Ehdotus elpymisvälineeksi sai jo seuraa

Posted on November 15, 2021 by Peter Nyberg

Tämä tapahtui odotettuakin nopeammin.

Mistä on kyse?

Euroopan komissio on kuluvan vuoden kesällä julkaissut ehdotuksensa saavuttaa vuoteen 2050 mennessä ilmastoneutraalius EU:n tasolla. Osana ohjelman toteutusta ehdotetaan tieliikenteen ja rakennusten lämmityksen kuluttajahintoihin vaikuttavaa fossiilisten polttoaineiden päästökauppaa (”uusi päästökauppa”). Hintojen odotettavissa oleva nousu saattaa vaikeuttaa järjestelmän läpimenoa eräissä jäsenmaissa.

Hinnankorotusten vaikutusten tilapäiseksi pehmentämiseksi etenkin haavoittuvassa asemassa olevien kotitalouksien ja mikroyritysten osalta komissio ehdottaa uutta sosiaalirahastoa, jonka kokoluokka olisi n. 72 mrd. euroa vuosina 2025-2032. Se rahoitettaisiin EU:n budjetin kautta, minkä katsotaan vaativan vastaavasti lisää omia varoja. Äsken hyväksyttyä EU:n rahoituskehystä tulisi sen takia muuttaa. Muutos edellyttää jäsenmaiden yksimielisyyttä.

Lisää EU:n omia varoja saataisiin tulouttamalla neljäsosa uuden päästökaupan ennakoiduista tuloista EU:n budjettiin. Ilman uutta sosiaalirahastoa tulot käytettäisiin elpymisvälinettä rahoittavan yhteisvelan takaisinmaksuun. Jäsenmaiden valtioiden muut tulot olisivat, kuten tähänkin saakka, vapaasti käytettävissä myös juuri niihin sosiaalipoliittisiin tarkoituksiin joita ehdotettu sosiaalirahasto tavoittelee. Rahasto ei siis ole välttämätön päästökaupan seuraamusten hoidon kannalta. Ilman rahastoa päätösvalta käyttökohteesta ja -tavasta jäisi tällöin kuitenkin jokaiselle jäsenmaalle itselleen, eikä unionille.

Kyse on vain yhdestä ehdotuksesta arvattavasti vielä pitkään käynnissä olevassa EU-prosessissa. Paljon on edelleen ehdottamatta ja sopimatta mutta on jo nähtävissä, mihin komissio pyrkii.

Mikä rahasto toisi?

Rahaston varsinainen tarkoitus näyttää olevan sosiaalipolitiikan osittainen yhdenmukaistaminen ja siihen liittyvien tulonsiirtojen toteuttaminen. Sitä voidaankin järjestelyltään pitää monelta osin kuluvan vuoden keväällä hyväksytyn nk. EU:n elpymisvälineen pikkuveljenä. Varojen jaon kriteereihin kuuluu jäsenvaltion BKT asukasta kohti, mikä tekee korkean tilastoidun tulotason Suomesta nettomaksajan (arviolta noin 840 milj. euroa). Hyötyjät ja maksajat ovatkin osittain samat jäsenmaat kuin elpymisvälineen tapauksessa eli tulonsiirtojen suunta on vakioitumassa. Rahastoa markkinoidaan taas kertaluonteisena ja tilapäisenä mutta pitkäaikaisena ja se rahoitetaan EU:n uusin omin varoin.

Rahaston todelliset vaikutukset tulevat todennäköisesti osoittautumaan vähäisiksi kun jäsenmaat, sisäpoliittisista syistä, muutenkin joutuisivat kompensoimaan osan fossiilisten polttoaineiden hintojen noususta vähävaraisille kansalaisilleen. Koska uuden päästökaupan tulot ilman rahastoa kuuluisivat leikkaamatta jäsenmaille, rahaa myös löytyisi kompensaation maksamiseen kyseisille kansalaisryhmille.

Elpymisvälineelle seuraa

Elpymisvälineen osalta eduskunta edellytti lausumissaan mm. ettei järjestely toimi ennakkotapauksena eikä Suomi hyväksy vastaavan järjestelyn toistamista. Samoin eduskunta edellytti, ettei Suomi sitoudu toimiin jotka muokkaavat unionia epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan. Ehdotus sosiaalirahastoksi voidaan katsoa olevan molempien kantojen vastainen.

Ehdotus näyttää vahvistavan arviota, että elpymisvälineen hyväksyminen toimii ennakkotapauksena vastaavien tulonsiirtoja vakiinnuttavien järjestelyjen toistamiseksi eduskunnan kannan vastaisesti . Se myös osaltaan vahvistaa, että eduskunnan mielenilmaisuja on valmiutta kiertää ja että tähän on eräillä tahoilla haluakin. Tähän viittaa mm. hallituksen kanta jonka mukaan se vain suhtautuu kriittisesti tai erittäin/erityisen kriittisesti muttei torjuvasti rahastoehdotukseen ja sen eri osiin.

Komission ehdotukset elpymisvälineeksi ja sosiaalirahastoksi kertovat yleisemmin pyrkimyksestä nopeasti vahvistaa EU:n liittovaltiota edistäviä rakenteita (komission vaikutusvalta, EU-budjetin laajentaminen, yhteisvelka, tulonsiirrot). Nämä pyrkimykset voivat toteutua muutenkin kuin rahastoja käyttäen. Olisi siksi lyhytnäköistä muotoseikkoihin viitaten tulkita eduskunnan lausumia koskevan ainoastaan tietyn tyyppisiä rahastoja.

Hallitus eduskuntaa pehmeämpi

Hallituksen kannan huomattavaa joustavuutta korostaa toteamus, jonka mukaan valtioneuvosto suhtautuu avoimesti ja rakentavasti unionin kehitteillä olevaan omien varojen järjestelmään (eli käytännössä EU-budjetin kasvattamiseen ja unionin verotusoikeuden laajentamiseen). Ainoa yleinen ja erittäin epämääräinen rajoite kannassa on, etteivät muutokset ole Suomelle suhteettoman tai kohtuuttoman epäedullisia. On huolestuttavaa, ettei hallitus nähtävästi näe pulmaa järjestelmän todennäköisessä vaikutuksessa Suomen talouspoliittiseen itsemääräämisoikeuteen vähänkin pidemmällä aikavälillä.

Hallituksen kanta ei muutenkaan kerro erityisestä huolesta unionin toiminnan siirtymisestä yhä selvemmin kohti rahoituksen ja velkaantumisen yhteisvastuuta. Kanta on paikoin muotoiltu ikään kuin unionin budjetin rahoitus, velka ja sen takaisinmaksu eivät viime kädessä olisikaan jäsenmaiden veronmaksajien vastuulla.

Eduskunnan uskottavuus koetuksella

Eduskunnan kanta elpymisvälineen osalta oli lopulta myönteinen mutta siihen sisältyi useita vaativia lausumia. Sosiaalirahastoa koskeva ratkaisu voidaan osaltaan nähdä osoituksena siitä, millä vakavuudella näihin ja vastaaviin eduskunnan kantoihin on vast’edes syytä suhtautua Suomessa ja ulkomailla.

Sen takia ja sosiaalirahaston kyseenalaisen tarpeellisuuden valossa olisi ehdotus sosiaalirahastoksi yksislitteisesti hylättävä jo tässä vaiheessa. Siten eduskunnan uskottavuus ja tulevat vaikutusmahdollisuudet säilyisivät vahvoina ja kynnys uusille tulonsiirroille unionin puitteissa voisi nousta.

Jos tarkoituksena on estää yhteisvelkaa ja jäsenmaiden välisiä tulonsiirtoja edes tämä ei kuitenkaan riitä. Eduskunnassa pitäisi löytyä valppautta jokaisen ehdotuksen osalta realistisesti arvioida, liittyykö siihen selvä mahdollisuus näiden komission perustavoitteiden edistämiseksi.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | Leave a comment

Velkaantumisessa on riskejä euroalueellakin

Posted on October 23, 2021 by Peter Nyberg

Varsin usein kuulee Suomen nykypäättäjien varoittelevan noudattamasta 1990-luvun pankkikriisin aikaista kireää finanssipolitiikkaa. Tällainen varoittelu perustuu virheelliseen oletukseen, että valtiolla tuolloin olisi ollut aitoa valinnanvaraa talouspolitiikan osalta. Todellisuudessa suomalaisten luottokelpoisuus oli alentunut ulkomaisten sijoittajien silmissä niin paljon, että valtionkin rahoitus oli vaarassa loppua. Vaihtoehtoja valtion maksukykyä varmistavaan säästöpolitiikkaan ei siis ollut.

Finanssipolitiikan tiukentaminen finanssikriisin aikana ja sen jälkeen oli seuraus kahdesta rajoitteesta. Suomalaisten pankkien ja yritysten sekä valtion maksukyvyn tulevaisuuteen ei ulkomailla luotettu. Sen takia ulkomaisen rahoituksen saatavuus kiristyi kriisin edetessä (määrät, korot, maturiteetit). Toisaalta kotimaisiakaan rahoitusoloja ei voitu keventää koska se olisi helposti johtanut valuutan heikkenemiseen ja sitä kautta velkaongelmien pahenemisen. Molempien rajoitteiden väljentyminen edellytti, että rahoittajien luottamus suomalaisten maksukykyyn vakiintuisi ja vähitellen palautuisi ennalleen.

Erityisesti pyrittiin pitämään yllä ulkomaisten sijoittajien luottamusta. Rahoittajille ja luottoluokittajille tarjottiin ehdottoman totuudenmukaista tietoa Suomen talouden tilasta ja viranomaisten toimista. Kyse ei ollut haavekuvien maalailusta tai toiveiden esittelystä. Kertomalla heti sekä hyvät että huonot uutiset toivottiin niiden riskiarvion tarkentuvan ja toivottavasti maltillistuvan. Samalla pyrittiin harjoittamaan finanssipolitiikkaa, jonka seurauksena olisi rahoitusriskien alentuminen Suomessa, myös lainanantajien mielestä. Pyrkimyksenä oli kaikin keinoin saada nopeasti luotettavan velallisen maine.

Mielestäni pankkikriisimme osoitti vakuuttavasti, ettei Suomi pysty elämään samanaikaisesti vapaiden pääomanliikkeiden ja kiinteän valuuttakurssin kanssa. On epäselvää, onko tämä pysyvä vai tilapäinen mahdottomuus. Syvästä ongelmasta kuitenkin puhuu esim. se, etteivät työmarkkinoiden osapuolet Suomessa, toisin kuin esim. Ruotsissa ja Saksassa, ole pystyneet luomaan toimivaa ja kilpailukykyä turvaavaa yhteistyöjärjestelmää. Tämä tekee taloudellisten häiriöiden hallinnan Suomelle poikkeuksellisen vaikeaksi ja pitkälliseksi prosessiksi.

Suomessa ei edelleenkään yleisesti tunnisteta tätä perusongelmaamme. Euroon liittymisestä lähtien on etenkin kotitalouksien velkaantuminen kasvanut hyvin merkittävästi. Niiden velka suhteessa BKT:seen on enemmän kuin kaksinkertaistunut euroaikana. Tämä muistuttaa ikävästi tilannetta ennen pankkikriisiä jolloin myös otettiin velkaa uskoen, että keskuspankki oli luvannut pysyvästi hallita tärkeimpiä tunnistettuja rahoitusriskejä.

Myös valtion velkaantuminen alkoi kasvaa euroajan alkaessa alennettuaan ensin pankkikriisin jälkeen. Velkaantumisvauhti kiihtyi varsinkin rahapolitiikan poikkeuksellisen keveyden myötä. Voidaan ehkä tulkita tapahtumia niinkin, että hallitukset pyrkivät lisääntyvillä valtion menoilla kompensoimaan Suomen alhaista talouskasvua, jonka eräänä syynä on ollut kiinteän valuuttakurssin (euron) vaatimien rakennemuutosten puuttuminen.

Matalan talouskasvun Suomi onkin vast’edes lisääntyvästi riippuvainen alhaisesta korkotasosta jotta valtion ja lukuistsen kotitalouksien velkakierre voitaisiin välttää. Korkotasoon vaikuttavat keskuspankin toimet mitoitetaan nyt kuitenkin koko euroaluetta koskevan tilanteen mukaan. On siten epäselvää eikä ehkä kovin todennäköistä, että keskuspankki tällä kertaa suojaisi esim. Suomen velallisia vain heitä koskevilta häiriöiltä.

Suomi joutuu pienenä jäsenmaana euroalueella todennäköisesti hoitamaan rahoituksensa erityisongelmia itse ja viime kädessä EVM:n ohjauksessa ja valvonnassa. Päättäjämme luottamus siihen, että euro ja yhteisvastuu kaikissa tilanteissa turvaisivat myös Suomen velallisten asemaa, on hyvin todennäköisesti perusteeton.

Velkaantumiseen liittyy euroalueellakin riskejä. Jos nämä riskit toteutuvat joutuu Suomen hallitus uudelleen tilanteeseen, jossa vaikea rahoitustilanne nopeasti rajoittaa finanssipolitiikan liikkumavaraa. Euro tai EU-jäsenyys eivät suojaa muilta kuin ehkä yleisiltä globaaleilta riskeiltä. Ainakin omista harkinnan ja varovaisuuden puutteen seuraamuksista vastaavat suomalaiset edelleen itse.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , | Leave a comment

EU:n velkarajoitteet säilytettävä

Posted on September 29, 2021 by Peter Nyberg

Suomessakin käy nyt julkinen keskustelu kuumana ja sekavana EU:n julkista velkaa ja alijäämiä koskevien rajoitteiden tulevaisuudesta. Koska rajoitteet on kirjattu unionin perussopimukseen (katso pöytäkirjaa 12 tässä) niitä voidaan pysyvästi muuttaa vain sopimusta muuttamalla. Kun tähän ei ole valmiutta on kyse itse asiassa siitä, miten perussopimusta voitaisiin Suomenkin suostumuksella kiertää sitä uudelleen tulkitsemalla (vrt. elpymisrahastoa koskeva keskustelu ja ratkaisu).

Unionin finanssipolitiikkaan perehtyneet ovat huomauttaneet, ettei velkarajoitetta ole koskaan käytännössä sovellettu tiukasti (esim. Italia ylitti rajan jo liittyessään euroalueeseen). Alijäämärajoitteet ovat usein jääneet toteuttamatta (maineikkaimmin jo 2003 Saksan ja Ranskan toimesta). Viime vuosina koronatoimien seuraamusten pehmentäminen on edellyttänyt rajoitteista luopumista. Jäsenmaiden alijäämät ja velat ovatkin tänä aikana kasvaneet todella merkittävästi (esim tässä). Tämä on huolestuttavaa kun on merkkejä siitä, että korkea velkaantuneisuus ja alhainen talouskasvu liittyvät toisiinsa (katso esim. tästä).

Lepsusta rajoitteiden soveltamisesta huolimatta on unionissa nyt poliittinen halu rajoitteiden löysentämiseksi tai jopa poistamiseksi. Perusteena esitetään, ettei valtioiden talouskasvua tukevia toimia saisi tehdä vaikeammiksi kysyntää tai yritystukia rajoittamalla. Ainakin perussopimuksen velkarajoite nähdään mahdottomaksi saavuttaa eräiden jäsenmaiden nykyisillä velkatasoilla. Näkemykset voidaan nähdä pyrkimyksenä välttää pysyvästikin näiden maiden säästökuuria ja velkasaneerausta. Ne voidaan nähdä myös yhtenä esimerkkinä julkisen kysynnän ensisijaisuutta korostavan nk. MMT-teorian (lyhyt selostus viitteineen tässä) käytännön soveltamisesta.

Keskustelun tekevät vaikeaselkoiseksi, taas kerran, harhaan johtavat perustelut uudistamishalujen syistä. Perusteluista poiketen nykyiset rajoitukset eivät johda lamaa synnyttävään politiikkaan. Lisävelkaantumista sallivan talouspolitiikan muuttamiselle riittää, että julkisen talouden alijäämiä asteittain supistetaan. Mikään ei estäisi korkeiden velkatasojen alentamista asteittain, niin kuin tähänkin saakka on sovittu. Suuret ja pysyvät julkisen talouden alijäämät ovat tarpeen vain, jos markkinoiden toimintaan ja yksityisten yritysten sijoitusten tehokkuuteen ei (enää) uskota. Suuret julkiset velat ja alijäämät saattavat myös lisätä jäsenmaiden valmiutta hyväksyä yhteisvelkaa ja laajempaa EU:n budjettia omine varoineen veroineen.

Jos velkarajoitteen saavuttaminen nähdään pidemmän eikä lyhyen aikavälin rajoitteena sitä ei tarvitse kiertää. Rajoitteen kiertämisen eräs syy lienee halu hyväksyä aikaisempaa korkeampi pysyvä velkaantuneisuus. Kiertämisen kannattajat tarjoavat ainakin kaksi vaihtoehtoista tapaa välttää tarvetta vähentää julkista velkaa pidemmällä aikavälillä. Molempiin vaihtoehtoihin liittyy ongelmia.

Jokaiselle jäsenmaalle tarjottaisiin oma, sovitettu velkarajoite jonka laatimisessa ja valvonnassa olisi keskeisesti mukana poliittiseen painostukseen altis komissio. Velkarajoitteet eivät ehkä olisi edes pysyviä, vaan ne voitaisiin kenties sopeuttaa kulloiseenkin taloudelliseen tilanteeseen. Unionin yhteisvelkaantuneisuuden yleistyessä on todennäköistä, että kaikkien jäsenmaiden oma etu olisi vähitellen nostaa velkaantuneisuuttaan suhteessa muihin.

Vaihtoehtoisesti on ehdotettu, että jätettäisiin velasta ja alijäämästä huomiotta se osuus joka vastaisi kulloinkin hyväksyttyä poliittista tavoitetta. Esim. ilmastoystävälliseksi määriteltyä hanketta voitaisiin rahoittaa lainalla jota ei huomioitaisi valtion velkaantuneisuuslaskelmissa.Tämä johtaisi julkisten sijoitusten määrittelykilpaan ja mahdollisesti tällaisten hankkeiden ylirahoitukseen sekä hämärtäisi valtioiden todellista velkaantuneisuutta. Samalla hämärtyisi ehkä pitkäksi aikaa periaate, että lainarahalla rahoitetetun hankkeen pitää tulevaisuudessa tuottaa lainan takaisinmaksuun ja korkoon riittävä rahavirta.

Tarjolla ei todellakaan ole varmuutta, että rajoitteiden kiertäminen johtaisi nykyistä vaimeampaan jäsenmaiden velkaantumiseen. On vaikeaa nähdä, mikä muuttaisi jäsenmaiden halua välttää lyhyen aikavälin uhrauksia, EKP:n valmiutta rahoittaa jäsenmaita ja yrityksiä tai komission kokemaa riippuvuutta etenkin suurten jäsenmaiden tuesta.

Suomen kannan rajoitteiden kiertämiseen pitäisi olla kielteinen. Olemme jo pitkään korostaneet yhteiselon laki- ja säädösperusteisuutta sekä kansallisesti että usein unioninkin yhteydessä. Samalla Suomen oman edun mukaista on melkein kaikki mikä edistää maan taloudellista kasvua ja raivaa sen kansallisia esteitä.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Keskitytäänkö epäolennaiseen?

Posted on August 31, 2021 by Peter Nyberg

Suomen edessä hahmottuvat nyt suuret ajankohtaiset haasteet, jotka vaativat kannanottoja ja toimia. EU on muuttumassa Etelä-Euroopan johtamaksi yhä tiiviimmäksi finanssiliitoksi. USA:n keskittyessä yhä enemmän Kiinaan on EU:n entistä itsenäisemmin ratkaistava yhteytensä Suomenkin lähinaapurustoon. Kansainvälisen talouden poikkeustilanne ja ilmastopolitiikan vaatimukset asettavat kaikille suuret riskit nykyisen elämänlaadun ja yhteiskuntarauhan osalta.

Valinnat mm. näissä kysymyksissä ovat yksinomaan omissa käsissämme ja vaikuttavat elämäämme paljon ja pitkään. Yhteinen piirre kaikille valinnoille on yhä ilmeisemmäksi käyvä omien taloudellisten resurssiemme surkastuminen (väestö, investoinnit, kasvu, koulutus, velka). Tämä sekä heikentää omaa elintasoamme että supistaa osaltaan Suomen arvoa sekä unionille että ”kansainväliselle yhteisölle” (USA muine liittolaisineen). Luulisi, että sekä unionisteja että kansallismielisiä päättäjiä Suomessa kiinnostaisi keskustelu siitä, mihin on taloudellisesti varaa lähivuosina ja miten tätä varaa voitaisiin kasvattaa.

Tällainen luulo on ylioptimistinen. Suomessa ei juurikaan ole kiinnostusta keskustella näistä yhteen nivoutuvista ongelmista monipuolisesti (yksittäisiä poikkeuksia on, katso esim. tästä). Tuore esimerkki keskustelun puutteesta on keväinen päätös helpottaa finanssiunionin syntyä (elpymisrahasto, NGEU) jonka puolesta esitettiin etupäässä ylimalkaisia, epämääräisiä ja joskus harhaanjohtaviakin näkemyksiä. Piittaamattomuutta hupenevista resursseistamme kielivät myös velkarahoitteisen budjettipolitiikan jatkaminen sekä aikomus sitoutua uusien hinnakkaiden sotakoneiden hankintaan.

Merkittävä ongelma on, että hallituksemme rakkaimmat tavoitteet eivät ole taloudellisesti kestäviä. Ihmisarvojen korostaminen ja ilmastotavoitteiden kiristäminen voivat sinänsä olla tavoitteina hyviä ja kannatettavia, mutta Suomi on liian pieni maa varmistamaan niiden laajan toteuttamisen. Suomessa usein hyveenä koetut suvereniteetin luovutus tai aseveljien hyväksyntä taas ovat tuloksiltaan hyvin vaikeasti ennakoitavia. Yhteistä näille kaikille on, että ne syövät eivätkä tuota taloudellisia resursseja. Tällaiset tavoitteet eivät ole nyky-Suomen vaan rikkaan ja hyvin hoidetun talouden ylellisyyksiä.

Pulmallista on myös se, jos talouden tervehdyttämiselle asetetaan sitä vaikeuttavia ehtoja. Säästää saa, mutta unionin nykyiset ja tulevat rahareiät pitää kaikki täyttää (yhteisvelka, finanssiunioni, pankkiunioni). Valtion menoja on karsittava mutta sotilasmenot ja eräät muut (jokaisen eturyhmän erilaiset) menot pitää turvata. Kilpailukyky on jatkuvasti varmistettava mutta eurossa on pysyttävä. Työmarkkinoiden toimintaa on parannettava mutta Ruotsissa ja Saksassa hyväksi koettujen mallien sovittaminen meille ei käy. Kasvua on edistettävä mutta energian hintaa on nostettava eikä koulutukseen tai tieteeseen voi satsata.

Suomi tarvitsee nyt ryhtiliikkeen, jonka pääasiallisena tavoitteena olisi maan taloudellisen tulevaisuuden varmistaminen. Kelvollisia osallistujia olisivat kaikkien puolueiden ja järjestöjen sopimishaluiset ja käytännön tuloksia arvostavat järjelliset ihmiset. Ideologeja tarvittaisiin tähän niukasti. Tehtävänä, johon muut eivät toistaiseksi ole pystyneet, olisi sopia toimista ja uudistuksista jotka ovat ehdottomasti tarpeen taloudellisen toimeliaisuuden nopeaksi parantamiseksi ja valtion velanoton lopettamiseksi. Lähtökohtana olisi, ettei mikään uudistus ole tilapäisenä poissuljettu taikka pysyvästi tarpeen.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Suomen EU-linja kaipaa syvällistä työtä

Posted on July 26, 2021 by Peter Nyberg

Keskustelu elpymisrahastosta jatkoineen osoittaa valitettavasti rahaston vastustajien olleen ainakin toistaiseksi jokseenkin oikeassa. Emme vielä tiedä ehdotetaanko joskus täsmälleen samantyyppistä rahastoa uudestaan vai ei. Sen sijaan tiedetään jo nyt, että EU:ssa pyrkimykset saada aikaan lisää tulonsiirtoja osana syntyvää fiskaaliunionia jatkuvat. Korvausten maksamiseksi ilmastopolitiikan kärsijöille halutaan uusi yhteinen rahasto. Taustalla häämöttävät jo vuosia sitten julkaistut suunnitelmat euroalueen ikiomasta finanssiministeristä budjetteineen ja avustajajoukkoineen (tässä).

Jokaiselle pitäisi vähitellen tulla selväksi, että kyse on muusta kuin tavanomaisesta jäsenmaiden yhteistyöstä. Suomen itsemääräämisoikeuden arvioidaan jo nyt olevan vähäisempi kuin Venäjän vallan aikana (tässä). Samalla perussopimuksia, säädöksiä ja lupauksia unohdetaan tai kierretään suruttomasti unionissa aina kun poliittinen tilanne sallii liittovaltiokehityksen edistämistä.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan rahaston hyväksymiseen liitetyille ehdoille, jotka mielestäni periaatteessa olivat hyviä, ei enää anneta juurikaan painoa ulkomailla eikä ilmeisesti edes Suomessa. Pääkirjoituksessaan (tässä) Helsingin Sanomat julistaa, että EU muuttuu vääjäämättä yhä tiiviimmäksi liitoksi, jossa vastuita jaetaan entistä enemmän yhteisesti ja veroja sekä etuja harmonisoidaan. Lehden toimittaja myöntää, että EU luo liittovaltionomaisia rakenteita, kasvattaa jäsenmaiden yhteistä vastuuta ja kehittää uusia tuloja (tässä). Lehti vaatii nyt keskustelua syvenevästä unionista ja antaa ymmärtääkseni keskustelijoille ohjeeksi ottaa lähtökohdaksi tärkeimmät komission ja suurten maiden näkemykset.

Monet arvostusta ansaitsevat asiantuntijat keskittyvätkin pääosin kehittämään Suomen kannalta parannuksia EU-komission ja yleensä suurten maiden esittämiin ehdotuksiin. Näin he ehkä toivovat olevansa hyödyksi maan päättäjille, välttävänsä poliittista leimaamista ja kiistelyä sekä pysyvänsä lähempänä todennäköistä tulevaisuutta. Tietenkin osalle asiantuntijoista unionin syventäminen eli Suomen itsemääräämisoikeuden kaventaminen edelleen näyttä myös olevan itseisarvo. Muiden asiantuntijoiden toivoisi kuitenkin huolestuvan ainakin siitä, että EU:ssa vallitseva piittaamattomuus sovitusta saattaa merkitä, että heidän työnsä hyödyllisyys voi osoittautua käytännössä lyhytikäiseksi tai jopa olemattomaksi.

Mitä neuvoksi jos haluaa pysyä EU:ssa muttei luopua itsemääräämisoikeudestaan?

Helpoin tapa saavuttaa nimellisesti tällainen tavoite on tietenkin määritellä itsemääräämisoikeus sopivasti. Tämä on jo tekeillä niin kuin mm. yllä olevista viittauksista ilmenee. Itse EU-jäsenyyden annetaan ymmärtää olevan itsemääräämisoikeuden (Venäjä, suurvaltariidat) ja oikean demokratian (äärioikeisto, populismi, arvoyhteisö) ehdoton edellytys. Mahdollisimman moni asia määritellään yhteiseksi ja samalla yhteisesti hoidettavaksi huolenaiheeksi (ml. työttömyys, köyhyys, kilpailukyky, tietyt sisäpoliittiset asiat). Korostetaan valikoiden laillisuutta ja rakentavuutta unohtaen samalla muistuttaa Suomen käytännössä mitättömästä roolista EU:n korkeimman tason päätöksenteossa. Unohdetaan, että myös unioni voi tulevaisuudessa monen suurvallan tapaan kehittyä sotaisaan ja autoritaariseen suuntaan.

Parempi vaihtoehto olisi pyrkiä selkeästi määrittelemään ne asiat, joista Suomi ei miltään osin luovuta muille päätösvaltaansa. Tämä on vaikeaa ja vaativaa arviointia tarvitsevaa työtä. Se on myös poliittisesti väistämättä kiistanalaista siitä huolimatta, että omalla päätösvallallakin osallistuisimme laajasti kansainväliseen yhteistyöhön. Jollei päätösvallan siirron määrätietoiselle rajoittamiselle ole valmiutta on väistämättä edessä äsken kuvattu hiljainen vaipuminen ulkopuolisten määräysvallan alle.

Mielestäni tärkeimpiä luovuttamattomia oikeuksia on Suomen oikeus itse vapaasti päättää avoimen taloutensa tuottamien resurssien käytöstä. EU:n suunnittelma tulonsiirto- ja fiskaaliunioni olisi siten osaltamme torjuttava esim. käyttäen unionin budjettia vielä koskevaa yksimielisyysvaatimusta (erilaisiin lahjontatarjouksiin tarttumatta). Uusiin yhteisiin rahastoihin, veroihin ja rahoitushankkeisiin tulisi pääsääntöisesti olla osallistumatta. Euroalueella tulisi pyrkiä Target2-saldojen selvittämiseen (esim. jäsenmaiden velkakirjoilla) ja jäsenmaiden riskilisän palauttamiseen niiden korkoihin. Yhteisetkin hankkeet pitäisi pääsääntöisesti rahoittaa jäsenmaiden budjettien kautta. Ja niin edelleen.

On tärkeää pitää mielessä, etteivät tällaiset rajoitukset sinänsä mitenkään estäisi Suomen aktiivista osallistumista kansainväliseen yhteistyöhön EU:n sisällä tai ulkopuolella. Integraatiohan ei ole kuin yksi juuri nyt suosittu kansainvälisen yhteistyön muoto. Päätösvallan pitäminen omissa käsissä antaa periaatteessa vain mahdollisuuden kieltäytyä epäedullisista hankkeista joihin olisi ehdoitta suostuttava finanssiunionin jäsenenä.

Itsenäisempi Suomi ei ehkä voi eikä haluakaan osallistua kaikkiin EU:n tai euroalueen ytimiin. Tämä ei kuitenkaan merkitsisi, ettei tieto edelleen kulkisi tai ettei omaa näkemystä voisi esittää muiden harkittavaksi. Paljon muuta ei edes osallistujana voisi enää odottaa, koska unioni halutaan kehittää enemmistöpäätösten suuntaan. Siinä Suomen painoarvo ytimissäkin entisestään pienenee.

Ytimien ulko- tai sisäpuolella on oleellista löytää jäsenmaita joilla on samanlaisia näkemyksiä ja tarpeita kulloinkin esillä olevassa asiassa. Tämä helpottuisi ja unioni olisi viime kädessä vakaampi, jos se kehittäisi järjestelmän joka sallisi jäsenilleen eri asteisen integraation (nk. sipulimalli). Tähän olisi keskityttävä sitten kun tiedetään, mistä haluamme jatkossa itse päättää.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 2 Comments

EU:ssa halutaankin pysyvä elpymisjärjestelmä

Posted on July 6, 2021 by Peter Nyberg

Viime keväänä käytiin Suomessa ja vähän muuallakin keskustelua EU:n ehdotuksesta nk. elpymisrahastoksi. Kyse oli useiden asiantuntijoiden mielestä pitkästä askeleesta kohti tulonsiirto- ja fiskaaliunionia. Unionille ehdotettiin mm. oikeutta rahoittaa budjettimenojaan velaksi, myöntää joillekin jäsenmailleen nettomääräisesti miljardien eurojen edestä lahjarahoitusta ja rahoittaa kaikki tämän korkeammilla jäsenmaksuilla sekä unionitasoisilla veroilla ja maksuilla. Unionille luotiin mahdollisuus omaan finanssipolitiikkaan.

Suomen hallitus toisti viimeiseen saakka EU-komission esittämät väitteet rahastojärjestelyistä. Tärkeimmät näistä osoittautuivat jo keskustelun aikana paikkansa pitämättömiksi. Lahjarahoituksen peruste ei ollut maiden koronaongelmat vaan niiden yleiset, tunnetut ja pitkäaikaiset talousongelmat. Järjestelmän ennakoitu elvyttävä vaikutus ei ollut Suomen kannalta merkittävä vaan mitätön. Järjestely ei vahvistanut unionin taloutta vaan oli jatke perinteiselle ongelmien rahoittamisen linjalle, tällä kertaa rahalahjoilla. Myös hallituksen vakuutteluihin, että järjestelmä olisi kertaluonteinen, suhtauduttiin keskustelussa epäilevästi.

Esityksen saatua kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän on EU:ssa nyt siirrytty järjestelmän toteuttamisvaiheeseen. Ensimmäisten eurobondien myynti on sujunut hyvin, tarjoen sijoittajille kilpailevan vaihtoehdon korkean luottoluokituksen euromaiden bondeille (katso tästä). Toteutusvaihe onkin eräs tulevan syksyn pääkohta Slovenian puheenjohtajuuskauden aikana. Useimmat maat ovat kehittäneet listoja hankkeista joiden rahoitus olisi lähtöisin elpymisrahastosta. Samalla eräiden jäsenmaiden johtajat (etenkin Italian ja Ranskan) ovat antaneet ymmärtää, että pelastusrahaston tapainen erinomainen järjestelmä olisi syytä tehdä pysyväksi (katso tästä). Ranskan puheenjohtajuus ja sen aikana käytävät Ranskan presidentinvaalit keväällä 2022 antavat hankkeen edistämistyölle hyvät puitteet.

Suomen hallituksen keväällä antamat vakuuttelut järjestelmän kertaluonteisuudesta näyttävät siis osoittautuvan yhtä vähän paikkaansa pitäviksi kuin aikaisemmatkin väitteet. Tämä on valitettavaa, koska se vähentää sekä hallituksen uskottavuutta että tulevien veronmaksajien sananvaltaa tulojensa käytöstä.

Eduskuntamme lausumat elpymisrahaston hyväksymisen yhteydessä joutuvat siten kohta vakavaan punnintaan. Lausumissaan eduskunta aivan ensimmäiseksi edellyttää ”… että, elpymisväline pidetään poikkeuksellisena ja kertaluonteisena ratkaisuna, järjestely ei toimi ennakkotapauksena eikä Suomi hyväksy vastaavan järjestelyn toistamista tai muuttamista pysyväisluonteiseksi.” Vasta kun ehdotus pysyvästä välineestä valmistuu ilmenee, onko eduskunta valmis tulkinnoilla rimpuilemaan lausumistaan irti vai ei.

Tulevana syksynä käydään myös keskustelua mm. eurovaltioiden finanssipolitiikan rajoitteista. Viime vuosien finanssipolitiikka on vienyt monet euromaat kauas sallitusta budjetti- ja velkarajoituksesta. Harva enää puhuu paluusta vastuulliseen finanssi- ja velkapolitiikkaan vaan siitä, miten ne voitaisiin määritellä nykytilanteeseen sopiviksi. Eräs mm. talouspolitiikastaan hyvin tunnetun Italian kannattama ehdotus on, että ”sijoituksiksi” käytettyä velkarahoitusta ei laskettaisi huolta herättäväksi EU-velaksi. Reaalimaailmaa vähänkin nähnyt tietää, että euroalueella julkiset ”sijoitukset” sellaisen uudistuksen jälkeen suorastaan räjähtäisivät käyntiin. Luokittelusta huolimatta nekin velat ovat kuitenkin jonkun rasitteena (korot ja takaisinmaksu/uudelleenrahoitus).

Erityisen mielenkiintoiseksi finanssipolitiikan rajoitteista tekee se, että eduskunnan lausumat elpymisrahastosta varsin voimallisesti tukevat perinteistä vakauspolitiikkaa (tässä). Edellytetään no-bailout-periaatteen kunnioittamista, kieltäydytään yhteisvelasta ja tulonsiirroista ja vaaditaan rakenteellisia uudistuksia sekä yhteistä velkajärjestelymekanismia. Monet näistä kannanotoista ovat sellaisia, joita velkaantuneimmat EU-maat eivät vuosikymmeniin ole kyenneet eivätkä halunneet noudattaa. Monet ”uuden EU:n” kannattajat näyttävät hyväksyvän lisävelat ja tulonsiirrot niin kauan kuin helpot rahoitusolot auttavat siirtämään politiikan seuraamukset tulevaisuuteen ja yhteiseen kassaan.

Posted in Kommentit | Leave a comment

Eduskunnan merkityksettömät rajoitteet elpymisrahastolle

Posted on May 15, 2021 by Peter Nyberg

Arvioin edellisessä blogissani, etteivät VaV:n mietintöön liitetyt lausumaehdotukset välttämättä ole käytännössä kovin merkittäviä. Tämä huolimatta siitä, että ne sisällöltään vaikuttavan normaalin hyväksyttäviltä. Tässä jatketaan hetken lausumaehdotusten arviointia.

Lausumaehdotukset on kirjoitettu nimenomaan ehdotettua elpymispakettia epäilevien kansanedustajien rauhoittamiseksi ja vakuuttamiseksi. Siksi ehdotukset on luettava tavallista tarkemmin ja kriittisemminkin. Tällainen lukeminen ei anna epäilijöille kovinkaan paljon turvaa.

Hämmentävästi, useat lausuman ehdotukset tukevat juuri sellaisia talouspoliittisia arvoja ja tavoitteita, joita elpymispaketti monen tarkkailijan mukaan heikentää. Valiokunnan enemmistö ei näe tätä esteenä paketin hyväksymiselle. Lääkkeeksi tarjotaan pyrkimys ratkaista miten finanssipoliittisia sääntöjä pitää noudattaa tai muuttaa. Tähän ryhdyttäisiin kuitenkin vasta sääntöjä kiertävän elpymispaketin hyväksymisen jälkeen.

Lausumaehdotuksilla on ehkä tarkoitus viitata näihin elpymispaketin jälkeisen ryhtiliikkeen periaatteisiin. Samalla jätetetään kuitenkin arvioimatta, miten perussopimuksen talouspoliittisia sääntöjä kiertävä elpymispaketti vaikuttaa tuleviin sääntökeskusteluihin ja muutosehdotuksiin. Monet ulkomaiset johtajat ovat ilmoittaneet halunsa nyt siirtyä kohti tulonsiirto- ja fiskaaliunionia (katso esim. tässä). VaV:n toivoma ryhtiliike saattaa tämän takia muodostua hyvin toisenlaiseksi kuin mitä sen lausumaehdotukset antavat ymmärtää.

Joka tapauksessa lausumaehdostusten itseisarvo on kyseenalainen. Eduskunta päättää itse mitä se kulloinkin tekee. Sisäpoliittisilla sopimuksilla tai lupauksilla on arvoa vain niin kauan kuin se on edustajille tarkoituksenmukaista. On huomattavan vaikeaa nähdä, miksi edustajien enemmistö olisi nykyistä suoraselkäisempi kun EU:n seuraava ”hyvien aikeiden” säädöskiertohanke käynnistyy.

Kannanotto elpymispaketin puolesta tai vastaan viestii selkeää kantaa syvempään integraatioon ja sen sääntöperäisyyteen. Lausumaehdotukset viestivät henkistä karkuruutta, koska ehdotuksia tarvitsevien kansanedustajien ei tarvitsekaan nyt toimia niiden mukaisesti.

Yksittäset lausumaehdotukset on muotoiltu niin, että ne tarvittaessa voidaan tulkita usealla tavalla. Tämäkin korostaa niiden tarkoitushakuisuutta ja velvoittavuuden puutetta. Seuraavassa VaV:n lausumaehdotukset ja niiden jälkeen omat arvioni lausumista eduskunnan tulevan toiminnan kannalta (kursiivilla).

Valiokunnan lausumaehdotukset

1. Eduskunta edellyttää että, elpymisväline pidetään poikkeuksellisena ja kertaluonteisena ratkaisuna, järjestely ei toimi ennakkotapauksena eikä Suomi hyväksy vastaavan järjestelyn toistamista tai muuttamista pysyväisluonteiseksi.

Muotoilu ei estä samoihin tuloksiin tähtäävien, vähän erilaisten järjestelmien hyväksymistä. Näitä voisi olla monta peräkkäin niin kauan kuin järjestelmät eivät muodollisesti ole pysyväisluontoiset.

2. Eduskunta edellyttää, että Suomi edistää Euroopan yhteisen velkajärjestelymekanismin ja sen edellyttämien sääntöjen käyttöönottoa sekä perussopimuksen no bail out -periaatteen noudattamista. Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan vastuuta omista veloistaan siten, että luottomarkkinoilla määräytyvä riskilisä ylläpitää julkisen talouden kurinalaisuutta ja riskien vähentämistä.

Eduskunta haluaa edistää useita niistä hyvistä tavoitteista jotka se elpymisrahaston hyväksymällä hylkää (no bail out, vastuu omista veloista, markkinoilla määräytyvän riskilisä). Edistämällä ja edellyttämällä yhteisiä asioita ei sitouduta muuhun kuin puhumaan niistä.

3. Eduskunta edellyttää, että Suomi ei sitoudu toimiin, jotka muokkaavat Euroopan unionia epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan. Suomi edellyttää järjestelyjä, joissa vastuu ja valta velan ottamisesta ja hoitamisesta ovat samoissa käsissä, eivätkä eriydy aiheuttaen moraalikatoa ja lisäten ylivelkaantumisen riskiä. Suomi ei hyväksy järjestelyjä, jotka heikentävät jäsenvaltioiden kannustimia julkistalouksiensa tervehdyttämiseen ja kasvattavat rahoitus- ja makrovakausriskejä Euroopassa.

Symmetrinen tulonsiirtounioni (mitä se sitten onkin) ilmeisesti kelpaa eduskunnalle. EU:n velanotto on myös ilmeisesti hyväksyttävää, jos EU itse myös hoitaa velan (esim. omalla verotuksella). Useat asiantuntijat ovat katsoneet, että elpymispaketti ja tulonsiirtounioni edistävät juuri niitä kielteisiä seuraamuksia joita tässä lausumassa torjutaan.

4. Eduskunta edellyttää, että käsiteltäessä jäsenmaiden kansallisia elpymissuunnitelmia Suomi pitää kiinni ehdollisuudesta ja julkisen talouden tervehdyttämisestä kaikkien jäsenmaiden kohdalla, ei hyväksy varojen myöntämistä ilman uskottavia julkisia talouksia tervehdyttäviä rakenteellisia uudistuksia ja edellyttää, että varojen maksatuksen ehtona on sitoutuminen oikeusvaltioperiaatteeseen.

Eduskunta kiitettävästi edellyttää mm. ehdollisuutta ja rakenteellisia uudistuksia kaikille tarvitsijoille. On kuitenkin tiedossa, etteivät kaikki jäsenmaat tähän suostu (esim. Italia). Lausuma jättää auki sen, johtaako eduskunnan kanta siinä tapauksessa mihinkään muutokseen.

5. Eduskunta edellyttää, että Suomen kestävän kasvun ohjelman mukaisesti saatavat varat keskitetään vaikuttaviksi kokonaisuuksiksi sekä elpymistä että pitkän aikavälin kasvua tukeviin tarkoituksiin, erityisesti tutkimus- ja kehitystoimintaan ja osaamistason nostamiseen.

Eduskunta voi edellyttää varojen käytön keskittämistä mutta pitkän aikavälin kasvua tukevista sijoituksista päättävät pääosin yksityiset yritykset. Niiden osalta rahoituksen puute ei ole pitkään aikaan ollut kannattavien sijoitusten este. Vuorossa ovat nyt todennäköisesti vähemmän kannattavat tai jopa kannattamattomat hankkeet.

6. Eduskunta edellyttää, että Suomi noudattaa vakiintuneita veropoliittisia kantojaan, eikä hyväksy Suomelle haitallisia ylikansallisia veroja.

Suomelle(kin) hyödylliset ylikansalliset verot ovat ilmeisesti eduskunnan kannalta hyväksyttäviä. EU-verotus on siten periaatteessa hyväksyttävissä. Kyse on lähinnä siitä, miten hyödyllisyys kulloinkin tarkoituksenmukaisesti arvioidaan (euromäärä, ekologisuus, ilmastovaikutus, oikeudenmukaisuus, rakennevaikutus…?).

7. Eduskunta edellyttää, että Euroopan unionin uusien varojen järjestelmän kehittäminen ei johda Suomen kokonaisveroasteen nousuun.

Kokonaisveroaste koostuu kansallisten ja kansainvälisten verojen summasta. Eduskunta voi siten aina varmistaa tämän ehdon toteutumisen muuttamalla sen päätäntävallassa olevien kansallisten verojen tasoa. Kun se tehdään kansainvälisten verojen muutoksen vastapainona kyse ei oikeastaan ole vapaaehtoisesta toimesta. Alhaisemmat kansalliset verot merkitsevät todennäköisesti vähemmän varoja perinteistä hyvinvointivaltiota ylläpitäville toimille.

8. Eduskunta edellyttää, että Suomi vaikuttaa EU:n talouspolitiikan linjaan rakentamalla tehokasta yhteistyötä sellaisten jäsenvaltioiden kanssa, jotka jakavat eduskunnan EU:n talouspolitiikalle asettamat tavoitteet.

Itsestään selvä tavoite jonka käytännön toteutuminen riippuu siitä, mitä kulloinkin ovat Suomen ensisijaiset tavoitteet. Eräät mielellään ominaan markkinoitavat tavoitteet voivat tietenkin olla sellaisia, että EU:n talouspolitiikassa aina löytyy niille runsaslukuinen tukijajoukko.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | 5 Comments

Valiokunnan ihmeellinen mietintö

Posted on May 6, 2021 by Peter Nyberg

Ihailen ja arvostan syvästi ja aidosti kansanedustajien työtä ja tavoitteita. He ovat valikoituneet joukosta, joka arvioi itseään muita kyvykkäämmäksi hoitamaan yhteisiä asioita. Tämä on osittain seuraus siitä, ettei ketään voida nimittää ehdokkaaksi tämän itse siihen suostumatta. Ainakin itse tuntemani edustajat ovat yleensä ahkeraita, älykkäitä ja vastuuntuntoisia.

Heidän on myös pakko elää jatkuvien kompromissien maailmassa. Ulkopuolisen kannalta on usein ongelmallista, että he tuntevat painetta käyttäytyä ikään kuin he itse uskoisivat siihen mihin heidän on ollut pakko myöntyä. Ero edustajien ensisijaisesti kannattamien ratkaisujen ja kompromissien välillä pyritään kätkemään äänestäjiltä sanojen merkitystä häivyttämällä ja muuttamalla.

Valtiovarainvaliokunnan äskeinen mietintö nk. elpymispaketista on loistava esimerkki tästä. Loppumetreillä melko vilkasta julkista keskustelua aiheuttanut elpymispaketti herätti eräitä edustajia siihen, että päätettäväksi esitettiin enemmän kuin annettiin ymmärtää (ehdotuksen ongelmista enemmän osoitteessa https://pelastusrahasto.fi/ ). Heidän houkuttelemisekseen mukaan piti paketin kannattajien lieventää syntyneitä epäilyjä hallituksen ja EU:n ehdotusta muuttamatta.

Lopputulema oli enemmistön turvin mietintö, jossa hallituksen ehdotuksen kaikkia pääkohtia kannatetaan. Hyväksymällä ehdotuksen Suomen jopa nähdään pelastavan EU:n uudesta eurokriisistä tai taantumasta. Samalla säästyy mietinnön mukaan Suomen poliittinen pääoma – ilmeisesti tärkeämpiin tarkoituksiin – ja osoitetaan solidarisuutta. Usein esitetyt ja yksilöidyt epäilyt näitä ja muita mietinnössä lueteltuja etuja kohtaan mainitaan, mutta hylätään tai sivutetaan saman tien.

Ehdotuksen epäilijöiden eräs pääongelma on ollut EU:n perussopimuksesta lipeäminen. Tämän on nähty olevan monella tavalla sekä Suomelle että EU:lle haitaksi ja yleisesti luottamusta heikentävää. Lisäksi sääntöjen vastainen toiminta tulevaisuudessa helpottuu ja sen vastustaminen vaikeutuu. Valiokunnan mietinnössä tähän liittyvät näkökohdat eivät paljon paina vaan muistutetaan, että eduskunta voi aina päättää toimia vastuullisemmin tulevaisuudessa. Kerran vielä ja ehkä vasta sitten lasku.

Valiokunnan linjaa jo vastustavat kansanedustajat laativat kaksi erillistä ja laajasti perustellutta vastalausetta. Eräiden epäilevien, valiokuntaan kuulumattomien edustajien rauhoittamiseksi mietinnön lopussa esitetään lista lausumaehdotuksia. Niiden tarkoitus on viestittää, että tässä eduskunnassa tehdään syntiä vain tämän kerran. Tulevaisuudessa kannatetaan vain yksiselitteisen hyviä asioita.

Mietinnön lausumaehdotukset ovat mestarillisesti muotoiltuja. Ne viestivät eduskunnan syvää, melkein karua sitoutumista EU-jäsenyytemme alussa voimassa olleisiin ja perussopimuksen mukaisiin periaatteisiin. Samalla ne eivät kuitenkaan velvoita eduskuntaa kovin vaikeisiin ratkaisuihin:

  • Ne viestivät eduskunnan tulevien päätösten moitteettomuudesta perussopimuksen kannalta. Jätetään muistuttamatta, että eduskunta itse päättää mitä se milloinkin katsoo moitteettomaksi. Tätä voi siis tarvittaessa vapaasti muuttaa aikanaan.
  • Niiden mukaan Suomi edistää sijoittajansuojaa ja omaa vastuuta ja edellyttää julkisen talouden kurinalaisuutta. Tulosta ei kuitenkaan luvata. Jätetään lisäksi mainitsematta, millä voimalla tämä kannatettava näkemys saataisiin toteutettua sekä Suomessa että muissa euroalueen jäsenmaissa. Lukija jää myös miettimään miten Suomen edustajat vakuuttavat asiasta ulkomaalaisia kun he eivät edes ole saaneet kotimaisia päättäjiä uskomaan asiaan.
  • Suomi ei myöskään saisi sitoutua epäsymmetrisiin tulonsiirtoihin eikä hyväksyä ylivelkaantumista aiheuttavan moraalikadon yleistymistä. Symmetrisiksi arvioidut tulonsiirrot ilmeisesti kelpaavat, mitä ne sitten olisikaan. Muotoilu jättää mahdolliseksi sen, että nämä ikävät ilmiöt voivat toteutua ilman Suomen tukea tai hyväksyntää. Viesti ei sisällä viitteitä siitä, mitä eduskunta silloin tekee, jos mitään.
  • Lausumien mukaan uudet EU-verot eivät saa johtaa Suomen kokonaisveroasteen nousuun. Koska eduskunta aina voi muuttaa kotimaisia veroja tämän ehdon täyttämiseksi on ilmeistä, että tämä lausuma varmuudella joskus toteutuu. Jollei muuten niin hyvinvointipalveluja karsimalla.
  • Lopuksi eduskunta edellyttää, että Suomi etsii yhteistyötä sellaisten jäsenmaiden kanssa jotka kannattavat eduskunnan julistamia tavoitteita. Olisi tietenkin outoa, jolleivät Suomen viranomaiset olisi tehneet tätä jo melkoisen monta vuotta.

Lausunto on tarjous suojakilveksi niille edustajille, jotka kokevat velvollisuudekseen epäilevinäkin hyväksyä ehdotuksen. Ulkopuolisille voi silloin vakuuttaa, että sentään sitoudutaan kaidalle polulle tulevaisuudessa. Jos polku osoittautuukin odotettua leveämmäksi on silloin aina tarjolla uusi tilanne, syy tai tarina uuden kompromissin selittämiseksi.

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Sääntöjään kiertävä uusi unioni tulossa?

Posted on May 2, 2021 by Peter Nyberg

Keskustelu Suomen hallituksen esityksestä EU:n elpymisvälineeksi ja suhtautumisesta siihen on tärkeää sekä EU:lle että Suomelle. Syyt tähän on esitetty sekä tällä omalla blogisivullani että vielä kattavammin muualla (katso esimerkiksi tässä).

Elpymisväline on kuitenkin vain viimeisin ja selvin osoitus EU:n muuttuvasta luonteesta. On mielenkiintoista palauttaa mieleen se kokonaisuus johon ehdotus kuuluu. Varsinkin viimeisten kymmenen vuoden aikana on perussopimuksessa kirjatut euroalueen taloudelliset ohjausjärjestelmät ja periaatteet määrätietoisesti korvattu uusilla. Uudet välineet eivät kiistattomasti ole laillisia koska EU:n perussopimuksia ei ole muutettu.

Uudet periaatteet luovat ainakin yhteisvelkaa joka vähitellen supistaa jäsenmaiden taloudellista liikkumavaraa. Näyttää todennäköiseltä, että tuloksena ja ehkä jopa tavoitteena on perussopimuksen vastainen finanssiunioni matkalla kohti liittovaltion tapaista rakennelmaa. Tämä tapahtuu voimassa olevaa perussopimusta muuttamatta, eli unioni uhraa tällä matkalla luotettavuuttaan. Tämä on varsinkin Suomelle ongelma.

Sovittu oma talousvastuu jäi noudattamatta

Sovittujen talouspoliittisten välineiden ja periaatteiden vaihtamishaluun lienee monenlaisia syitä. Tärkeimpiä niistä lienee ollut havainto, että finanssikriisin seuraamusten hoito olemassa olevilla välineillä olisi edellyttänyt kipeitä talousratkaisuja. Poliittinen valmius hyväksyä tätä hintana pitemmän aikavälin hyödyistä oli vähäinen. Halu siirtää vaikeita ongelmia tuonnemmaksi oli sen takia yleinen.

Ratkaisut olisivat edellyttäneet useiden suurtenkin pankkien selvitystilaa tai pääomittamista. Valtioiden tarve ja kyky vakauttaa markkinoita euroalueen puitteissa olisivat olleet hyvin vaihtelevia. Kansalaisten varallisuuden ja tulojen lasku olisi joissakin maissa voinut johtaa pääomanliikkeiden sääntelyyn, poliittisiin vaikeuksiin ja jopa euron hylkäämiseen. Runsas, matalakorkoinen EKP:n rahoitus tarjosi sopeutustoimien siirrolle välttämättömän perustan.

Vuosien 2007-2009 jälkeen vallinneita kevyitä rahoitusoloja ei kuitenkaan käytetty ensisijaisesti rakenteellisiin uudistuksiin. Heikkoja pankkeja ei yleensä saatettu selvitystilaan vaan pelastettiin julkisin varoin (Kreikka, Italia). Pankkien ongelmaluottoja ei laajasti uudelleenjärjestetty. Kysyntää tuettiin finanssipoliittisin toimin, seurauksena budjettien alijäämiä. Sopeutustoimien viipyessä talouskasvu monessa jäsenmaassa pysyi heikkona, ja valtioiden velkaantuneisuus kasvoi. Sen takia perussopimuksen mukaisten periaatteiden, kuten esim. no bailout-säännön, soveltaminen edellyttäisi nyt vielä vaikeampia ratkaisuja kuin vuosia sitten.

Koska ei haluttu noudattaa sovittuja järjestelyjä euroalueen talouksien tervehdyttämiseksi, oli kaksi vaihtoehtoista tietä euroalueen ylläpitämiseksi.

Euroalueen jäsenmaiden kasvua ja sopeutusta voitaisiin helpottaa sallimalla tilapäinen ero eurojärjestelmästä (tästä jopa keskusteltiin Kreikan kriisin yhteydessä). Vapaasti joustava valuuttakurssi auttaisi tällöin talouden tasapainoittamista.

Vaihtoehtoisesti voitaisiin euroalue pyrkiä säilyttämään yhtenäisenä jakamalla uudelleen sopeutustarvetta jäsenmaiden kesken tulonsiirroin ja yhteisvelkaa lisäämällä. Erimielisyyksien esilletulon vaikeuttamiseksi pitäisi keskittää päätösvalta luomalla budjettiunioni ja viime kädessä liittovaltio.

Molemmat vaihtoehdot vaatisivat, niiden merkittävän periaatteellisen luonteen takia, välttämättä perussopimuksen uudelleen kirjoittamista ja hyväksymistä jo EU:n legitimiteetin säilyttämiseksi. Niin kuin elpymisvälineestä käytävä keskustelukin osoittaa, valtioiden johdolla ei ole tähän valmiutta.

Euroalueen kehitys näyttää jo pitkään tavoittelevan jälkimmäistä, päätösvallan keskittämistä vaativaa vaihtoehtoa (tulonsiirrot Kreikan velkoojille, pankkiunioni, SURE, elpymisrahasto). Monet vaikutusvaltaiset tahot (Lagarde, Draghi, Macron, Scholz) ovat viime kuukausina vaatineet euroalueen riskien jakoa, yhteisvelkaa, eurobondeja ja lisää EU-veroja. On odotettavissa, että seuraavan kriisin yhteydessä nämä vaatimukset lisääntyvät ja ne pyritään toteuttamaan.

Kun perussopimuksen puitteissa pysymisestä luovutaan, olisi asiaa kuitenkin syytä käsitellä avoimesti. Kansalaisiakin kuunnellen olisi ainakin Suomessa nyt aloitettava vakava keskustelu ja vaihtoehtojen punnitseminen. Suomessa on viime vuosien hiljaisuus talouspolitiikan periaatteiden muuttumisesta ja sen seuraamuksista ollut hämmentävä.

Sovittuja talouspolitiikan periaatteita ei enää seurata

Euroalue luotiin kahteen talouspoliittiseen ohjausjärjestelmään perustuen. Yhteisellä rahapolitiikalla oli tarkoitus yllpitää hintavakautta, varjella vakavaraisten pankkien likviditeettiä ja edistää alueen finanssimarkkinoiden vakaata toimintaa. Finanssipolitiikalla (vakaus- ja kasvusopimuksella vahvistettuna) haluttiin varjella jäsenmaita kielletyistä tulonsiirroista rajoittamalla budjettivajeita ja valtioiden velkaantuneisuutta. Sijoittajavastuu sopi hyvin tähän järjestelmään.

Yhteisten finanssimarkkinoiden oli määrä hinnoitella pankkien ja valtioiden luottokelpoisuutta. Hintojen kehityksen odotettiin viestittävän hyvissä ajoin niiden vakavaraisuuden ja vakauden mahdollisesta heikkenemisestä. Tämän tarkoitus oli antaa kansallisille viranomaisille tilaisuus korjata mahdollisia ongelmia nopeasti niiden ollessa vielä pieniä.

EU:n alkuperäinen idea oli, että yhteismarkkinoista ja -valuutasta huolimatta jäsenmaat kansalaisineen itse vastaisivat omien talouksiensa onnistumisista ja virheistä. Rahoitusvaikeudet markkinoilla toimisivat viestinä korjaustoimenpiteiden tarpeesta, hieman samalla tavalla kuin aikaisemmin kansallisten valuuttojen kurssivaihtelut. Toimien puute näkyisi rahoitusvaikeuksina ja talouden sekä viime kädessä työllisyyden heikkoutena.

Talouspoliittisen järjestelmän heikko lenkki ei ollutkaan nämä oman vastuun periaatteet. Niiden varassa euroalueen järjestelmä olisi voinut toimia teknisessä mielessä hyvin. Heikko lenkki olikin euroalueen jäsenmaiden poliittisen johdon haluttomuus hyväksyä tarpeellisia, oman vastuun vaatimia ja poliittisesti ikäviä finanssikriisin seuraamuksia. Sopeutustoimien siirtäminen edellytti sitoutumista aivan uusiin talouspolitiikan periaatteisiin.

Uusien periaatteiden mukaan rahapolitiikan tärkeimpiä tehtäviä on ylivelkaantuneiden valtioiden ja heikkokuntoistenkin pankkien lainarahoituksen varmistaminen. Vakaus- ja kasvusopimusta ei enää sovelleta jäsenmaiden budjettialijäämien ja velkaantuneisuuden rajoittamiseksi. EKP:n arvopapereiden ostoilla, finanssipolitiikalla, pankkiunionilla ja viimeksi elpymisrahastolla keskitytään sen sijaan yhteisen velan, yhteisten velkapapereiden ja jäsenmaiden välisten tulonsiirtojen toteuttamiseen. Suorien ja epäsuorien rahoitustukien takia hinnoittelu ei enää toimi luotettavasti yhteisillä finanssimarkkinoilla. Näin toivotaan euron pelastuvan aina uudelleen ja talouksien voivan välttää uutta finanssi- tai reaalikriisiä.

Perussopimuksessa säädetään ohjausjärjestelmän pääpiirteet. Siinä rajataan keskuspankkien oikeutta myöntää julkiselle vallalle rahoitusta (Artikla 123). Samalla kielletään tulonsiirrot toisten jäsenmaiden hyväksi (Artikla 125 poikkeuksena yksittäistä jäsenmaata kohtaavan odottamattoman katastrofin tapauksessa Artiklan 122 mukaan). EU-budjetin rahoittaminen lainalla on kielletty (Artikla 310). Mitään näistä artikloista ei enää noudateta kiistattomasti perussopimukseen kirjatulla tavalla.

Perussopimuksen vastainen uusi unioni syntymässä?

Perussääntöjen kiertäminen korostuu erityisesti tuoreessa ehdotuksessa elpymisvälineestä . Välineen tavoitteet olisivat saavutettavissa myös perussääntöjä noudattaen, maiden kesken sovittuna rahastona. Osanotto tällaiseen rahastoon olisi tietenkin voinut jäädä vähäiseksi varsinkin nettomaksajien piirissä. Tästä huolimatta on perusteltua vetää nykyisestä ehdotuksesta varsin pitkällekin meneviä tulkintoja.

Ehdotus voidaan nähdä yrityksenä nimenomaan avata ovi finanssiunionille, jonka perussopimus periaatteineen kieltää. Jos tämä pitää paikkansa, se on myös merkki pysyvästä luopumisesta nykyisen perussopimuksen periaatteista. Edellä mainittu vaikutusvaltaisten ulkomaisten johtajien ilmaisema kannatus tämän linjan jatkolle ja laajentumiselle vahvistaa tätä käsitystä.

Enää eivät ehdotuksen tekijät ja tukijat näytä luottavan euroalueen selviämiseen jäsenmaiden vapaaehtoisen yhteistyön tuloksena. Euroalueen lujittamiseksi halutaan, ilmeisesti perussopimusta kiertäen eli kansalaisilta kysymättä, jäsenmaiden taloudellista ja poliittista liikkumavaraa tehokkaasti rajoittava finanssiunioni matkalla kohti liittovaltiota.

Suomessakin löytyy runsaasti kansalaisia jotka joko tukevat tätä kehitystä tai eivät kiinnitä siihen huomiota. Tämä on valitettavaa, koska kuuluminen yhteisöön joka ei kunnioita omia sääntöjään on pienelle maalle melkoinen riski. Kuka tietää, mitä sääntöjä seuraavaksi jätetään noudattamatta? Kuka voi arvata, mihin sopimuksiin tai lupauksiin voi luottaa ja mihin ei? Miten voi varmistaa, että unionin päämäärät pysyvät omalle maalle siedettävinä?

Monet suomalaiset näkevät Suomen Euroopan rajaseutuna ja toivovat EU:lta turvaa. Rajaseutu kuitenkin uhrataan tarvittaessa unionille tärkeämmän keskuksen pelastamiseksi taloudellisesti ja poliittisesti. Voiko omia sääntöjä rikkova unioni edes tiivistyttyään liittovaltioksi uskottavasti luvata toimia aina toisin?

Posted in Kommentit | Tagged , , , | Leave a comment

Elpymisrahasto ja Suomen sekä EU:n etu

Posted on April 16, 2021 by Peter Nyberg

Mistä on kyse?

Brysselissä kokoontunut Eurooppa-neuvosto pääsi viime kesänä sopuun EU:n elpymispaketista. Paketin ilmoitettu tarkoitus oli vauhdittaa jäsenmaiden talouksia ja elpymistä koronaviruksen seurauksista. Siihen sisältyvät EU:n monivuotinen rahoituskehys vuosille 2021-2027 sekä varsinainen 750 miljardin euron elpymisväline (mahtipontisesti ristitty ”Next Generation EU”:ksi). Eduskunta ratkaisee kantansa pakettiin lähiviikkoina.

Suomen neuvottelijat eivät ehkä olleet kovin hyvin valmistautuneet vaativaan tehtäväänsä. Huolimatta elpymispaketin poikkeuksellisesta koosta ja erikoisista järjestelyistä näyttää siltä, ettei Suomessa ollut tehty kunnollista taloudellista selvitystä ja strategista analyysia ennen kokousta. Päätöksenteon taustalla olivat komission ylimalkaiset ja sittemmin kyseenalaistetutkin väitteet paketin taloudellisista ja juridisista tavoitteista ja seuraamuksista. Ne esitettiin myös suomalaiselle yleisölle paketin perusteluina.

Kotimaiset asiantuntijat ovat viime kuukausina esittäneet virallisista väitteistä merkittävästi eroavia arvioita elpymispaketin taloudellisista ja juridisista seuraamuksista Suomelle. Hallitus ei ole näitä arvioita juuri kommentoinut vaan näyttää olevan sitoutunut EU-komission näkemyksiin.

Elpymispaketin vaikutukset

Asiantuntijoiden arvioiden mukaan elpymispaketti ei juurikaan elvytä Suomen taloutta eikä ole parempi ratkaisu kuin kansallisesti valittu finanssipolitiikka. Viranomaiset eivät käytännössä pysty varmistamaan, että Suomelle palautettu osa rahoituksesta (noin 2 miljardia euroa) käytettäisiin kannattaviin sijoituksiin. Tuleva lainan takaisinmaksu (6½ miljardia euroa korkoineen) rasittaa pidemmällä aikavälillä talouskasvua.

Paketin sisältämät uudet EU-verot voivat puolestaan ainakin osittain heikentää suomalaisten tulevaa käytettävissä olevaa tuloa. Suomen nettovelka nousee elpymispaketin takia 4½ miljardilla eurolla. On huolestuttavaa, jos viranomaiset Suomen nykyisellä velkataakalla ja velkaantumisvauhdilla ovat valmiit tällaiseen avokätisyyteen.

Elpymispaketti perustuu EU:n perussopimuksen useiden säännösten kiertämiseen. Voimassa oleva sopimus kieltää tulonsiirrot toisten jäsenmaiden hyväksi (Artikla 125). Yksittäisen jäsenmaan osalta tämä on sallittua odottamattomien katastrofien tapauksessa (Artikla 122). Myös EU-budjetin rahoittaminen lainalla on kielletty (Artikla 310). Elpymispaketti on pyritty rakentamaan niin, että nämä kiellot kierretään ilman että kyseessä olisi niiden kiistaton muodollinen rikkominen.

Tämä onkin elpymispaketin suurin uhka Suomelle. Nykymuotoisen elpymispaketin hyväksyminen merkitsee myös perussopimuksen kiertämisen hyväksymistä. Näin ovi uusille tukipaketeille ja kiertoyrityksille avataan matkalla kohti budjettiunionia. Italia on jo tekemässä yhteisvelasta ja budjettiunionista EU-politiikkansa kulmakiviä. Myös Ranska on ilmoittanut haluavansa suurempaa pakettia.

Tällainen kehitys olisi viime kädessä haitaksi myös budjettivaltaa käyttävälle EU:lle jota useat suuret jäsenmaat tavoittelevat. Unioni itse ei pidemmällä aikavälillä hyödy perussopimuksen kiertämisestä, legitimiteetin vähenemisestä tai kestävän taloudenpidon heikkenemisestä. Mahdollisen yhteistalouden tulee perustua perussopimuksella varmistettuun vastuulliseen taloudenhoitoon, velkajärjestelymahdollisuuteen sekä jäsenmaiden velkaantuneisuuden ja niiden välisten tulonsiirtojen välttämiseen. Tukevaa lakipohjaa vailla olevien tulonsiirtojen käyttö tulee, unionin haitaksi, ruokkimaan jäsenmaiden keskinäistä epäsopua eikä solidaarisuutta.

Lupauksiin olla ehdottamatta uusia paketteja ei kannata luottaa kahdestakaan syystä. Elpymispaketti ei ratkaise yhtään sen taustalla olevia jäsenmaiden taloudellisia perusongelmia (tehottomuus, ylivelkaantuneisuus, heikko verohallinto, kilpailukyvyttömyys). Lisäksi kokemus osoittaa, etteivät EU:ssa sopimukset tai lupaukset pidä (alkaen vakaus- ja kasvusopimuksesta). Edessä olisi lyhyelläkin aikavälillä, perussopimusta muuttamatta ja poliittista keskustelua käymättä, tulonsiirtounioni jossa Suomen tulisi varautua maksajan rooliin. Myös EU:n kantamat uudet verot kasvaisivat ja laajenisivat, kasvavan veropaineen vähitellen johtaessa kilpailuun jäsenmaiden verotuksen kanssa. Tämä taas asettaisi esim. eduskunnan budjettivallalle uusia rajoituksia.

Olisi kuitenkin lyhytnäköistä uskoa, että kyseessä on pelkästään taloutta koskevien sopimuskohtien kiertäminen. Suomessa on vuosikymmeniä pidetty selviönä, että sopimusperusteisuus kansainvälisissä asioissa on etumme ja turvallisuutemme kannalta oleellista. Vaihtoehtohan olisi järjestelmä jossa vallitsisi pehmentymättä vahvemman laki. Jos Suomi nyt surutta antaisi EU:n kiertää sovittuja säädöksiä, olisivat tulevat vaatimuksemme sääntöjen noudattamisesta epäuskottavia. On vaikeaa nähdä mitä hyötyä Suomelle tästä olisi.

Eduskunnan vaihtoehdoista

Mitä eduskunnan kannattaisi tehdä esitetyn elpymispaketin suhteen?

Hyvä yleisperiaate suurten yhteiskunnallisten uudistusten kanssa on toimia niin, että kielteiset seuraamukset ovat mahdollisimman epätodennäköisiä. Tämä ei välttämättä johda samoihin ratkaisuihin kuin ne, joiden tavoitteena on päätöksentekijöiden omien unelmien toteuttaminen. Suuria ja odottamattomia virheitä saattaa kuitenkin jäädä toteutumatta, päättäjien kunniaksi.

Nykymuotoisen elpymispaketin suurimmat riskit ovat Suomen köyhtyminen ja uskottavuuden, vaikutusvallan sekä poliittisen legitimiteetin vähentyminen. Samalla sitoudutaan budjettiunionin ja vähitellen liittovaltion jäseneksi tavalla, joka ei ole edes itse unionille eduksi. Voitettavina ovat tätä ja tulevia paketteja seuraavat lyhyen aikavälin solidarisuuden tunne ja mahdolliset kehut.

Joka ei pidä budjettiunionia tai liittovaltiota riskinä vaan tavoitteena kannattanee silti arvioida, onko sääntöjä kiertävä etenemistie Suomelle laajassa mielessä (ulkopolitiikka, oikeusvaltio, oma ja EU:n legitimiteetti) eduksi vai haitaksi. Vaihtoehtona olisi perusteellinen julkinen keskustelu Suomen EU-tavoitteista ja vaatimus perussopimuksen muuttamisesta uutta unionia sallivaksi.

Riskien vähentämiseksi eduskunnan kannattaisi hylätä nykyinen elvytyspaketti (tai oikeammin, sen rahoitusjärjestelyt). Paketti ei ole Suomen taloudellisen edun mukainen, se ei noudata EU:n perussopimusta niin kiistattomasti kuin Suomen viranomaisten ja suomalaisten on syytä vaatia eikä se ole edes EU:n pidemmän aikavälin edun mukainen. Hyväksymiseen pitää vaatia perussopimuksen muuttamista etukäteen.

Jos eduskunta silti kaipaa lyhyen ajan solidaarisuutta ja ulkopuolisten hyväksyntää olisi mahdollista todeta, että Suomi voisi lahjoitta 4½ miljardia euroa jäsenmaiden väliseen rahastoon, jos se on täysin erillään EU:n budjetista ja perussopimuksesta.

P.S. Tämä kirjoitus on hyötynyt keskustelusta hieman erimielisen mutta hyvin osaavan asiantuntijan kanssa, joka todennäköisesti haluaa pysyä nimettömänä.

Posted in Kommentit | Tagged , , , , , | 2 Comments