Kirjoituksiani seuraavat lukijat muistavat, että olen pitkään pitänyt Kreikan ja euroalueen kannalta parhaana ratkaisuna maan eroa euroalueelta mutta hyvin mittavan velkaleikkauksen ja muiden jäsenmaiden tilapäisen hätäavun kanssa. Uutta tukiohjelmaa olen pitänyt todennäköisesti tehottomana koska se ei ratkaise Kreikan perusongelmia (kilpailukykyiset tuotteet, ylivelkaantuneisuus ja uudistuksia vaikeuttavat yhteiskunnalliset arvot). Parasta olisi siinä tapauksessa antaa Kreikan tulla toimeen omin päin ja sillä elintasolla mihin se antaa mahdollisuuksia. Jäljelle jäävät euromaat eivät siten sekaantuisi siihen ollenkaan.
Silti olen pitänyt uutta tukiohjelmaa valitettavan todennäköisenä vaihtoehtona. Tämän puolesta on puhunut monta asiaa. Euroeron lyhyen aikavälin kustannukset saattavat olla suuret, jollei eroa ole hyvin valmisteltu ja sovittu. Saksa ei halua houkutella euroeroihin tai velkahelpotuksiin vientiteollisuutensa, pankkiensa sekä omien veronmaksajiensa edun takia. Euroalueen laitokset (komissio, EKP sekä erilaiset sihteeristöt) ovat valmiita tekemään kaiken mahdollisen integraation vahvistamiseksi.
Silti Kreikan uusi tukiohjelma (tai oikeastaan sen luonnos) saattoi yllättää kielteisesti. Kreikkalaisilta viedään käytännössä itsenäinen päätösvalta maansa asioista. Talouspoliittista valtaa harjoittaa maassa euroryhmän puolesta käytännössä nk. troikka (komissio, EKP ja mahdollisesti IMF joka kuitenkin näyttää ottavan ohjelmaan etäisyyttä). Parlamentille esitetään lista merkittävistä toimista, jotka hyvin lyhyessä ajassa on sellaisenaan hyväksyttävä ja tämä vain tukineuvottelujen aloittamisen edellytyksenä. Itse ohjelma on ehdollinen eli rahaa maksetaan ulos vain siinä vaiheessa kun määritellyt toimet on toteutettu.
Euroalueen päättäjien keskuudessa vallitsee toivottavasti vankka vakaumus listattujen toimien välttämättömyydestä ja myös riittävyydestä Kreikan talouden kohentamiseksi. Vaikka näin olisikin tiedetään, että ennustaminen on hyvin huonosti hallittu taito sekä ekonomistien että poliitikkojen kesken (tuoreimpanaa todisteena ”yllättävä” finanssikriisi). Kuka kantaa vastuun ja miten jos uusikaan ohjelma ei toimi ennakoidulla tavalla? Onhan ilmeistä, että vastuu ohjelman laadinnasta ja toteuttamisesta käytännössä nyt siirtyy kreikkalaisilta ulkopuolisille päättäjille.
Euroalue on päätöksellään maalannut itsensä nurkkaan josta voi olla vaikeaa päästä ulos. Jäsenmaalta on käytännössä viety itsemääräämisoikeus ja ohjelman erittäin kipeät vaikutukset tavallisiin kansalaisiin voidaan tästä lähtien oikeutetusti lukea ulkopuolisten syyksi. Toisaalta, jopa perustelluista tukiohjelman muutoksista ja viivästyksistä voi olla pakko kieltäytyä välttääkseen tartuntaa edistävää kuvitelmaa epäonnistumisesta tai pehmentymisestä. Vain erinomaisesti ja kerralla onnistuva ohjelmatoteutus pelastanee euroalueen maineen Kreikassa ja muissa korkeasti velkaantuneissa euromaissa.
Samalla euroalueen liittovaltion idea lienee tässä yhteydessä saanut entistä selvemmän sisällön.
As an experiment, I provide the text above in English as well. This is not likely to be a regular feature of this blog but may be useful on issues with (very subjectively) wider implications than primarily Finnish ones.
Outsiders take responsibility for Greece
Those who follow my writings remember that I have long been of the opinion that the best solution for Greece and the euro area is for Greece to leave the euro but together with a very large debt cut and temporary emergency support from the other member states. I have considered a new support program to be probably ineffective because it does not resolve the basic problems of Greece (competitive products, excess debt and values which do not support reforms). The best thing would be to let Greece manage on its own and with the living standard that this implies. Remaining euro members would not involve themselves at all.
Still, I have considered a new support program unfortunately probable. There are several reasons for this. The short-term costs of a euro exit may be large if it is not well prepared and agreed on. To safeguard its export industry and banks, Germany does not wish to tempt countries to exit the euro or to expect debt relief. The euro institutions (the Commission, the ECB and various secretaries) are willing to do everything possible to strengthen integration.
Nevertheless, the new support program for Greece (or more exactly its draft) was able to surprise negatively. Independent decision power on Greek issues is in practice taken from the Greeks. On behalf of the euro group economic decisions will in practice be taken by the so-called Troika (the Commission, the ECB and possibly the IMF which seems to distance itself from the program). The Parliament is presented with a list of important reforms which must be accepted rapidly as such, just as a precondition for starting support talks. The program itself is conditional with money being disbursed only when specified reforms have been implemented.
Euro area decision makers hopefully trust their list of reforms to be both necessary and sufficient to ensure and improvement in the Greek economy. Even if this is the case, it is well known that forecasting is an art very badly mastered by both economists and politicians (the latest example being the “surprising” financial crisis). Who will carry the responsibility and how if also this new support program does not work as foreseen? It is, after all, obvious that the responsibility for specifying and implementing the program in practice now has moved from Greek to outside decision makers.
With this decision the euro area has painted itself into a corner it may be difficult to get out of. The independent decision making power of a member state has in practice been superceded and the very painful effects of the program on common citizens can from now on obviously be seen as the fault of outsiders. On the other hand, even well motivated changes and delays in the program may have to be foregone to avoid contagion-inducing expectations of failure or softening. Only exceptionally and first-time success in implementing the program may save the reputation of the euro area in Greece and other highly indebted member states.
At the same time the idea of an euro federation may have received a more concrete content than before during this process.