenisivät jos kansallisten päättäjien harjoittama talouspolitiikka olisi nimenomaan Suomelle paremmin sopiva kuin ulkomaisten päättäjien harjoittama Keski-Eurooppaan sopiva politiikka. Tämä näkyisi vähitellen Suomen talouskasvun nopeutumisena. Oma valuutta varmistaisi kilpailukyvyn ja viennin tasaisemman ja paremman kehityksen edellyttäen, että valuuttakurssi olisi vapaasti markkinoiden määriteltävissä. Julkinen valta voisi, ainakin periaatteessa, harjoittaa sen turvin sellaista politiikkaa joka olisi juuri Suomen talouselämän kannalta paras. Mahdolliset tuotantoakin häiritsevät sopeutumiskitkat euroalueen vaatimiin uusiin yhteiskuntajärjestelmiin poistuisivat.

Mahdollisten alkuajan kustannusten suuruusluokka on vaikea ennakoida, koska ne sisältävät myös häiriön epäsuorat kustannukset eli tuotantomenetykset. Vertailun vuoksi mainittakoon, että äskeisen finanssikriisin kokonaiskustannukset USA:lle on arvioitu olevan vuosina 2008-2020 40-90 % yhden vuoden BKT:stä. Suorat kustannukset sen sijaan näyttävät jääneen Ruotsin pankkikriisin luokkaan eli 4-5% BKT:stä (tässä). Korkeat luvut selittyvät sillä, että kasvuvauhti näyttää alentuneen pitkäksi mutta rajatuksi ajaksi. Finanssikriisien budjettikustannukset sitten 1970-luvun olivat taas keskimäärin 8% BKT:sta teollisuusmaissa ja 14% kehitysmaissa (tässä). Arvaisin kuitenkin, etteivät kokonaiskustannukset olleet vastaavasti korkeammat koska kriisit sattuivat keskimäärin korkean globaalin kasvukauden aikana.

Olettakaamme, että euroero Suomen tapauksessa johtaisi samansuuruisiin vuosittaisiin kokonaiskustannuksiin kuin USA:ssa (BKT jäisi noin 3½-7½ % alle tuotannon normaalitason) mutta vain 2-4 vuodeksi eli kokonaismenetys olisi noin 7-30% yhden vuoden BKT:stä. Tämän jälkeen tilanne palautuisi normaaliksi mutta pitkän aikavälin kasvu olisi, yllä selitetyistä syistä, pysyvästi korkeampi kuin se olisi euroalueen jäsenenä. Kasvun kiihtyminen keskimäärin 1 prosenttiyksiköllä olisi jo melkein uskomaton saavutus mutta ½ prosentin lisäys olisi jo ehkä saavutettavissa, varsinkin jos euroalueella aika kuten tähänkin saakka olisi sekava ja haasteita täynnä.

Tulevien vuosien tulot olisi diskontattava nykyhetkeen käyttäen korkoa jonka taso riippuisi koko yhteiskunnan lyhyen ja pitkän ajan hyötyjen keskinäisestä arvostuksesta. Sopivan korkotason valinta on monimutkaista ja riippuu siitä miten paljon halutaan korostaa tulevaisuuden merkitystä (tässä ). Alhainen korko merkitsee, että tulevaisuudelle annetaan suuri arvo. Korkea korko taas merkitsee, että lyhyen aikavälin tapahtumat saavat suuren arvon. Vertailemalla tuloksia 2-8 %:n korolla antanee käsityksen siitä, miten tärkeä on myös pidemmän aikavälin seuraamusten huomioiminen. Valinnan merkityksestä mainittakoon, että 100 euron lisätulon arvo kymmenen vuoden päästä olisi 2% korolla 82 euroa mutta 8% korolla vain vähän yli puolet siitä eli 46 euroa.

Kysymys on, miten kauan kestää ennen kuin korkeampi kasvuvauhti (diskontattuna) on korvannut euroeron kustannukset. Lukijalla on käytettävissään valmis laskuohjelma (tässä) jonka avulla voi tarkastella eri olettamusten merkitystä. Yllä mainittujen lukujen käyttäminen osoittaa mm. seuraavan mahdollisesta euroerosta:

  • Mitä alhaisemmiksi kustannukset pystytään painamaan esim. etukäteen varautumalla ja kostotoimia välttämällä, sitä nopeammin ne korvautuvat ja sitä suuremmat ovat nettohyödyt.
  • Jos lisäkasvu olisi alhainen niin korkeat alkukustannukset eivät korvaudu kohtuullisen ajan sisällä. Vastaavasti, jos lisäkasvu nousisi merkittävästi tulonlisät kattaisivat melko nopeasti alkukustannukset.
  • Pitkän tähtäyksen seuraamusten arvostaminen (alhainen korko) merkitsee, että euroeron nettohyödyt olisivat positiivisia jolleivät alkukustannukset ole suuret (yli 20% BKT:stä). Keskittyminen vain lyhyen aikavälin kustannuksiin ja hyötyihin (korkea korko) taas merkitsee, ettei euroero koskaan ole kannattava paitsi jos odotettavissa oleva kasvulisä on epäuskottavan suuri ja kustannukset samalla kohtuullisia (10% BKT:stä tai alle).
  • Euroeron kannattavuuden arvioiminen edellyttää alkukustannusten ja tulevan lisäkasvun vertailua. Tällöin on oleellista miten korkealle arvostetaan tulevaisuutta nykyhetkeen verrattuna. Keskittymällä nykyhetkeen sekä arvioimalla alkukustannukset suuriksi ja tuleva lisäkasvu pieneksi voidaan osoittaa euroero kannattamattomaksi. Tekemällä päinvastaisia arviointeja voidaan taas osoittaa euroeron olevan yleensä taloudellisesti hyödyllinen.
Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , | Leave a comment

Eurooppa tienhaarassa

Posted on February 24, 2017 by Peter Nyberg

Euro Think Tank (ETT) on juuri julkaissut blogin otsikolla “Eurooppa tienhaarassa — liittovaltioon vai ei”. Olen osallistunut sen kirjoittamiseen yhdessä Heikki Koskenkylän ja Tuomas Malisen kanssa.

Blogi löytyy tästä. Sen pääargumentit lienevät pääosin lukijoilleni tuttuja. Euro voi vakaasti toimia joko osana liittovaltiota tai osana järjestelmää josta puuttuu keskusjohtoisuus ja taloudellista yhteisvastuuta. Koska jäsenmaiden monet johtavat poliitikot ja euroviranomaiset tavoittelevat liittovaltiota, kehitys käy parhaillaan siihen suuntaan.

Lopulliset päätökset euroalueen tavoitteesta saatetaan, Brexitin synnyttämässä hädässä, vaatia jäsenmailta jo kuukausien eikä vuosien päästä. ETT:n blogissa spekuloidaan siitä, minkälainen tulevaisuus odottaa liittovaltiossa ja sen vaihtoehdoissa.

Suosittelen tutustumista blogiin.

Posted in Kommentit | Tagged , , | Leave a comment

Suomella edessään merkittävä tienhaara

Posted on February 15, 2017 by Peter Nyberg

Keskipakoisvoima on kasvanut EU:ssa ja jopa euroalueella. Brexit näyttää todella toteutuvan. Britannia vaikuttaa valmiilta tarvittaessa luopumaan taloudellisista eduista saadakseen takaisin yksinoikeutensa määrätä maahanmuutosta ja lainsäädännöstä. Puola ja Unkari haluavat kehittää omia yhteiskuntamallejaan, jotka eräiltä osin eivät vastaa muun unionin periaatteita. Kreikassa vallitsee syvä taloudellinen lama ja maa näyttää voivan enää valita sen jatkumisen ja euroeron välillä. Useissa keskeisissä EU-maissa ovat nykyisen integraatiomallin vastaiset poliittiset liikkeet vahvistaneet asemiaan jo usean vuoden ajan.

Sekä Brexit että Trumpin voitto USA:n presidentinvaaleissa näyttävät perustuvan osittain samoihin syihin. Eräiden analyysien mukaan (niin kuin tässä, tässä ja tässä) maita ovat pitkään hallinneet globalisaation, integraation ja digitalisaation hyötyyn uskovat ja siitä hyötyvät ryhmät. Kehityksestä vähemmän hyötyneet tai siitä jopa kärsineet on jätetty käytännön päätöksenteossa huomiotta tai ne ovat itse jättäytyneet vaikuttamisyrityksistä sivulle. Auttaminen sosiaalimenoja kasvattamalla, niin kuin useissa maissa on tehty, ei ole estänyt näiden ryhmien tulevaisuuskuvien synkentymistä. Globalisaatiosta hyötyvien maahanmuuttajien määrän kasvu näyttää antaneen monessa tapauksessa sysäyksen viime vuosikymmenten kehityksen aktiiviselle vastustamiselle.

Neljään liikkumisvapauteen (tavarat, palvelut, pääoma ja ihmiset) perustuvalle EU:lle tällaisen kehityksen vahvistuminen olisi kohtalokasta. Unionin yhtenäisyys perustuu siihen, että poliittiset päättäjät kaikissa jäsenmaissa sitoutuvat sellaisiin hankkeisiin, järjestelyihin ja lainsäädäntöön, joka varmistaa ja vahvistaa näitä neljää vapautta unionin sisällä. Euroalueen yhtenäisyys perustuu tämän lisäksi vaatimukseen, että kansalaiset eri maissa suostuvat vielä pidemmälle menevään sitoutumiseen ankarien taloudellisten seuraamusten uhalla. Hidas kasvu, korkea työttömyys, pankkiongelmat sekä alistuminen euroalueen viranomaisten määräyksiin ovat vähitellen niiden maiden kohtalo, jotka eivät sisäisin toimin pysty tai halua ylläpitää kilpailukykyään. Lopputavoitteena pidetään ainakin EU-viranomaisten keskuudessa käytännön liittovaltion syntymistä (kts. viiden presidentin raporttia).

On vaikeaa kuvitella, että EU:ta tai euroaluetta voitaisiin vakaasti ja onnistuneesti kehittää tilanteessa, jossa useissa maissa toimii aktiivinen tyytymättömien vähemmistö. On todennäköistä, että lähiajan vaalit ja muu kehitys EU:n jäsenmaissa osoittavat kasvavaa tyytymättömyyttä saavutettuun integraatioon ja sen seuraamuksiin. Tämän takia on käytännössä pakko muuttaa joko unionin tavoitetta, aikataulua tai laajuutta.

Unionissa voitaisiin erotella muutama iso kysymys (esim. ilmasto, kauppa, ulkorajat) joita olisi tehokkainta hoitaa yhdessä. Muut asiat jätettäisiin jäsenmaiden vastuulle ja unelmat liittovaltiosta unohdettaisiin. Vaihtoehtoisesti voitaisiin pyrkiä pysäyttämään integraatiokehitys suunnilleen nykytasolle toivoen, että jäsenmaat sisäisillä ohjelmilla (sosiaalipolitiikka, kasvua kiihdyttävät toimet) vähitellen saisivat tyytymättömien määrän vähenemään. Lopuksi voitaisiin sopia usean vauhdin EU:sta, jossa vain osa jäsenmaista jatkaisi kohti liittovaltiota muiden saadessa luvan edetä ehkä huomattavastikin hitaammin.

Viime kuukausien keskustelussa nämä vaihtoehdot ovat kaikki olleet tavalla tai toisella esillä. Etenkin Itä- ja Keski-Euroopan jäsenmaat kannattavat valtuuksien palauttamista jäsenmaille (esim. tässä). EU-komissio on vakuuttanut jo hidastaneensa uusien säädöshankkeiden tekemistä ja siten siltä osin integraatiokehitystäkin, vaikka se samalla aikoo jatkaa uusien isojen hankkeiden toteuttamista (ilmoitus tässä). Suuret jäsenmaat ovat osaltaan päätymässä näkemykseen, että Britannian eroon tulee vastata jäljelle jäävien jäsenmaiden vielä tiukemmalla ja nopeutetulla integraatiolla (mm. tässä). Yleisemminkin jäsenmaat ovat vaatineet yhteisiä ponnistuksia rajavalvonnan ja puolustuksen hyväksi (tässä ja tässä). Ehdotuksia talouspolitiikan nykyistä vielä tiukemmasta koordinaatiosta on myös odotettavissa. Edessä on siis uusia merkittäviä vastuun ja vallan siirtoja EU:n viranomaisille (niin kuin viiden presidentin raportissa on ehdotettu). Vastahakoisten jäsenmaiden tyynnyttämiseksi on siksi samalla uudelleen herätetty henkiin ajatus usean vauhdin EU:sta (esimerkiksi tässä)

Merkit viittavat nyt siihen, että Britannian ero johtaa integraation tiukentamiseen, nopeuttamiseen ja syventämiseen siihen halukkaiden jäsenmaiden osalta. Muut jäsenmaat voivat jättäytyä tästä kehityksestä mutta velvoitetaan ehkä joskus liittymään siihen. Edellytyksenä tälle kehitykselle on, etteivät EU-skeptiset voimat vahvistu valtaanpääsyyn saakka tämän vuoden vaaleissa Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa huolimatta integraatiokehityksen nopeutumispaineista. Mikäli näin kuitenkin tapahtuu olisi todennäköisemmin edessä euroalueen ja ehkä EU:nkin pirstoutuminen. Saksan edun mukaista olisi, siihen liittyvistä ongelmista riippumatta, säilyttää ympärillään mahdollisimman laaja euroalueeseen jäävä maaryhmä (eräs arvio tässä).

Suomessa on annettu ymmärtää, ettei maamme kannata nykyistä pidemmälle menevää integraatiota eräitä yksittäisiä kysymyksiä lukuunottamatta (esim. puolustus, ilmastokysymys ja rajavalvonta). Euroalueen kehityspaineet haastavat tätä laajalle levitettyä mielikuvaa lähiaikoina varsin ankarasti. Merkittäviä uusia avauksia integraation syventämiseksi ja laajentamiseksi liittovaltion suuntaan on odotettavissa EU-komission taholta. Euroalueen jäseniltä vaadittaneen tiukimpaan integraatioon osallistumista tai jossain vaiheessa vaihtoehtoisesti ainakin tilapäistä siirtymistä euroalueen ulkopuolelle. Sellainen kehitys ensin heikentäisi mutta keskipitkällä aikavälillä vahvistaisi euroa merkittävästi Saksan kasvavan taloudellisen painoarvon takia.

Eroamalla Saksan läheisestä tukijoukosta Suomi voisi valita vähemmän tai ainakin hitaamman integraation vaihtoehdon niin kuin todennäköisesti tulevat tekemään Itä- ja Keski-Euroopan useat pienet maat. Jollei tähän ole halua, on edessä sellaisen euroalueen jäsenyys joka vaatii Suomelta vielä enemmän juuri sitä, mitä tähän saakka emme ole pystyneet tuottamaan eli joustavaa kotimaista palkka- ja kustannuskehitystä. Lisäksi vaaditaan vielä tiukemmin ulkoa johdettua talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa kuin tähän saakka. Niin kuin USA:ssa joskus sanotaan ”you ain’t seen nothing yet”. Päättäjiemme onneksi ja kansalaisten pulmaksi kaikki ei tapahtune samanaikaisesti. Siten voitaneen vielä jonkin aikaa julkisuudessa jatkaa ikään kuin mitään ei edelleenkään olisi tapahtumassa.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

Jospa kolme tuoretta puheenvuoroa eurosta pitäisivät kaikki paikkaansa?

Posted on January 18, 2017 by Peter Nyberg

Viime päivinä on julkaistu useita merkittäviä puheenvuoroja Suomen eurojäsenyydestä ja sen yhteydestä taloutemme huonoon tilaan. Niin kuin tavallisesti, puheenvuorot ovat mielenkiintoisia sekä niissä esitettyjen että sanomatta jätettyjen asioiden takia.

Jaakko Kianderin kommentin (tässä) lähtökohta on, että Suomen viime vuosina euroalueella kohtaamat ongelmat ennakoitiin yleisellä tasolla ennen liittymistä. Niiden hoitamiseksi hahmoteltiin toimenpiteitä, jotka on otettu käyttöön elektroniikka- ja paperiteollisuuden kriisin seurausten lieventämiseksi (julkinen velkaantuminen, kilpailukykyä ylläpitävät palkkaratkaisut). Tämä politiikka jatkuu edelleen ja tuloksiakin on alkanut näkyä. Perinteisiä oman valuutan voimakkaita korjausliikkeitä aikanaan hyvänä ja nyt huonona aikana ei siis ole tarvittu taloushäiriöiden korjaamiseksi.

Paavo Lipponen katsoo tilannetta suhteessa Ruotsiin (tässä). Suomen taloudelliset ongelmat johtuvat hänen mukaansa siitä, etteivät hallitukset ole sopeuttaneet politiikkaansa eurojärjestelmän vaatimuksiin. Nykyisen hallituksen aikana sovittu kilpailukykysopimus antaa kuitenkin mahdollisuuden taloudelliseen nousuun. Ruotsi taas on koko ajan noudattanut eurojärjestelmän edellyttämää talouspolitiikkaa, vaikkei eurojärjestelmään kuulukaan. Jäsenyyden kaikki edut kuitenkin menetettiin siellä kansanäänestyksen takia silloisen hallituksen pyrkimyksistä huolimatta.

IMF:n entinen pääekonomisti Kenneth Rogoff pitää todennäköisenä eräiden maiden (esim. Italian) euroeroa tulevina vuosina. Sen sijaan hän pitää itsetuhoisena Suomen mahdollista eroa tällä hetkellä (tässä). Niin kuin eräät suomalaiset asiantuntijat, hän viittaa suuriin teknisiin, taloudellisiin ja poliittisiin erokustannuksiin niitä kuitenkaan erittelemättä. Lähtöä euroalueelta kannattaisi hänen mukaansa kuitenkin harkita heti jos Saksa jättäisi euron.

Nämä kolme puheenvuoroa näyttävät kolmelta melko erilaiselta käsitykseltä Suomen eurojäsenyydestä ja sen tulevaisuudesta. Kaikki kommentoijat ovat kuitenkin omalla alallaan varteenotettavia asiantuntijoita, joiden puheenvuorot saattavat erota lähinnä näkökulman ja kokemuksen mukaan. Koska kaikki silloin ovat omalla tavallaan oikeassa, kannattaisi ainakin periaatteessa yrittää yhdistää puheenvuorot kokonaisuudeksi. Millainen on kuva Suomen tulevaisuudesta jos kaikki kolme puheenvuoroa kuvastaisivatkin samaa tilannetta?

Kianderin mielestä nykyinen tilanne euroalueella on normaalia kriisin jälkeistä aikaa, eikä suurta muutosta ole odotettavissa. Koska vähitellen on opittu elämään euron vaatimilla suuremmilla sisäisillä joustoilla, eurojärjestelmässä kannattanee pysyä. Taloudellinen tilanne vähitellen taas kohentunee kun onnistunut sopeutuminen kilpailutilanteeseen on jatkunut riittävän pitkään.

Lipposen mielestä Suomi taas ei ole sopeutunut riittävästi eurojäsenyyteensä, jonka tärkeimmät edut kuitenkin ovat muualla kuin taloudessa (turvallisuus, ulkopolitiikka?). Eurojärjestelmässä on sen suoman suuren kokonaishyödyn takia pysyttävä sen tuottamista mahdollisista taloudellisista vaikeuksista ja kustannuksista huolimatta.

Rogoff näkee Suomen etuna nimenomaan Saksan seuraamisen ilmeisesti euroalueen muusta kehityksestä riippumatta. Vaikka euroalue tulee menettämään tulevina vuosina ehkä suuriakin jäseniä (seurauksena varmaan raskaat yhteisvastuulliset finanssikriisit euroalueella) olisi Suomen johtotähtenä Saksan europolitiikka. Jos Saksa jättäisi euroalueen muuttuisivat Suomelle muuten raskaat tekniset, taloudelliset ja muut erokustannukset jostain syystä vähäisiksi.

Yhteenveto kommentoijien eksplisiittisistä mutta etenkin implisiittisistä näkemyksistä ei kuulosta Suomen kannalta kovinkaan imartelevalta.

Euroalueen tulevaisuus on finanssikriisejä ja poliittista eripuraa täynnä (Rogoff), mikä varmistanee että talouskasvu normaaliaikanakin säilyy hitaana huolimatta nykyisestä pienestä piristymisestä (Kiander). Suomen kyky sopeuttaa kilpailukykynsä on ilmeinen (Kiander) mutta riittämätön (Lipponen) eli vientimme edellytykset pysyvät tältä osin pitkään heikkoina. Tuloja tärkeämpää ovat kuitenkin muut tulevaisuuden edut (ainakin Lipponen ja Rogoff). Erityisen tärkeää Suomelle on mahdollisuus poliittisesti lähestyä Saksaa (Rogoff). Heikko talouskasvu on tästä hyödystä vähäinen hinta eikä eurojäsenyyttä kannata kyseenalaistaa (Kiander, Lipponen).

Jäsenyyden kokonaishyöty (Lipponen) liittynee siten toivoon, että Saksa pysyvästi nousee EU:n johtavaksi voimaksi. Erityisen läheisenä partnerina Suomi voisi tällöin Saksan kautta saada sekä turvaa että vaikutusvaltaa. Suomen tulee siten tarkasti seurata Saksaa myös valuuttajärjestelmänsä osalta (Rogoff). Suuriksi väitetyt euroeron kustannukset liittyvät etenkin Saksan partner-aseman heikentymiseen eikä taloudellisiin tai teknisiin ongelmiin (Rogoff).

Suomen historiaa tunteville tällainen asetelma ei ole uusi vaan osittainen toisinto jo itsenäisyyden alkuaikojen tapahtumista. Asetelman riskialttein osa on tietenkin kysymys siitä, muodostuuko yleinen kehitys Euroopassa nyt sellaiseksi kuin euroon liittymisen aikaan odotettiin. Jollei, on Suomi solminut sopimuksen joka käytännössä velvoittaa pitkäksi ajaksi uhraamaan omien kansalaisten tuloja ja maan itsemääräämisoikeutta kuvitteellisiksi osoittautuvien kokonaishyötyjen tavoittelussa.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , , | Leave a comment